Mikähän on uusin tilanne esimerkiksi vankilapappien määrästä?
Muuta ajankohtaista tai uutta? Mikkelin vankilassahan (EOAK/4397/2016) puuttui erillinen tila uskonnonharjoitukseen, mutta sellainen on nyt tehty.
Muuta ajankohtaista tai uutta? Mikkelin vankilassahan (EOAK/4397/2016) puuttui erillinen tila uskonnonharjoitukseen, mutta sellainen on nyt tehty.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ev.-lut. palkkapappien lisäksi vankiloissa käy myös mm. hellluntailaissaarnaajia tekemässä uskonnollista "vankityötä". Vankilaviranomaisten parissa on ollut valmiutta siihen, että kaikki uskonnollinen toiminta olisi muiden kjuin valtion palkkalaisten puuhaa.
Vankiloissa tarvitaan enemmän palkattuja psykologeja ja sosiaalikurarttoreita kuin pappeja ja saarnaajia. Palkkaresurssit olisi suunnattava katsomusneutraaliin ammatilliseen tukitoimintaan. Myös sekulaarien 3. sektorin järjestöjen tukityötä vapautuvien vankien parissa on syytä tukea.
Toki näin. Mutta mitenkähän paljon noita on, ja onko ollut ongelmia? TS ainakin on uutisoinut myös islamilaisten rukoushetkien pitämisestä vankiloissa. Liekö missään näkynyt muiden uskontojen hartaushetkiä, saarnaajia tms?