Haluaisin että sisemmät häpyhuuleni niin isoksi että ne ovat koko ajan näkyvillä. Kumpi on toimivampi metodi, vetäminen vai alipaine?
Vastaukset 22
- Nahaton
Varmaankin ihan se venyttäminen...?
Afrikassa on eräin aluein ollut kauneusihanteena pitkät häpyhuulet, tietenkin eniten aikana, jolloin kuljettiin alasti, mutta kyllä perinne elää vieläkin. Tytöillä kuuluu olleen tapana venytellä häpyhuuliaan usein, ja tuloksia kuuluu tulleen. Oli siis eräs ehostamisen muoto. Saatavilla olevat tiedot vitun pumppaamisesta eivät lupaa pysyviä tuloksia, mutta lyhytaikainen tulos voi olla hyvinkin kaunis.
- Ryhmykulli
Oletko Jörn Donner?
- Pitkänmatkanmies
Kenian länsiosassa on Luo - heimon lisääntymisalue. Heillä oli tämä kaunistautumistapa. Suvun vanhemmat naiset avustivat ja opettivat tämän alahuulien venyttämisen nuorille tytöille. Nykyisin sitä ei harjoiteta. On siellä afrikassa kummempaakin kuten lautasen laitto viillettyyn alahuuleen ja sonnalla koristellut hiukset. En muista kirjailijaa joka tästä kertoi enkä sitä silloin edes uskonut. Kävin sitten itse vuosien jälkeen paikanpäällä ja muistin jutun. Kysyin ja näin sen mulle kertoi paikallinen jo hieman vanhempi nainen. Runsas oli hälläkin häpy mutta väitti ettei ole sitä venytellyt kuin synnytyksillä. Karva karhea kuin teräsvilla ja huulet suuret pulleat. Samaltahan tuo tuntui kuin römpsät yleensä. Toki huulet olla pitää. Huuleton on jotenkin aneeminen aukko.
- Ryhmykulli
Sä ainakin olet Jörn Donner.
- ainakintämätoimii
laita lävistys huuliin, lävistyksiin painoja ja isonpia renkaita. meillä ainakin tuo toimi ja vaimo tykkää tuosta.
Haluatko lerputtimet, sori ilmaisu, sellaiset ovat tosi sexyt. Venyttäminen lienee parempi, koska alipaine venyttää ulompiakin. Jos löydät sopivan kapean "kulhon", jossa ulommat häppäri jää ulkopuolelle, niin pumppukin voi olla tosi hyvä. Kokeile molempia , ei ne siinä rikki mee ja jaa kokeuksesi meille.
Varmaan vetäminen. Sitähän on harjoitettu jo muinaisuudessa.
Vetämisestäkään ei ole hyötyä, jos et riittävästi näytä vittuasi. Ole usein miesseurassa vittu paljaana. Poista karvat Veet-voiteella, ettei tulehdu. Istu tuolilla tai saunassa jalat niin levällään, kuin saat. Avaa suloista naiseutesi keskusta käsilläsi, jotta mies tietää, ettei hänen tarvitse hermostuneesti pälyillä, vaan hän voi rauhassa nauttia ihanasta näkymästä.
Vaimoni on kertonut, että miehetkin silloin rohkenevat antaa kyrvän seisoa etsimättä itselleen piilottelevaa asentoa.
Iloa sinulle! :)Huomasin tuossa selatessani tytön, jonka vittua katsoessa on helppo ymmärtää, miten toivot, että sisemmät häpyhuulesi olisivat isommat.
Vaan uskon, että sinulla on kauniit muutenkin. ;)
https://cdn.pornpics.com/pics1/2017-10-23/480794_04big.jpg- Lippuan
Hieman pumpatun näköiset. En laittaisi noihin koruja. Mielestäni ne sopivat ohuempiin, ikäänkuin ”lerpumpii ” häppäreihin.
Lippuan kirjoitti:
Hieman pumpatun näköiset. En laittaisi noihin koruja. Mielestäni ne sopivat ohuempiin, ikäänkuin ”lerpumpii ” häppäreihin.
Tässä on sama tyttö seisoma-asennossa
https://cdn.pornpics.com/pics1/2017-10-23/480794_15big.jpg
Varmaan tämäkin
https://cdn.pornpics.com/pics1/2018-01-08/487247_14big.jpg
Älä ihmeessä laita kauniisiin häpyhuuliisi mitään koruja, olivatpa ne sitten pumpatun tai lerpun näköisiä. Tosin se on vain minun mielipiteeni, ja jos korut rupeavat aikaa myöten kyllästyttämään, niistähän pääsee irti. :)Lippuan kirjoitti:
Hieman pumpatun näköiset. En laittaisi noihin koruja. Mielestäni ne sopivat ohuempiin, ikäänkuin ”lerpumpii ” häppäreihin.
...ja on tässäkin
https://cdn.pornpics.com/pics1/2017-10-23/480795_13big.jpg
- Tuhmamixuli
Kyl tommoset häpärit on kaunista!! Oikein paikat tarjolla! Naminami! Tykkään.
- voihanlerputinvaan
Joo no jossakin vaiheessa taas naisia etoo lärpyttimet ja haluaa leikkauttaa ne pois ja nyt toistapäin muoti.. jo-o, hohhoijaa vaan :P
Miksi ihmeessä?
PussyLicking kirjoitti:
Parempi on ilman lärpyttimiä olevat mun mielestä
Se on sun mielipide ja molemmista tykkääviä löytyy paljon :)
P3tra kirjoitti:
Se on sun mielipide ja molemmista tykkääviä löytyy paljon :)
On myös meitä, joista naisen vittu on yleensäkin häkellyttävän kaunis, sekä suurin että pienin häpyhuulin, sekä tummalla että vaalella iholla. Kaikkein kaunein on täysi posliini. Jos sitä ei voi pitää, kaunis on myös lyhyeksi leikattu. Naiset ovat suloisia.
P3tra kirjoitti:
Se on sun mielipide ja molemmista tykkääviä löytyy paljon :)
Millaiset p3tralla on:)
PussyLicking kirjoitti:
Millaiset p3tralla on:)
Kysyitpä sellaista, mikä minullekin tuli mieleen, mutta arvelin sen liian tungettelevaksi. Yksi asia kuitenkin on varma, hänellä on hyvin kauniit.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on231415Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1711101Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1051097Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.57792- 65785
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51771Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y28731Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47724- 51679
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee606657Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30627Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32602- 84588
- 9575
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20573kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14555- 31551
- 43543
- 32514
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.54512