En syyttää voisi ketään

seksuaalisesta ahdistelusta ´ ­± ¾ olen itse syypää että aiheutin ne tilanteet ¯ Ý ¯
1141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuo oli kuin erän muusikkonaisen elämänkerrasta. Totesi vain että hän ottaa vastuun ajattelemattomuudestaan, kun esim lähti mopojengiläisten kanssa asuntoon huumeita jakamaan. Joutui pahoinpidellyksi ja tekemään seks.toimia. koska taustalla ajatus etuoikeudesta joka miehiin liitetään, jos nainen on ajattelematon, voimaton, alivoima tai muu, heillä olisi oikeus se tilanne hyödyntää.

No normaali ihminen tuskin noin ajattelisi, että tilanteita voi hyödyntää ja jokin ajattelemattomuus tilanteisiin joutumisesta veisi oikeudet kokonaan.

Ei vie kokonaan, eihän ihmisille mitä tahansa voi tehdä olisi tilaisuus ja tilanne mikä tahansa. Ko nainen ajatteli silloin että vastuu on toimia ajattelevimmin mutta antoi oikeuskäsitteen vanhoille rakenteille, oikeuksille, jossa tiedostetaan miten naisen asema määritellään tuona aikakautena.Tietysti pyrki myös olemaan ajattelematta asiaa muuna kuin minä se oli, sarjana toimia, joiden ei pitäisi häpäistä ihmistä, antaantumisena toisten oman vallan oikeutuksen edessä. Jossa muuta yhteiskuntaa ei ollut, vain" villi länsi"

Ajathan tuosta ovat käsitteellisesti, rakenteellisesti ja oikeuden edessä parantuneet vai mitä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alemmuuskomplekseja kirjoitti:

seksuaalisesta ahdistelusta ´ ­± ¾ olen itse syypää että aiheutin ne tilanteet ¯ Ý ¯

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu