Ääriliberaalit valtamedioineen eivät näköjään opi

Ovat helpottuneita Merkkelin päästessä vielä valtaan.
Tämän vallan ahneus suorastaan kammottavaa.

Ääriliberaalit eivät halua nähdä vaaleissa ympäri eurooppaa näkyvää viestiä, joka tulee entistä näkyvämmin luvuissa esille. He mainitsevat siitä vain yhdellä tai kahdella sanalla-”äärioikeistolaiset”tai ”populistit”.

He eivät halua ymmärtää kansan heille jakamaa ääntänsä vinkkinä, mitä kannattaa tehdä maahanmuuttopolitiikan suhteen. Tuo yksi aihe riittää tavallisia ihmisiä äänestämään ”äärioikeistoa” ja se kertoo siitä, että maahanmuutossa on osaltaan pahasti vikaa ja haittaa. Yhteiskuntaturvallisuus ja talous on kärsinyt haittamaahanmuutosta.

Merkel itsekin sanoi 5-7 vuotta sitten että ”monikulttuurisuuskokeilu on epäonnistunut”

Mutta silti tämä on vallassa ja on jatkanut sitä politiikkaa. Ja se on johtanut entistä epävakaampaan ja jakaantuneempaan kansaan. Sama on tapahtunut monessa muussakin maassa.

Tanskassa näyttää järki voittavan sentään, se on yksi uusi positiivinen ilmiö, mihin siellä on menty ja demarit ovat täysillä mukana. Siellä ei toimi enää raha-automaatti mamuille kuten suomessa.

He laskivat ja huomasivat että se nielee miljardeja ja niin se on tehnyt suomessakin pitkään vuosittain.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Italian vaalituloksessa näkyy myös reagointi haittamaahanmuuttoon, jota on valunut sinne.

Mutta kuten sanon: Ääriliberaalit eivät kysy edes sitä, että miksi, koska heitä ei oman kansansa mielipide edes kiinnosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


FolioMulder kirjoitti:

Ovat helpottuneita Merkkelin päästessä vielä valtaan.
Tämän vallan ahneus suorastaan kammottavaa.

Ääriliberaalit eivät halua nähdä vaaleissa ympäri eurooppaa näkyvää viestiä, joka tulee entistä näkyvämmin luvuissa esille. He mainitsevat siitä vain yhdellä tai kahdella sanalla-”äärioikeistolaiset”tai ”populistit”.

He eivät halua ymmärtää kansan heille jakamaa ääntänsä vinkkinä, mitä kannattaa tehdä maahanmuuttopolitiikan suhteen. Tuo yksi aihe riittää tavallisia ihmisiä äänestämään ”äärioikeistoa” ja se kertoo siitä, että maahanmuutossa on osaltaan pahasti vikaa ja haittaa. Yhteiskuntaturvallisuus ja talous on kärsinyt haittamaahanmuutosta.

Merkel itsekin sanoi 5-7 vuotta sitten että ”monikulttuurisuuskokeilu on epäonnistunut”

Mutta silti tämä on vallassa ja on jatkanut sitä politiikkaa. Ja se on johtanut entistä epävakaampaan ja jakaantuneempaan kansaan. Sama on tapahtunut monessa muussakin maassa.

Tanskassa näyttää järki voittavan sentään, se on yksi uusi positiivinen ilmiö, mihin siellä on menty ja demarit ovat täysillä mukana. Siellä ei toimi enää raha-automaatti mamuille kuten suomessa.

He laskivat ja huomasivat että se nielee miljardeja ja niin se on tehnyt suomessakin pitkään vuosittain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu