Billy Graham

Billy Graham saarna yksinkertaista ja selväpiirteistä evankeliumia, jonka kaikki ihmiset ymmärsivät. Billy Graham oli samaa mitä äiti oli Forrest Gumpille, hän osasi aina sovittaa sanansa oikein, että se ymmärrettiin.

Eräs uskovia paljon lohduttava lause oli: ”Kun taivaasi sallitaan menevän pilveen, Jumalalla on silti mielessänsä pelkkää hyvää. Hengen sateet edellyttävät pilvistä taivasta.”

Älä uskovainen murehdi, jos vainotaaan, pilkataan, esitetään jankkaavia kysymyksiä, tämän maailman voimat riehuu, sillä tämä on edellytys sille, että kasvat uusiin, Jumalan asettamiin, mittoihin. Jumala ei suojaa meitä pahoilta olosuhteilta - Jumala suojaa meidät pahoissa olosuhteissa.
22466
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Bimly Graham saarnasi rahat yksinkertaisilta, ihan niin kuin muutkin vastaavat.
Jo jeesus ratsasti aaseilla äpärälahkoa perustaessaan.

2Äänestä

Forrest Gump onkin älykkö uskovaisiin verrattuna. Hän ei sentään ollut tietoisesti uunotettava.

2Äänestä

>Jumala ei suojaa meitä pahoilta olosuhteilta - Jumala suojaa meidät pahoissa olosuhteissa.

Jotka fanaattisissa Lopun ajan fantasioissanne synnytätte itse kukkakaalienne väliin. Ei taida Jumala moiseen pelleilyyn osallistua?

2Äänestä
  • Meillä on aina ja joka tilanteessa turva Jumalassa! Tämä on kantanut kristittyjä läpi sen ahjon, johon meitä on niin paljon johdatettu. Tälläkin foorumilla koko ajan sanallisin keinoin.

    1Äänestä

Luuk.14:26 Biblia (1776). Jos joku tulee minun tyköni, ja ei vihaa isäänsä ja äitiänsä ja emäntäänsä ja lapsiansa, ja veljiänsä ja sisariansa, ja päälliseksi omaa henkeänsä, ei se taida olla minun opetuslapseni.

1Äänestä
  • Tämä tuo esiin kuinka tärkeää on pitää Jeesus etusijalle ennen kaikkea muuta inhimmillistä!

    Tärkeää on huomata, että tuossa käytetty sana, mikä on käännetty usein termillä vihata, ei ole se sama sana, joka tarkoittaa aitoa vihaa. Sana on neutraalimpi ja on myös mahdollista kääntää esim. "torjua", "luopua", ...

    1Äänestä

Samoilla linjoilla nimimerkki "Eikiitosjeesus" kanssa että "Graham saarnasi rahat yksinkertaisilta."

Jopa kokemuksia asiasta on.

Äänestä
  • Tässä kohdin liberaaleilla ei tarvitse olla kunnioitusta vainajia kohtaan? Muuten varmaan kunnioitetaan vainajien muistoa?

    1Äänestä

  • näinolettaisin kirjoitti:

    Tässä kohdin liberaaleilla ei tarvitse olla kunnioitusta vainajia kohtaan? Muuten varmaan kunnioitetaan vainajien muistoa?

    Sinä Korkkiruuvi siis kunnioitat vaikkapa Hitleriä, Goebbelsia, Stalinia, Leniniä, Maoa, Honeckeria ja Otto Wille Kuusista? Minä en.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Sinä Korkkiruuvi siis kunnioitat vaikkapa Hitleriä, Goebbelsia, Stalinia, Leniniä, Maoa, Honeckeria ja Otto Wille Kuusista? Minä en.

    Hehän ovat vainajia!! Etkö edes tätä älynnyt!

    Ainoastaan voimme siis tuomita heidän tekonsa! Jumala sitten tuomitsee heidät muuten.

    1Äänestä

  • älätuomitse kirjoitti:

    Hehän ovat vainajia!! Etkö edes tätä älynnyt!

    Ainoastaan voimme siis tuomita heidän tekonsa! Jumala sitten tuomitsee heidät muuten.

    No mutta sinähän juuri sanoit, että sitä ei saa tuomita (siis oikeasti moittia) että Billy saarnasi rahat yksinkertaisilta, koska vainaita pitää kunnioittaa. 🧐

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    No mutta sinähän juuri sanoit, että sitä ei saa tuomita (siis oikeasti moittia) että Billy saarnasi rahat yksinkertaisilta, koska vainaita pitää kunnioittaa. 🧐

    Eihän tyhjästä saa moittia ketään!!

    Billy saarnasi evankeliumia noin 200000000 ihmiselle, ei hän rahoja pois saarnannut kertaakaan!!

    1Äänestä

  • älänythullujapuhu kirjoitti:

    Eihän tyhjästä saa moittia ketään!!

    Billy saarnasi evankeliumia noin 200000000 ihmiselle, ei hän rahoja pois saarnannut kertaakaan!!

    Nyt alkaa sulla maali taas kerran siirtyä... 🙃

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Nyt alkaa sulla maali taas kerran siirtyä... 🙃

    Vastaa nyt vaan jos osaat - äläkä aina kiukuttele!

    1Äänestä


  • eiköirtoa kirjoitti:

    Vastaa nyt vaan jos osaat - äläkä aina kiukuttele!

    Mihin? 😀

    Äänestä

Luuk.14:33 Biblia (1776). Niin siis jokainen teistä, joka ei luovu kaikista mitä hänellä on, ei se taida olla minun opetuslapseni.

Äänestä

Suuri Jumalan mies on nyt päässyt Jumalansa luo.

1Äänestä
  • Toivottavasti yllättyi suuresti kun ketään ei ollutkaan vastassa eikä taivaanporttia löydy ollenkaan. Kuolema on iankaikkinen ja hyvä niin.

    Äänestä

  • Eikiitosjeesus kirjoitti:

    Toivottavasti yllättyi suuresti kun ketään ei ollutkaan vastassa eikä taivaanporttia löydy ollenkaan. Kuolema on iankaikkinen ja hyvä niin.

    Jos kuoleman jälkeen ei ole "mitään", niin miten Billy Graham olisi voinut yllättyä yhtään mistään? Pitäisi olla sielu, henki jolla näkee ja kokee jotain? Eikö?

    1Äänestä

  • SieluEiKuole kirjoitti:

    Jos kuoleman jälkeen ei ole "mitään", niin miten Billy Graham olisi voinut yllättyä yhtään mistään? Pitäisi olla sielu, henki jolla näkee ja kokee jotain? Eikö?

    Juuri näin. Victor Klimenko sanoi että on aina mahdollista ettei kuoleman jälkeen ole kuitenkaan mitään mutta siinäkin tapauksessa kristillinen elämä "pelasti" hänet henkilökohtaisesti, koska ilman sitä hän olisi vajonnut masennukseen ja kenties tehnyt itsemurhan.

    Äänestä

En ole hänen faninsa mutta puhujanlahjat olivat synnynnäisiä. Varsinkin nuorempana, vau mikä tempo. Katsokaa joku vanha pätkä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Lohdutusta kirjoitti:

Billy Graham saarna yksinkertaista ja selväpiirteistä evankeliumia, jonka kaikki ihmiset ymmärsivät. Billy Graham oli samaa mitä äiti oli Forrest Gumpille, hän osasi aina sovittaa sanansa oikein, että se ymmärrettiin.

Eräs uskovia paljon lohduttava lause oli: ”Kun taivaasi sallitaan menevän pilveen, Jumalalla on silti mielessänsä pelkkää hyvää. Hengen sateet edellyttävät pilvistä taivasta.”

Älä uskovainen murehdi, jos vainotaaan, pilkataan, esitetään jankkaavia kysymyksiä, tämän maailman voimat riehuu, sillä tämä on edellytys sille, että kasvat uusiin, Jumalan asettamiin, mittoihin. Jumala ei suojaa meitä pahoilta olosuhteilta - Jumala suojaa meidät pahoissa olosuhteissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu