Eihän Kristukseen ja Raamattuun uskominen pitäisi olla vaikeaa ja eihän
se tee sinusta toisenenlaista, kuin nyt olet. Eihän kirkon jäsenmaksu ole
millään tavalla sidottu kristinuskoon ja eihän sinun kristittynä tarvitse
puolustaa kirkkoja ja pappeja ja muitakaan valtioita tai muutakaan.
Ymmärrätte väärin luomisen ja koko uskon tai sanoisinko kristilliset arvot.
Ihminen ja kukaan meistä ei ole puhdas. Mutta me voimme pikku hiljaa ottaa
elämään kristillisiä arvoja ja niitä on esim. suvaitsevaisuus ja ihmisrakkaus.
Kristillisillä ihmisillä se valtio jää vähän vähemmälle ja emme aiheuta enään
pahaa jonkin valtion ja säännön nimissä. Alamme olemaan ihmisiä ja ottamaan
vastuuta yksilönä omasta ja muidenkin elämästä. Käyttäydymme toisin ja emme
halua vahingoittaa ihmisiä enään eli ei minun käsistäni ja ei minun toimistani.
Yksin sinä olet tuomiolla ja yksin sinut tuomitaan tai pelastetaan ja ei siellä voi
sanoa, että valtio määrää tai joku käskee. Silloin punnitaan sinun sisintä mitä
tunsit silloin oikeasti ja sillä tuomitaan.
On siis hengellinen ruumis jos on fyysinenkin ruumis.
Se kuudes aisti voi olla se hengellinen ruumis.
Eihän luomiseen ja Jeesukseen uskominen ole mitenk
4
102
Vastaukset 4
Valitettavasti kristinuskon epäjumalaan ei voi uskoa, koska se on.... epäjumala.
Kumpaan sinä oikeasti uskoisit jos olisi tiukka paikka ?
Uskoisitko, että ihminen on ollut täällä 100 000 vuotta vai uskotko, että ihminen
on ollut täällä vain noin 6 500 vuotta ?
Minusta ihmisillä on sielu ja raamattu osoittaa hyvin tarkkaan mitä se tarkoittaa.
Me tiedetään aivan tarkkaan raamatun mukaan mitä on tapahtunut.Raamattu nimenomaan osoittaa siinä kuvatun uumalan epäjumalaksi.
Vanhan testamentin tarinat ovat kopioita vanhemmista kulttuureista ja uskonnoista. Yhteneväisyydet on helppo löytää jos halua riittää. Voita aloittaa Akkadin Sargonista, joka pistettiin jokeen pietyssä korissa.
Uusi testamentti on fiktiota, joka kirjoitettiin kymmeniä vuosia väitetyn päähe kilön väitetyn ristinkuoleman jälkeen. Yhtään silminnäkijätodistusta ei ole, eikä minkäänlaista mainintaa jeesuksesta raamatun ulkopuolella.
Epäjumala se on, epäjumala se on.>Uskoisitko, että ihminen on ollut täällä 100 000 vuotta vai uskotko, että ihminen
on ollut täällä vain noin 6 500 vuotta ?
Ihmisiä tiedetään olleen täällä ainakin sata tuhatta vuotta, joten uskomisia ei tarvita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371343- 1481071
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67845PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.52662- 60651
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33541- 30533
- 39517
- 63503
- 16497