Kokoomus kehitti palkkakartellin pk-seudulle

Pääkaupunkiseudun lastentarhojen työntekijät ovat joutuneet kokoomuslaisten henkilöstöjohtajien kehittämän palkkakartellin uhreiksi.

Pk-seudulla tämä ammatti on raskaimmasta päästä henkisesti ja jopa fyysisestikin. Tuntuu järkyttävältä, että kokoomus ajaa lapsia päihoitoon jopa kehittämällä lakeja ilman että päivähoitopaikkoja kehitettäisiin mitenkään.

Kokoomuksen ministeri Gran-Laasonen ajaa näitä hirveitä suunnitelmia ikenet irvessä vähääkään välittämättä seurauksista.

Koko lastentarha-ala on huonosti palkattua. Yksityisellä puolella maksetaan lastentarhan johtajalle hyvin, mutta siitä alaspäin palkat jäävät alle jopa kunnallisen tason noin 200 euroa kuukaudessa. Tämä on johtanut yksityisen puolen lastentarhojen opettajien ja hoitajien siirtymiseen kunnalliselle puolelle ja näin ollen tason laskuun yksityissektorilla.

Tämä on täysin vastuutonta keinottelua rahan repimiseksi kansainvälisille sijoittajille, jotka omistavat suurimman osan yksityisestä lastenhoidosta pk-seudulla.

Lapset ja vanhukset on jätetty vapaaksi riistaksi kansainvälisten sijoittajien raadeltavaksi.

Kokoomusjohtoinen hallitus on kamala, omaa ja kannattajakuntaansa suosiva riistäjäsakki.
18226
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Minua hieman ihmetyttää ettei voi keskenään sopia nostaa palkkoja vaikka 100€/kk. Onhan se kai hyvä etteivät kilpaile keskenään mutta ei kai se palkkakuoppa silti mikään pakollinen ole.

Paitsi tietysti jos HALUAA ajaa alas kaikki suomalaisten palvelut.

Espoo, Vantaa ja Helsinki rakentavat hiljalleen yhteistä metropolia eli miljoonakaupunkia.
Sehän on glopalistien taivas. Että voidaan kuvitella itsensä maailmanlaajuisten miljoonakaupunkien joukkoon. Tällainen palkkakartelli on vain eräänlaista yhteistyön alkua jossa vielä hahmotetaan miljoonakaupungin hallitusmuotoa.

1Äänestä

pääkaupunkiseudulla äänestettiin Kokoomuksen kierosilmä_Sanni ministeriksi että hyvä vaan että juuri ne äänestäjät saavat kokea tuon idiootin touhut.

1Äänestä

Mikä kartelli? Työehtosopikuksessa on sovittu palkasta ja muista työehdoista. Mitä pahaa siinä on, jos maksaa sopimuksen mukaista palkkaa?

1Äänestä
  • Kokoomustrolli taas venkoilemassa.

    1Äänestä

  • wdrhfg kirjoitti:

    Kokoomustrolli taas venkoilemassa.

    Ammattiliitot ovat sitten täysin turhia kun jokainen työntekijä haluaa neuvotella itse omat työehtonsa ja palkkansa.

    1Äänestä

  • Mopomies_maalta kirjoitti:

    Ammattiliitot ovat sitten täysin turhia kun jokainen työntekijä haluaa neuvotella itse omat työehtonsa ja palkkansa.

    Kokoomuslaista agendaa.

    1Äänestä

Hyvä aloitus. Kiitos.

1Äänestä

Vasurit eivät ole älähtäneet asiasta, mahtavatko edes tietää koko asiasta. Tai sitten kokoomus on taas luvannut muutaman matun lisää jotta pysyvät hiljaa.
Ja sehän vassareilta käy, vittuako sitä suomalaisten asioihin sotkeutumaan, kun aina pitää neuvotella ja neuvotella. Matujen kanssa on helpooa, yksi puhelinsoitto riittää ja aina saa mitä haluaa.

1Äänestä
  • Palstan persutti vauhdissa salaliitoteorioineen.

    Äänestä

Johtotehtävissä on myös demareita.

1Äänestä
  • Mutta myös kokoomuslaisia ja kepulaisia.

    1Äänestä

Helsingin valtuustossa on kylläkin vihervasemmiston enemmistö ja ne päättää kunnan linjasta

1Äänestä
  • Kaikki rahat pitää saada vihervasemmiston monikulttuuriprojektiin. Ei ole varaa antaa opeille

    1Äänestä

  • Mutta ei Espoossa ja Vantaalla.

    1Äänestä

  • Linkki "tietoosi", muutoin mutua.

    Äänestä

  • rahat.meni kirjoitti:

    Kaikki rahat pitää saada vihervasemmiston monikulttuuriprojektiin. Ei ole varaa antaa opeille

    Trolli.

    1Äänestä

  • jlhgcf kirjoitti:

    Trolli.

    Ammattiliitot vaikuttavat tyytyväisiltä, joten jäsenet tekivät onnellisen hyvän ratkaisun.

    Äänestä

  • abulgeilpäh kirjoitti:

    Ammattiliitot vaikuttavat tyytyväisiltä, joten jäsenet tekivät onnellisen hyvän ratkaisun.

    Linkki "tietoosi", muutoin mutua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaadetaan.hallitus.heti kirjoitti:

Pääkaupunkiseudun lastentarhojen työntekijät ovat joutuneet kokoomuslaisten henkilöstöjohtajien kehittämän palkkakartellin uhreiksi.

Pk-seudulla tämä ammatti on raskaimmasta päästä henkisesti ja jopa fyysisestikin. Tuntuu järkyttävältä, että kokoomus ajaa lapsia päihoitoon jopa kehittämällä lakeja ilman että päivähoitopaikkoja kehitettäisiin mitenkään.

Kokoomuksen ministeri Gran-Laasonen ajaa näitä hirveitä suunnitelmia ikenet irvessä vähääkään välittämättä seurauksista.

Koko lastentarha-ala on huonosti palkattua. Yksityisellä puolella maksetaan lastentarhan johtajalle hyvin, mutta siitä alaspäin palkat jäävät alle jopa kunnallisen tason noin 200 euroa kuukaudessa. Tämä on johtanut yksityisen puolen lastentarhojen opettajien ja hoitajien siirtymiseen kunnalliselle puolelle ja näin ollen tason laskuun yksityissektorilla.

Tämä on täysin vastuutonta keinottelua rahan repimiseksi kansainvälisille sijoittajille, jotka omistavat suurimman osan yksityisestä lastenhoidosta pk-seudulla.

Lapset ja vanhukset on jätetty vapaaksi riistaksi kansainvälisten sijoittajien raadeltavaksi.

Kokoomusjohtoinen hallitus on kamala, omaa ja kannattajakuntaansa suosiva riistäjäsakki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu