On se saatanallista menoa kun matut lasketaan jo suomen väkilukuun ,no ei kela platina korttia olisi muuten tullutkaan ilmaiseksi kaiken muun ilmaisen kera
Perhejääköön
Minäminäminäminä
11202
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Eihän ne ekukat Suomalaisiksi kelpaa, tolkku siinäkin. Aavikon beduiinit ja viidakkojen villit ja käytöstavat sen mukaiset.
Syntyvyys suomalaisten keskuudessa laskenut ja meneillään kansan vaihto, yhä useampi on ei suomalainen ja ne juuri lisääntyvät vauhdilla täysylläpidossa maanpetoksellisten voimien turvatessa heille olostelun.
Suomalaisten nuorten lisääntymisen edellytyksiä on heikennetty huonojen työmarkkinoiden ja asuntopulan jne. avulla, verotus on kovaa työssä käyville, joskus aivan rangaistaan työnteosta.
Mutta elatusvelvollisuus vieraiden valtioiden kansalaisten suhteen pysyy katossa ja osaltaan vaikuttaa verotukseen voimakkaasti.
Toisaalta: En ymmärrä kuinka siitä huolimatta kovin runsaslukuinen nuorten joukko yltiösuvaitsee outoa ja katastrofiin johtavaa tilannetta?
Elämme vielä kovia aikoja, talouskasvu on pelkkää pölhöpoliitikkojen kikkailua, maapallo ryövätty jo sellaiseen tilaan, että rajat vastassa.
Olisi ihan parasta sopeutua vähemmällä väellä, ympäristöä säästellen.
" En ymmärrä kuinka siitä huolimatta kovin runsaslukuinen nuorten joukko yltiösuvaitsee outoa ja katastrofiin johtavaa tilannetta? "
Jokaisessa sukupolvessa on oma kapinansa.
Pelkään; että sitten kun kapina alkaa sitä
ei pidättele mikään.
Suomalaiset sietävät pitkälle eivätkä
pienestä aloita rähinää.
Mutta jos sellainen alkaa vesitykit ovat
heppoista kampetta.
Laskin juuri housuihin. Mikä lisääntyi?
Kaappi-koprofiili, jolla mielessä paska ja anaalijutut koko ajan. Hyvin menee.
Vihervasemmistolainen ominaistuoksu.
RÖH RÖH RÖH RÖH SANOO RASISISTISIKA
Ei ole paljon, mitä sinäkin olet oppinut täysylläpidossamme kölliessä, ilmankos ne kuuluisat Pisa tutkimukset menee alamäkeen.
Nimimerkkisi mukaan olet sellainen. :)
Röhki rauhassa rasmuksessasi.
Ei nuo suvakit opi kirjoittamaankaan. Suomen kieli on vaikea oppia. Jepjep.
Suomen sosiaalituet kuuluvat vain suomalaisille, kuten koko maamme ja valtiomme. Kaikki ilmaispalvelut on poistettava ulkomaalaisilta hätäapua lukuunottamatta. Heillä on omat tukensa omissa maissaan. Kaikki panokset on pistettävä pakolaisten kotiuttamiseen takaisin omaan kulttuuriinsa, sillä se on helppoa, nopeaa ja halpaa. Islamisaatio voidaan estää Suomessa vielä helposti, sillä pakolaisten on paljon nopeampaan, helpompaa ja halvempaa palata ilmaislennoilla takaisin kotimaihinsa tai pakolaisleireille, missä heitä voidaan auttaa tehokkaimmin. Suomea ei kannata pilata valehtelevien muslimien takia. Sotikoot omissa maissaan ja röhkikööt kuin siat siellä. Suomeen heitä ei tarvita eikä kaivata, sillä he ovat osoittaneet, etteivät ole hempeämielisen ja luottavaisen apumme arvoisia. Parannetaan heidän maitaan niin paljon kuin sielu ja kukkaro sietää, mutta annetaan oman kotimaamme pysyä kunnossa. Ellei se auta niin ei voi mitään.
En ole rasisti, enkä voi tulla siaksikaan. Typeräksi hölmöläiseksi en halua tulla, vaan olla kunnollinen isänmaallinen suomalainen, kuten isäni, äitini, mummoni, vaarini ja heidän vanhempansa mitä ilmeisimmin olivat. Muutoin meillä ei olisi näin hyvää maata, elleivät esivanhempamme olisi siitä taistelleet ja omanamme pitäneet.
Suojelkaa Suomea suomalaiset, sillä jos sen menetätte ei lapsillenne jää mitään!