Eipä tunnu onnistuvan. Passia ym. dok. ei ole, silloin ei voida karkoittaa. Pari kertaa olen valittanut, silti ette pysty minua poistamaan maastanne, minäkin viihdyn maassanne kaunis maa, tosin kylmä. Vaatimattomasti eläen pärjään ihan OK, olen ruvennut käärimään sätkiä, nekin OK. Siitä olen katkera, kun Pääministeri Sipilä kutsui meidät jopa kotiinsa, nyt onkin häätämässä. Pois ette minua saa koskapa tiedän kaikki lakinne ja EU,n. Suomalainen kaverini kirjoitti saneluni mukaan, pääpiirtettin näin menee. Kirj. Samu
Kielteinen päätös, maasta poistuminen
kiitos.viihdyn
49804
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Hyvinhän Keskustapuolueella menee. Talvivaara, Väyrynen, Sote vähän vaiheessa. Te ketkä äänestämään pääsette, niin äänestäkää Keskustaa sen te olette Keskustapuolueelle velkaa.
Kepun nuoriso säät.
Aika huono provo.
Sarkasmi on niin vaikea laji, niin kovin vaikea.
Paljonko kielteisen päätöksen avustus on euroissa. Asunto, ruoka terveyspalvelut varmaankin ilmaisia.
Tervetuloa, kyllä tänne mahtuu.
Onneksi kaikki eivät ole rasisteja Suomessa.
Mahtuupa hyvinkin. Siispä asutettakoon kaikki tulijat, jotka eivät ole työperäisiä maahanmuuttajia, Kainuun korpiin. Jokaiselle annettakoon pläntti maata ja kuokka, jolla saavat raivattua itselleen viljelyskelpoisen tilan.
Näin Suomessa on ennenkin tehty, osoittakoon myös trollikirjoittaja Samu kohdaltaan viihtymisensä sen jälkeen, kun on pikku pläntiltään hankkinut elantonsa.
Tavallinen ihminen ei tunnu olevan kartalla siitä, mitä tarkoitetaan "tänne mahtumisella" ja sen mahtumisen rahoittamisella - vai?
ei olisi läheskään niin paljon jos Orpo olisi sulkenut rajat kun laittomia matuja alkoi tulla Ruotsista mutta Orpo ajatteli kuten normaali kokkare ja haki kaikki rajalta maahan että akan firmalle joka on keskittynyt viranomaisvalituksiin riittäisi materiaalia ja nousukautta.
Orpohan kieltämättä lymyilee Sipilän selän takana. Kaikki myönteinen yhteisissä päätöksissä kelpaa, mutta Sipilä onkin heti saastaa kielteisissä.
------- KUTSUMATON VIERAS EI AJAMATTA LÄHDE ! ----------
*) kansanviisautta Kivenavalta !
"Kaloilla ja vierailla on yksi yhteinen ominaisuus: kolmen päivän jälkeen ne alkavat haista..."
Ainakin USA palautti Quantamon vankileiriltään uudelleen koulutettuja "vankeja" jonnekin tuntemattomiin maihin, muihin kuin näiden kotimaahan, vaikka niillä ei taatusti ollut sijoitusmaan papereita.
Samulle terveisiä: EU ei ole ikuinen, eivät myöskään EUn päättäjät, ei myöskään yksikään ihminen tällä planeetalla.
Ei kannata kaivaa verta nenästään...
Tämähän tässä vielä naurattaa, kun minäkin olen lentopelkoinen, niin minut ja ystäväni on palautettava maitse kotimaahan. EU,n mukaan lentopelkoinen on palautettava maitse, turvallisuusriski lennon aikana. Matkaahan meille ei olekkaan kuin plus 5 000km, voidaan toki kierrellä isommissa kaupungeissa, niin saadaan matkalle pituutta ja ostella matkamuistoja.
Toi on hyvä. Voit olla ihan huoleton karkoituksiesi kanssa Suomesta tuskin löytyy matkaseuraa maakuljetukseen, joten vie äärimmilleen lentopelkosi. Vaaranahan piilee meritie, konttimuodossa.
Konttikyyti ei kiinnosta. First class ja sinivalkoisin siivin sopisi vartalolleni peremmin.
Lentopelkosi unohtui.
Missä ne mamut oikein on, kysyn. Kiinalaisia näkyy kaikkialla, mutta mamuja ei missään, olisivatko jo työn parissa päivät. Ihan potaskaa muutenkin vastustaa uusien pakolaisten vastaan ottaminen Suomeen mahtuisi lisää helposti saman verran lisää. Vokkeja suletaan koko ajan, olisi valmiit systeemit jo valmiina. Hyvinhän edellistenkin kanssa on pärjätty.
Mersuja tekemään Uuteekaupunkiin. Taas tuhannen työläisen vajaus. Asiantuntija en ole, mutta onkohan vokkien porukkaa yritetty saada työn pariin. Samallalaillahan ne kurssittaa suomalaisiakin, tiedän kokemuksesta, että työmiehiä ja todella.
No liukuhihnalta, ei kesken työn poistuta pyllistemään monta kertaa päivässä ja vaatetus pitää olla työn vaatimuksien mukainen. Että silleen.
Voisihan se olla hihnatyössä todella vähänkin hankalaa.
Suomalaisille ei kelpaa työ autotehtaalla. Viimeisin rekrytointikampanja tuotti työpaikkahaastatteluihin runsaasti ulkomaalaisia. Mm. Ulkomaisia opiskelijoita, jotka ovat pian valmistumassa.
Suomalaisille nuorille ei taida työ kelvata.
Äitihän näille nörteille pitäisi mukaan tehtaalle laittaa.
Pelkkä palautus ei minusta riitä, sen pitää olla kovakourainen.
Yleisimmät uusintahakemusten perusteet ovat kristinuskoon kääntyminen ja seksuaalinen suuntautuminen.
https://yle.fi/uutiset/3-10106175?origin=rss
Näitähän ei tietenkään käytetä samalla kertaa. Tosin eihän sitä tiedä vaikka homona oleminen alkaa kyllästyttää, niin vaihtaa transuksi.
Moikka Samu. Olet löytänyt sisäisen rauhasi Suomesta pidä siitä kiinni. Olen lukenut, että tiedät paljonkin, ehkä. Toivottavasti kerrot näillä sivuilla oppia maassa pysymiseen ja sääntöjen, lakien monimutkaisista vaihtoehdoista.
Kannattaa olla niin Suomessa, kuin Ruotsissa ns. kirjoilla. Välillä oikein harmittaa, kun tulee avustuksia molemmista maista, Ruotsista tosin kruunuja mutta rahaa sekin on. Suomessa on parempi terveyden huolto ja tyhmemmät hoitajat. Kolmekymppisenä minäkin menen täydestä alle 18vuotiaasta lapsesta. Vähän kun kertoo, että kuinka kauniita he ovat, niin oikein punastelevat ja antaa lähetteen.
Olisinpa saanut olla Saksalainen 30-luvun Saksassa.
Tämä väestönvaihto on kertakaikkiaan viimeisenpäälle mietitty keissi.
600 000 tullut, miljoonia odottaa merivesien lämpenemisiä. Minä olen kehunut kovasti Suomen oloja kaikille, ympäri Eurooppaa, terveyden huoltoa, synnytys ja kaikkien hoivaa. Kaikkihan on kallista, mutta olen lohduttanut, että ruokaa saa leipäjonoista runsaasti, että pärjää. Toivoisinkin, että Päämiestenne hyvin alkanut asiamme saisi laajaa kannatusta ja pakolaisia saisimme tänne ihanien ihmisten luokse lisää. Tupakkakopit saisi olla lähempänä ja lämmitettyjä, kun ei saa polttaa sisällä, se rasittaa.
Paljon on Ahvenanmaalaiset nähneet vaivaa minun poistamisessa. Koskapa ollessani Ruotsissa opettivat Ruotsin kieltä kuuntelen virkailijoiden keskustelut ja olen askeleen edellä. Ahvenanmaa on Suomea kaiketi, mutta jotain erivapauksia. Paremman, lauhemman ilmaston vuoksi saan tänne runsaasti kavereita uusista pakolaisista. Ruotsinkieli onkin melkoinen etu sukkuloidessa Suomen Ahvenanmaan ja Ruotsin välillä.
Kovasti vittuilivat Maariahaminalaiset kuin olisivat porukalla sopineet, että pakolainen poistuisi mahdollisimmsn pikaisesti, me poistuimme, onnistuivat.
Degeneroitunut, sisäsiittoinen on kansa joka asustelee Ahvenanmaan saarella, usein näin pääsee käymään. Nelikulmaisia päitä ja virtsat housuilla, naiset hampaattomia, puolikaljuja, yäk, saartoon koko saari.
Perunalastulla ja silakalla kasvanut kansalainen on muutenkin outo. Degeneroituja ja vielä muutenkin pösilöitä, luulevat, että puhumalla vain Ruotsia olet jotain, olet kuitenkin täys persläpi.
Minäkin pidän tukikohtana Ahvenanmaata, Ruotsin ilot ja tuetkin saatavilla.
En ole pakolaisia sinua häätämässä, tuskin onnistuu virkailijatkaan. Onko totta, että kielteisen saanut joutuu kaikesta sivuraiteelle, ei kielen op, ei mitään kursseja?. Vääryys mielestäni.
EU:n ja Schengenin säännöstöt velvoittavat muun muassa poliisia torjumaan laitonta maahantuloa ja oleskelua Schengen-alueella, jossa sisärajatarkastuksia ei ole. Sisämaassa tehtävä ulkomaalaisvalvonta perustuu ulkomaalaislakiin. Sen mukaan ulkomaalaisella ei ole ehdotonta oikeutta oleskella maassa ja oleskelun edellytykset on määritelty laissa erikseen.
https://www.verkkouutiset.fi/poliisi-valvoo-suojateita-ja-maassa-oleskelun-lainmukaisuutta/
Poliisille virkoja lisää.
Ne tulijat on väkivaltaisista ja terroristi kulttuureista. Luulis, että ne lähtis kun konetuliasein varustettu partio ne karkoittaisi. Suomen käytäntö on totaalisen nössö jos vertaa moniin muihin. Kovat otteet käyttöön vaan. Ei niitä hankalampia tyyppejä loputtomilla neuvotteluilla välttämättä saada maasta pois. Pitää tehdä selväksi te lähdette haluatte tai ette. Ei ole mitään olemassa olon oikeutusta jäädä tänne kun eivät tänne kuulu. Jos ei muuta niin lentokoneeseen ja laskuvarjolla pudotus lähtömaan alueelle. Ampukoon ne sinne sitten mutta työ on siinä vaiheessa suomen osalta tehty kun on sinne tiputettu.
"samu"kertoilee totuuksiakin, avuton on Suomen tyyli.
Sipilä Kepu, Orpo KOK. osallistui innolla "Meillä on unelma" kamppanjaan ja myötävaikutuksella saatiin maahamme 30 000-50 000 pakolaista, osa ruotsista kuka mistäkin, papereitta. Täysin idioottimaista toimintaa koko Suomen virkamiehiltä, tullista-SPR,n mummoihin. Vajaat 3miljardia palanut tähän sekoiluun ja lisää menee. Samu onneksi kertoo niitä totuuksia mistä ei Juha, Petteri paljoa mainosta. Lapsiakin kadoksissa EU,n alueella 10 000 ties missä, Suomen osuus varmaan vajaat tuhat. Kepun naikaan saannoksia, viime viikolta, Talvivaara, Väyrynen, Nuorisosäätiön rahasotkut, poliisi tutkii kaikkia osallisia KOK. toimia unohtamatta.
Sipilä Kepu, Orpo KOK ja kiilapojat sin. sotehan säästää 3miljardia, niin pakolaisiin meni 3miljardia, silloinhan ollaan lähtöasemissa, mitä nyt 30 000 hlö ilman mitään tietoa tulevaisuudesta.
Naurettava Jussi Halla-aho ”Kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat on otettava säilöön, kunnes he poistuvat vapaaehtoisesti maasta tai heidät voidaan pakkokeinoin palauttaa kotimaahansa. Tätä mieltä on tutkitusti myös suurin osa Suomen kansasta.”
Sori vaan, mutta eihän palautukset onnistu, EU kieltää.
Olen kotoutunut hyvin suomeen, pitäisi saada perhekkin, vaimo kolme lasta suomeen olisiko viisauksia tähän.
Koeta saada suomalainen nainen tiineeksi ja saatte lapsen, älä vanhaa ei kannata pumpata maho mikä maho. Saat lisäaikaa ja ehkä työnkin.
Vaihtoehdot vähissä, nekin vielä kovin haasteellisia.
Tiedoittivat, että Suomeen tulossa pakolaisia kymmeniätuhansia Italian kautta ja ihan uusia reittejä. Maailman onnellisin maa saa asukkaita lisää.
Ei näistä "pakolaisista" päästä koskaan eroon. Tulisi paljon halvemmaksi jos kaikille jotka kävelevät suomen maaperälle annetaan kansallisuus heti rajalla.
TV 1, 16.03. klo 7.15 EU:n turvapaikkajärjestelmän uudistaminen. Lisä tieto, katsellaan.
Syyrian pakolaisiksi kannatta nyt hakeutua. Eurooppa ottaa pakolaisia, paperittomana, toki omat paperit postitse kohde maahan tutuille.
Kurdi pakolainen, Suomi ottaa vastaa, kannattaa mainita kohdemaa.