Poro ongelmaan on ratkaisu.

Seuraavissa vaaleissa selvitetään vaaliehdokkaan korruptio kytkennät porotalouteen ja ensimmäinen vaalitentti kysymys ehdokkaalle on.
Aikooko hän ottaa poro ongelman hoidettavakseen?
9428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kun maa jäätyy ja lunta tulee, niin porot alkaa pakkautumaan asutusten keskelle ja varsinkin pihamaille, sekä nurmikoille. Kansanedustajilla on pupu pöksyissä tässä poro asiassa, eli eivät uskalla asettua poikkiteloin mahtavaa POROMAFIAA vastaan. Vuosi sitten muka tehtiin laaja kysely poroista, mutta siihenpä se sitten jäikin, eikä jatko toimenpiteistä ole kuulunut sen jälkeen mitään valaisevaa. On vaan tuotu pirtin pöytä keskusteluissa esille sitä, kuinka sopimalla asiat saadaan kuntoon. Ja pyh, asiat eivät siitä kummene yhtään mihinkään ja porot jatkaa samalla tavalla pihoihin ja pelloille tunkeutumistaan. Myös valtateille alkaa porot taas pakkaantua suolaliuosta nuolemaan, että se hyvä siitä sopimisesta on.

Äänestä
  • Sopimisella tässä yhteydessä tarkoitetaan sitä, että porottomat lopettavat valittamisen ja porohomma jatkuu entisellään. Muunlainen sopiminen ei tule kysymykseen.

    Näillä sopimishöpötyksillä on vain tarkoitus vaientaa keskustelu ja sama meno jatkuu. Yhdelläkään poromiehellä en ole huomannut olevan minkäänlaista kiinnostusta pistää tikkua ristiin vapaaehtoisesti porohaittojen vähentämiseksi.

    Äänestä

Yli vain ja korvat pois kaiken paras

Äänestä
  • Kuskilta...

    Äänestä

  • ..ja vänkäriiltä.

    Äänestä

Porokello on pöljin keksintö ikinä. Perustelen tätä näin: Olen ajamassa pintamon kohdalla ja poroja onkin tiellä Jurmussa, jossa kuorma-autoilija panee hälytyksen päälle. Lukemattomat autoilijat tuolla 200 kilometrin päässä saavat väärän hälytyksen alkaen hidastelemaan, koska luulevat hälytyksen tarkoittavan sitä, että porot ovat juuri hänen lähellään,. Liikennemerkki (suuri porovaara) on se järkevin tapa ilmoittaa poro uhkista tie osuudella. Kukaanhan ei tietenkään vähennä vauhtiaan porojen olemassa olon takia ja sittenpä näitä rapipäitä on yhtenään raatoina ja poronomistajat mielissään, kun saavat hyvät korvaukset. Jos korvauksia ei maksettaisi ollenkaan, poroja ei olisi tiellä yhtäkään,.

Äänestä
  • Ubbe ilmaisi kommentissaan ainoan oikean ja toimivan konstin poro-ongelmaan ainakin liikenteen osalta. Korvaukset pois ja viranomaiset paimentamaan vapaana laukkovaa karjaa juurikin samoin, kuin muidenkin lihantuottajien karkuuksilla olevaa karjaa herkästi tuupitaan kotiansa kohti ja omistajaa sättien.

    Jos minulta kysyttäisiin, niin poronhoitoalue siirtyisi tuotapikaa jonnekkin käsivarren tienoille ja mieluiten aitauksiin sielläkin, niin loppuisi kerrasta se ihmisten pihoilla ja viljelyksillä lohnaaminen ja tienkäyttäjien harmina palloilu.

    Äänestä

  • Porokellohan ei toimi noin. Se hälyyttää vain sitä paikkaa lähestyessä jossa merkkaus on tehty.

    Äänestä

  • Pororo kirjoitti:

    Porokellohan ei toimi noin. Se hälyyttää vain sitä paikkaa lähestyessä jossa merkkaus on tehty.

    Porokello ei toimi noin niinkuin luulet. Se toimii vain ensin mainitulla tavalla, eli kun kuusamon alueella hälyttää, se hälyttää saman aikaisesti kaikkialla kuntien alueella ajaville, että jossakin tuolla 200 kilometrin matkalla on poroja tiellä. Koettu on, ettei porokello anna reaali aikaista tietoa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


äänetvoittaa kirjoitti:

Seuraavissa vaaleissa selvitetään vaaliehdokkaan korruptio kytkennät porotalouteen ja ensimmäinen vaalitentti kysymys ehdokkaalle on.
Aikooko hän ottaa poro ongelman hoidettavakseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu