Kollektiivinen käytössokeus, suvereeni läpilasku

Pyhäjärviset, voi raukkaparat. Nyt se on sitten upporikkaan ja rutiköyhän mykkäp a s k a pullahtanut ulos joka kuopasta ja muurinraosta. Kollektiiviseen valheeseen uskomalla, kun sokea toimii sokean taluttajana ja lakia opettavat hääräilevät etujoukossa neuvomassa laittomuuksiin, niin retkikunta lähti omille teilleen.
Nyt ovat tiet eronneet, kuntalaisten ja päättäjien. No niiden!
21457
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Propakandakoneisto täydessä iskussa. Paikallislehti teki "oharit", antoi kainaloisjutulla syytteeseen asetettujen kohdasta, kaunniin sanoin pidättäytyvät luottamustoimista. Höh ja pöh! Uskoo taas soopaa, ne mihinkään pidäyty eikä vetäydy, vaan työskentelevät täydellä höyryllä takalinjoissa,joista he ohjeistavat soveltuvia henkilöitä peittelemään jälkiä.

Seurakunnan ylläpitämästä päämajasta ja levitystyön komentoryhmän koosta saimme samassa lehdessä kuvien kera huomata, missä "keikarilla oli päällänsä uudet vaatteet" ja tarkoitushakuisesti hukkateille johdetut ja eräiden hyväksikäyttämät ympäröivän keikaria.

Komeita ovat puvut, arvokasta kansallista pääomaa. Harmi kun vetivät pukutyylin vessanpytystä alas kotiseutunsa mustaajan mukaan tuonnilla.

1Äänestä
  • Pyhäkäs lehti suossa lopullisesti. Keisari uusissa vaatteissaan, asia sovittu ennakkoon lööppiin. Mikä lie tarkoitus? Naurettavaa kuitenkin, eiköhän naapureiden lehdet kerro, niinkuin asiat on.

    Äänestä

  • Olette te JOUTOPROPELIT kyllä huvittavia tapauksia. Yli vuoden olette jokaisena päivänä kirjoittaneet avauksen parhaina useita siitä, kuinka syytetyt pitää potkia pihalle ja kun se päivä tulee, sekään ei kelpaa ja taas p.järven sanomat kirjoittaa soopaa heh heh heh..

    Äänestä

  • pro-puskistahuutelijat kirjoitti:

    Olette te JOUTOPROPELIT kyllä huvittavia tapauksia. Yli vuoden olette jokaisena päivänä kirjoittaneet avauksen parhaina useita siitä, kuinka syytetyt pitää potkia pihalle ja kun se päivä tulee, sekään ei kelpaa ja taas p.järven sanomat kirjoittaa soopaa heh heh heh..

    Suomessa ON mielipidevapaus! Lukuunottamatta Pyhäjärveä!Sinä tässä olet kävelevä pilakuva.Proota haukut joka käänteessä vaikkei proolaiset kirjoita noita juttuja OLET vainoharhainen!!!

    Äänestä

  • pro-puskistahuutelijat kirjoitti:

    Olette te JOUTOPROPELIT kyllä huvittavia tapauksia. Yli vuoden olette jokaisena päivänä kirjoittaneet avauksen parhaina useita siitä, kuinka syytetyt pitää potkia pihalle ja kun se päivä tulee, sekään ei kelpaa ja taas p.järven sanomat kirjoittaa soopaa heh heh heh..

    Ei, vaan sinä olet huvittava. Olet suomi24 ja Pyhäjärvellä itsesi nimittämä kuningas, mielipidejohtaja, kun tarkoitushakuisesti väännät asiat päälaelleen, surutta tuosta vaan.

    kappale ehkä siitä viestistä, joka sinuun kolahti (en väitä, oletan, ei ole muuta mahdollisuutta)
    "Propakandakoneisto täydessä iskussa. Paikallislehti teki "oharit", antoi kainaloisjutulla syytteeseen asetettujen kohdasta, kaunniin sanoin pidättäytyvät luottamustoimista. Höh ja pöh! Uskoo taas soopaa, ne mihinkään pidäyty eikä vetäydy, vaan työskentelevät täydellä höyryllä takalinjoissa,joista he ohjeistavat soveltuvia henkilöitä peittelemään jälkiä."

    Luojan kiitos, en ole joutunut, en liioin omasta enkä sinun halustasi, enempää seuraasi ja seuraajaksesi! Varjeus jos mikä!
    Eli koska en syö kädestäsi, niin voin sanoa pohjan tulleentukemillesi / toihuillesi, että tämä huolellisesti laadittu kollektiivinen propakanda valheen ja viekkauden (seura) kunnassa jatkaa enää niin kauan, kunnes tuomarivalan vannoneet tulevat sen päättämään.

    Äänestä

  • pro-puskistahuutelijat kirjoitti:

    Olette te JOUTOPROPELIT kyllä huvittavia tapauksia. Yli vuoden olette jokaisena päivänä kirjoittaneet avauksen parhaina useita siitä, kuinka syytetyt pitää potkia pihalle ja kun se päivä tulee, sekään ei kelpaa ja taas p.järven sanomat kirjoittaa soopaa heh heh heh..

    Stop! Emme ole minkään "seurakunnan" jäseniä, vaikka kerromme mielipiteemme. On täällä toki muitakin kuin Pro. Lopeta sinä "ropeli" hullut juttusi. Stop!

    Äänestä

  • tedraikas kirjoitti:

    Suomessa ON mielipidevapaus! Lukuunottamatta Pyhäjärveä!Sinä tässä olet kävelevä pilakuva.Proota haukut joka käänteessä vaikkei proolaiset kirjoita noita juttuja OLET vainoharhainen!!!

    Kiitos "rakentavista"kommenteista.Olen päässyt tavoitteeseeni.Pelokas koira haukkuu,tässä se nähdään!!

    Äänestä

  • Vaatteetonkeisari kirjoitti:

    Pyhäkäs lehti suossa lopullisesti. Keisari uusissa vaatteissaan, asia sovittu ennakkoon lööppiin. Mikä lie tarkoitus? Naurettavaa kuitenkin, eiköhän naapureiden lehdet kerro, niinkuin asiat on.

    Mikä teitä pro puskista huutelijoita oikein vaivaa? Olette kirjoittaneet lukuisia avauksia joissa mustamaalaatte mm. pyhäjärven sanomia toimittajineen syyttäen milloin mistäkin. Ensin syytätte siitä, ettei se kerro kaupungin asioista ja sitten kun se sitä tekee haukut saavat palkakseen siitäkin.
    Ennalta suunniteltu juttu kun pyhäjärven sanomat uutisoi syytettyjen omaehtoisesta erosta toivomuksineen että joku kirjoittaisi totuuden??? Hullujako te olette?

    Hankkikaa ammatti apua itsellenne hyvät ihmiset. Mielenterveysongelmat kun paistaa läpi ja raskaasti jokaisessa viestissä ja niitä on v a l t a v a s t i.

    Yli vuoden olette päivittäin kirjoittaneet avauksia kuinka syytetyt pitää potkia pihalle luottamustoimista ja kun sen tekee asianomaiset itse senkin onnistutte kääntämään salaliittoteoriaksi tms???

    Äänestä

Vautsi, oletpa oivaltanut ydinkohdat!
Ihan aikuisten oikeasti, mitä erityistä syytäon seurakunnan tiloja antaa yhden ja saman eläkeläisosaston käyttöön säännölliseen, viikottaiseen toimintaan? Me tiedämme että on todistamista vaille selvää,( kerhon kävijän vihjeestä) että juorukahvikupposilla pidetään hyllyvää valheiden verkkoa yllä. Se jalkatyön merkitys! Yhteisvastuu e on valehtelemisessakin.
Toisaalta, onhan se sinänsä raamatullista, että niin"rosvot, huorintekijät ja fariseukset" sopivat sovussa vaikka jeesuksen kirkon etupenkkiin, mutta antihengessä köyhät ja paljosta syyttömät saavat hädin tuskin "ehtoollisleivän "murusia, joita herrojen pöydiltä tipahtaa lattialle.

1Äänestä
  • On totta tuo, että miksi joku taho saa pitää noita hilujaisiaan meidän kirkollisverovaroin ylläpitämässä saluunassa. Tähän on tultava stoppi. Miksi se taho on keskustan viittaa kantava yhtälö. Tämä on kummallinen kunta kaikkinensa. Ihmetellään yhdessä, koko kunnan piikkiin!

    Äänestä

Seurakuntavaalit ovat syksyllä, nyt on syytäkin kysyä seurakunnan tilojen käytöstä ihan laajemminkin. Jos maksavat markkinahintaista vuokraa, niin se on eri asia, vaikka siltikin outo naimakauppa. Eihän jumalanpalveluksia ja kirkollisia toimituksia pidetä kaupungintalolla!

Joten onko Pyhäjärven eläkeläiskerho uitettu pöydän alta
-seurakunnan jaosto,
-kultainen johtokunta
ja keräävätkö he varoja seurakunnan vapaaehtoistoimintaan,
-kuten lähetystyölle tai diakonialle jaettavaksi paikkaukunnan vähempiosaisille?

Ettei vaan viikottaiset arparahat ja kahvitulot mene heidän itsensä hyväeläkeläisten teatteri,-viron,-ruskaretkien kuluihin ja pikkusievän tanssi-illallisiin.

1Äänestä

Kaikkia persieestä olevia pyhäkkäitä...

Äänestä

Totta, niin vaan ovat kaikki, me maailman ihmeet, ihan kaikki ihmiset. Jos nyt yleensä ymmärrät, että maailmaa on myös Pyhäjärven ulkopuolellakin? Ellet sitä hetikään käsitä, niin voi voi, silloin on hyvät juorut kultaakin kalliimpia ja laveat elämäohjeet tarpeen, ettet sotkeudu ensitöiksesi kalsareihisi vessanpytyllä.
Terveisiä sitten toiseksi seurakunnan tiloista vastaaville, että lopettakaa se eläkeprokandakerhon viikottainen hyysääminen! On pienempien hylkäämistä ja vähempiosaisten hyväksikäyttöä sallia vihanlietsonta ja pahanpuhuminen kirkon katon alla.

Äänestä
  • Tätä olen ihmetellyt jo tässä muutaman vuoden ääneen, minäkin!
    On todella erikoista hyysäystä. Ovatko kepulaiset niin synnittömiä ja kirkasotsaisia, että heidät kelpuutetaan herran huoneeseen, kaikkine vikoineen? Kirkollisveronmaksu loppuu taatusti, jos ei muutoksen tuulia näy.

    Äänestä

Rikolliset palaavat rikospaikalle, he palasivat kuntavaaleissa ja nyt näytöksenomaisesti poistuvat hetkeksi palatakseen taas. draamakuningas ja adjuntit!

1Äänestä

Että näistä meidän pitikin mennä takuuseen, ollaan niin sotkettuja hämärissä hommailijoihin, että hirvittää olla paikallinen.

teksti lainattu aikaan ja paikkaan sopivuuden takia
lainaus alkaa
"Hyi olkoon, paikkakunnalla on vihamielinen ilmapiiri. Älköön kukaan tulko tänne ainakaan takki levällään ja sydän odotusta sykkien jostain paremmasta.
Olemme syyllisiä jokainen, olemme unohtaneet käytöstavat, diplomatiasta puhumattakaan. Kielenkäyttö on rumaa ja toinen toistansa loukkaavaa.
Ketkä nostivat vihamielisyyden ja pahansuopaisuuden hengen. Tämä kirjoitus antaa vahvan epäilyksen pääarkkitehdeistä.
"Ruman ja epäasiallisen kielenkäytön Pyhäjärven kaupungissa ovat käynnistäneet julkisuuteen todisteluiden kera ja VAIN omaa etuaan pönkittämään mm. ex-kirkkovaltuuston pj alias/ OTL kihlakunnanvouti, Selänteen johtava lestadiolainen maatalouslomittaja, metsänhoitoyhdistyksen ex- toimitusjohtaja / reservin majuri , eläkekehitysvammakodin johtajatar, samoin nykyinen johtajatar ,eläkkeellä oleva opettaja /kunnallisneuvos, poliisieläkeläinen, eläkeläis- terveyskeskuslääkäri /pakinoitsija, hammaslääkäri, lääkäri, jne...
Näiden, jos kenen, olisi pitänyt ymmärtää, mikä merkitys on esimerkin voimalla ja huonolla sellaisella!"
Onko em. yhdestäkään miestä /naista olemaan sekasortoon ajautuneen kunnan ilmapiirissä paremman käyttäytymisen esimerkkeinä?"-lainaus loppuu

1Äänestä
  • Omituisten otusten sekamelska. Mihin tämä kirjo vielä päätyy?

    Äänestä

"Dementiakodissa on jonkun vuoden päästä kovat puurokeskustelut muistinvarassa: olitko se se sinä, olinko se minä thäh, olitko sinä siellä , kuka minä olen, missä .."

Ehei ei suinkaan, humaahduksena levinnyt kollektiivinen muistinmenetys on jo tätä päivää. Se on alkanut jo monta vuotta sitten, tarkkaa päivämäärää siitä, kuka keksi "tuhoa kylvävän päätösmenettelyn" ei varmasti suostu kukaan ottamaan suoraan syliinsä, mutta syyllisyyden piikki on syvällä lihassa...ellei sittenkin?

Kaupunginhallitus AK taisi huokaista liian aikaisin luottamustoimista pidättäytyneiden omaehtoisuudesta. Kauhistuttaa ajatella nyt istuvien tulevaa kiirastulta, toiminta-aikaa oli mutta sitä ei hyödynnetty kuntalaisten edun ajamiseksi, vaan jokainen päivä, viikko, kuukausi ja vuosi, vetkuteltiin puolue-ja avunantokaverien pitämiseksi palleilla ja nyt todella rumalla tavalla paljastuneen vaalivoiton hyväksi.

Pyörii se älynratas kuntalaisillakin ja kun tarkoituksenmukaisuus on kunnan yhteisissä varoista periaatteena, niin ei ole muuta mahdollisuutta..kuin että. 1,2,3, 4, 5,6, 7,8

Äänestä

Ovatko ilmaisia vainajien saattotilaisuudet ja muistoseurat kirkkosalissa. Ovatko vain eläkeläiskerhot vapaita matkustajia. Antavatko he roponsa hyväntekeväöisyyteensä-- miten lienee? Hyvä kun tuli esille.
Sen vielä ymmärrän, että ns. SPR:n ns. Kultaisen iän kerho kokoontuu seurakunnan tiloissa ilmaiseksi, mutta sitten ymmärrän kaiken muunkin, jos vainajien siunaaminen ja toimitukset ovat ilmaisia. Heidänkin omaiset kuten vainajakin on ollut kirkollisveronmaksaja.
Ja kirkkohan sinänsä toimii vapaaehtoisesti veronmaksajien turvin. Peritään maksuja oikeudenmukaisesti eikä puoluepolitiikan mukaan.

Että tasapuolisuutta ei politikointia toivovat suuri osa kirkon jäseniä.

Aaaamen..

Äänestä

Joukossamme liikkuu ihmisiä, joiden sanoihin ei voi luottaa. Syitä valehteluun on useita. Suomi on maa, jossa korostetaan rehellisyyttä. Pyhäjärvi on oma erikoinen lukunsa nimenomaan kunnallisen hallinnon piirissä, esim. päätöksien outoakin linjaa perustellaan kuntalaisten tahdolla, vaikka kysymyksessä ei ole ollut kunnan ja kuntalaisten paras. Kysymyksessä on ollut yhden tai kahden, korkeintaan muutaman kostonhimoisen henkilön toiminnasta eli ko.päättäjän ikiomaa leventelyä, näytönpaikka.

Patologinen valehtelija valehtelee niin hyvin että uskoo itsekin omat sanansa. Hän on valmis sanomaan ihan mitä tahansa, saadakseen haluamansa ja sillä ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa. He eivät myöskään välitä siitä, mitä muut ihmiset heistä ajattelevat tai miltä muista tuntuu, kun totuus selviää.

Patologinen valehtelija on siinä mielessä sosiopaatti tai psykopaatti että hän ei osaa asettua toisen ihmisen asemaan ollenkaan. Hän ajattelee aina ja vain itseään.
Jossain vaiheessa valheet tavallisesti paljastuvat ja jos lain koura ei silloin kosketa, niin elämä muuttuu muuten hankalaksi.

Patologinen valehtelija ei yleensä opi koskaan, poistu hänen elämästään vielä kun voit. Sitten kun on mennyt omaisuus, itsekunnioitus ja viimeisetkin siemenperunat on turha miettiä miksi kävi näin? Miten lienee nyt avunantajilla, neuvonantajilla ja muutoin tukea toistuvasti, kyseenalaistamatta henkilön toimintaa, miten käynee? Pysähtyykö edes hetkeksi kollektiivinen laumakäytös; voi, ei hän ole syypää, muut kyllä ovat-tapainen ajattelu?

Jos joku ihminen vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta on syytä epäillä patologista valehtelijaa.

Henkilön aikaisempi käytös kertoo aina miten hän tulee käyttäytymään jatkossa.
Valheiden verkko on kavala, kun siihen kietoutuu liian tiukkaan, se alkaa kuristaa ennemmin tai myöhemmin. Silloin patologinen valehtelija valehtelee lisää. Huono homma vain on että rehelliset ihmiset muistavat hänen sanansa paremmin kuin hän itse.
Valheella on aina lyhyt jäljet.
Tietämättömyys tai väärä tieto ei ole valehtelua, koska tiedon puutteen voi aina korjata hankkimalla asiasta lisää tietoa.

1Äänestä

Pyhäjärvellä on tietyillä tahoilla suoraselkäisen yhteisön vastainen kulttuuri, henkilöillä ja heidän toimintaympäristössään merkillisesti yhteennivoutunut " autetaan loppuun saakka luikkimaan" - verkostotuki.
Nyt on vaan niin ikävästi, että"hyvävelisisko"- järjestelmän sisällä kehittyy parhaillaan painetta ja turvaverkon kestävyys joutuu tositoimissa koetukselle.
Ehei, kuntalaiset, ei ensi-viikon tilinteonpäivä ole kuntalaisten kaipaama lopputilipäivä, jotain siihen suuntaan, ehkä hieman kovempi kopautus, jonka jälkeen jatkuu käräjille kutsuttavien nimilista.
Kestääkö valheilla kokoon kudottu tukiverkko, ottaako tukiverkko vastaan syliinsä korkealta putoilevat vai putoavatko he möykkynä läpi?

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei.muuta.mahdollisuutta kirjoitti:

Pyhäjärviset, voi raukkaparat. Nyt se on sitten upporikkaan ja rutiköyhän mykkäp a s k a pullahtanut ulos joka kuopasta ja muurinraosta. Kollektiiviseen valheeseen uskomalla, kun sokea toimii sokean taluttajana ja lakia opettavat hääräilevät etujoukossa neuvomassa laittomuuksiin, niin retkikunta lähti omille teilleen.
Nyt ovat tiet eronneet, kuntalaisten ja päättäjien. No niiden!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu