Minua ei kiinnosta yhdenkään mustan taikka muslimin kärsimys ennenkuin valtamedia alkaa kertomaan tapahtumista laajalti ja ilman poliittis-sävytteistä, valkoisen vastaista propagandaa, ennen kuin se kertoo puolueettomasti siitä, mitä-valkoiset ovat maksaneet ja kuinka paljon ovat joutuneet mustien ja muslimeidenuhreiksi eri puolilla maailmaa .
Minua ei kiinnosta auttaa enää Afrikan liikaa lisääntyneitä taikka sekopäisen uskonnon omaavia muslimeita, en haluaisi nähdä heitä poikkeusyksilöitä lukuunottamatta täällä suomessa. ne poikkeusyksilöt ovat nöyriä, tekevät töitä ja sopeuttavat itysensä täällä ja ovat tulleet perheinä.
Etelä-Afrikkakin on vain yksi valtio, jossa nimenomaan valkoiset ovat 20 viime vuotta joutuneet raiskatuiksi tapetuiksi ja kidutetuiksi, mutta Yle ei ole kertonut mitään-ei mitäään.
Yhdysvaltojen, Ruotsin ym:t Euroopan kansojen valkoiset ovat joutuneet raiskatuiksi jne., mutta kaikesta vaietaan.
Suvakit !, te olette jäänee jo kiinni koko tavallisen kansan ja fiksun osan silmissä. Eikö teitä edes hävetä !?
Rönkäkin se hönkii hautaan saakka suvakkisävyyn uutisiaan vaan eikä hävetä.
Luulisi kirjallisuuden parissa häärivätn tietävän maailmasta laajemmin, mutta EU:n poliittisen orjuuden äänitorvena hänkin on ?

Vastaukset 22
Vanhimmat
Miltä se nyt vaikuttaisi, jos ennen uutisia SPR kerjää rahaa nälkäänäkeville TV:ssä ja heti perään uutisissa kerrottaisiin nälkäänäkevien hirmuteoista ?
Kumma et ne valkoiset suvakit menee Afrikassa sotilaiden kanssa tekemään juttuja miksi ei kävele siellä ilman turvamiehiä,jos on kerran niin helvetin mukavia ihmisiä.
No ei nyt niin kamalaa..
Itse asun kolmanneksen vuodesta työn puolesta eri puolilla Etelä-Afrikkaa ja vaikka kaikki on tietysti erilaista kuin Suomessa, niin hyvin menee niin mustien kuin valkoistenkin kanssa. Se on vähän eri asia lueskella yksipuolisia ja omaa näkökantaansa tukevia uutisia kuin olla ja asua paikan päällä.
No kerro missä Afrikan paikoissa olet ollu?
Afrikassa olen asunut monessakin paikassa. Muunmuassa eri puolilla Egyptiä, Senegalissa ja nyt viimeiset vuodet muutaman kuukauden jaksoissa Etelä-Afrikassa. Joulukuussa tulin Pretoriasta, huhti-toukokuussa lähden vaihteeksi taas Länsi-Afrikkaan.
Juu. Tottahan toki. Ilmanmuuta juurikin näin.
Eli olet SPR töissä.
Eli jos se on SPR:llä töissä niin sitten sen täytyy olla joku vitun suvakki.
Ja vitun suvakithan valehtelevat aina.
SPR:n porukan puheet ovat lähtökohtaisesti epäluotettavia kuten vaikkapa Putinin ja hänen hallinnon puheetkin.
Kai sä käy täälläkin töissä.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201803062200788605_ul.shtml
Ja Egypti on tällä hetkellä aivan perseestä monella alueella.
http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=340038
Painetaan lisää rahaa:D
https://mvlehti.net/2018/03/07/etela-afrikan-hallitus-painetaan-lisaa-rahaa-ja-tehdaan-kaikki-rikkaiksi/
En ole äspeeärrällä töissä, eikä liity pakolaisuuteen tai mihinkään uskontojuttuihinkaan. Teillä on vaan niin yksipuolinen ajatusmaailma että ette muuta tiedä ettekä osaa ajatella. Eikö teidän suvussannekaan ole edes ketään sellaista työtä tekevää joka joutuu matkustelemaan?
Hehe mä olen matkustanu monessa paikassa ollu semmosissa paikoissa missä sinä et edes pystyisi kulkemaan ilman et henki olisi lähteny,jos olet siellä turisti alueella 5 tähden hotellissa niin ei hirveesti kannata selittää.
Suosittelen valkoisille poismuuttoa Etelä-afrikasta niin senjälkeen voi suorittaa loishäädön joko Satan2 ohjuksilla tai ihan vain perinteisesti massiiviilmapommituksin.
Perseläpimaaksi jo muutenkin muuttunut!
Siis johan minä kirjoitin että työn puolesta olen asunut noissa maissa. En missään hotellissa asunut vaan vuokratuissa muurien ympäröimissä omakotitaloissa. Palkattu vartija joka paikalla kun en ole ollut kotona. Ja tiedän tarkalleen niiden tilanteen. Minä en ole matkustellut niin kuin sinä vaan asunut. Kaksi aivan eri asiaa.
Ja kerroppa ne paikat missä sinä olet matkustellut, niin verrataan sitten. Uskon nimittäin vahvasti että sinun matkustelut on tehty nojatuolista nettiä selaten ja videoita katsoen.
Juuri se kerto vartijoiden kanssa asuu muurien sisällä kylläpäs naurattaa.
Mikä siinä naurattaa? Muurit talojen ympärillä on normaalia näissä maissa. Olen asunut myös Brasiliassa, sama juttu. Vartioijoiden kanssa ei asuta vaan vartiointi on silloin järjestetty kun ei ole itse kotona.
Ei ole nähkääs samanlaisia hälytysjärjestelmiä kuin Suomessa.
Eli noi maat missä oot asunu on ihan persläpiä pitää käyttää vartijoita ja asua muurien sisällä,jos vahingossa eksyt illalla ulos pääset hengestä ja tommosia maita vielä kehuu heh.
Huomaa että teet matkoja vain nojatuolissa istuen netissä surffaten eli et tiedä mitään. Sinä voit mennä vaikka Kreikkaan niin näet sielläkin muurien ympäröimiä pihoja. Ne muurit on varkaita ja yksityisyyttä varten, ei minkään väkivallan takia. Mutta pelkää sinä siellä neljän seinän sisällä vaikka ufoja... mutta varo ulos menemistä, ne voi vielä viedä sinut mukanaan..