Elokuvan nimi?

Näin youtubessa trailerin elokuvasta ja nyt unohdin sen nimen. Elokuva on siis todennäköisesi vasta tulossa myöhemmin tänä vuonna, mutta tietäisikö joku.

Elokuvassa on alussa pieni poika joka ottaa kuvia kaikesta. Hän kerää kuvat yhteen ja näyttää ne luokalleen jossa muille selviää että ovat kuvat luokkalaisik´lle tutuista henkilöistä ja muiden makuhuoneista. Poika lähtee kotoa ja hänen isoisänsä antaa hänelle kuvan. Pika menee kadoksiin ja pikkuhiljaa alkaa löytyä kuvia jonka johdolla hänen vanhempasnsa alkavat etsiä häntä.
0191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tälläne kirjoitti:

Näin youtubessa trailerin elokuvasta ja nyt unohdin sen nimen. Elokuva on siis todennäköisesi vasta tulossa myöhemmin tänä vuonna, mutta tietäisikö joku.

Elokuvassa on alussa pieni poika joka ottaa kuvia kaikesta. Hän kerää kuvat yhteen ja näyttää ne luokalleen jossa muille selviää että ovat kuvat luokkalaisik´lle tutuista henkilöistä ja muiden makuhuoneista. Poika lähtee kotoa ja hänen isoisänsä antaa hänelle kuvan. Pika menee kadoksiin ja pikkuhiljaa alkaa löytyä kuvia jonka johdolla hänen vanhempasnsa alkavat etsiä häntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu