EU näytti närhen munat briteille

UnionFan

Euroopan unioni lähtee rakentamaan Britannian kanssa kunnianhimoista vapaakauppasopimusta, koska Britannian ehdot eivät jätä muita vaihtoehtoja.

EU:n kantaa keskiviikkona esitellyt Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk sanoo, että kenellekään ei pitäisi tulla yllätyksenä, ettei muita vaihtoehtoja ole.

Britannian ja EU:n välinen kauppa vaikeutuu hänen mukaansa väistämättä brexitin takia.

Luonnos EU:n neuvottelulinjoiksi on nyt lähetetty jäsenmaille. EU-johtajat käsittelevät niitä maaliskuun huippukokouksessa.
Britannia ei voi saada jäsenmaille kuuluvia etuja, vaikka brexit-miehet niin lupailivat.

18

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Päinvastoin

      Kyllä asia on niin päin, että britit näyttivät närhen munat Euvostoliiton politbyroolle äänestäessään brexitin puoilesta!

      Se oli hyvä päänavaus. Itä- ja Keski-Euroopan maat ja jopa Italia ovat valmiina eroamaan EU.sta. Varsinkin, kun Brysselin eliitti alkaa kiristämään rahalla "niskuroivia" jäsenmaita hyväksymään oman maansa, kansansa ja kulttuurinsa tuhoamisen.

      Koska rahahan oli ainoa syy, miksi nuo maat yleensä liittyivät Euvostoliittoon! On jännää ja hauskaa seurata, kuinka koko valheunioni murentuu pois...

      • Turhaan-pöpiset

        Brexitiä valhemarkkinoitiin nimenomaan sillä, että ero tuo vain etuja. Nyt on nähty, että käy juuri päinvastoin brittien itkuista huolimatta.

        Yksikään muu jäsenmaa ei ole ilmoittanut erohankkeista. Eikä ilmoitakaan, kun nyt on selvää, mitä ero tarkoittaa. Se panee jopa pölhöt oikeistopopulistit miettimään tilannetta.

        Itä-Euroopan maat saavat vuosittain miljardeittain EU:n tukirahaa. Ei siitä kukaan luovu.

        Italian linja on toistaiseksi auki. Ero EU:sta merkitsisi sisämarkkinoiden menetystä ja lopullista taloudellista tuhoa heikolle maalle.

        Britannia oli erikoisasemassa taloudellisesti vahvana ja suurena nettomaksajana. Se käytti asemansa hyväksi jatkuvaan rettelöintiin ja erivapauksien vaatimiseen. Nyt on sitten aika seistä omilla jaloillaan. Eipä näy Faragea ja kumppaneita tilannetta juhlimassa. Ei taida olla syytäkään?

    • Britannia-muuttuu

      siis EU-jäsenmaasta Kanadan kaltaiseksi ystävämaaksi. Britannia sijaitsee samaan aikaan lähellä maantieteellisesti ja kaukana yhteistoiminnallisesti. Nato sentään yhdistää ja muut puolustushankkeet. Myös Schengen-sopimus.

    • älyäläjätä

      UK import EU sta 320 Biljoonaa Euroa vuodessa.
      UK export EU hun 240 biljoonaa Euroa vuodessa.
      EU laittaa tulleja UK exportille EU hun.
      UK laittaa tulleja EU exportille UK hin.
      UK lopettaa EU 22 biljoonan Euron EU maksut vuodessa.
      UK säästää 6 biljoonaa Euroa EU virkailija kustannuksista.

      EU menettää:
      Export UK hin 320 biljoonaa Euroa vuodessa
      EU jäsenvaltio maksut 12 biljoonaa Euroa vuodessa(22 biljoonaa-10 biljoonaa).
      EU virkailija kustannukset 6 biljoonaa Euroa vuodessa
      EU maiden pakolais avustukset rajat kiinni 3 biljoonaa
      euroa vuodessa ja kasvaa edelleen.
      Summa: 320 12 6 3= 341 biljoonaa euroa vuodessa häviötä.

      UK menettää 240 biljoonaa Euroa vuodessa.

      Joten EU UK erossa häviää 101 Biljoonaa euroa vuodessa.

      Keski palkka Suomessa 42 000 Euroa vuodessa.
      101 biljoonaa jaettuna Euroa jaettuna 42 000= 2 404 761 työtöntä.
      Jokaista työtöntä kohti on myös työttömiä palvelu aloilla.
      Ollessani Ruotsissa töissä tämä luku oli että jokaista tuottavan
      työn tekijän piti elättää 7 muuta perhettä ja olen Tilastokeskuksesta
      yrittänyt löytää vastausta ilman tulosta joten jos käytetään luku
      7 kertaa nämä tuottavan työntekijäin aiheuttama työttömyys
      EU ssa tulee olemaan 16 833 327 henkeä.

      Hallelujah EU.

    • Sen minäkin tiedän, että se ei suoraan näin mene !
      Siinä on rahoitusala lainoitetut projektit ja muut sellaiset.
      Kolmanneksi on vielä nämä kolmansien maiden tuotteet ja rahoitus.
      Neljänneksi on teollisuuden eri alat ja metsäteollisuus on Briteillä kyllä
      tuonnin varassa.

    • älyäläjätä

      To Liittovaltio ja EU politrukki yhdistys:

      Sen minäkin tiedän että, että se ei suoraan näin mene !:

      Olen käyttänyt luotettavia lähteitä laskuihin.
      Totuus on hyvin yksinkertainen ja teoriasi tyhjästä
      on hyvä nyhjästä ei ole yksinkertainen.

      Siinä on rahoitusala lainoitetut projektit ja muut sellaiset:

      EU keskuspankki painaa uutta monopolirahaa 7 päivää 24 tuntia
      joka viikko ja ostaa näillä monopoli rahoilla jäsenmaiden huonoja Pondeja.
      Ja muut sellaiset?
      Sukellusvene huijaukset?
      Liittovaltio ja EU talous politiikka?

      Kolmanneksi on vielä nämä kolmansien maiden tuotteet ja rahoitus;

      Juu justiin nämä sukellusvene ja muut huijaukset joilla
      ajetaan jäsenvaltioiden taloudet kuralle EU monopoli rahan avulla.
      Johan EU keskuspankin johtaja kehui että EU lta ei raha tule loppumaan.

      Neljänneksi:
      Jos Englannille menee niin huonosti kuin väität niin miksi Englanti
      oli maksanut 22 biljoonaa Euroa ja saanut avustuksia takaisin
      10 biljoonaa joista 6 biljoonaa on mennyt EU virkailija systeemin
      ylläpitämiseen.
      Sanoma lehti paperin myynti on loppunut koska tietokoneet ja
      Internet ovat sen teollisuuden tappaneet.
      Ja öljylämmitys o nottanut yli puulämmityksen.
      Rakennukset rakennetaan nykyään tiilistä ja eristeenä
      käytetään kivivillaa.
      Ainoa paperi tuote jota käytän on Printer paperi jonka
      500 sivua riittävät moneksi vuodeksi.
      Herää Liittovaltio ja katso ympärillesi.
      Jopa Bitcoin Traders ottavat tietoja yhdyskunnan toiminnasta
      ja perustavat Pyramidi huijauksensa niihin tietoihin.

      • Älyn-jättämälle

        Tarvitset kirjoituskurssin lisäksi opetusta laskennon alkeissa.
        Aloita ottamalla selvää, montako nollaa on miljoonassa, miljardissa ja biljoonassa? Olisiko nollilla jokin merkitys?

        "EU keskuspankki painaa uutta monopolirahaa 7 päivää 24 tuntia
        joka viikko ja ostaa näillä monopoli rahoilla jäsenmaiden huonoja Pondeja."

        EKP ei paina seteleitä, eikä harjoita arvopaperi kauppaa. Se on rahapolitiikan johto- ja valvontaelin.

        "Ja muut sellaiset?"

        Siis millaiset?

        "Jos Englannille menee niin huonosti kuin väität"

        Siis miten huonosti? Mitä on väitetty?

        " niin miksi Englanti oli maksanut 22 biljoonaa Euroa ja saanut avustuksia takaisin
        10 biljoonaa joista 6 biljoonaa on mennyt EU virkailija systeemin
        ylläpitämiseen."

        Tarkistapa tuo käsityksesi nollista!

        EU:n budjetista menee palkkoihin 6 %, ei 6 biljoonaa.

        "Sanoma lehti paperin myynti on loppunut koska tietokoneet ja
        Internet ovat sen teollisuuden tappaneet."

        Ei ole, vaan paperista on pulaa, koska tuotantoa on supistettu.

        Koeta selvitä näistä tehtävistä. Tunnetko jonkun luku- ja laskutaitoisen?

      • älyäläjätä
        Älyn-jättämälle kirjoitti:

        Ymmärrän että rakastat nollia kun itsekin olet nolla!
        Ilmeisesti vuoden 1974 jälkeisessä Englannin kielen
        käytössä biljoona sisältää 9 nollaa (1 000 000 000).

        EU:n Budjetista menee palkkoihin 6%, ei 6 biljoonaa.:
        EU vuoden 2018 budjetti on 160.1 biljoonaa/100x6= 9.606 biljoonaa euroa.
        Joten UK Virkailija systeemiin menee 9 608 000 000 euroa vuodessa.
        Kaltaisesi älykääpiö EU politrukki turvautuu valheitaan puolustaessaan
        puolustaessaan ja hävitessään henkilökohtaisiin olettamuksiin.
        Se on vain osoitus järkesi vaillinaisesta toiminnasta.

      • Älyn-jättämälle

        Tiesin, ettet tajua nollien merkitystä. Saattaa kyllä olla, että englanninkielessä käytetään muuallakin kuin USA:ssa miljardista biljoona-nimeä. Miljardissa on kahdeksan nollaa, biljoonassa yhdeksän.
        Olet liian tyhmä ymmärtämään asiaa.

        Vuosittain tehtävä Euroopan unionin talousarvio eli budjetti on kooltaan noin yksi prosentti EU-maiden yhteenlasketusta vuotuisesta bruttokansantuotteesta. Vuonna 2017 budjetin maksumäärärahat ovat 157,86 miljardia euroa. EU-talousarvio katetaan EU:n niin sanotuilla omilla varoilla eli EU:n tuloilla.
        Perinteiset EU:n omat varat koostuvat tullimaksuista, joita peritään EU:n ulkopuolelta tuoduista tuotteista. Suurin osa EU-tuloista tulee nykyisin jäsenvaltioiden bruttokansantulon perusteella maksettavista maksuista. Sen lisäksi varoja tulee jäsenvaltioiden budjetista rahoitettavista arvonlisäveropohjaan perustuvista maksuista.

        Kuusi prosentti vuosibudjetista on siis vajaa 9,5 miljardia euroa. Se menee henkilömenoihin, ei älyn jättämän aiemmin mainitsemat mielettömät summat. Vastaava biljoona-luku olisi siis tuhatkertainen. Olet sen alkeismatematiikan kurssin tarpeessa, onneton.
        Toisaalta yksin komission töissä on 33 000 virkailijaa. Sentään vähemmän kuin Helsingin kaupungilla.

      • Nollia-kylliksi

        1 000 000 miljoona
        1 000 000 000 tuhat miljoonaa (miljardi)
        1 000 000 000 000 biljoona tuhat miljardia
        1 000 000 000 000 000 tuhat biljoonaa

        "Miljardissa on kahdeksan nollaa, biljoonassa yhdeksän."

        Menin nollissa sekaisin. Ei ihme, kun tämän älyn jättämän kanssa sanailee.
        Siinä taso herkästi putoaa.

        EU omassa kirjanpidossa ei löydy miljardeja.
        Oletko yrittämässä muuttaa EU systeemiä Älykääpiö häh?

      • älyäläjätä
        Nollia-kylliksi kirjoitti:

        Ei ole mahdollista että tasosi voisi enää pudota alle nollan.

      • Voi-olla-totta
        älyäläjätä kirjoitti:

        EU omassa kirjanpidossa ei löydy miljardeja.
        Oletko yrittämässä muuttaa EU systeemiä Älykääpiö häh?

        että EU käyttää amerikkalaiseen tapaan biljoonaa siinä, missä Eurooppa miljardia.

        Suomalaissa asiakirjoissa on miljardi.

        Kun älyn-jättämän järki=nolla, on tekstikin nollan arvoista.

      • älyäläjätä
        Nollia-kylliksi kirjoitti:

        1 000 000 miljoona
        1 000 000 000 tuhat miljoonaa (miljardi)
        1 000 000 000 000 biljoona tuhat miljardia
        1 000 000 000 000 000 tuhat biljoonaa

        "Miljardissa on kahdeksan nollaa, biljoonassa yhdeksän."

        Menin nollissa sekaisin. Ei ihme, kun tämän älyn jättämän kanssa sanailee.
        Siinä taso herkästi putoaa.

        Matematiikkasi perustuu henkilökohtaisiin loukkauksiin.
        Se kun on se viimeinen apukeino tietojesi puuttuessa.
        Olisi sentään kohtuullista että EU ei lähettäisi kaltaisiaisia
        politrukkeja edustamaan heidän matemaattista tasoaan.
        Vaan eivät ole parempaan pystyneet?

      • Älyn-jättämälle

        Kaikki esittämäni on oikeaa ja tarkistettua tietoa. Matematiikkakin. Siksi on hupaisaa oikoa kaltaistesi tyhmyreiden valeita.

        EU ei takiasi vaivaudu. Olet suuruusharhainenkin muiden höpinöittesi lisäksi.

      • älyäläjätä
        Älyn-jättämälle kirjoitti:

        Kaikki esittämäni on oikeaa ja tarkistettua tietoa. Matematiikkakin. Siksi on hupaisaa oikoa kaltaistesi tyhmyreiden valeita.

        EU ei takiasi vaivaudu. Olet suuruusharhainenkin muiden höpinöittesi lisäksi.

        On se hyvä että mainostat omaa tyhmyyttäsi.

    • Jos tämä olisi älyälämätä matematiikkaa, niin ei tässä vuosia sitä
      laskettaisi ja olisi varmasti pankki ja finanssialan ihmiset tuoneet
      asian esille.

      Sen tiedän minäkin jo ihan perusajatuksena, että se ei todellakaan
      ole noin suoraviivaista. Liiketoimintaa tehdään monien rahoitus firmojen
      ja osakepohjaisten ja rahastojen kautta.

      Nokia on oiva esimerkki sinulle !
      Nokian toiminnasta suomessa on vajaa 1 % osakkeen omistus 90%
      ulkomailla.

    • älyäläjätä

      Paljon on likaa Suomen valtion hallitusten toiminnassa
      ja muissakin maissa kun lahjukset ja idiootti pääsee
      johtavaan asemaan yhtiössä tai eduskunta lahjotaan.
      Vihuri joka teki Vanaja ja Sisu kuorma autoja Suomessa
      toisen maailman sodan jälkeen sai Saksasta tarjouksen
      alkaa ww henkilöautoja Suomessa niin hänen kyselyyn
      verotuksesta eduskunnalta oli että vero autojen hintaan
      tulisi olemaan sellainen että hän ei pystyisi niitä myymään.
      Ilmeinen syy tähän korkeaan veroon oli että herraskartanoiden
      ilmainen työvoima olisi siirtynyt auto tehtaisiin.

      Koiviston Konklaavi.

      Salora TV oli ajallaan maailman paras koska sen henkilökunnta
      oli hyvin varustettu terveellä järjellä.
      Ilmeisesti he tarvitsivat niitä Liittovaltion rahoittajia avukseen
      aloittaakseen cellular mobile puhelimen valmistukset.
      Joten Nokia kumisaapas tehdas osti Saloran ja samalla sen
      aivo trustin.

      Apple ja Steve Job.

      Tesla ja General Electric

      Eu Union.

      EU keskuspankki

      Muun muassa mainitakseni.

      Liittovaltion Hyvä veli systeemi toimii joka puolella maailmaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      279
      35262
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      85
      4724
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      29
      4614
    4. Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...

      Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel
      Ikävä
      258
      3902
    5. Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?

      Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori
      Tv-sarjat
      100
      3200
    6. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      19
      2729
    7. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      59
      2553
    8. En suuttunut missään vaiheessa

      Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk
      Ikävä
      12
      2034
    9. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      48
      1826
    10. Trump on jo ihan seonnut...

      Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.
      Maailman menoa
      421
      1652
    Aihe