Olen elänyt lapsuuteni uskon asialle vieraana, nuoruudessa tulin uskoon. Sitten tuli aika jolloin uskon tiellä oli jo vaellettu pitkään mutta matkaväsymys voitti ja jäin tien sivuun ajaksi kunnes Jumala armossaan taaskin katsoi puoleeni ja sain tuhlaajapojan armon jälleen.
Olen matkallani oppinut jotain tärkeää uskomisen ja uskossapysymisen kannalta. Nimittäin jos erkanemme Jumalan yhteydestä niin uskommekin pian kylmenee. Jumalan yhteydessä pysyminen tarkoittaa lyhyitä tilivälejä rukouksissa, ripissä, yhteyttä uskovien seurakuntaan: Pyhän ehtoollisen säännöllistä nauttimista, jokasunnuntaista jumalanpalvelukseen osallistumista, uskovaisten jumalanlasten kanssa seurustelemista, kyläilemistä uskovien luona jne.
Siksihän Raamattukin kehoittaa että älkää jättäkö omaa seurakunnan kokoustanne, mutta kuinka moni näinkin nykyaikana tekee? Itse asiassa tuntuu että vain harvat pitävät uskovaisistakaan yllä säännöllistä seurakuntayhteyttä. Enää ei käydä sanankuulossa vaan jäädään kotiin. Rukouselämäkin kylmenee pikkuhiljaa ja ainoa todellinen Ystävä, Jeesus jää hiljalleen taka-alalle kuin se jota koulussa kiusattiin ja jonka piti seisoa pihalla yksinään kun hänen seura ei kelvannut kellekään.
Ei yksi puu yksinään kauan pala mutta nuotiossa toisten kanssa se palaa ja lämmittää ja toinen tukee toistaan. Voi kun me ymmärtäisimme pitää kalliina Jumalan lasten yhteyden ja oman paimenemme jonka Herra on meille antanut pitämään huolta meidän kuolemattomasta sielustamme! Emmekö me muistaisi häntä aina rukouksissamme että hän valvoo öitäkin meidän tähtemme ja uhraa rukouksia sivuun jääneiden edestä palvelleen monesti niin tuulisellakin paikallaan, tuo rakas jonka jalat ovat ihanat niinkuin sen joka meille ilosanomaa tuo!
Kyllä nyt tuulee, sataakin vielä, yö on pitkälle kulunut mutta pian aamun kajastus jo näkyy. Vpoi jos sinä rakas väsynyt Jumalan lapsi vielä rohkaisisit itsesi, vyöttäytyisit sillä pyhien toivolla ja ojentaisit itsesi sen niin sanoinkucvaamattoman rakkauden työn tähden joka ylitsesi on vuodatettu. Eihän yksikään synti sinua voi kadottaa sillä uskosi kautta sinä olet voittanut maailman. Ei meillä täällä ole pysyväistä kaupunkia vaan vaivaa, koti-ikävää mutta kohta kuuluu sydänyöössä Yljän ääni: "Tulkaa kotiin, te minun Isäni siunatut!"
Ethän heitä pois uskallustasi jonka palkka on niin suuri! Kyllä armo kantaa, nouse, ojentaudu ja rohkaise jälleen itsesi. Eikä sinun pidä yksin kulkeman.
Olen matkallani oppinut jotain tärkeää uskomisen ja uskossapysymisen kannalta. Nimittäin jos erkanemme Jumalan yhteydestä niin uskommekin pian kylmenee. Jumalan yhteydessä pysyminen tarkoittaa lyhyitä tilivälejä rukouksissa, ripissä, yhteyttä uskovien seurakuntaan: Pyhän ehtoollisen säännöllistä nauttimista, jokasunnuntaista jumalanpalvelukseen osallistumista, uskovaisten jumalanlasten kanssa seurustelemista, kyläilemistä uskovien luona jne.
Siksihän Raamattukin kehoittaa että älkää jättäkö omaa seurakunnan kokoustanne, mutta kuinka moni näinkin nykyaikana tekee? Itse asiassa tuntuu että vain harvat pitävät uskovaisistakaan yllä säännöllistä seurakuntayhteyttä. Enää ei käydä sanankuulossa vaan jäädään kotiin. Rukouselämäkin kylmenee pikkuhiljaa ja ainoa todellinen Ystävä, Jeesus jää hiljalleen taka-alalle kuin se jota koulussa kiusattiin ja jonka piti seisoa pihalla yksinään kun hänen seura ei kelvannut kellekään.
Ei yksi puu yksinään kauan pala mutta nuotiossa toisten kanssa se palaa ja lämmittää ja toinen tukee toistaan. Voi kun me ymmärtäisimme pitää kalliina Jumalan lasten yhteyden ja oman paimenemme jonka Herra on meille antanut pitämään huolta meidän kuolemattomasta sielustamme! Emmekö me muistaisi häntä aina rukouksissamme että hän valvoo öitäkin meidän tähtemme ja uhraa rukouksia sivuun jääneiden edestä palvelleen monesti niin tuulisellakin paikallaan, tuo rakas jonka jalat ovat ihanat niinkuin sen joka meille ilosanomaa tuo!
Kyllä nyt tuulee, sataakin vielä, yö on pitkälle kulunut mutta pian aamun kajastus jo näkyy. Vpoi jos sinä rakas väsynyt Jumalan lapsi vielä rohkaisisit itsesi, vyöttäytyisit sillä pyhien toivolla ja ojentaisit itsesi sen niin sanoinkucvaamattoman rakkauden työn tähden joka ylitsesi on vuodatettu. Eihän yksikään synti sinua voi kadottaa sillä uskosi kautta sinä olet voittanut maailman. Ei meillä täällä ole pysyväistä kaupunkia vaan vaivaa, koti-ikävää mutta kohta kuuluu sydänyöössä Yljän ääni: "Tulkaa kotiin, te minun Isäni siunatut!"
Ethän heitä pois uskallustasi jonka palkka on niin suuri! Kyllä armo kantaa, nouse, ojentaudu ja rohkaise jälleen itsesi. Eikä sinun pidä yksin kulkeman.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.