IS:n Jouko Juonala voi joutua läskiämpäriin

Ilta-Sanomien Jouko Juonala kommentoi tänään Donald Trumpin ja Kim Jong-unin tulevaa tapaamista. Ilta-Sanomat ei näe tapaamisessa tietenkään mitään hyötyä, sillä eihän Trump voi IS:n mukaan osata mitään.

Juonalan kolumni on otsikoitu: "Pohjois-Korean diktaattori vie Trumpia nyt kuin läskiämpäriä - taustalla vaarallinen harhakuva". Juonalan kannattaisi olla kannanotoissaan varovaisempi. Trump voi hyvinkin onnistua tavoitteissaan Pohojois-Korean riisumiseksi joukkotuhoaseista. Jos näin käy, Juonalaa viedään läskiämpärissä.

Suomalaiset toimittajat ja ns. ulkopolitiikan asiantuntijat ovat erehtyneet aikaisemminkin. Kun Richard Nixon matkusti Kiinaan 1970-luvulla, suomalaiset lehdet olivat varmoja, että Mao huijaa Nixonia. Suomalaiset lehdet eivät yksinkertaisesti suostuneet tunnustamaan, että Nixon oli ulkopolitiikan suuri asiantuntija ja ennakkoluuloton poliitikko, joka pyrki rakentamaan maailmanrauhaa. Ronald Reaganin kohdalla he erehtyivät samalla tavalla, koska täkäläisillä toimittajilla oli enemmän vasemmistolaisia ennakkoluuloja ja päähänpinttymiä kuin osaamista ja ammattitaitoa.
4356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Se oli törkeä kirjoitus eikä IS julkaissut esim. omaa mielipidekirjoitustani jossa sanoin samalla mitalla, jopa kiittelin Kimiä! Sanoin, jotta: "Hyvä!" ja epäilin itse Putinin toimineen tässä asiassa rauhankyyhkynä. Tämä oli tietty liian paksua.

Ilta Sanomat on muuttunut roskalehdeksi, räikeäksi valhemediaksi ja sen taso laskee päivittäin aivan silmissä.

Uutislehtenä sillä ei ole enää pitkään aikaan ollut mitään arvoa. Toimittajat eivät osaa hyvin edes valehdella. Sen jutut ovat Seiska-lehden tasoa. Aiemmat, Sirola-koulutetut toimittajat osasivat sentään laadukkaamman mielikuvamanipuloinnin. Tämän päivän roskamedia IS itä-vastaisuudessaan tulee suoraan silmille.

IS Suomessa on suuresti vastuussa tulevan sodan tapahtumista ja vaikutuksista Suomeemme sekä lähialueisiimme.

Samoinhan erkot viime sodassakin tekivät Suomen puolella tyhjiksi kaikki Stalinin kädenojennukset ja kävi niinkuin kävi. IS:llä on tänäkin päivänä koulutetut vihatoimittajansa.

Etenkin se yksi sitruunanaama on tehnyt kaikkensa rikkoakseen Suomen ja Venäjän suhteet ja on henkilökohtaisesti muun toimituksen kanssa suoraan vastuussa tulevista, peruuttamattomista tapahtumista, sitten kun ensimmäinen saatana-2 osuu Eduskuntataloon ja koko muukin Helsinki on kerrasta paskana.

Mutta erkkomedia ei välitä. Heillä on vieläkin korkeammat päämäärät.

Äänestä

Aloittaja: se sana on laskiämpäri, ei läskiämpäri.

Laskiämpäri oli (etenkin) ennenmuinoin maatalouksissa se ämpäri johon laskettiin etenkin vetelämpi jäte, likainen rasva, mutta myös muuta talouden jätettä kuten perunankuoria, kaalin naatteja, porsaan verta. Saatettiin siihen hätäpäissään pakkasella kustakkin.

Eli, jos Juonala toivottaa jonkun poliitikon heitettäväksi laskiämpäriin, on se erityinen halveksunnan osoitus tuota / noita henkilöitä kohtaan.
.

Äänestä

Suuri osa IS:n kirjoituksista on kakkaa. Ei niitä kannatta ottaa vakavasti.

Äänestä

Jouko Juonala on kokoomuksen bulvaani.Kirjoitta ja pelottelee suomalaisia Venäjällä.
Koittaa saadaq suomalaisia natomyönteiseksi.Armotonta propagandaa.
VARSINAINE MULKKU.Ja varmasti äänestää kokomusta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kivennapa kirjoitti:

Ilta-Sanomien Jouko Juonala kommentoi tänään Donald Trumpin ja Kim Jong-unin tulevaa tapaamista. Ilta-Sanomat ei näe tapaamisessa tietenkään mitään hyötyä, sillä eihän Trump voi IS:n mukaan osata mitään.

Juonalan kolumni on otsikoitu: "Pohjois-Korean diktaattori vie Trumpia nyt kuin läskiämpäriä - taustalla vaarallinen harhakuva". Juonalan kannattaisi olla kannanotoissaan varovaisempi. Trump voi hyvinkin onnistua tavoitteissaan Pohojois-Korean riisumiseksi joukkotuhoaseista. Jos näin käy, Juonalaa viedään läskiämpärissä.

Suomalaiset toimittajat ja ns. ulkopolitiikan asiantuntijat ovat erehtyneet aikaisemminkin. Kun Richard Nixon matkusti Kiinaan 1970-luvulla, suomalaiset lehdet olivat varmoja, että Mao huijaa Nixonia. Suomalaiset lehdet eivät yksinkertaisesti suostuneet tunnustamaan, että Nixon oli ulkopolitiikan suuri asiantuntija ja ennakkoluuloton poliitikko, joka pyrki rakentamaan maailmanrauhaa. Ronald Reaganin kohdalla he erehtyivät samalla tavalla, koska täkäläisillä toimittajilla oli enemmän vasemmistolaisia ennakkoluuloja ja päähänpinttymiä kuin osaamista ja ammattitaitoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu