Vaasan joukkoraiskauskulttuuri tullee Lapualle

Vaasassa oli viikonloppuna joukkoraiskattu 20 vuotias nuori nainen. Lapualle viisastelevat kokoomuslaiset ja kepulaiset valtuutetut päättivät ottaa 20 partalasta vuosittain, joten oletan , että he myös kantavat vastuun näistä rikoksista.
24720
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Tarina on nettihuhu kunnes toisin todistetaan. Kauhavallakaan ei ole ollut raiskauksia, vaikka niistä kiljuttiin kurkku suorana.
Sinuna murehtisin enemmän niitä 15 000 kantasuomalaisten tekemää raiskausta, joiden tekijöistä ei tuomita kuin olematon prosentti. 😒

Äänestä
  • Notti taas pohjustaa argumenttejaan valheilla. Ei Suomessa todellakaan tapahdu 15000 suomalaisten tekemää raiskausta. Fakta on se, että etniset väestöryhmät syyllistyvät monisatakertaisesti useammin raiskauksiin ja muihin rikoksiin kuin kantasuomalaiset, vaikka ei edes suhteutettaisi väkilukuun. Vaasassa tapahtui yli 30 raiskausta, vaikka koko entisen Vaasan läänin koko raiskausmäärä oli 50. Johtopäätöksenä voidaan pitää sitä, että mitä monietnisempi asuinpaikka sitä enemmän raiskauksia ja naisiin sekä lapsiin kohdistuneita rikoksia.

    Äänestä

  • Partamuhamed_pedofiili kirjoitti:

    Notti taas pohjustaa argumenttejaan valheilla. Ei Suomessa todellakaan tapahdu 15000 suomalaisten tekemää raiskausta. Fakta on se, että etniset väestöryhmät syyllistyvät monisatakertaisesti useammin raiskauksiin ja muihin rikoksiin kuin kantasuomalaiset, vaikka ei edes suhteutettaisi väkilukuun. Vaasassa tapahtui yli 30 raiskausta, vaikka koko entisen Vaasan läänin koko raiskausmäärä oli 50. Johtopäätöksenä voidaan pitää sitä, että mitä monietnisempi asuinpaikka sitä enemmän raiskauksia ja naisiin sekä lapsiin kohdistuneita rikoksia.

    Älä viitsi nolata itseäsi, koska tuo 15 000 on tutkimuksen tulos. Suurempiakin lukuja on esitetty, mutta tuosta on mustaa valkoisella.
    https://www.amnesty.fi/tyomme/teemat/naisiin-kohdistuva-vakivalta/

    Tuolta löydät tarpeelliset linkit, jos haluat tarkistaa asian. Minua ei vielä yksikään ole saanut väärästä tiedosta kiinni, saati suoranaisesta valeesta. Siihen et pysty sinäkään.

    Jos et viitsi avata linkkiä, niin kopioin sieltä pätkän tähän:

    " Seksuaalisen väkivallan yleisyyden arviointia vaikeuttaa se, että huomattava osa uhreista ei tee ilmoitusta poliisille. Raiskauksien vuosittaisista määristä on esitetty erilaisia arvioita, jotka perustuvat esimerkiksi Suomessa tehtyihin uhritutkimuksiin, Raiskauskriisikeskus Tukinaisen saamiin yhteydenottoihin tai poliisin tekemiin arvioihin. Esimerkiksi Tukinaisen tilastoinnin mukaan soittoja ja soitonyrityksiä on kuukausittain 1000-1200.

    Naisiin kohdistuva väkivalta 2005 -tutkimuksen aineiston perusteella seksuaaliseen kanssakäymiseen pakottamisia on yhden vuoden aikana 0,8 prosentilla kaikista 18-74 vuotiaista naisista. Väkilukuun suhteutettuna tämä tarkoittaa yhteensä 15 000:ta naista vuositasolla. " 😤

    Äänestä


  • nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

    Älä viitsi nolata itseäsi, koska tuo 15 000 on tutkimuksen tulos. Suurempiakin lukuja on esitetty, mutta tuosta on mustaa valkoisella.
    https://www.amnesty.fi/tyomme/teemat/naisiin-kohdistuva-vakivalta/

    Tuolta löydät tarpeelliset linkit, jos haluat tarkistaa asian. Minua ei vielä yksikään ole saanut väärästä tiedosta kiinni, saati suoranaisesta valeesta. Siihen et pysty sinäkään.

    Jos et viitsi avata linkkiä, niin kopioin sieltä pätkän tähän:

    " Seksuaalisen väkivallan yleisyyden arviointia vaikeuttaa se, että huomattava osa uhreista ei tee ilmoitusta poliisille. Raiskauksien vuosittaisista määristä on esitetty erilaisia arvioita, jotka perustuvat esimerkiksi Suomessa tehtyihin uhritutkimuksiin, Raiskauskriisikeskus Tukinaisen saamiin yhteydenottoihin tai poliisin tekemiin arvioihin. Esimerkiksi Tukinaisen tilastoinnin mukaan soittoja ja soitonyrityksiä on kuukausittain 1000-1200.

    Naisiin kohdistuva väkivalta 2005 -tutkimuksen aineiston perusteella seksuaaliseen kanssakäymiseen pakottamisia on yhden vuoden aikana 0,8 prosentilla kaikista 18-74 vuotiaista naisista. Väkilukuun suhteutettuna tämä tarkoittaa yhteensä 15 000:ta naista vuositasolla. " 😤

    Tuolla kaavalla laskettuna Lapualla noita seksuaaliseen kanssakäymiseen pakottamisia tapahtuu 40 vuodessa, eli ei edes yhtä viikossa.
    Väitän että oikeasti niitä tapahtuu paljon enemmän, mutta niistä ei kehdata puhua.

    Äänestä

Katsokaas netistä hakemalla-

muslimit lontoo ja toinenhaku muslimit saksa

ei voi mahdotomanmaksi elämä näitten kansa tulla-

ja me kustanname tämä soosin vielä-

Äänestä
  • Äkkiä pilotit päälle ja metrot jalkaan. Sitte kiskomaan kiljua ja örveltämään. Näin Suomi nousee

    Äänestä

  • Skörde kirjoitti:

    Äkkiä pilotit päälle ja metrot jalkaan. Sitte kiskomaan kiljua ja örveltämään. Näin Suomi nousee

    Juuri näin! Tai sitten ei. 😂

    Äänestä

Hakekaas tuolla mikä mikä touhu-

Uppsalassa rikottiin ainakin 50 autoa yön aikana

Äänestä
  • Onneksi vakuutukset oli kunnossa. Alkoikin olla kokolailla rankasti sähkövikainen tuo volvo jo.

    Saapahan hyvät korvaukset ja uudemman kiesin alle.

    Kun syöt mielialalääkettä vatsatautilääkkeen sijaan, niin ei harmita yhtään kun on paskat housussa. (Vanha maahanmuuttokriittisten sananlasku).

    Äänestä

Murkut org -kun katselee ei näitten kanssa koskaan tulla pärjäämään, kyllähän laittavat elämämme rantaliksi ja heti kun on tarpeeksi näitä yhdessä keossa ja yksitäisiäkin pitää joo
varo-

Äänestä

Voisiko mitenkään ajatella, että keskityttäisiin enempi meitä suomalaisia koskeviin ongelmiin eikä väänetä joka helvetin asiaa tiisteläisiin tai muihin tummiin ?

Äänestä
  • Pyytäisin -jotta sinäkin keskittyisit jotain sanomaan, etkä vähättelemään-

    Äänestä

  • Kannattaako hinhiöidä rannikolle?

    Äänestä

  • Onhan tuolla yks joka tuo esiin kantasuomalaisten hirmuisen raiskausmäärän, vaan miksei kukaan ota vakavasti?

    Äänestä

  • Näitä tämän ketjun aloittaja varmaan tarkoittikin eli Lapuan kokoomuksen ja keskustan porukoiden siis pitää otta vastuu tästä pääongelmasta eli raiskauksista yleensäkin Suomessa ja erityisesti Vaasassa.

    Äänestä

Valtava työvoimapula on niin Vaasassa kuin Lapuallakin.

Äänestä
  • Jossa missä on näitä vapaita juoksijoita työssä, nimenomaan tuottavassa työssä-

    Äänestä

Onko Lapualle tullut jo näitä matuja ?

Äänestä
  • Ei ole, Amnesty kielsi. Joku roti se tulee olla ihmisten nöyryyttämiselläkin.

    Äänestä

Hakekaas tuolla youtuben kenttään, puörii juuri alkanut 14,00-

Kansallismielisten toimintapäivä Itis

Äänestä

Helsingissä ei saisi klo 10,00 jälkeen mieltään osoittaa -mutta näille kaikki on mahdollista-

>>> Sotapakolaisten mielenilmaus jatkui puoleen yöhön Helsingissä <<<

Hakekaas tuolla mitä nämä meinaavat-

Äänestä
  • PT-Media

    katsoppas tuotakin tiedotusjulkaisua, sieltä tuo yllä olevakin löytyy Helsingin mielenHUUTO
    -kyllä matuilut tanskalle tulee kalliiksi ?

    Äänestä

Monikulttuurinen Ruotsi on uusi villi länsi

Presidentti Donald Trump ihmetteli naapurimaamme Ruotsin villiä menoa. Sen jälkeen Alexander Stubb ja muu mukasuvaitsevaisto naureskeli väitteelle samanmielisen “laatumedian” tukemana. Tosiasiat ovat kuitenkin Trumpin näkemyksen takana.

Kokoomustaustainen Verkkouutiset kertoo, että “vuonna 2011 Ruotsissa kuoli luoteihin 17 ihmistä. Vuonna 2017 luku oli kivunnut jo 41 kuolleeseen ja 100 haavoittuneeseen. Kaikkiaan ampumatapauksia oli viime vuonna 300. Kranaatteja Ruotsin kaduilla räjähti 43 kertaa. Joskus kohteena oli jopa poliisiasemia. Uhrit ja tekijät ovat lähes aina nuoria miehiä ja tapauksiin liittyy jengirikollisuutta.”

Näiden lukujen rinnalla Suomi on vielä suloinen lintukoto. Toki on selvää, että kehitys meilläkin johtaa samaan lopputulemaan muutaman vuoden viiveellä. Ellei herätä ennen sitä.

Ruotsissa jos missä maahantulijoita hyysätään kaikin mahdollisin keinoin. Kotouttaminen tehdään niin hyvin kuin se suinkin mahdollista. Miksi sitten kaikki on mennyt pieleen?

Mielestäni pääsyynä on kulttuuritaustojen erilaisuus. Ongelmia aiheuttavien henkilöiden taustalla on islamilainen kulttuuri laajasti ymmärrettynä. Sen ja länsimaisen kulttuurin välinen kuilu on liian syvä ylitettäväksi.

Mukasuvaitseville tämän tosiasian myöntäminen ja ymmärtäminen on kaikkein vihoviimeisin. Siksi tilanne tulee vain kärjistymään.
----
r. tossavainen oikeastamediasta kirjoitti

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Vihtorille_Kunniaa kirjoitti:

Vaasassa oli viikonloppuna joukkoraiskattu 20 vuotias nuori nainen. Lapualle viisastelevat kokoomuslaiset ja kepulaiset valtuutetut päättivät ottaa 20 partalasta vuosittain, joten oletan , että he myös kantavat vastuun näistä rikoksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu