Milloin Pieksämäelle tulee uusia liikkeitä??

Kaupunki kuolee kohta pystyyn
23860
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Niin kuolee moni muukin paikka. Ei ne kaupat tai niiden puuttuminen ole syynä. Prisman tulo kyllä piristää koska täältä puuttuu ruokakauppa missä on kunnon kahvila.

Äänestä

Ihmiset ostaa tavarat netistä. Tavarat tuodaan nykyisin kotiovelle asti. Pieksämäki tarvitsee logistiikkakeskuksen rautateiden solmukohtaan. Hanke torpattiin jättikauppakeskuskiimassa edellisellä valtuuston aikaudella kaupungin hallituksessa. Vihervasurit yrittävät kerätä kannatusta kivijalkakauppojen taantuvasta menneisyyden nostalgiasta. Vihervasureilla ei ole liikealämän taitoja eikä kokemusta ratkaista kivijalkakauppojen säilyttämikseksi muutoin kuin veroeuroilla niiden pystyssä pitäminen ilman asiakkaita. Neuvostoliitossa ei ollut muita kauppoja kuin valtion omistamat ja ylläpitämät kivijalkakaupat. Pieksämäellä ja muullakin Suomessa kivijalkakauppaliiketiloja on paljon tarjolla paljon yrittämiseen. Jos ne olisivat kannattavia eläköityvissä ykden hengen talouksissa yhteiskunnasamme, silloin kaikki alkaisivat kivijalkakauppaiksi. Suoraostot tuottajilta netistä ovat tätäpäivää. USA:ssa suljetaan joka päivä kauppakeskuksia ja isoja merketteja kannattamattomina. Kivijalkakaupat ovat muuttuneet istukelupaikoiksi. Tilalle on tuleet noutopisteet, joissa ei ole edeshenkilökuntaa. Tavarat saa myös kotiovelle korvauksesta.

Äänestä

Olipa tyhjentävä vastaus. Kiitos siitä. En ymmärtänyt asioiden olevan näin huonosti

Äänestä

Niin kauan kun Pieksämäellä ole parkkimittareita ja parkkipirkkoja, niin asiointi liikkeissä on helppoa ja vaivatonta! Monen kaupungin keskusta on kuollut, kun liian innokkaat parkkitarkastajat maksattavat asiakkailla kaupungin vajeen.

Äänestä
  • Täysin samaa mieltä

    Äänestä

  • Kaupunkien keskustoissa autoilla ajo on useissa länsimaissa kielletty kokonaan tai rajoitettu minimiin. Keskustoista on tullut yleinen kaupunki tila, joissa ei ole juurikaan kauppoja. Niistä on tullut tiivistyneitä citylähiöitä, joissa ihmiset yritetään saada tuntemaan sosiaalista yhteen kuuluvuutta. Samalla niistä on tullut teroristien äärimielen ilmaisun näyttämöjä. Ykisnäinen Ihminen kuuluu näissä ympöiröissä pinnallisesti ns. laumaan, mutta kokee yksinäisyyttä. Aito toisita välittäminen puuttuu tällaisissa ympäristöissä.

    Äänestä

  • lirutkintuissa kirjoitti:

    Kaupunkien keskustoissa autoilla ajo on useissa länsimaissa kielletty kokonaan tai rajoitettu minimiin. Keskustoista on tullut yleinen kaupunki tila, joissa ei ole juurikaan kauppoja. Niistä on tullut tiivistyneitä citylähiöitä, joissa ihmiset yritetään saada tuntemaan sosiaalista yhteen kuuluvuutta. Samalla niistä on tullut teroristien äärimielen ilmaisun näyttämöjä. Ykisnäinen Ihminen kuuluu näissä ympöiröissä pinnallisesti ns. laumaan, mutta kokee yksinäisyyttä. Aito toisita välittäminen puuttuu tällaisissa ympäristöissä.

    pmäeltä ei ainakaan puutu toisista ihmisistä välittämistä. Toisten ihmisten asiat.-mieluiten ne asiat jotka niillä toisilla ihmisillä ovat vieläkin huonommin kuin omat asiat omassa jäteläjässä- ovat pmäkeläisille keskikaljan kittaamisen ja työn välttelyn sekä sossun avustusten anelun ohella ainoita tärkeitä asioita maailmassa. Toisista ihmusistä välitetään niin kovasti että utelemalla ja kyttäämällä hankittuja "tietoja" lisättyinä omilla pahantahtoisilla valheilla ja oletuksilla levitellään varmoina faktoina pitkin kyliä.

    Äänestä

  • Mitä vittua😂😂🌹

    Äänestä

Hyvin joutaa kuolla, ihan mitäänsanomaton kylä.

Äänestä

Kun asemasillalta kävelee yläristin suuntaan niin yli puolet liiketiloista on tyhjänä. Huimin liiketilojen tyhjentyminen on torin ympärillä. Kaupungin virkamiehet ulkoilee syömässä Savonsolmussa. Kun ei muuta liikuntaa niin syöksykierre jää huomaamatta. Nuorkauppakamari on näennäisyrittäjiä. Päätyö VRllä, metsätöitä viikko vuodessa, hankintapäällikön polvella istumista, teatteri tietokonehommia, isän hiekkahaudan hiekanmyyntiä yms niin tyhjät tilat jää huomiotta.

Äänestä

Yrittäjät pieksämäkkeen, tiällä on rahhoo. On veeärrät ja vaalialat

Äänestä

Kivijalkakaupoille tapahtuu samat asiat kuin kaupunkien käsityöläiskortteleille teollistumisen aikaudella. Aikakausi siirtää ne historiaan.

Äänestä

Pieksämäenkaupungin varjohallitus on maalaiskunnan entisellä kunnantalolla kokoontuva tekninenlautakunta. Ruusupupissa on huurteiset ikkunat Naarajärvelläkin ja sieltä ei nähdä kaupungin tyhjiä liikekiinteistöjä ja tyhjeneviä kerrostaloasuntoja. Aika matelee harmaatuvilla kuntapäättäjillä taaksepäin ja menneestä pidetään kiinni kynsin ja hampain. Kaupunki näivetetään silmiemme alla ja se kuihtuu kiihtyvällä vaudilla kasaan.

Äänestä

Mitä Hittoa täällä mitään liikkeitä tarvitaan kun ei ole asiakkaitakaan. Ei ne kaupat ilman ostajia pystyssä pysy. Muutama mummo ei tarvii kuin maitoo ja ruisleipää ja ne kyllä saa nykisistäkin puodeista.

Äänestä

Aiheellisempaa kuin milloin olisi kysyä, miksi. Miksi pmäelle, ankeaan ja näivettyvään tuppukylään, tulisi uusia liikkeitä? Kylään, jossa yrittäminen ja omalla työllään pärjääminen on on sossupummi alkoholusti sekopää alkuasukkaiden toimesta kielletty.

Äänestä
  • Pieksämäellä on kesämökkejä n. 3500 kpl:ta. Kesämökiläiset ovat pääsääntöisesti ulkopaikkakuntalaisia. He ostavat palvelut ja tarvikeet muualta, koska veturivetoinen kaupunki ei ole ollut halukas tarjomaan "maalaisjunteille" palveluja.

    Äänestä

  • potenttiaalia kirjoitti:

    Pieksämäellä on kesämökkejä n. 3500 kpl:ta. Kesämökiläiset ovat pääsääntöisesti ulkopaikkakuntalaisia. He ostavat palvelut ja tarvikeet muualta, koska veturivetoinen kaupunki ei ole ollut halukas tarjomaan "maalaisjunteille" palveluja.

    Suurien automarkettien rakentaminen ei voi perustua vain muutaman kuukauden mittaiseen mökkikauteen. Asiakkaita pitäisi olla riittävästi ympäri vuoden jotta toiminta kannattaisi.

    Äänestä

  • Fakta_Juttu kirjoitti:

    Suurien automarkettien rakentaminen ei voi perustua vain muutaman kuukauden mittaiseen mökkikauteen. Asiakkaita pitäisi olla riittävästi ympäri vuoden jotta toiminta kannattaisi.

    Nykyiset kesämökit ovat puoli vuotta käytössä ja se tekee yli 10 000 asiakasta, jotka voisi jättää rahaa kaupunkiin vähintää 300 euroa/ mökkiläinen. Pieksämäellähän kaupungissa kellot ovat vielä siinä ajassa, jolloin vaimo oli kotona ja VR:n ilmaisella kyydeillä käytiin viikonloppuisin naapurikaupungeissa ostoksilla. Lapin hiintokeskuskset laskee montako yöpymispaikkaa ja sen mukaan palveluja. Pieksämäellä on tuhansia yöpymispaikkoja ns. piiloturisteilla, jotka ovat itse rakentaneet majoitukset eli mökit. Ei ole mennyt rahaa kaupungin kukkarosta. Idioottimainen kateus. ajaa nämäkin asiakkaat pois kaupungista.

    Äänestä

  • Fakta_Juttu kirjoitti:

    Suurien automarkettien rakentaminen ei voi perustua vain muutaman kuukauden mittaiseen mökkikauteen. Asiakkaita pitäisi olla riittävästi ympäri vuoden jotta toiminta kannattaisi.

    Lähiöostarien aika on ohi. Keskusliikkeet keskittää asikasvirrat isompiin ylsiköihin. Kerran viikossa kaupassa käynti riittää hyvin. Erikoistuotteet voi tilata netistä tai suoraan tuottajilta.

    Äänestä

Pieksämäen rahat eivät valuisi pois jos tänne tulisi uusia vaateliikkeitä. H&m menestyisi.

Äänestä

Kaupungistuminen on megatrendi. Rahabisnes myy ja rakastaa urbaaniaatetta. Myös Suomessa. Ihmiset tunkevat massoittain isoihin kasvaviin kaupunkeihin. Etenkin nuoriso tykkää urbaanista ympäristöstä ja ison kaupungin kimalteesta. Kun lähdetään opiskelemaan tutkintoa Jyväskylään, Helsinkiin. Turkuun, Tampereelle niin ei sieltä takaisin voi tulla. Turhaa syyllistää P-mäenkään kunnallispoliitikkoja asian tilasta. Eivät sille jutulle voi mitään vaikka päällänsä seisoisivat ja tekisivät kuperkeikkoja. Poliitikoilta voi kyllä vaatia vain yhden jutun. "Älkää haaskatko vähäisiä verorahoja humpuukiin".

Äänestä
  • Kyllä voi syyttää kunnallispoliitikkoja!

    Etenkin tässä kaupungissa on torpattu satojen miljoonien edestä jo niin monta kaupungin kehittämishanketta, että niistä saisi kirjoitettua pitkän kirjan tai koko illan elokuvan.

    Mikään ei etene ja kaikki kampittavat kaikkia minkä ehtivät. Tällaisessa ympäristössä on melkein mahdoton menestyä ja kehittää tulevaa. Kaupungin kokoon nähden täällä on keskivertoa heikommat palvelut. Tämä ei johdu mistään muusta kuin päättäjien jatkuvasta änkyrämentaliteetista.

    Äänestä

Politikoilla+on+taas+liehittelyt+menossa.+Ovat+kiimakliimaksissa+syksyn+maakuntavaalien+johdosta.++Siinä+kiimassa+on+kepuleilla+paljon+pelissä,+kun+valtavähenee+vääjäämättä,+kun+kunnista+päätäntävalta+siirtyy+käytännössä+maakuntiin.++70+%+kuntien+toiminnoista+siirtyy+maakuntiin.+Peruskuntiin+jää+sivistystoimi+ja+tekininen+toimi+osittain.++Pieksämäen+kaupungin+valtuustosta+tulee+kylä-+ja+asukasparlamentti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


lisääelämää kirjoitti:

Kaupunki kuolee kohta pystyyn

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu