Matuherrojen lauantai-illan puhdetöitä

Matuherrat hulinoivat Helsingin keskustassa lauantai-iltana luvattimassa mielenosoituksessaan.
Näin se Suomi pääkaupungistamme alkaen miehitetään korskeilla täysihoidossa pulskistuneilla Matuherroilla, jotka raukkamaisesti ovat lähteneet kotimaistaan tänne Peräpohjolan Hölmölään täysihoitoon jättäen naisensa, lapsensa ja vanhuksensa kotimaitaan puolustamaan.
Suomi ei ikinä olisi itsenäisyyttään säilyttänyt, jos sotiemme aikana nuoret riskit miehet olisivat paenneet muiden valtioiden eläteiksi.
https://m.iltalehti.fi/kotimaa/201803102200803174_u0.shtml
591014
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

Menikö järjestyksestä vastaavilta poliiseilta sormi suuhun Matuherrojen edessä, ettei vaan rasismikorttia väläytelty?!

Äänestä
  • Oliko evl-kirkon punapääpappi Marjaana mukana?!

    Äänestä

  • vokkipannu.

    Äänestä

Pientä irroittelua jo kevättä ja kesää varten jolloin jysähtää.

Äänestä

Eivätkö isäm maalliset vähäpojat voi tehdä mitään tuollaisen jumalattoman menon estämiseksi?

Äänestä

Poliisit katselevat vierestä kun "isännät" osoittavat mieltä. Tähän on tultu suomessa . Ei mitään turvaa poliiseista jos vastassa on matu. Nyt suomalaiset järjestämään samanmoinen mielenosoitus jossa vaaditaan noiden lierojen karkoittamista. Kartsotaan kuinka kauan saavat mieltä osoittaa ennen kuin ovat putkassa.

Äänestä
  • Papereja tuskin Matuherroilta kysytty (tosin väärennettyjä moneen kertaan).
    Suomalaiselta kysyttäisiin oitis luvattoman mielenosoituksen järjestämisestä.
    Matuherrojen luvaton miekkari on "hieman sponttaani".

    Äänestä

  • herranjumalasentääs kirjoitti:

    Papereja tuskin Matuherroilta kysytty (tosin väärennettyjä moneen kertaan).

    Ei kai ns. Suommalaisilta miellen osoittajilta tarvitse kysellä papereja, kyllä po-poliisit ne on oppineet jo tuntemaan ilman että niiltä tarvitsee kysellä papereja.

    Äänestä

  • herranjumalasentääs kirjoitti:

    Papereja tuskin Matuherroilta kysytty (tosin väärennettyjä moneen kertaan).
    Suomalaiselta kysyttäisiin oitis luvattoman mielenosoituksen järjestämisestä.
    Matuherrojen luvaton miekkari on "hieman sponttaani".

    Jos suomalaiset järjestäisi "spontaanin" miekkarin niin kaasua tulisi ja vesiletkusta.
    Menisivät omaan maahansa metelöimään.😠😡
    Että tekee pahaa ja kohta laatta lentää..

    Mitä ihmettä täällä Suomessa tapahtuu???!!!

    Miten kurdit oli aiemmin päästetty eduskuntatalon lehterille osoittamaan mieltään???!!!

    Eikö tämä hulluus ikinä lopu???!!
    Mikä ihme meitä suomalaisia vaivaa kun sallimme tämän!!!??
    Onko tämä vihanlietsonta tarkoituksellista että saataisiin kaaos aikaan!!!??
    Sitten syytetään kansaa vihapuheesta mutta tämä tekee minut vihaiseksi😠
    Hallitus ja päättäjät vastuuseen!!!

    Äänestä

  • Laatan.lento kirjoitti:

    Eduskuntavaalit tulee

    Äänestä

  • Ihjnnnp kirjoitti:

    Eduskuntavaalit tulee

    Ei se auta kun korruptoitunut vaalikoneisto laitetaan pyörimään median avustuksella.. karkuun täältä on lähdettävä hyvän sään aikana, mutta minne🙁.

    Äänestä

  • Ainakin muualla Euroopassa poliisi ei mielellään puutu matujen häiriköintiin, koska pelkäävät joutuvansa rasismisyytösten kohteeksi. Ja sitten kun porukassa voi olla mukana myös terrorikoulutuksen saaneita ja taistelukokemusta Syyriassa ja Irakissa omaavia henkilöitä, vähentää se poliisin halua puuttua tilanteeseen entistä enemmän. Kunhan vai seuraavat sivusta ja toivovat, ettei tilanne karkaa aivan täysin käsistä.

    Äänestä

Aika hörhö pitää olla,jos kuvittelee et tosta huutamisesta keskellä yötä on jotain hyötyä.

Äänestä
  • Se hyöty ainakin että matuinho kasvaa. Kurdit on paskaväkeä.

    Äänestä

  • kasvavainho kirjoitti:

    Se hyöty ainakin että matuinho kasvaa. Kurdit on paskaväkeä.

    hyöty on se että mun inho sunlaisia homeperseisiä ali-ihmisiä kohtaan vaan kasvaa.

    Äänestä

Täytyy niiden jotain tehdä turvapaikkansa eteen, sotilaskarkurit uhriutuvat.

Äänestä
  • Hyviä pomminpurkajia Syyriaan. Olisi noistakin jotain hyötyä.

    Äänestä

Nuo muutamat Suommi ensin Marcot, Erikit ja Eerot pilaavat koko romaniheimon maineen.

Äänestä

He sentään osoittavat mieltään entiseen kotimaahansa kohdistuneista pommituksista.

Mistä suomalainen känniääliö pitää miekkareita Narinkkatorilla? Isiksen puolesta näitä pommitettua vastaan. Tai jostain ääliösyistä, me ei tykätä afrikkalaisista ja toisista uskonnoista, kun me ollaan syvästi uskovaisia juoppoja ja mt-ongelmaisia.

Minusta syyrialaisilla oli hyvä syy.

Äänestä
  • Menisivät osoittamaan mieltään sinne, mistä tulivatkin.

    Äänestä

  • Kurdit tuolla möykkäämässä syyrialaisten kanssa suomalaisille...suomalaisilla ei edes ole mitään osuutta tuohon klaanisotaan...

    Jos olisit maailman tapahtumista kartalla, niin tietäisit, että kurdit tekevät yhteistyötä Isiksen kanssa nykyään. Ovat tehneet jo puolisen vuotta.

    Juu, siellä Syyrian, Irakin ja Turkin raja-alueilla...Otapa selvää, ei löydy yleltä eikä hesarista, mutta löytyy netistä.

    Kurdit haluavat sen oman valtionsa..isis haluaisi kalifaatin..Ovat nyt bestiksiä, kun molemmat ovat rettelöiviä vähemmistöjä. Huonosti valittu aika kurdeille ryhtyä itsenäisyydestä taistelemaan, on sen verran sotakalustoa huudeilla just nyt. Ei paljon auta isikseltä saadut aseet ja kalusto.. Ja todellinen vihollinen on maailman pankkieliitti, joka omistaa suurimmat öljy-yhtiöt..mutta sitähän ei lampaat tajua idässä eikä lännessä.

    Sen voin todeta, että maailma on täynnä tyhmiä ihmisiä, ja varsinkin tämä palsta. TIETOA OLISI HELPOMMIN KUIN KOSKAAN SAATAVILLA, mutta ihmiset vain tyhmistyy. Onko saatavilla liian helposti, kun ei osata enää ajatella?

    Äänestä

Suomessa kuitenkin on mielenosoitusoikeus, luvattomankin miekkarin pitämiseen. Se on eri asia, jos poliisi sen hajoittaa tai jälkikäteen asiaa jotenkin hoitaa.

Se on Suomessa asuvien kansalaisoikeus, niin Suomi 24 kliseiden hokijoiden kuin jostain Syyriasta muuttaneiden.

Miksi muuten tää tietty porukka olettaa jokaisen ulkomaalaisen tulleen turvapaikanhakijana ja olevan köyhä ja kouluttamaton elätti. Siksi, koska oma viiteryhmänsä on kaksi viimeistä.

Äänestä
  • Oletko varma viimeisestä lausumastasi? Meitä on täällä sellaisiakin, ketkä ovat kaikkensa antaneet niin Suomen, kuin suomalaisuuden säilymisen puolesta useammassa sukupolvessa ja osa suvun jäsenistä jopa henkensä tämän maan puolesta!

    Suvakit voivat tukkia suuren suunsa, Suomi kuuluu ensisijaisesti meille suomalaisille, eikä varsinkaan väärillä papereilla laittomasti marionettihallintomme tukemana tänne täysylöspitoon suksineille hulinoitsijoille.

    Monet noista lippujaan liehuttelevista urhoista saisivat hävetä, ovat jättäneet naisiaan ja lapsiaan sotatantereille ja pelastautuneet tänne hulinoimaan.

    Kauanko meidän viranomaisemme turvaavat sankoin joukoin heidän pyrkimyksiään, kuluista ja yhteiskuntarauhasta piittaamatta?

    Eikö noin raavaiden miesten kuuluisi olla turvaamassa omien yhteisöjensä rauhaa omissa maissaan jne.?

    Suomi on "sujuvoitettu" kaikin mahdollisin keinoin ulkoa tulevien tunkeutumista suosimaan, tämä on häpeällistä politiikkaa, joka murentaa kantasuomalaisten uskon "oikeusvaltioon", mikä on nyt täysin tuuliajolla!

    Äänestä

  • Jos ovat Suomessa kauan asuneet, miksi heidän pitäisi lähteä sotimaan.

    Olen täysin suomalainen, kauemmas varmana kuin sinä ja täysjärkisestä suvusta vielä kahta puolta.

    Kirjoituksesi osoittaa täydellistä tyhmyttä, joku määrä ulkomaalaistaustaisia ei vie sinulta mitään, suomalaisiakin on miljoona ulkomailla asumassa.

    kirjoituksesi osottaa vain sen, että ainoa asia, missä elämässäsi olet onnistunut, on olla suomalainen. Jos sinulla olisi elämää, et tarvitsisi pohtia koko ajan, miten nuo "kaameat ulkomaalaiset... "

    Äänestä

  • Totuuskomissio1 kirjoitti:

    Oletko varma viimeisestä lausumastasi? Meitä on täällä sellaisiakin, ketkä ovat kaikkensa antaneet niin Suomen, kuin suomalaisuuden säilymisen puolesta useammassa sukupolvessa ja osa suvun jäsenistä jopa henkensä tämän maan puolesta!

    Suvakit voivat tukkia suuren suunsa, Suomi kuuluu ensisijaisesti meille suomalaisille, eikä varsinkaan väärillä papereilla laittomasti marionettihallintomme tukemana tänne täysylöspitoon suksineille hulinoitsijoille.

    Monet noista lippujaan liehuttelevista urhoista saisivat hävetä, ovat jättäneet naisiaan ja lapsiaan sotatantereille ja pelastautuneet tänne hulinoimaan.

    Kauanko meidän viranomaisemme turvaavat sankoin joukoin heidän pyrkimyksiään, kuluista ja yhteiskuntarauhasta piittaamatta?

    Eikö noin raavaiden miesten kuuluisi olla turvaamassa omien yhteisöjensä rauhaa omissa maissaan jne.?

    Suomi on "sujuvoitettu" kaikin mahdollisin keinoin ulkoa tulevien tunkeutumista suosimaan, tämä on häpeällistä politiikkaa, joka murentaa kantasuomalaisten uskon "oikeusvaltioon", mikä on nyt täysin tuuliajolla!

    Oletko sinä myös yksi joku Pohjois-korean tai saudi-arabian oloja ja lakeja ihaileva?

    Eikö ole hyvä, että Suomessa noudatetaan lakeja ja ihmisarvoa myös ulkomailta muuttaneiden kohdalla?

    Mielenosoitus on kansalaisoikeus, sinäkin saat osoittaa mieltäsi vaikka kuinka älyttömästä syystä, kuten älytön kirjoituksesi osoitti, sinulla varmaan ideoita on.

    Äänestä

  • itsensäpeilaamista kirjoitti:

    Oletko kuitenkin itse näitä maahantunkeutujia? Jotenkin nuo tekstisi vaikuttavat pitkälti siltä?

    Minäkin jopa ymmärrän oikean maahanmuuton, sitähän tapahtuu moneen suuntaan, mutta tässä "matuinvaasiossa" ei ole suurelta osin kysymys siitä, vaan laittomasti ja usein väärillä henkilö-ja ikä tiedoilla tunkevista "sos.turva turisteista", ketkä aiheuttavat valtaisat ylimääräiset kulut kaikkine tutkimuksineen juuri meille suomalaisille.

    Eikä siinä kaikki, vaan hulinoitsijat aiheuttavat yheiskuntarauhallemme merkittäviä riskejä, väkivallantekoja ja terroriuhkaa unohtamatta.

    Suomi ja me suomalaiset emme voi olla uskonnolisperäisten sotien takuumiehinä ja maksajina, aina ja kaikessa, tämä on velkainen valtio, joka leikkaa armotta sen omilta kansalaisilta tarvittaessa pois sitä mukaa, kun täyshoitoon jääviä tunkee ulkomailta.

    Mikä ei ole kohtuus, ei voi olla myöskään oikeus.

    On myös jokaisen kansalaisen, joka Suomen mantereelle kävelee, oikeus saada ilmainen asunto täysihoitoineen. Niin kaikki muutkin maat elättävät ja huolehtivat niistä, jotka heidän rajojensa yli astuvat.
    Kuten kerrot, suomalaisia asuu miljoinia ulkomailla, ja he kaikki saavat sen ilmaisen täysihoidon, mitä Suomikin tarjoaa kaikille. Olemme kansainvälinen maa siinäkin suhteessa.
    Nyt puuttuu vaan luettelo niistä maista, jotka elättävät kaikki ulkomailta tulleet. Moni suomalainenkin haluaisi tietää ne maat, mihin kannattaa matkustaa, jos leipäjonossa seisominen tympäisee. Joten lisää valistusta!

    Sulla on tuo oma jargonisi. Koetas ajatella joskus. Ihan oikeesti, olet niin urautunut, ilmeisesti hyvin yksioikoisen aivopesun uhri. Toistat kliseitä.

    Mistä sinä esimerkiksi tiedät noiden syyrialaisten olevan turvapaikanhakijoita, heitä on Suomessa asunut aina jopa syyrialaisia.
    Ja eivätkö he juuri olleet vielä ne odotetut pakolaiset, irakilaisten sijaan. "kun tulis edes niitä syyrialaisia...." huokailit,.

    Jos itse asuisti ulkomailla (tokko olet edes käynyt) Suomeen tulisi sota, kyllä se sinua kiinnostaisi, jälkeen jääneiden sukulaistesi kannalta jo ja entisen kotimaasi.

    Kun Suomi oli sodassa, Ruotsi auttoi suomalaisia ottamalla lapsia, monet varakkaat suomalaist muuttivat Ruotsiin turvaan. usasta tuli ruoka-avustusta ja vaateavustusta.

    samoin kansalaissodan päättymiseen ja mielettömän punaisten tuhoamisen lopetti ulkovaltojen puuttuminen asiaan. Mutta sehän sinusta tietysti vain paha asia. Olet tietysti joku kelan asiakas, joka on niin porvaria ja puhut työläisistä ja punikeista halveksivasti.

    Äänestä

  • peruspäivärahat kirjoitti:

    Ei sellaisia maita ole juurikaan meille suomalaisille, tuo matu? tuossa edellä kommentoi, jotta miljoonia suomalaisiakin ulkomailla, mutta siltä unohtui todellisuus, suomalaiset ovat yleensä menneet työn perässä, eivät sosiaalietuuksien ja täyshoidon myötä, kuten tänne tunkeudutaan.

    Äänestä

  • Mutta silti saa tehdä spontaaninkin mielenosoituksen. Sinäkin saat. Se on sitten eri asia, miten poliisi asiaan suhtautuu, valvoo miekkarin vain hajoittaa.
    Pastori Sadinmaa piti ilmoittamattoman yhden hengen miekkarin jonkun Rajat kiinni-miekkarin syrjäreunalla. Poliisi poisti hänet pois häiritsemästä äärioikeiston metelöintiä.

    Miten teiltä on yhteiskunnalliset asiat ihan hukassa? Aina.

    Äänestä

  • Totuuskomissio1 kirjoitti:

    Ei sellaisia maita ole juurikaan meille suomalaisille, tuo matu? tuossa edellä kommentoi, jotta miljoonia suomalaisiakin ulkomailla, mutta siltä unohtui todellisuus, suomalaiset ovat yleensä menneet työn perässä, eivät sosiaalietuuksien ja täyshoidon myötä, kuten tänne tunkeudutaan.

    Mistä sinä päättelet noiden syyrialaisten, ainakaan kaikkien, elävän sosiaaliturvalla. Syyriakin oli sivistynyt maa ennen sotia, koulutettua väkeä.
    Sinuako ei Suomi kiinnostaisi, jos reppana muuttaisit ulkomaille? Luin jutun, kun yh-äiti oli muuttanut Madridiin, sosiaaliset edut olivat p aremmat kuin Suomessa, asunto vähän huonompi vanhassa kerrostalossa.
    Ulkomaat nielevät Suomesta paljon pikku roistoja, talousrikollisia, keplottelijoita (viro) ulosottojen pakenijoita jne. Eivät kaikki suinkaan ole #työn perässä."

    Äänestä

  • itsensäpeilaamista kirjoitti:

    Sulla on tuo oma jargonisi. Koetas ajatella joskus. Ihan oikeesti, olet niin urautunut, ilmeisesti hyvin yksioikoisen aivopesun uhri. Toistat kliseitä.

    Mistä sinä esimerkiksi tiedät noiden syyrialaisten olevan turvapaikanhakijoita, heitä on Suomessa asunut aina jopa syyrialaisia.
    Ja eivätkö he juuri olleet vielä ne odotetut pakolaiset, irakilaisten sijaan. "kun tulis edes niitä syyrialaisia...." huokailit,.

    Jos itse asuisti ulkomailla (tokko olet edes käynyt) Suomeen tulisi sota, kyllä se sinua kiinnostaisi, jälkeen jääneiden sukulaistesi kannalta jo ja entisen kotimaasi.

    Kun Suomi oli sodassa, Ruotsi auttoi suomalaisia ottamalla lapsia, monet varakkaat suomalaist muuttivat Ruotsiin turvaan. usasta tuli ruoka-avustusta ja vaateavustusta.

    samoin kansalaissodan päättymiseen ja mielettömän punaisten tuhoamisen lopetti ulkovaltojen puuttuminen asiaan. Mutta sehän sinusta tietysti vain paha asia. Olet tietysti joku kelan asiakas, joka on niin porvaria ja puhut työläisistä ja punikeista halveksivasti.

    Ei yllä sinun elämänkokemuksesi ja ymmärryksesi normaalille suomalaistasolle, valitettavasti.

    Minä kun en ole minkään puolueryhmittymän jäsen, enkä fanaattinen kannattaja, käytän vain järkeä johon minulla on oikeus ja velvollisuus.

    Mitä ulkomailla käyntiin ja oleskeluun tulee, olen ollut vuosia jopa työtehtävissä kaukana Suomesta aikoinaan, että näkemys-ja kokemuspohjaa riittää.

    Eli: "halpahintainen lyömäaseesi" keveni olemattomaksi heinäriusaksi ;)

    Kaltaistesi kanssa on turha yrittää järkevää vuoropuhelua, joten pärjäilehän hyvin poloinen;)

    Äänestä

  • itsensäpeilaamista kirjoitti:

    Sulla on tuo oma jargonisi. Koetas ajatella joskus. Ihan oikeesti, olet niin urautunut, ilmeisesti hyvin yksioikoisen aivopesun uhri. Toistat kliseitä.

    Mistä sinä esimerkiksi tiedät noiden syyrialaisten olevan turvapaikanhakijoita, heitä on Suomessa asunut aina jopa syyrialaisia.
    Ja eivätkö he juuri olleet vielä ne odotetut pakolaiset, irakilaisten sijaan. "kun tulis edes niitä syyrialaisia...." huokailit,.

    Jos itse asuisti ulkomailla (tokko olet edes käynyt) Suomeen tulisi sota, kyllä se sinua kiinnostaisi, jälkeen jääneiden sukulaistesi kannalta jo ja entisen kotimaasi.

    Kun Suomi oli sodassa, Ruotsi auttoi suomalaisia ottamalla lapsia, monet varakkaat suomalaist muuttivat Ruotsiin turvaan. usasta tuli ruoka-avustusta ja vaateavustusta.

    samoin kansalaissodan päättymiseen ja mielettömän punaisten tuhoamisen lopetti ulkovaltojen puuttuminen asiaan. Mutta sehän sinusta tietysti vain paha asia. Olet tietysti joku kelan asiakas, joka on niin porvaria ja puhut työläisistä ja punikeista halveksivasti.

    "Kun Suomi oli sodassa, Ruotsi auttoi suomalaisia ottamalla lapsia, monet varakkaat suomalaist muuttivat Ruotsiin turvaan. usasta tuli ruoka-avustusta ja vaateavustusta. "

    Ei lähtenyt Suomen miehet sotaa pakoon Ruotsiin vaan nimenomaan lapset.
    Tänne tulee vaan nuoria "partalapsia" ja elintaso pakolaisia riehumaan ja huutamaan..

    Älä höpötä. Ruotsi otti vuonna 1944 kahden kuukauden aikana Suomesta 56000 sotapakolaista, niin naisia, lapsia kuin miehiäkin.
    Heitä haukuttiin ja kirjoitettiin jopa lehdissä olevan ryysyläisiä, kännikaloja, naisten metsästäjiä ja moraalittomia.
    Syytettiin etteivät suomalaiset pakolaiset halua tehdä työtä, käyttävät ruotsalaista järjestelmää hyväkseen ja heikentävät työehtoja. Ruotsalaiset olivat myös huolissaan yhteiskunnan kantokyvystä. Kuulostaako tutulta?
    Moni suomalainen pakolainen palasi takaisin Suomeen myöhemmin, mutta moni myös jäi Ruotsiin.
    Ja kaikesta tästä löytyy todisteita vaikka netistä jos on kiinnostusta lukea näitä sota-ajan totuuksia.

    Lue mulli Suomen historiaa ja totuutta sotapakolaisista sekä paremman leivän perään kotimaastaan karanneista suomalaisista tyhjätaskuista ja vingu sen jälkeen muista jos on varaa.

    Äänestä

  • Suomipakolaiset kirjoitti:

    Älä höpötä. Ruotsi otti vuonna 1944 kahden kuukauden aikana Suomesta 56000 sotapakolaista, niin naisia, lapsia kuin miehiäkin.
    Heitä haukuttiin ja kirjoitettiin jopa lehdissä olevan ryysyläisiä, kännikaloja, naisten metsästäjiä ja moraalittomia.
    Syytettiin etteivät suomalaiset pakolaiset halua tehdä työtä, käyttävät ruotsalaista järjestelmää hyväkseen ja heikentävät työehtoja. Ruotsalaiset olivat myös huolissaan yhteiskunnan kantokyvystä. Kuulostaako tutulta?
    Moni suomalainen pakolainen palasi takaisin Suomeen myöhemmin, mutta moni myös jäi Ruotsiin.
    Ja kaikesta tästä löytyy todisteita vaikka netistä jos on kiinnostusta lukea näitä sota-ajan totuuksia.

    Älä itse höpötä. Valtaosa Ruotsiin lähetetyistä suomalaisista oli lapsia. Toki mukana oli myös naisia ja sellaisia miehiä, jotka eivät kyenneet sotimaan. Sen sijaan Lähi-idästä Eurooppaan nykyään tulevat "pakolaiset" ovat lähes poikkeuksetta nuoria, parhaassa armeijaiässä olevia miehiä, jotka tulevat tänne vastikkeettoman sosiaalituen houkuttelemina. Tietysti osa tulee tänne myös tekemään rikoksia tai jopa terrori-iskuja.

    Btw, se, että suomalaisten kotoutuminen Ruotsiin takkusi, ei ole mikään pätevä puolustus massamaahanmuuton ja monikultturismin puolesta, vaan pikemminkin päinvastoin. Jos jo kahden näin samankaltaisen kulttuurin kohtaaminen aiheuttaa ongelmia, niin miten voidaan olettaa, että länsimaiseen kulttuuriin suorastaan vihamielisesti suhtautuva islam tulisi ikinä sopeutumaan Suomeen ja muualle Eurooppaan?

    No nämä Suomeen tulleet "pakolaislapset" ei ole ainakaan mitään ryysyläisiä. On hienot nahkatakit ja älypuhelimet.
    Olisikin paljon uskottavampaa jos olisivat rampoja ryysyissään..

    Onneksi Suomen miehet puolusti tätä maata. Muuten olisimme venäjän vallan alla.
    No sota tästäkin vielä tulee..

    Äänestä

  • Naurettavaa jankuttaa KANSALAISOIKEUKSISTA, jotka muka kuuluvat kaikille.

    KAnsalaisoikeudet kuuluvat vain KANSALAISILLE, eivät muille.

    Paperittomilla ties mistä tulleilla ei ole oikeutta oikeasti edes liikkua tässä maassa. Saati osoitella mieltään. Nyt vaan on käynyt niin, että virkavalta ei ole noudattanut ulkomaalaisista säädettyjä lakeja muutamaan vuoteen... Käskynsä saavat Arkadianmäeltä.

    Äänestä

  • Asdersds kirjoitti:

    Älä itse höpötä. Valtaosa Ruotsiin lähetetyistä suomalaisista oli lapsia. Toki mukana oli myös naisia ja sellaisia miehiä, jotka eivät kyenneet sotimaan. Sen sijaan Lähi-idästä Eurooppaan nykyään tulevat "pakolaiset" ovat lähes poikkeuksetta nuoria, parhaassa armeijaiässä olevia miehiä, jotka tulevat tänne vastikkeettoman sosiaalituen houkuttelemina. Tietysti osa tulee tänne myös tekemään rikoksia tai jopa terrori-iskuja.

    Btw, se, että suomalaisten kotoutuminen Ruotsiin takkusi, ei ole mikään pätevä puolustus massamaahanmuuton ja monikultturismin puolesta, vaan pikemminkin päinvastoin. Jos jo kahden näin samankaltaisen kulttuurin kohtaaminen aiheuttaa ongelmia, niin miten voidaan olettaa, että länsimaiseen kulttuuriin suorastaan vihamielisesti suhtautuva islam tulisi ikinä sopeutumaan Suomeen ja muualle Eurooppaan?

    Ne 56000 olivat ihan suurelta osin myös miehiä. Turha sitä on väittää että muka lapsia olisi Ruotsissa syytetty noista ylläolevista asioista. Sitäpaitsi jokainen voi lukea nuo faktat, löytyy kyllä haluavalle. Lapsia lähti sotaa pakoon tuon lisäksi vielä noin 80000. Aika suuri määrä pakolaisia jos vertaa että maamme väkiluku tuolloin oli vain n. 3,65 miljoonaa.
    Btw Se ettei suomalaiset olleet sopeutuneet Ruotsin oloihin, ei ole mikään fakta ettei tänne tulleet pakolaiset sopeutuisi. Jotkut sopeutuu, jotkut ei. Aivan niinkuin on käynyt Suomesta kaukaisiin maihin lähteneiden onnenonkijoiden kanssa. Osa on jäänyt, osa on palannut takaisin häntä koipien välissä. Oliko nyt kumminkin vielä 1,5 miljoonaa suomalaista mamua muilla mailla rikkaammilla suomalaista kulttuuria vaalimassa.

    No jos joku vielä haaveilee näiden partalapsukaisten sopeutuvan Suomeen, on hän aika lailla irti todellisuudesta.

    Äänestä

  • lue.se.laki kirjoitti:

    Naurettavaa jankuttaa KANSALAISOIKEUKSISTA, jotka muka kuuluvat kaikille.

    KAnsalaisoikeudet kuuluvat vain KANSALAISILLE, eivät muille.

    Paperittomilla ties mistä tulleilla ei ole oikeutta oikeasti edes liikkua tässä maassa. Saati osoitella mieltään. Nyt vaan on käynyt niin, että virkavalta ei ole noudattanut ulkomaalaisista säädettyjä lakeja muutamaan vuoteen... Käskynsä saavat Arkadianmäeltä.

    Sun kannattaa lukea mitä kansalaisoikeudet oikeasti tarkoittavat. Ne eivät ole tarkoitettu vain Suomen kansalaisille vaan vuoden 1995 perusoikeusuudistuksessa taattiin oikeudet kaikille, eikä enää ainoastaan Suomen kansalaisille. Tämä on laki on ollut yli 20 vuotta voimassa nyt ja on naurettavaa jankuttaa kansalaisoikeuksista jotka eivät muka kuulu kaikille!

    Äänestä

  • Suomipakolaiset kirjoitti:

    Ne 56000 olivat ihan suurelta osin myös miehiä. Turha sitä on väittää että muka lapsia olisi Ruotsissa syytetty noista ylläolevista asioista. Sitäpaitsi jokainen voi lukea nuo faktat, löytyy kyllä haluavalle. Lapsia lähti sotaa pakoon tuon lisäksi vielä noin 80000. Aika suuri määrä pakolaisia jos vertaa että maamme väkiluku tuolloin oli vain n. 3,65 miljoonaa.
    Btw Se ettei suomalaiset olleet sopeutuneet Ruotsin oloihin, ei ole mikään fakta ettei tänne tulleet pakolaiset sopeutuisi. Jotkut sopeutuu, jotkut ei. Aivan niinkuin on käynyt Suomesta kaukaisiin maihin lähteneiden onnenonkijoiden kanssa. Osa on jäänyt, osa on palannut takaisin häntä koipien välissä. Oliko nyt kumminkin vielä 1,5 miljoonaa suomalaista mamua muilla mailla rikkaammilla suomalaista kulttuuria vaalimassa.

    Taisit lukea vuodelta 2015 jonkun Ylen mädätys artikkelin.
    Silloinhan tämä hulluus alkoi ja uutisointi oli sen mukaista.. "kyllähän ne suomalaismiehetkin, niin ja se Väinämöinen"

    Äänestä

  • Laatan.lento kirjoitti:

    Taisit lukea vuodelta 2015 jonkun Ylen mädätys artikkelin.
    Silloinhan tämä hulluus alkoi ja uutisointi oli sen mukaista.. "kyllähän ne suomalaismiehetkin, niin ja se Väinämöinen"

    Sun kannattaa lukea ruotsalaisista artikkeleista, sieltä löydät pahempaa tekstiä finjäveleistä jotka koskevat niin suomalaisia pakolaisia kuin maahanmuuttajiakin.

    Äänestä

Muissa maissa ilman passia lähdet seuraavalla koneella kotiin parhaassa tapauksessa joudut vankilaan pitkäksi aikaa.

Äänestä
  • Ei, vaan sivistyneissä maissa asiasi käsitellään,. Eikö ole hyvä, että Suomi on sivistysmaa?

    Vastarintaliikkeen Suomeen tuonut Holappa haki Usasta turvapaikkaa. Kyllä hänenkin asiansa siellä käsiteltiin, mutta turvapaikkaa ei myönnetty.

    Äänestä

  • tiesitkösistä kirjoitti:

    Ei, vaan sivistyneissä maissa asiasi käsitellään,. Eikö ole hyvä, että Suomi on sivistysmaa?

    Vieläkään ei paljastettu niitä maita, joihin suomalainen voi matkustaa ja jossa saa heti ilmaisen täysihoidon ja jopa taskurahaakin kuukausiksi, tai jopa vuosiksi.
    Miksi sitä salataan, jos kaikki muutkin maat hoitavat rajansa yli tassutelleet ihmiset? Suomalaisille täytyy paljastaa ne mallimaat, joissa miljoonat suomalaiset elätetään täysihoitoisesti!

    Äänestä

  • Eu-maissa, mikälli muutat pysyvästi.

    Äänestä

  • tiesitkösistä kirjoitti:

    Ei, vaan sivistyneissä maissa asiasi käsitellään,. Eikö ole hyvä, että Suomi on sivistysmaa?

    Vastarintaliikkeen Suomeen tuonut Holappa haki Usasta turvapaikkaa. Kyllä hänenkin asiansa siellä käsiteltiin, mutta turvapaikkaa ei myönnetty.

    Mitäs on ne maat, joista tänne tupeksii uutta "sivistyneistöä"? Suvakit ja muut höperöt mieluusti kertovat, että suomalaisten geeniperimä ja taso muka paranee näistä.

    Sokea reettakin näkee, ettei tuossa ole mitään järkeä, muutoinhan ne olisivat asioimassa omien maidensa Kelaa vastaavissa instansseissa?

    Vain täydellisen tyhmät marionettipoliitikkomme ovat nykyisen menon takuumiehiä ja naisia, suurin osa suomalaisista haluaisi poistaa, tai ainakin järkevöittää nykyään vallitsevia älyttömiä menettelytapoja laittomasti Suomeen pyrkivien osalta.

    Venäläisiä ja virolaisia on Suomessa enemmistö ulkomaalaisista, paljon enemmän kuin turvapaikanhakijoita yhteensä. Ja he tungeksivat Kelassa.

    Äänestä

  • Totuuskomissio1 kirjoitti:

    Mitäs on ne maat, joista tänne tupeksii uutta "sivistyneistöä"? Suvakit ja muut höperöt mieluusti kertovat, että suomalaisten geeniperimä ja taso muka paranee näistä.

    Sokea reettakin näkee, ettei tuossa ole mitään järkeä, muutoinhan ne olisivat asioimassa omien maidensa Kelaa vastaavissa instansseissa?

    Vain täydellisen tyhmät marionettipoliitikkomme ovat nykyisen menon takuumiehiä ja naisia, suurin osa suomalaisista haluaisi poistaa, tai ainakin järkevöittää nykyään vallitsevia älyttömiä menettelytapoja laittomasti Suomeen pyrkivien osalta.

    Kirjoittaja kyllä kommentoi Suomen olevan sivistysmaa, jossa ihmisiä kohdellaan lakien mukaan. Maltas lukea, vaikka käyt kierroksilla.
    Ihan varmaan mamuissa on paljon sivistyneitä ihmisiä, ja kouluja käyneitä. Esim, Iltalehden blogisti, en muista hänen työpaikkaansa, on lääkäreitä . Afganistanista tuli naistentautien naislääkäri, esimerkiksi. Vaikka Afganistan jostain Syyriasta onkin paljon jäljessä , vuosikymmenien sodat siellä.

    Onko nuo maroinetti naispolitikot niitä tulevia gambian morsiamia. Sitten tämän hulluuden vois ymmärtää.

    Äänestä

  • muualla kirjoitti:

    Onko nuo maroinetti naispolitikot niitä tulevia gambian morsiamia. Sitten tämän hulluuden vois ymmärtää.

    Miksi maahanmuuttokriittisyyteen kuuluu viha myös suomalaisia naisia kohtaan? Siinä teorianii vahvistuu, kriitikot ovat akattomia miehiä, ehkä ei edes ota eteen, jolloin vihataan naisia. Etenkin, jos he ovat työssä päinvastoin kuin kriitikko itse. Tai käyneet armeijan tms.

    On myös liikuttavaa De Witin paasaus mamujen suurista perheistä. Itsellään on 7 lasta. Niistä ensimmäiset puolisuomalaisia, koska heidän äitinsä on virolainen.
    Ja hän saa nyhdettyä rahat pois aitoa suomalaisuutta kannattavilta hörhöiltä, Se on niin hupaisaa.

    Äänestä

  • hupaisetukot kirjoitti:

    Miksi suvakismiin kuuluu kyvyttömyys ymmärtää lukemaansa?

    Äänestä

  • yksioikoisuusrasittavaa kirjoitti:

    Kirjoittaja kyllä kommentoi Suomen olevan sivistysmaa, jossa ihmisiä kohdellaan lakien mukaan. Maltas lukea, vaikka käyt kierroksilla.
    Ihan varmaan mamuissa on paljon sivistyneitä ihmisiä, ja kouluja käyneitä. Esim, Iltalehden blogisti, en muista hänen työpaikkaansa, on lääkäreitä . Afganistanista tuli naistentautien naislääkäri, esimerkiksi. Vaikka Afganistan jostain Syyriasta onkin paljon jäljessä , vuosikymmenien sodat siellä.

    Joo, kyllähän niiden joukossa varmasti tulee jonkin verran osaavia ja päteviä henkilöitä, jotka voivat hyödyttää Suomea. Tosin jostain syystä suurin osa korkeasti koulutetuista matuista ei kykene esim. täyttämään lomakkeita edes omalla äidinkielellään.

    https://www.verkkouutiset.fi/wille-rydman-turvapaikanhakijat-ilmoittivat-korkeasta-koulutuksesta-mutta-harva-osasi-tayttaa-ilmoituksen-48207/

    Äänestä

  • Wille Rydman on henkinen persu. ja dewittiläinen.

    Äänestä

  • väärässäpuolueessa kirjoitti:

    Wille Rydman on henkinen persu. ja dewittiläinen.

    Totuus ei välitä sinun tunteistasi.

    Äänestä

  • A--ha kirjoitti:

    Totuus ei välitä sinun tunteistasi.

    SKEidanhajuiset Widdulaiset ne eivät totuudesta välitä.

    Äänestä

  • Asdersds kirjoitti:

    Joo, kyllähän niiden joukossa varmasti tulee jonkin verran osaavia ja päteviä henkilöitä, jotka voivat hyödyttää Suomea. Tosin jostain syystä suurin osa korkeasti koulutetuista matuista ei kykene esim. täyttämään lomakkeita edes omalla äidinkielellään.

    https://www.verkkouutiset.fi/wille-rydman-turvapaikanhakijat-ilmoittivat-korkeasta-koulutuksesta-mutta-harva-osasi-tayttaa-ilmoituksen-48207/

    No mikä ihme tuo on? Eihän ne suomalaisetkaan kuulemma osaa kelapapereita täyttää. Näinhän tuo Skeidan (osuva nimi muuten) Kotkan sössöttävä sossutukiloinen on valitellut heidän streameillään monet kerrat.

    Äänestä

Oliko punavihreet mukana,, noi toppelit haluaa matuherroja lisää tänne,,, mutta eivät tuomitse noita elintasosurffaajia koskaan vaikka tekisivät kuinka törkeitä rikoksia,,,,

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

matutwttuun kirjoitti:

Matuherrat hulinoivat Helsingin keskustassa lauantai-iltana luvattimassa mielenosoituksessaan.
Näin se Suomi pääkaupungistamme alkaen miehitetään korskeilla täysihoidossa pulskistuneilla Matuherroilla, jotka raukkamaisesti ovat lähteneet kotimaistaan tänne Peräpohjolan Hölmölään täysihoitoon jättäen naisensa, lapsensa ja vanhuksensa kotimaitaan puolustamaan.
Suomi ei ikinä olisi itsenäisyyttään säilyttänyt, jos sotiemme aikana nuoret riskit miehet olisivat paenneet muiden valtioiden eläteiksi.
https://m.iltalehti.fi/kotimaa/201803102200803174_u0.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu