Kun kaikki rahat kuluivat perheessämme talous ja vuokramenoihin, puhelinlaskun ja niin edelleen, piti keksiä, minne pienetkin rahat kukkaron pohjalta hävisivät. Niinpä teimme kätköjä, sillä tämä varkaaksi paljastunut lähinaapuri kävi kuin huomaamatta kodissamme. Laitoimme kätköjä, sillä hän paljastui ylettömän uteliaaksi, joka ei saa rauhaa sisimpäänsä, ellei tunne joka ikistä kolkkaa kodissamme meillä käydessään. Näitä kätköjä hän haki ja häntä neuvoi eräs henkilö, mistä kätköt löytyy ja tämä johti siihen, että lähinaapuri soitti uskottuna miehenä pankkiin ja kysyi mieheni tiliä ja minun tilinäni ja paljonko tileillämme on rahaa. Pankki kieltäytyi antamasta tietoja eikä hänen tilannettaan parantanut sekään, että hän meni pankkiin ja näytti veljeni nimissä paperit. Luultavimmin tältä lainaan otetut. Kun lähinaapuri meni kotiin, kahvi loppui. Sitä meiltä hakiessa todistajaksi otettiin lähiasunnossa vierailevat hoitajat. Kun kahvipurkki avattiin, siellä loisti lappu "älä varastele. " lähinaapuri sanoi, että varkaalle laittoi lapun. Hoitajat käsipuolessa lähinaapuri lääkärille taputtivat, koska lähinaapuri ei ymmärtänyt, että lappu oli kirjoitettu hänelle ja häntä kielletty käymästä naapurissa ja että muita varkaita me emme tunne. Nyt lähinaapuri on lääkärin puheilla. Ei kuulemani mukaan antanut mitään lausuntoa kysymyksiin, vaan vetosi siihen, että muutahan ne, hän on vain auttaja. Lopulta lähinaapuri menetti muistiaan sen verran, ettei enää erottanut, olenko naapuri, sisar vai vaimo, joka kùlemma liite kun on sisar. Lopulta mekin viisastuimme ja laitoimme vanhoina ihmisinä päämme yhteen ja saimme muutaman kymmentä tonnia säästöön neljän kymmenen vuoden kuluessa tulollemme.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1192440Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401582Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6441028- 106993
- 71962
- 98916
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76720- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31706