Tutkimuksen mukaan jokaisella solulla on sukupuoli

"Tämä tarkoittaa, että miesten ja naisten kehot reagoivat eri tavalla eri hoitomuotoihin".

https://www.iltamakasiini.fi/artikkeli/617856-nain-eptasa-arvo-laaketieteessa-vaarantaa-naisten-terveyden

Siitä huolimatta, lääkärit määräävät potilaan vaivaan samoja hoitoja ja lääkkeitä, sukupuolesta riippumatta.

– Lähes kaikki perustutkimukset, riippumatta siitä, onko ne tehty jyrsijöille, koirille tai ihmisille, toteutetaan miespuolisten yksilöiden avulla. Suurin osa tutkimuksista luottaa oletukseen, että miehet ja naiset ovat biologisesti samanlaisia.

Esimerkiksi sydän- ja verisuonitaudit, jotka ovat maailmanlaajuisesti yksi sekä miesten että naisten yleisimmistä kuolinsyistä, vaikuttaa eri tavoin miehiin ja naisiin.

Silti vain yksi kolmasosa sydänsairauksiin liittyvien kokeiden kliinisistä koehenkilöistä on naisia. Lisäksi, tutkimuksista vain murto-osa erittelee tulokset sukupuolen mukaan.



Yksi syy epätasa-arvoon on, että naisen keho on monimutkaisempi; naisen hormonitasapaino vaihtelee kuukautiskierron mukaan, mikä tekee tutkimuksesta aikaa vievää ja kallista.

Mielenkiintoista on, että naiset huomioidaan tutkimuksissa todennäköisemmin silloin, kun tutkimusta johtavat naispuoliset tutkijat.

Nature Human Behaviour-lehdessä julkaistu tutkimus, joka tarkasteli 1,5 miljoonaa tutkimusta, havaitsi, että jo yhden naispuolisen tutkijan osallisuus lisäsi todennäköisyyttä, että tutkimuksessa huomioitiin miesten ja naisten eroavaisuudet.

Silti, viime vuonna vain noin 23% tutkijoista oli naisia.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kokeeko sitten transtrenderisti solujensakin olevan väärää sukupuolta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sukupuolia_on_30 kirjoitti:

"Tämä tarkoittaa, että miesten ja naisten kehot reagoivat eri tavalla eri hoitomuotoihin".

https://www.iltamakasiini.fi/artikkeli/617856-nain-eptasa-arvo-laaketieteessa-vaarantaa-naisten-terveyden

Siitä huolimatta, lääkärit määräävät potilaan vaivaan samoja hoitoja ja lääkkeitä, sukupuolesta riippumatta.

– Lähes kaikki perustutkimukset, riippumatta siitä, onko ne tehty jyrsijöille, koirille tai ihmisille, toteutetaan miespuolisten yksilöiden avulla. Suurin osa tutkimuksista luottaa oletukseen, että miehet ja naiset ovat biologisesti samanlaisia.

Esimerkiksi sydän- ja verisuonitaudit, jotka ovat maailmanlaajuisesti yksi sekä miesten että naisten yleisimmistä kuolinsyistä, vaikuttaa eri tavoin miehiin ja naisiin.

Silti vain yksi kolmasosa sydänsairauksiin liittyvien kokeiden kliinisistä koehenkilöistä on naisia. Lisäksi, tutkimuksista vain murto-osa erittelee tulokset sukupuolen mukaan.



Yksi syy epätasa-arvoon on, että naisen keho on monimutkaisempi; naisen hormonitasapaino vaihtelee kuukautiskierron mukaan, mikä tekee tutkimuksesta aikaa vievää ja kallista.

Mielenkiintoista on, että naiset huomioidaan tutkimuksissa todennäköisemmin silloin, kun tutkimusta johtavat naispuoliset tutkijat.

Nature Human Behaviour-lehdessä julkaistu tutkimus, joka tarkasteli 1,5 miljoonaa tutkimusta, havaitsi, että jo yhden naispuolisen tutkijan osallisuus lisäsi todennäköisyyttä, että tutkimuksessa huomioitiin miesten ja naisten eroavaisuudet.

Silti, viime vuonna vain noin 23% tutkijoista oli naisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu