Henkikaste???

Sellaista erillistä kastetta kuin ”henkikaste” ei alkukirkossa tunnettu. Tämä ilmaisu on syntynyt myöhemmin – lähinnä helluntailaisessa traditiossa – niistä evankeliumien ja Apostolien tekojen sanoista, jotka vertaavat toisiinsa vedellä ja Pyhällä Hengellä kastajaa, Johannesta ja Jeesusta. Kun kristillinen kaste syntyi, se oli aina yhdistetty vesi- ja henkikaste. Pyhän Hengen työ liittyi nimenomaan kasteeseen.

Luterilaisessa kirkossa ei voida hyväksyä sellaista Uuden testamentin tulkintaa, että kristillisen vesikasteen jälkeen tarvittaisiin vielä toinen kaste, erillinen ja erityinen henkikaste, jonka saaminen merkitsisi todistetta korkeammasta kristillisyydestä. Yksi apostoli Paavalin tärkeimmistä tehtävistä oli sellaisen hurmahenkisyyden torjuminen, että pneumaatikot, joilla oli hurmoskokemuksia, olisivat muita uskovia parempia. Tällainen ylpeys oli Paavalin mielestä todiste ”lihallisuudesta” tai ainakin aivan alkeellisesta alaikäisestä kristillisyydestä (1 Kor 3:1-3)
15143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Apt 1:4 Ja kun hän oli yhdessä heidän kanssansa, käski hän heitä ja sanoi: "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan odottakaa Isältä sen lupauksen täyttymistä, jonka te olette minulta kuulleet.
1:5 Sillä Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä, ei kauan näitten päivien jälkeen."

Opetuslapset olivat tässä vaiheessa jo monta vuotta aikaisemmin saaneet raamatullisen vesikasteen. Jeesus kuitenkin lupasi heille vielä Pyhän Hengen kasteen. Selvä kuin pläkki, tästä ei tappelua synny.

Äänestä
  • Sekoitat Johanneksen parannuskasteen kristilliseen kasteeseen joka suoritetaan Jeesuksen nimeen. Tyypillinen uudestikastajien erehdys.

    Äänestä

Henkikaste on Perkeleestä.

Äänestä

Raamattu sanoo kautta uudenliiton että täyttykää Hengellä eri sanamuodoilla.

mutt a lutterin kirkko ei tiedä mitään näistä asioista eikä koskaan ole opetusta eikä saarnaa aiheesta kuten aloituksenkin sen kertoo.

Kirkko hyväksyi aikanaan maasta karkotuksen, mutta hengellä täyttymisiä se ei hyväksy eli semmoista puhdasta oppia siellä viljellään!

Äänestä

Laitan Novumin selityksen aloituksen Raamatunkohdasta jost aselviää kuinka täydellisen tietämätön aloittaja on sen Raamatunkohdan sisällöstä, eli kuten aina hengettömät kun jotain selittää se menee pitkin penkinalusia.

" 1. Apostoli siirtyy nyt edellisen luvun suuresta periaatteellisesta aiheesta käsittelemään korinttolaisten omaa tilannetta. He eivät olleet vielä kokonaan antautuneet Pyhän Hengen valtaan. He olivat lihallisia, oikeastaan pieniä lapsia Kristuksessa. Mutta siitä huolimatta hän piti heitä veljinä, kristittyinä, vaikkakaan ei täysikasvuisina.
2. Heidän puutteellisen kehityksensä aiheuttaman rajoittuneisuuden vuoksi Paavali ei voinut esittää heille sanoman täydellistä sisältöä. Kysymys ei kuitenkaan ole siitä, että hän olisi julistanut toista Kristusta muille ihmisille. Sama Kristus on pikkulapsille maitoa ja aikuisille kiinteätä ravintoa. Maitohan on toki ravintoa, mutta se on ravintoa, joka on sopivaa lapsille. Nämä eivät voi ymmärtää Jumalan syvyyksiä. Vrt. Hebr 5:11-14. 1 Piet 2:2:ssa Pietari sanoo, että meidän tulee kaivata kuin vastasyntyneet lapset hengellistä, väärentämätöntä sanan maitoa. Se riitti kyllä alkuvaiheessa, mutta seurakunnan olisi pitänyt kasvaa pitemmälle.
3. Kun liha hallitsee, ei Jumalan viisaudelle ole tilaa. Ensimmäinen askel eteenpäin pääsemiseksi Herran tiellä on siis alistua hänen tahtoonsa. Huomaa järjestys: Kateutta seuraa riita, ja riidan jälkeen tulee hajaannus. Tällainen seurakunnan tila osoittaa, että apostolin puhe sen lihallisuudesta oli totta. Nämä ovat nimittäin tyypillisiä lihan hedelmiä, vrt. Gal 5:19-20. "

eli asia on justiinsa toinsin kuin aloittaja koittaa selittää, eoli kyse on siitä että Hengen täyteys on viel' tapahtumatta noilla joille teksti on osoitettu.

Äänestä

Luterilainen kirjoitti:
"Sekoitat Johanneksen parannuskasteen kristilliseen kasteeseen joka suoritetaan Jeesuksen nimeen. Tyypillinen uudestikastajien erehdys. "

Sinä puolestaan väität, että Jeesuksen opetuslapsia ei oltu kastettu ollenkaan kristillisellä kasteella. Kummallista huolimattomuutta Jeesukselta, jättää omat opetuslapset kastamatta.
Raamatussa ei myöskään kerrota, että nuo opetuslapset olisi kastettu uudelleen juuri ennen Hengen kastetta.

Äänestä
  • Jeesus ei kastanut ketään, vaan hänen opetuslapsensa. Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen syntyi vasta kristillinen kaste syntien anteeksisaamiseksi Jeesuksen nimeen.

    Äänestä

  • luterilainen_ kirjoitti:

    Jeesus ei kastanut ketään, vaan hänen opetuslapsensa. Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen syntyi vasta kristillinen kaste syntien anteeksisaamiseksi Jeesuksen nimeen.

    Mihinkä nimeen ne Jeesuksen opetuslapset kastoivat silloin, kun Jeesus oli heidän kanssaan?

    Apostolien teot:
    11:26 Ja he vaikuttivat yhdessä kokonaisen vuoden seurakunnassa, ja niitä oli paljon, jotka saivat heiltä opetusta; ja Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi.

    Kuinka on mahdollista, ett' kristillinen kaste syntyi Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemisen jälkeen. Sana "kristitty" keksittiin Antiokiassa vasta monta vuotta myöhemmin ja sana kristillinen on johdettu siitä.

    Äänestä

  • 4387435oi kirjoitti:

    Mihinkä nimeen ne Jeesuksen opetuslapset kastoivat silloin, kun Jeesus oli heidän kanssaan?

    Jeesuksen opetuslapset kastoivat parannuksen kasteella samoin kuin Johannes Kastajakin.

    Äänestä

  • eioeoijh kirjoitti:

    Apostolien teot:
    11:26 Ja he vaikuttivat yhdessä kokonaisen vuoden seurakunnassa, ja niitä oli paljon, jotka saivat heiltä opetusta; ja Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi.

    Kuinka on mahdollista, ett' kristillinen kaste syntyi Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemisen jälkeen. Sana "kristitty" keksittiin Antiokiassa vasta monta vuotta myöhemmin ja sana kristillinen on johdettu siitä.

    Ei voitu kastaa kuolemaan, jos ei ole vielä kuollutkaan.

    Room. 6:3
    Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

    Äänestä

  • luterilainen_ kirjoitti:

    Jeesuksen opetuslapset kastoivat parannuksen kasteella samoin kuin Johannes Kastajakin.

    Pelkästään sinun ilmoituksesi ei oikein riitä todistamaan tuota, tarvittaisiin jokin Raamtun kohta todisteeksi.

    Johannes oli Jumalan palvelija mutta Jeesus on Jumala. Miksi Jeesus olisi kastattanut ihmisiä palvelijansa kasteella. Eikö Jeesuksella ollut auktoriteettia määrätä opetuslapsiaan kastamaan Hänen nimeensä?

    Sitä paitsi Raamatussa kerrotaan, että Johannes kastoi parannuksen kasteella mutta missään ei kerrota, että Johanneksen opetuslapset olisivat kastaneet ketään. Johannes oli ainoa, joka kastoi Johanneksen kasteella.

    Äänestä

  • luterilainen_ kirjoitti:

    Ei voitu kastaa kuolemaan, jos ei ole vielä kuollutkaan.

    Room. 6:3
    Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

    Kyllä vanha ihminen voidaan kastaa kuolemaan, jos uusi ihminen on sitä ennen syntynyt. Jos ihmisellä on vielä vanha ihminen elossa, silloin sitä ei voida kastaa kuolemaan. Vain kuolleet haudataan, eläviä ei haudata.

    Äänestä

Miksi pitäisikään hyväksyä jotain sellaista, jota ei itse kykene allekirjoittamaan?
Itse en ole koskaan ajatellut , että esiin ottamasi asia olisi merkki paremmuudesta uskovana. Mielestäni uskovat ovat samalla viivalla kaikki, uskohan tulee Jumalalta, eikä siinä silloin oikein meidän omat ansiot merkitse mitään, emmekä voi ottaa kunniaa Jumalan tekemisistä.
Eikö uskossa olekin se hyvä puoli, ettei tarvitse uskoa, jos ei kykene uskomaan. Eikä tarvitse ymmärtää, jos ei ymmärrä. Levosta käsin saamme jättää kysymyksemme Jumalan käsiin ja levosta käsin käydä tätä yhteistä tietä kukin sen uskon määrän mukaan, jonka on Herralta saanut.

Äänestä

Luterilainen kirjoitti:
"Sekoitat Johanneksen parannuskasteen kristilliseen kasteeseen joka suoritetaan Jeesuksen nimeen. Tyypillinen uudestikastajien erehdys. "

Jos kristillinen kaste suoritetaan Jeesuksen nimeen niin miksi luterilainen kirkko kastaa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kristitty_mies kirjoitti:

Sellaista erillistä kastetta kuin ”henkikaste” ei alkukirkossa tunnettu. Tämä ilmaisu on syntynyt myöhemmin – lähinnä helluntailaisessa traditiossa – niistä evankeliumien ja Apostolien tekojen sanoista, jotka vertaavat toisiinsa vedellä ja Pyhällä Hengellä kastajaa, Johannesta ja Jeesusta. Kun kristillinen kaste syntyi, se oli aina yhdistetty vesi- ja henkikaste. Pyhän Hengen työ liittyi nimenomaan kasteeseen.

Luterilaisessa kirkossa ei voida hyväksyä sellaista Uuden testamentin tulkintaa, että kristillisen vesikasteen jälkeen tarvittaisiin vielä toinen kaste, erillinen ja erityinen henkikaste, jonka saaminen merkitsisi todistetta korkeammasta kristillisyydestä. Yksi apostoli Paavalin tärkeimmistä tehtävistä oli sellaisen hurmahenkisyyden torjuminen, että pneumaatikot, joilla oli hurmoskokemuksia, olisivat muita uskovia parempia. Tällainen ylpeys oli Paavalin mielestä todiste ”lihallisuudesta” tai ainakin aivan alkeellisesta alaikäisestä kristillisyydestä (1 Kor 3:1-3)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu