Kretut häpeävät omia uskomuksiaan

Kretut häpeilevät omia uskomuksiaan eivätkä suostu myöntämään edes sitä yksinkertaista tosiasiaa että ihmisellä ei yksinkertaisesti voi olla mitään konkreettista tietoa jumalasta. Niinpä esittävät väitteitään ehdottomina totuuksina vaikka pikkulapsikin tajuaa että totuuksien sijaan heillä on kyseessä pelkät uskomukset.

Rehellinen kretu väittäisi "Uskoakseni jumala on olemassa ja uskoakseni hän loi maailman". Mutta koska rehellistä kretua ei ole olemassakaan, niin epärehellinen kretu inttää sen sijaan inttämistään "Jumala on olemassa ja hän loi maailman". Toisaalta idioottikretu ei osaa edes tehdä eroa noille kahdelle esimerkkilauseelle.

Kretut tajuavat kyllä kuinka pahasti heidän uskomuksensa ovat ristiriidassa reaalimaailman kanssa ja häpeävät sitä syvällä sisällään. Tämä häpeä ja uhriutumisen pelko saa heidät silti takertumaan aina vaan tiukemmin valheisiinsa.

Mikä on sinällään harmi heidän itsensä kannalta. Omalla toimillaan he ovat alentaneet itsensä paarioiksi muiden silmissä. Suurin osa ihmisistä pystyy kunnioittamaan rehelliseen uskoon perustuvaa vakaumusta ja elämänkatsomusta. Mutta kretujen uskonsa nimissä tapahtuva alituinen valehtelu, vääristely ja muiden vähättely ei ansaitse minkäänlaista kunnioitusta osakseen. Päinvastoin, täysin omasta syystään heistä on tullut koirapuiston kusitolppia ja siellä heidän on syytä pysyäkin niinkauan kuin heidän valehtelunsa ei lopu.
4
Ilmianna
Jaa

50 Vastausta

Lisäksi kretulla voi olla pelissä sosiaaliset suhteensa. Ei-kretuihin pidetään tietty etäisyys, vaikka heidän kanssaan ehkä voidaankin olla jonkin verran tekemisissä, ja jos kretuveli hylkää kretuutensa ja osoittaa hyväksyvänsä evoluution, hänet erotetaan seurakunnasta ja häntä aletaan porukalla karttaa. Täsmälleen näin asia on ainakin Jehovan todistajissa, muista en niin tiedä, mutta eiköhän ryhmäpaine ja mököttäminen osata muuallakin. Muodosta siinä sitten kantasi vapaasti ja objektiivisesti, kun tällaista "kytkykauppaa" harjoitetaan.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
Hakekaapa Yle Areenasta ruotsalainen ohjelmasarja Ainoa oikea tie. Tähän mennessä siinä on katseltu mm. skientologien ja Jehovan todistajien maailmaa. Varsinkin jehikset häpeilevät uskoaan.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
salmiakkisaluki kirjoitti:
Hakekaapa Yle Areenasta ruotsalainen ohjelmasarja Ainoa oikea tie. Tähän mennessä siinä on katseltu mm. skientologien ja Jehovan todistajien maailmaa. Varsinkin jehikset häpeilevät uskoaan.
Yritäppä tivata uskovaiselta että mihin uskontokuntaan kuuluu. Vastauksdn sijaan kysymys saa aikaan hiljaisuuden tai epämääräistä sössötystä asian sivusta. Uskova häpeää omaa ideologiaansa näin voimakkaasti...
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
ravenlored kirjoitti:
Yritäppä tivata uskovaiselta että mihin uskontokuntaan kuuluu. Vastauksdn sijaan kysymys saa aikaan hiljaisuuden tai epämääräistä sössötystä asian sivusta. Uskova häpeää omaa ideologiaansa näin voimakkaasti...
Helpommin irrottaa puhelimen teinitytön kädestä kuin kaivaa kretusta irti mihin versioon kristinuskosta hän uskoo.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Hei, koska kirjoitat jumalan pienellä kirjaimella viittaat silloin yleisnimeen, joka silloin voi olla mikä tahansa ei Jumala.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
12 VASTAUSTA:
Joukko "jumala" sisältää "Jumalan", aivan kuten se sisältää "Allahin" ja "Shivan".
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
marathustra kirjoitti:
Joukko "jumala" sisältää "Jumalan", aivan kuten se sisältää "Allahin" ja "Shivan".
Kreationistit kuitenkin tietävät tuon Jumalan henkilönimen.

Allah on suomeksi yksi Jumala, mutta ei henkilönimi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
henkilönimi kirjoitti:
Kreationistit kuitenkin tietävät tuon Jumalan henkilönimen.

Allah on suomeksi yksi Jumala, mutta ei henkilönimi.
Kreationistit eivät tiedä mitään.
Mikä on "henkilönimi"? Tarkoitatko erisnimeä?
Ja kuten kirjoitin, niin joukkoon "jumala" kuuluu kaikki jumalat, jotka yleissivistyksen vuoksi kirjoitetaan isolla kirjaimella. Vaikka "tuntisit" jumalasi kuinka hyvin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
henkilönimi kirjoitti:
Kreationistit kuitenkin tietävät tuon Jumalan henkilönimen.

Allah on suomeksi yksi Jumala, mutta ei henkilönimi.
Jumala on samanlainen nimitys kuin seppä, keisari ja kuningas. Onko keisaria kukaan koskaan todistettavasti kyennyt kuvailemaan?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
henkilönimi kirjoitti:
Kreationistit kuitenkin tietävät tuon Jumalan henkilönimen.

Allah on suomeksi yksi Jumala, mutta ei henkilönimi.
Joka on mikä?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
minäentiedä kirjoitti:
Joka on mikä?
Jeesus
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
selviääRaamatusta kirjoitti:
Jeesus
Jos Jeesus on Jumalan poika ja Jumala on Jeesus, Jumala ja Jeesus ovat sekä oma isänsä että oma poikansa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
selviääRaamatusta kirjoitti:
Jeesus
Vai niin. Raamattu kyllä tekee selvän eron Jumalan ja Jeesuksen välillä lukuisissa eri kohdissa. Mutta mitäpä minä tietäisin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
minäentiedä kirjoitti:
Vai niin. Raamattu kyllä tekee selvän eron Jumalan ja Jeesuksen välillä lukuisissa eri kohdissa. Mutta mitäpä minä tietäisin.
Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona ja Sana oli Jumala. Kaikki on Luotu Sanan kautta.
Mikä tämä Sana on? Vastaus on Jeesus. Jeesus on Jumalan Sana. Raamattu sanoo hyvin selkeästi että kautta on luotu Jeesuksen kautta ja kaikki pysyy Hänessä voimassa.
Jeesus myös sanoi olevansa yhtä Isän kautta, ja että kuka tahansa on nähnyt Jeesuksen on myös nähnyt Isän. Isä ja Poika ovat yhtä, samaa olemusta. Poika on kuitenkin välittäjä ihmisen ja Isän välillä
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
asdsf kirjoitti:

1. Kor. 8:6 meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät.

Eikö tuossa asia väännetä jo rautalangasta?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
toesaaltaohaseniinki kirjoitti:
Jumala on samanlainen nimitys kuin seppä, keisari ja kuningas. Onko keisaria kukaan koskaan todistettavasti kyennyt kuvailemaan?
Sopii Googlata.

JHVH on ainoa nimi Jumalalle
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
asdsf kirjoitti:
Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona ja Sana oli Jumala. Kaikki on Luotu Sanan kautta.
Mikä tämä Sana on? Vastaus on Jeesus. Jeesus on Jumalan Sana. Raamattu sanoo hyvin selkeästi että kautta on luotu Jeesuksen kautta ja kaikki pysyy Hänessä voimassa.
Jeesus myös sanoi olevansa yhtä Isän kautta, ja että kuka tahansa on nähnyt Jeesuksen on myös nähnyt Isän. Isä ja Poika ovat yhtä, samaa olemusta. Poika on kuitenkin välittäjä ihmisen ja Isän välillä
Mies ja vaimo on yksikkö samoinkuin Isä ja poika ovat yksikkö jotka kumpikin yksikkö merkitsevät jatkumoa. Aadam oli koko tuleva ihmiskuntayksikkö. Aadamin lankeaminen irroitti ihmisen Jumalan yhteydestä ja Jeesus tuli kirjoitusten mukaisesti sukulunastajaksi langenneen Aadamin suvulle.
Viinirypälekasvi on hedelmineen, joita on monta, yksikkö.
Jeesus ja Isä ovat yhdessä samaa jumaluutta ja Jeesuksen merkitys ihmisenä oli tehdä yhdeksi Jumala ja ihmiskunta ja täyttää sekin sana jolla ihminen luotiin eli olla myös fyysisenä kuvana. Tästä löytyy opetusta Raamatussa. Jumala ilmenee havaittavalla tavalla maailmassa omilla sanoillaan kuten myöskin Jeesus nyt. Jumalan sanoissa on luova voima siten että ne toteutuvat mikä varhemmin ja mikä myöhemmin kunnes kaikki ovat toteutuneet.
Sana oli alussa ja se aikaansai kaiken tapahtuneen eli oli yhtä samaa Luojaa kuin itse sanojakin..
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
"Jos Jeesus on Jumalan poika ja Jumala on Jeesus, Jumala ja Jeesus ovat sekä oma isänsä että oma poikansa."

Mennään Vanhaan Testamenttiin. Kun Mooses kysyi Jumalalta, kuinka hän voi kertoa ihmisille, kuka lähetti hänet heidän luoksensa, hän kysyi näin:

....kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille: "Teidän isienne Jumala on lähettänyt minut teidän luoksenne", ja kun he kysyvät minulta: "Mikä hänen nimensä on?" niin mitä minä heille vastaan?

Ja Jumala vastasi näin:

"Minä olen se, joka minä olen". Ja hän sanoi vielä: "Sano israelilaisille näin: 'Minä Olen lähetti minut teidän luoksenne'" (2Moos. 3:13,14)

Ja sitten Uuteen Testamenttiin. Johanneksen evankeliumin 8 luvussa Jeesus sanoi juutalaisille: Ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne." He sanoivat: "Kuka sinä olet?" Jeesus sanoi: "Kun olette ylentäneen Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen."

Aika selvästi Jeesus ilmoittaa, että hänellä on sama nimi kuin Jumalalla Vanhassa Testamentissa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
4 VASTAUSTA:
Haha hahahh haah.
Ei näitä evohomoja voi nauramatta kuunnella. Heeeh!

Kerrohan nyt ihan ensiksi sen että kuka herätti Jeesuksen hänen oltuaan kuolleen kolmatta päivää jos hän oli sekä isä että poika?????? Ai et tiedä? No sitähän minäkin.!!!!!!!!!!!!

Vitsit että nämäevlut, evokkiateistit on tyhmii.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Sorikovaapuhettani kirjoitti:

"Kerrohan nyt ihan ensiksi sen että kuka herätti Jeesuksen hänen oltuaan kuolleen kolmatta päivää jos hän oli sekä isä että poika?????? Ai et tiedä? No sitähän minäkin.!!!!!!!!!!!!"

Missä Jeesus sanoo olevansa Isä?

Kolminaisuudesta Isä herätti Jeesuksen kuolleista.

Kolmiyhteinen; Jumaluus olemuksellisesti jakamaton yksi vaikka jumaluudessa kolme eri persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki - tasavertaisi voimassa, kunniassa, iankaikkisuudessa, jumaluudessa. Matteus 28:19 "Nimeen" ei "Nimiin".
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Sorikovaapuhettani kirjoitti:
Haha hahahh haah.
Ei näitä evohomoja voi nauramatta kuunnella. Heeeh!

Kerrohan nyt ihan ensiksi sen että kuka herätti Jeesuksen hänen oltuaan kuolleen kolmatta päivää jos hän oli sekä isä että poika?????? Ai et tiedä? No sitähän minäkin.!!!!!!!!!!!!

Vitsit että nämäevlut, evokkiateistit on tyhmii.
Kiva että Jyrin lisäksi joku muukin on kartalla.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
dfhgjhkjl kirjoitti:
Kiva että Jyrin lisäksi joku muukin on kartalla.
Jyri taas kerran komppaamassa itseään. Eikö yhtään hävetä?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
"Kretut häpeilevät omia uskomuksiaan eivätkä suostu myöntämään edes sitä yksinkertaista tosiasiaa että ihmisellä ei yksinkertaisesti voi olla mitään konkreettista tietoa jumalasta. Niinpä esittävät väitteitään ehdottomina totuuksina vaikka pikkulapsikin tajuaa että totuuksien sijaan heillä on kyseessä pelkät uskomukset."

Jumala on ehdoton totuus ja Hänestä on konkreettista tietoa enemmän kuin yhdestäkään ihmisestä. Jumala on antanut itsestään todisteet jokaiselle ihmiselle, ateistit mukaan lukien.
Kukaan ei ole ateisti siksi, ettei Jumalasta ole todistetta, vaan hän on ateisti, koska ei HALUA tunnustaa Jumalan olemassaoloa. Syynä tähän on selvästikin se, että ateisti ei halua alistaa itseään Jumalan auktoriteetin alle, vaan haluaa itse olla itsensä tuomari ja jumala.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
8 VASTAUSTA:
Kerros tollo rehellisesti, oletko aidosti noin tyhmä? Etkö tosiaankaan opi koskaan mitään, et yhtään mitään? Onko sinua tutkittu, kun et menestynyt edes apukoulussa?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
"Kukaan ei ole ateisti siksi, ettei Jumalasta ole todistetta, vaan hän on ateisti, koska ei HALUA tunnustaa Jumalan olemassaoloa. "

Tämä on käyty läpi moneen kertaan. Sinä valehtelet joko tietoisesti tai tietämättäsi.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
No tuota tähän voisi lisätä sen että evoluutionistiateistimin omaksuneet ovat sitä mitä ovat ihan vain siitä syystä että he ovat lähinnä evomoraaliahaluisia itsekeskeisiä kakkiasia joihin ei voi ikiä luottaa lastensa pysyvinä vanhempina.
Tilastot ovat lahjomattomia. Ole hyvä ja googlaa jos et puhetta usko, tyhmä evo!

Surku käy evokkien lapsia . Juuri nyt aamutuimaamn telkussa tulee animaatio au-lapsen kärsimyksistä. Tosi surullista.

Siis herää kysymys. onko ihan pakko olla evo???? Meinaan että kun kerran ova vapaus valita????
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Typeriäriittää kirjoitti:

"Ajan lyhyt historia" oli Sepon ainoa edes vähän järjellinen teos.
Loput olikin sitten ihan pelkkiä uskomuksia.

Ja tämä sanoi JYRI ihan itse.

Muistakaa minua kun tiede edistyy!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
srdtfgvhbjkl kirjoitti:
"Ajan lyhyt historia" oli Sepon ainoa edes vähän järjellinen teos.
Loput olikin sitten ihan pelkkiä uskomuksia.

Ja tämä sanoi JYRI ihan itse.

Muistakaa minua kun tiede edistyy!
No, lisään itse ajatuksen. Steppe oli ihan fiksu nuorena, mutta sekosi sitten mitä ilmeisimmästi kun antoi ajanmukaisen homopropagandan vaikuttaa ajatuksiiinsa. Sitä virhettä en minä ole tehnyt.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
RehtiJyritässämoi kirjoitti:
No, lisään itse ajatuksen. Steppe oli ihan fiksu nuorena, mutta sekosi sitten mitä ilmeisimmästi kun antoi ajanmukaisen homopropagandan vaikuttaa ajatuksiiinsa. Sitä virhettä en minä ole tehnyt.
Jyri, olet sairas.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
kjhkhhhj kirjoitti:
"Kukaan ei ole ateisti siksi, ettei Jumalasta ole todistetta, vaan hän on ateisti, koska ei HALUA tunnustaa Jumalan olemassaoloa. "

Tämä on käyty läpi moneen kertaan. Sinä valehtelet joko tietoisesti tai tietämättäsi.
On tämä käyty läpi ja mitä ilmeisimmin evot ovat homoja.

Niin että se siitä!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Mark poikaseni, taasko sinua on muistutettava siitä, että uskosta käsin et kykene ymmärtämään etkä arvostelemaan ateismia? Muistutathan sinäkin siitä, ettei ateismista käsin voi ymmärtää uskoa - olet jopa vaatinut etteivät ateistit saisi puhua uskosta eivätkä Jumalasta. Omien kriteeriesi mukaan sinulla ei vastaavasti ole oikeutta puhua ateismista.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
"Kretut tajuavat kyllä kuinka pahasti heidän uskomuksensa ovat ristiriidassa reaalimaailman kanssa ja häpeävät sitä syvällä sisällään. Tämä häpeä ja uhriutumisen pelko saa heidät silti takertumaan aina vaan tiukemmin valheisiinsa."

Aloittajalla on virheellinen käsitys siitä, mikä on reaalimaailma. Reaalimaailma on se mihin kuuluu usko Jumalan olemassaoloon ja siihen, että Hän on kaiken luoja. Jos ihminen kieltää Jumalan olemassaolon, hän ei elä reaalimaailmassa, vaan satumaailmassa, kuten Aku Ankka. Aku Ankka sarjakuvissa ei puhuta Jumalasta eikä hengellisistä asioista. Se on ateistien "reaalimaailma."
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
7 VASTAUSTA:
Ei sinun tollon mielikuvitusmaailma ole reaalimaailma. Ilmiselvästi olet sekaisin kuin salaman raiskaama uuniluuta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Reaalimaailmaan kuulu usko Jumalaan, mutta reaalimaailmassa ei ole ainuttakaan kestävää näyttöä Jumalasta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
MinenooHorpotti kirjoitti:
Reaalimaailmaan kuulu usko Jumalaan, mutta reaalimaailmassa ei ole ainuttakaan kestävää näyttöä Jumalasta.
"Reaalimaailmaan kuulu usko Jumalaan, mutta reaalimaailmassa ei ole ainuttakaan kestävää näyttöä Jumalasta. "

Reaalimaailma itse on jo kestävä näyttö Jumalasta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Mark5 kirjoitti:
"Reaalimaailmaan kuulu usko Jumalaan, mutta reaalimaailmassa ei ole ainuttakaan kestävää näyttöä Jumalasta. "

Reaalimaailma itse on jo kestävä näyttö Jumalasta.
"Reaalimaailma itse on jo kestävä näyttö Jumalasta."

Niinkö? Kerro lisää, sillä minä en huomaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Mark5 kirjoitti:
"Reaalimaailmaan kuulu usko Jumalaan, mutta reaalimaailmassa ei ole ainuttakaan kestävää näyttöä Jumalasta. "

Reaalimaailma itse on jo kestävä näyttö Jumalasta.
"Reaalimaailma itse on jo kestävä näyttö Jumalasta. "

Vain sille, joka niin uskoo.

Malliesimerkki kehäpäättelystä:
1. Jumala loi maailman.
2. Maailman olemassaolo on todiste Jumalasta.
Kommentoi
4
Ilmianna
Jaa
MinenooHorpotti kirjoitti:
Reaalimaailmaan kuulu usko Jumalaan, mutta reaalimaailmassa ei ole ainuttakaan kestävää näyttöä Jumalasta.
Tyhmä.

Mistä se eka solu ilmaantui?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
rytuhijl kirjoitti:
Tyhmä.

Mistä se eka solu ilmaantui?
Tyhä hihu.
Se kehittyi ensimmäisestä alkeellisesta replikaattorista pitkän evoluutioprosessin tuloksena.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Tyhmäntyhmä evo taas joraa aivopierujaan.
Mistä tuli se eka jakautumiskykyinen solu joka on kaikkea ihmisen älynkyvyt ylittänyttä mekaniikkaa täynnä? TYHMÄ!
Ilmianna
Jaa
Ai mutta koska evoluutioteoria on tiedettä niin onkohan meillä tietoa siitä että miten se eka jakautumiskykyinen solu ilmoille putkahti?

Ai ei vai? No, sitähän minäkin. Olisiko kyseessä ihan vain uskomus. HHEhheeehheheheh!!!!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
4 VASTAUSTA:
Olet Jyri aivan liian tyhmä edes ymmärtääksesi hävetä joten sinua fiksummat joutuvat tuntemaan myötähäpeää puolestasi.
Kommentoi
2
Ilmianna
Jaa
Monesko kymmenes kerta Jyri?
Ensimmäinen replikaattori ei ollut läheskään niin monimutkainen kuin solu. Mahdollisia polkuja replikaattorin syntymälle on jo kuvattu, eikä yliluonnollista entiteettiä tarvita niissä missään.
Kommentoi
3
Ilmianna
Jaa
Vaikka sen joku viimeistä piirtoa myöten joskus selittäisi, et uskoisi kuitenkaan.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Ensimmäinen solu "putkahtaa" olemassaoloon vain kreationistien olkiukko-teorioissa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
"Kretut häpeilevät omia uskomuksiaan eivätkä suostu myöntämään edes sitä yksinkertaista tosiasiaa että ihmisellä ei yksinkertaisesti voi olla mitään konkreettista tietoa jumalasta."

Miksei?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Samasta syystä kuin ihminen ei voi lentää kuuhun käsiään räpyttelemällä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
mietisitä kirjoitti:
Samasta syystä kuin ihminen ei voi lentää kuuhun käsiään räpyttelemällä.
Olipas surkea...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Lapsikin tajuaa sen ettei solu voi syntyä itsekseen sattumalta.

Täytyy olla poikkeuksellisen perusteellisesti itsensä aivopierulla täyttänyt jos kykenee itselleen uskottelemaan että itsestään tuo solu putkahti.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Pihallani on korkea mänty. Lapsikin tajuaa, ettei se siihen putkahtanut, vaan on kasvanut useita kymmeniä vuosia.

Ensimmäisestä replikaattorista aitoon soluun kesti mahdollisesti miljoonia vuosia. Nykyiset solut ovat joko prokaryootteja eli esitumallisia tai eukaryootteja eli aitotumallisia. Lisäksi aitotumallisetkin solut poikkeavat toisistaan huomattavan paljon kooltaan, rakenteeltaan ja eliniältään. Solun mitat voivat vaihdella 0,01 mm:stä yli metrisiin hermosoluihin ja iät valkosolujen muutamasta vuorokaudesta aivosolujen yli sataan vuoteen.

Tämä kaikki viittaa evolutiiviseen kehitykseen.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Kretut häpeävät omia uskomuksiaan

Kretut häpeilevät omia uskomuksiaan eivätkä suostu myöntämään edes sitä yksinkertaista tosiasiaa että ihmisellä ei yksinkertaisesti voi olla mitään konkreettista tietoa jumalasta. Niinpä esittävät väitteitään ehdottomina totuuksina vaikka pikkulapsikin tajuaa että totuuksien sijaan heillä on kyseessä pelkät uskomukset.

Rehellinen kretu väittäisi "Uskoakseni jumala on olemassa ja uskoakseni hän loi maailman". Mutta koska rehellistä kretua ei ole olemassakaan, niin epärehellinen kretu inttää sen sijaan inttämistään "Jumala on olemassa ja hän loi maailman". Toisaalta idioottikretu ei osaa edes tehdä eroa noille kahdelle esimerkkilauseelle.

Kretut tajuavat kyllä kuinka pahasti heidän uskomuksensa ovat ristiriidassa reaalimaailman kanssa ja häpeävät sitä syvällä sisällään. Tämä häpeä ja uhriutumisen pelko saa heidät silti takertumaan aina vaan tiukemmin valheisiinsa.

Mikä on sinällään harmi heidän itsensä kannalta. Omalla toimillaan he ovat alentaneet itsensä paarioiksi muiden silmissä. Suurin osa ihmisistä pystyy kunnioittamaan rehelliseen uskoon perustuvaa vakaumusta ja elämänkatsomusta. Mutta kretujen uskonsa nimissä tapahtuva alituinen valehtelu, vääristely ja muiden vähättely ei ansaitse minkäänlaista kunnioitusta osakseen. Päinvastoin, täysin omasta syystään heistä on tullut koirapuiston kusitolppia ja siellä heidän on syytä pysyäkin niinkauan kuin heidän valehtelunsa ei lopu.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta