Mitä me olisimme syöneet jos Euroopan Keskuspankki ei olisi lainannut noita 400 miljardia sen kahdenkymmenen vuoden ajan kun olemme olleet EU:n jälkijunassa. Suomi alkaa olla taloudellisesti Kreikan tilanteessa, ehkä parin kolmen vuoden kuluttua.
Kiva jättää lapsillemme tällainen velkaperseinen persereikä. Ei noista aivokirurgeista ja koneinsinööreistä taida olla velanmaksajiksi.
On hyvä muistaa että Saksa tahkoaa 2018 ensimmäisellä vuosineljännekselle 300 miljardin ylijäämää josta se taas kerran lainaa meille rahaa syömiseen, juomiseen ja matkustamiseen
Suomen kokonaisvelkataakka 350 - 400 miljardia
21
192
Vastaukset
- älyäläjätä
Se on sitä monopoli rahaa A'la Italiana Euro ruplaa jota EU Keskuspankki
painokoneet painavat kilpaa USA pankkien hehto dollari painokoneiden kanssa.
Näin se valuutta kurssi pysyy tasapainossa EU monopoli ruplan ja USA
hehto Dollarin välillä.
USA pankit painoivat viimeisessä suuressa pankki kriisissä
7 triljoonaa uutta dollaria pelastaessaan pankkinsa.
Samalla USA dollarin arvo laski puoleen rahan vaihdossa.
Ja USA säästäjät menettivät puolet säästöjen reaali arvosta.
Kuinka monta triljoonaa Euroa EU keskuspankki painoi
pelastaessaan EU jäsenmaiden pankkeja?
EU keskuspankki toiminnallaan mitätöi säästäjien säästöt.
400 Suomen miljardia EU keskuspankin painamaa monopoli rahaa
viedäkseen Suomen EU suunnittelemaan velka orjuuteen?- Älyn-jättämälle
Taas on nollat hukassa.
EKP ei paina seteleitä. Sitä tekevät vain jäsenmaidenkeskuspankit tarkkaan määritellyussä rajoissa.
USA:ssa taas vain keskuspankki painaa seteleitä.
Älyn-jättämä lyö taas typeryydessä avaajankin.
Saavutus sekin. - älyäläjätä
Älyn-jättämälle kirjoitti:
Taas on nollat hukassa.
EKP ei paina seteleitä. Sitä tekevät vain jäsenmaidenkeskuspankit tarkkaan määritellyussä rajoissa.
USA:ssa taas vain keskuspankki painaa seteleitä.
Älyn-jättämä lyö taas typeryydessä avaajankin.
Saavutus sekin.Tuo on sitä Suomen hurrin hoilotusta.
Opettelisit kirjoittamaan Suomi24 suomen kielellä ja
lukisit ajatuksella mitä paremmin tietävät kirjoittavat.
Mutta eihän sitä voi kauhalla vaatia kun on tee lusikalla annettu.
Suomi olisi tarvinnut sen Esko Ahon rakennemuutoksen ! !
Siihen ei päästä ilman, että kaikki menee pohjalle ja niin kauan tulee vain
velkaa.- Kelpaisiko-totuus
Valtiovarainministeriön ehdotus ensi vuoden talousarvioksi on julkaistu kokonaisuudessaan. Se sisältää erittelyn kaikkien ministeriöiden määrärahoista.
Ehdotuksen mukaan ensi vuoden budjetin loppusumma on 55,4 miljardia euroa. Budjetti on 3,4 miljardia alijäämäinen, mutta alijäämää on tätä vuotta vähemmän. Valtionvelka nousee ensi vuonna arviolta 111 miljardiin euroon.
Eilen valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) esitteli jo ehdotuksen pääkohdat. Esityksessä ei ole merkittäviä uusia menopäätöksiä.
Talousarvion valmistelu jatkuu elokuun ajan. Luvassa on vääntöä ensin ministeriöiden ja myöhemmin hallituspuolueiden kesken siitä, mihin valtion varat tulisi kohdentaa. Ainakin palkkaverotuksen, yritystukien ja perhevapaauudistuksen uskotaan nousevan vahvasti esiin.
Budjetti näkyy ihmisten elämässä hyvin käytännön tasolla. Aiempien linjausten mukaisesti ministeriö esittää, että autoveron alentamista jatketaan, tupakkaveroa kiristetään ja asuntolainan korkojen vähennyskelpoisuutta pienennetään.- kyrsii.toi.Bersner
Ehdotukset ovat ehdotuksia. Todellinen alijäämä selviää vuoden kuluttua ja jo ehkä aikaisemminkin, onhan noita lisäyksiä tullut budjettiin joskus jopa kolmeen eri otteeseen.
Autovero-alennus on silmänlumetta, Uusien autojen autoveron alennusta kompensoidaan korottamalla nykyisten käytettyjen käyttö-veroa tuntuvasti. Oman auton kohdalla korotusta tuli verraettaessa viime vuotta edelliseen 170 eurosta 220 euroon. Jos oletetaan uusia autoja olevan n. 10% autojen kokonaismäärästä n. 4,2 miljoonasta niin ne 90% yli vuotta vanhemmilla autoilla joutuvat maksamaan uusiin autoihin kohdistuvan veron. 90% 4,2 miljoonasta tekee n. 3, 8 miljoonaa ja yksinkertaisella kertolaskulla tuo käytetyn auton 50 euron vuotuinen korotus tekee 210 miljoonaa. Köyhiä kyykytetään myös autoveron korotuksilla.
Ei valtiontaloutta voi loputtomasti hoitaa yksityistämällä ja myymällä kansallisomaisuutta kuten Suomessa toistuvasti tehdään. Kaivokset ja ja kaivosoikeudet myydään pilkkahinnalla ulkomaisille yhtiöille. Miksi? Norjalaiset ovat isänmaallisia ja siellä valtiovalta sen enempää kuin yksityisetkään yhtiöt varovat viimeiseen asti myymästä kansallisomaisuutta ulkomaisille sijoittajille. Meillä myydään Nokiat ja energiansiirtoverkot sumeilematta ulkomaiseen omistukseen, mitään suunnitelmallista huoltovarmuutta ei ole. Yksikään umpitolloista Bernereistä ja Sipilöistä ei katso asioita nenäänsä pidemmälle, Yksikään näistä maanpettureista ei ajattele että Suomen ja suomalaisten on myös tulevaisuudessa yritettävä tulla toimeen suunnattoman velkataakan ikeessä. Kukaan ei osaa sanoa millä kansakunta maksaa valtion, kuntien, pankki-/vakuutusalan ja yksityisten ottaman velkapääoman jota on yhteensä n. 400 miljardia.
Suomen valtion velkataakka kasvaa edelleen joskin se on aavistuksen hidastumassa. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä etteikö kokonaisvelkataakka edelleen kasvaisi entiseen malliin. Velanoton taittumisesta on turha puhua niin kauan kuin ei huomioida kokonaisvelkataakkaa.
Veikkan että jos Suomi joskus onnistuu maksamaan velkansa takaisin niin siihen kuluu vähintään 500 vuotta. Vielä tällaisesta scenaariosta on turha puhua, velanotto vain lisääntyy toistaiseksi pitkälle tulevaisuuteen.
Ei voida tuudittautua siihen että suomalaiselle työvoimalle on kysyntää ulkomaisilla työmarkkinoilla. Vuorenvarmasti on odotettavissa muutto-halukkuutta ulkomaille mutta käykö sittenkin niin että vain hyvin koulutetuille huippuosaajille löytyy työpaikka ulkomailta. Huippuosaajia on aika marginaalinen ryhmä korkeintaan muutamia tuhansia.
Me loput eli rupusakki jäädään tänne noiden Sipilöiden ja Bernerien ryöstettäväksi. Meille keksitään energiansiirtomaksuja, juomaveden siirtomaksuja, ilmaston pilaamismaksuja, teidenkäyttömaksuja, viemäri- jätemaksuja. JA KOROTETTUJA KÄYTTÖVEROJA KESKIMÄÄRIN 12 VUOTTA VANHOILLE AUTOILLE
- EKPn-tehtävät
Perustehtävät
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen artiklan 127 kohdan 2 mukaan eurojärjestelmän perustehtäviä ovat unionin rahapolitiikan määritteleminen ja toteuttaminen
valuuttamarkkinatoimien suorittaminen
jäsenvaltioiden virallisten valuuttavarantojen hallussapito ja hoito (varainhallinta)
maksujärjestelmien moitteettoman toiminnan edistäminen.
Lisäksi EKP:llä on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen artiklan 127 kohtaan 6 ja neuvoston asetukseen (EU) N:o 1024/2013 (YVM-asetus) perustuvia erityistehtäviä, jotka liittyvät luottolaitosten vakavaraisuusvalvontaan yhteiseen valvontamekanismiin osallistuvissa maissa. Yhteisen valvontamekanismin muodostavat EKP ja valvontamekanismiin osallistuvien maiden toimivaltaiset pankkivalvontaviranomaiset. Pankkivalvonnan verkkosivut
Muita tehtäviä
Setelit: EKP:llä on yksinoikeus antaa lupa setelien liikkeeseenlaskuun euroalueella.
Tilastot: EKP kerää EKPJ:n tehtävien hoitamiseen tarvittavaa tilastotietoa yhteistyössä kansallisten keskuspankkien kanssa joko kansallisilta viranomaisilta tai suoraan talouden toimijoilta.
Rahoitusjärjestelmän vakaus ja valvonta: Eurojärjestelmä tukee luottolaitosten toiminnan ja rahoitusjärjestelmän vakautta valvovia toimivaltaisia viranomaisia.
Kansainvälinen ja eurooppalainen yhteistyö: EKP pitää yllä yhteistyösuhteitaan kolmansiin tahoihin, toimielimiin ja foorumeihin niin EU:ssa kuin EU:n ulkopuolella, kun käsiteltävänä on eurojärjestelmälle uskottuja tehtäviä.- älyäläjätä
Kiitos asiallisesta kommentista.
Ainoa kyseenalainen asia on miten ja mihin tämän
systeemin valtuutetut käyttävät systeemiä? - Kysyn-vain
Milloin aiot lopettaa valehtelun?
Valtuutetut toimivat lakisääteisten tehtävien mukaan. He eivät ole älyn jättämiä.
- Kelpaisiko-totuus
EU-vihaaja: "Mitä me olisimme syöneet jos Euroopan Keskuspankki ei olisi lainannut noita 400 miljardia sen kahdenkymmenen vuoden ajan kun olemme olleet EU:n jälkijunassa. "
EKP ei lainaa rahaa jäsenvaltioille, eikä muuallekaan..
"Suomi alkaa olla taloudellisesti Kreikan tilanteessa, ehkä parin kolmen vuoden kuluttua."
Suomi vähentää järjestelmällisesti vuosittaista velanottoa.
"Kiva jättää lapsillemme tällainen velkaperseinen persereikä. Ei noista aivokirurgeista ja koneinsinööreistä taida olla velanmaksajiksi."
EU-vihaajista ei ole edes valehtelijoiksi.
"On hyvä muistaa että Saksa tahkoaa 2018 ensimmäisellä vuosineljännekselle 300 miljardin ylijäämää josta se taas kerran lainaa meille rahaa syömiseen, juomiseen ja matkustamiseen "
Suomi ei lainaa valtioilta, vaan kansainvälisiltä rahastoilta ym.
Uusi laina tälle vuodelle on noin 3,4 miljardia, kokonaisbudjetti 55 mrd.- Kylmää.Faktaa
Juu, Suomen velkakirjat ovat 90%:sti ulkomaisten pankkien ja vakuutusyhtiöiden hallussa. Niillä käydään kauppaa n. 10 - 30 miljardin edestä vuosittain.
Suurin osa n. 35% velasta tulee Britanniasta mikä selittyy sillä että Lontoossa on edelleen ylivoimaisesti suurin pankki- ja vakuutusalan keskittymä.
Tämä ulkomainen velka on ongelma sillä esim Japani vaikka onkin velkaisuus-asteeltaan ylivoimainen on silti paremmassa asemmassa koska sen ottama velka on lähes 100%;sti kotimaista. Japanin velka suhteessa bkt;een on 230% kun esim. Kreikalla tuo suhde oli vain 160%.
Suomi on sikäli poikkeus että sen ottamasta ulkomaisesta velasta valtion osuus on vain n. 26% eli 110miljardia. loppu 74% eli 270 miljardia on suomalaisten pankkien, vakuutusyhtiöiden ja teollisuuden velkaa.
Ongrlmallista on erityisesti se että kaikki se hyvä mitä noususuhdanteessa pitäisi koitua Suomen hyväksi valuukin ulkomaisten pankkien ja vakuutusyhtiöiden syliin.
Suomen kokonaisvelkasuhde bkt:hen on n. 170 - 190%. Toki voidaan ottaa vain pelkkä valtion ottama velka jolloin suhde muuttu siedettäväksi mutta se ei kerro sitä karmeaa todellisuutta mikä Suomea ja sen talouden kasvua tulee piinaamaan vielä vuosikymmeniä ellei peräti satoja vuosia. Olemme selvitystilassa ennekuin ehdimme kissaa sanoa jos talouden suhdanteet muuttuvat. Korot ovat nousussa ja samaan aikaan sijoittuu myös laskusuhdanne.
Kreikan ahdinko odottaa myös Suomea, ennemmin tai myöhemmin, ehkä hyvinkin nopeasti.
Kreikka olisi ehkä onnistunut pääsemään kuiville mutta Ranskalaiset ja Saksalaiset pankit olivat armottomia. Ne nostivat Kreikan korot huippuunsa eli parhaimmillaan 800%:n. On selvää ettei tällaisesta koronkiskonnasta selviä kukaan, eib Kreikka eikä siitä tule selviämään myöskään Suomi.
Silloin katsotaan kuka vielä hinkuu EU:n auvoisuudesta...
- älyäläjätä
Velkaa otetaan 1 000 000 (miljoona) suuruisen valtion ja kuntien
virkailijoiden palkkoihin ja palkan nousuihin vuosittain.
Täytyyhän ne vaaleissa virkailijoiden ammattiyhtistysten
liikkeiden ja puolueiden väliset neuvottelu lupaukset täyttää.
Virkailijat käyttävät 57% valtion budjetista joten kalliiksi
tulee se 43% saaminen kansalaisten tarpeisiin (Tilastokeskus).
Ei löydy niin järki vapaata yrittäjää että laittaa
yrityksen pystyyn Suomessa elättääkseen virkailijoita.
Ja jos yritys vielä verotuksen jälkeen menestyy niin
pankki, verottaja, perimistoimisto, Asianajajat ja
hyvä veli järjestö pitävät huolen että yritys junaillaan
parempiin käsiin.
Paljon on hyvää Suomessa!- Ei-kelpaa-totuus
kun äly on jättänyt.
"Virkailijat käyttävät 57% valtion budjetista joten kalliiksi
tulee se 43% saaminen kansalaisten tarpeisiin (Tilastokeskus)."
Mieletöntä valetta. Virkamiehet käyttävät määrärahat nimenomaan kansalaisten hyväksi, ei suinkaan omiin palkkoihinsa. - todisteitamyöskiitos
Ei-kelpaa-totuus kirjoitti:
kun äly on jättänyt.
"Virkailijat käyttävät 57% valtion budjetista joten kalliiksi
tulee se 43% saaminen kansalaisten tarpeisiin (Tilastokeskus)."
Mieletöntä valetta. Virkamiehet käyttävät määrärahat nimenomaan kansalaisten hyväksi, ei suinkaan omiin palkkoihinsa.Syytät valehtelusta, mutta et esitä ainuttakaan asiaa, joka tukee syytöstäsi. Olet tyhjää lätisevä trolli.
- Järjetön-väite
irrotettuna asiayhteydestä pitäisi ymmärtää sellaiseksi ilman laajoja todisteluja.
Valtion ja kuntien ym viranhaltijat käyttävät budjetissa osoitettuja varoja kansalaisten hyväksi. Heidän työlläänhän valtio pyörii.
Älyn-jättämän esittämää jakoa ei ole. Budjetti palvelee kansalaisia ensimmäisestä eurosta viimeiseen joko suoraan tai välillisesti.
Älyn-jättämän kaltaiset valehtelijat saavat seuraa vain sinun laisistasi typeryksistä.
- Pisatartunta
Tätä myrkkyä ei nielisi stormydanielssikaa..
- Parasiittien.valtakunta
EU on parasiitti:
Pankkiunionin omistuksessa olevat kv-sijoitusyritykset ostaa jäsenmaasta tuottavia yrityksiä, liiketoimintoja, brändejä, yhtiöitettyjä luonnonvaroja jne. josta muodostuu kotimaisten markkinoiden kanssa kilpailevat ulkomaisessa omistuksessa olevat hyödykemarkkinat. Se raha, mikä ennen liikkui maan sisäisessä hyötykierrossa, valuu nyt Pankkiunionin taskuihin. Se kuihduttaa jäsenmaan kotimaiset markkinat, jonka seurauksena on työttömyyden kasvu, koska EU-markkinat työllistää vain osan jäsenmaan kansasta. Kun kotimaiset markkinat kuihtuu mm. ostovoiman kuihtumisen vuoksi, nousee luonnollisesti sosiaalikulut pilviin. Koska maan ns. oma rahamäärä pienenee, valtio joutuu ottamaan Pankkiunionilta velkaa mm. sosiaalikulujen kattamiseen.
Me ostamme tarvitsemamme hyödykkeet Pankkiunionin omistamilta markkinoilta ja suurelta osin Pankkiunionilta otetulla velkarahalla. Ei paskempi suunnitelma Euroopan valtaukseksi :) EU-fanit voi rauhassa höpistä liitoista, demokratiasta yms. pinnallisesta diibadaabasta, mutta todellisuudessa EU on globalistien luoma kleptokratia, jonka ydintoimintaa on loisiminen "liitoksi" naamioituneena. Kun muistetaan, millä lupauksilla EU kansalle myytiin, ja kuinka niitä ei koskaan pidetty, niin on vaikea sanoa, että EU on hyvä. Ei se ole hyvä niille, joita EU ei työllistä.- Lykkäät-pötyä
EU:n Pankkiunioni on jäsenmaiden yhteistoimintaorganisaatio. Se ei omista yr<ityksiä, eikä harjoita liiketoimintaa, eikä myönnä lainoja, vaan säätelee rahamarkkinoita.
Yritystoiminta on EU:ssa vapaata ja suomalaiset yritykset kilpailevat muiden jäsenmaidenmarkkinoilla, kuten ne täällä. Suuryritykset ovat monikansallisia ja toimivat jopa maailmanlaajuisesti.
EU on maailman suurin sisämarkkina, joten siitä hyötyvät kaikki yritykset yhtä lailla. - Talous-ja-rahaliitto-EMU
EU:n jäsenmaat koordinoivat talouspolitiikkaansa, jotta niiden on helpompi toimia yhdessä haastavissa tilanteissa, kuten talous- ja finanssikriiseissä. 19 EU-maata on edennyt koordinoinnissa vielä pidemmälle ja ottanut yhteiseksi rahakseen euron.
Talous- ja rahaliitto (EMU) on EU-maiden taloudellisen yhteistyön kehys, johon kaikki EU:n jäsenmaat kuuluvat (siitä riippumatta, onko niiden rahayksikkö euro). EMUn avulla on tarkoitus edistää työpaikkojen syntymistä ja kestävää kasvua sekä toimia koordinoidusti maailmanlaajuisissa talous- ja rahoituskysymyksissä.
Vuoden 2008 kriisistä seuranneet koordinoidut toimet
Lokakuussa 2008 alkaneen talous- ja finanssikriisin keskellä EU on toiminut koordinoidusti. Jäsenmaiden hallitukset, Euroopan keskuspankki (EKP) ja komissio ovat tehneet yhteistyötä voidakseen
•palauttaa rahoitusvakauden ja luoda otolliset olosuhteet kasvun ja työllisyyden edistämiseen; ne ovat esimerkiksi koordinoineet pankkien valvontaa ja tukitoimia
•suojata talletukset korottamalla pankkitilien talletussuojan 100 000 euroon tallettajaa ja pankkia kohti kaikissa EU-maissa
•huolehtia siitä, että yritykset ja kotitaloudet saavat kohtuuhintaista luottoa
•ottaa käyttöön EU:n tasolla paremman talouden ja rahoitusmarkkinoiden valvontajärjestelmän.
Eräät EU-maiden hallitukset estivät pankkijärjestelmän merkittävän häiriintymisen ennennäkemättömän mittavalla pankkiensa pelastusoperaatiolla. Vuosina 2008–2011 järjestelmään sijoitettiin 1,6 biljoonaa euroa takausten muodossa tai suorana pääomana. Summa vastaa 13:a % EU:n vuotuisesta BKT:sta.
EU on luonut vaikeuksissa oleville euroalueen jäsenvaltioille suojamekanismin eli Euroopan vakausmekanismin (EVM). Sen tarkoituksena on säilyttää EU:n rahoitusmarkkinoiden vakaus ja purkaa euroalueen valtionvelkakirjamarkkinoiden jännitteitä. EVM korvaa aiemmat tilapäiset järjestelyt ja on nyt maailman suurin monenvälinen rahoituslaitos, jonka lainanantokapasiteetti on lähes 500 miljardia euroa.
Vuosien 2011 ja 2013 välillä EU otti käyttöön uusia, sitovampia sääntöjä (kansainvälinen sopimus mukaan lukien), joilla on tarkoitus pitää julkinen velka ja alijäämät paremmin kurissa ja varmistaa, että valtiot eivät elä yli varojensa.
Säännöt pohjautuvat vakaus- ja kasvusopimukseen, joka on EU:n tärkein väline talouden vakauden ja budjettikurin turvaamiseen. Säännöillä vahvistetaan vakaus- ja kasvusopimuksen soveltamista kokonaisvaltaisesti seuraavin keinoin:
•suuren julkisen velan vähentämiseen kiinnitetään enemmän huomiota
•liiallisen alijäämän menettelyä jalostetaan niin, että se voidaan aloittaa myös julkisen velan taustalla olevan syvemmän kehityksen vuoksi eikä pelkästään, kun tiettynä vuonna vallitsee alijäämä
•luodaan komission johtama vuotuinen talouspolitiikan koordinointisyklit analysoidaan vuosittain EU:n jäsenvaltioiden talouden uudistussuunnitelmat ja annetaan niille suosituksia toteutettaviksi seuraavan vuoden tai puolentoista vuoden aikana
•finanssipoliittisten sääntöjen noudattamista valvotaan tiukemmin ja sääntöjä rikkoville euroalueen maille voidaan määrätä tarkoituksenmukaisia rangaistuksia
•luodaan uusia järjestelyjä, joilla seurataan riskipitoisia talouden epätasapainoja, kuten asuntojen, osakkeiden ym. hintakuplia ja kilpailukyvyn heikkenemistä, ja puututaan epätasapainoihin ennen kuin ne uhkaavat maan tai jopa koko euroalueen tai EU:n talouden vakautta.
Euron edut
Euroa käyttää lähes 340 miljoonaa EU-kansalaista, ja sen hyötyjä ovat muun muassa:
•ei valuutanvaihtoa matkoilla tai kaupankäynnin yhteydessä euroalueella, mikä säästää aikaa ja rahaa
•maksuja maasta toiseen voi suorittaa lähes tai kokonaan kuluitta
•kuluttajat ja yritykset voivat vertailla hintoja helpommin, mikä edistää hintojen pysymistä kurissa.
Euroalueen jäsenyys pitää hinnat vakaina. Euroopan keskuspankki määrittää ohjauskorot tasolle, jolla inflaatio voidaan pitää kahden prosentin alapuolella mutta lähellä sitä. Se myös hoitaa osaa euroalueen valuuttavarannosta ja voi vaikuttaa euron kurssiin erilaisilla valuuttamarkkinainterventioilla.
Euroalueen koko ja vahvuus tekee eurosta vahvemman ja vakaamman valuutan, joka voi suojata euroalueen jäseniä ulkoisilta häiriöiltä ja valuuttamarkkinoiden myllerrykseltä paremmin kuin maat yksinään pystyisivät. - Parasiittien.valtakunta
Lykkäät-pötyä kirjoitti:
EU:n Pankkiunioni on jäsenmaiden yhteistoimintaorganisaatio. Se ei omista yr<ityksiä, eikä harjoita liiketoimintaa, eikä myönnä lainoja, vaan säätelee rahamarkkinoita.
Yritystoiminta on EU:ssa vapaata ja suomalaiset yritykset kilpailevat muiden jäsenmaidenmarkkinoilla, kuten ne täällä. Suuryritykset ovat monikansallisia ja toimivat jopa maailmanlaajuisesti.
EU on maailman suurin sisämarkkina, joten siitä hyötyvät kaikki yritykset yhtä lailla.Pankkiunioni omistaa sijoitusyrityksiä. Sijoitusyritykset ostaa yrityksiä jne. Mene nyt tutkimaan niitä taustoja, niin huomaat, mihin ne pullanmurut johtaa. Ei tarvii koko ajan vänkätä.
- älyäläjätä
JUU,JUU EU on hyväntekeväisyysjärjestö eläkeiässä oleville
jäsenvaltioiden virkailijoille jotka ovat tehneet aivopesua
EU ihanuuden ja jäsenvaltioiden rahojen siirrosta Saksan
teollisuudelle.
Esimerkkinä Kreikan Thyssen 15 vuotta sitten tilatuilta ja
jäsenvaltioiden kreikan avustuksista jo maksetuilla
sukellusvene tilauksista joita ei ole toimitettu.
EU on hyvä tässäkin asiassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti28135358Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s854744Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos294624Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2583922Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori1003210Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös192759Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta602584En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122034Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi491876Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.4281668