SOTE on porvarien leikkausprojekti - Täystuho!

RahatPois

"Ennen kaikkea leikkausprojekti"
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201803142200810215_pi.shtml

"HUS:n hallintoylilääkäri Lasse Lehtonen, Lapin yliopiston sosiaalityön professori Anneli Pohjola ja Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio katsovat, ettei hallituksen malli saavuta nykymuodossaan mitään uudistuksen alkuperäisistä tavoitteista.

- Sipilän hallituksen sotesta on muodostunut ennen kaikkea palvelujen rahoituksen leikkausprojekti. Hallitus myöntää, että palvelujen tarve kasvaa, mutta leikkaa silti kymmenen prosenttia terveydenhuollon tarveperusteisesta rahoituksesta, terveysoikeuden professorinakin toimiva Lehtonen ihmettelee.

Lehtosen mukaan hoitoketjut katkeavat, kustannukset nousevat ja järjestelmän tehokkuutta tuottava koordinaatio vaikeutuu, kun sote-keskukset erotetaan muusta toiminnasta.

- Potilaiden itse maksama osuus lisääntyy ja palveluja suunnataan aiempaa enemmän melko terveelle väestölle, jolloin myös terveyserot lisääntyvät, Lehtonen ennustaa.

Lehtonen katsoo, että aika on ajanut sote-uudistuksen ohi. Hallituksen esittämät mallit ovat vanhentuneita ja niistä ollaan muualla maailmassa jo luopumassa, Lehtonen lisää.

- Suomeen on uudistusta odotellessa syntynyt jo kymmenen hyvinvointikuntayhtymää ja suuret kaupungit eivät tällaista uudistusta koskaan ole tarvinneet. Hyvinvointikuntayhtymämalli, kuten Eksote, on ehdotettua sotea yksinkertaisempi."

-

Kertoi kyllä kaiken oleellisen.

Tehdään vaikka täyttä sutta ja sekundaa kunhan jotain tehdään. Tämähän on ollut porvarihallituksen resepti kaikissa aloitteissa.

Muistakaa myös nämä:


Suomessa terveydenhuolto pyörii alhaisilla kustannuksilla (5.2.2017)
https://www.aamulehti.fi/paakirjoitukset/suomessa-terveydenhuolto-pyorii-alhaisilla-kustannuksilla-24252537/
Pääkirjoitus: Suomi saa kiitosta erityisestä terveydenhoitojärjestelmän pyörittämisestä kustannustehokkaasti, mutta jonotusajat ovat pitkiä.

Suomen terveydenhuolto on erityisen tehokasta hintaansa nähden, kehuu EU-vertailu – ”Inspiraation lähde muillekin” (30.1.2017)
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005067016.html

Vertailu: Suomen terveydenhuolto Euroopan kärjessä (26.1.2016)
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002882198.html
Hollannin terveydenhuolto edelleen Euroopan ykkönen

Suomessa Euroopan neljänneksi paras terveydenhuolto (30.1.2015)
https://yle.fi/tekstitv/arkisto/kalenteri/suomen_terveydenhuolto_eu-karkea_9319.html

Euroopan yhdet kilpailukykyisimmistä ja edullisimmista terveydenhuoltopalveluista on tuhottava kokoomuksen ja kepun bisnesten takia. Uskomatonta.

6

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tamppikaula

      Nämä asiantuntijat eivät päätä aluehallinnossa ja voi tulla jopa lopputilii

      • HyvinvointiLihoiksi

        Soten tavoitteena on hyvinvointivaltiosta luopuminen, arvioi 80 vuotta täyttävä Jacob Söderman
        https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005606939.html

        Nyt selvisi kokoomuksen ja kepun porvarien suunnitelma tuhota hyvinvointivaltio. Mitä ne varastaa meiltä seuraavaksi?


    • maamyyntikuntoonko

      Hoitoon pääsyn hitauteen on vain yksi syy, liian alhaiset resurssit. Hallintoa olisi varmasti mahdollisuus vielä yksinkertaistaa, mutta siitä että hoitoon on valtavat jonot on vain yksi lääke. Lisää lääkäreitä ja hoitajia.

      • Parannuksista

        Hoitoon pääsyn hitauteen on myös toinenkin syy, se ainainen hoitaminen! Ongelman, kivun, vaivan PARANTAMINEN ei taida kuulua hoidon tavoitteisiinkaan?

        Jos kivut ja vaivat PARANNETTAISIIN, vain hoitojen sijaan, niin aivan automaattisesti myös ne valtavat jonotkin lyhenisivät oleellisesti, myös lääkärien ja hoitajienkin puute vähenisi, jopa loppuisikin!


    • tiliakkus

      Suomalaisten terveydenhoito pitäisi toteuttaa mahdollisemman halvalla, muslimiesten ylläpitokustannukset sensijaan ei vasemmistoa ja vihreitä huolestuta. Ihmisarvolle laitetaan hintalappu uskonnon perusteella.

    • Politiikan_arkipäivää

      Keskustalle Sote on keino tehdä aluepolitiikkaa luomalla läänit uudestaan. Niissä Keskustalla on suuret kannatukset, joten suurin osa niiden hallinnosta olisi keskustalaisia.
      Kokoomukselle Sote-uudistus on keino tehdä rahaa sairaiden kustannuksella. Miksi muuten niin moni Kokoomus-puolueen palkollinen ja poliitikko olisi palkattu yksityisiin terveysyrityksiin töihin konsulteiksi?
      Siniset taas tekevät päätöksensä vain pääpuolueita myötäillen. Ei mitään selkärankaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      154
      4331
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      71
      4049
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      3244
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      129
      2858
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      183
      2557
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      39
      1717
    7. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      58
      1494
    8. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      66
      1470
    9. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      114
      1173
    10. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      18
      1165
    Aihe