Stalin - 1900-luvun suurin hirmuvaltias!

Stallari: "1900-luvun merkittävin valtiomies oli ilmeisesti Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin. "

Oli kylläkin suurin massamurhaaja ja kansojen orjuuttaja.

"Hänen palveluksensa ihmiskunnalle ovat suuret:

- tekemällä ydinpommin käyttämisen Euroopassa tarpeettomaksi hän pelasti tuhansien saksalaisten hengen."

Puna-armeija surmasi itäiseen Saksan tunkeutuessaan ainakin 2 miljoonaa siviiliä. Toisaalat kukaan ei ollut aikeissa käyttää ydinpommia. Stalinilla sitä ei ollut.

"- nopeuttamalla Saksan tappiota hän pelasti tuhansien ei-saksalaisten hengen "

Stalin tuhosi kymmenin tuhansin baltteja, puolalaisia, suomalaisia, romanialaisia ym.

"- hän aloitti siirtomaiden vapautusliikkeiden tukemisen, joka johti 1960- ja 70-luvuilla niiden kaikkien itsenäistymiseen. "

Siirtomaat itsenäistyivät usein hyvin verisesti, koska Stalin aseisti kommunistisia sissiliikkeitä.

"Läntiset roistovaltiot, jotka olivat niitä orjuuttaneet, tietenkin sotivat vastaan aj tapattivat kansalaisiaan näissä tappioon tuomituissa rähinöissä, mutta ihmiskunnan onneksi hävisivät vahvan ja voimakkaan Neuvostoliiton tukemille vapaustaistelijoille kaikkialla."

Siirtomaavaltiot olut usein valmiit myöntämään itsenäisyyden ilman taistelua, mutta NL:n tukemat liikkeet ryhtyivät väkivaltaan ja siviilien surmaamiseen. Siihen tietysti vastattiin.
Länsivaltain sotajoukoille sissiliikkeet eivät mahtaneet mitään.

Stalinin ansiosta monet entiset siirtomaat ovat eläneet pysyvässä sorron, terroin ja hajaannuksen tilassa näihin päiviin.
6112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Punikki: "- Stalin toi Suomeen nykyaikaisen länsimaisen demokratian 1944."

Stalin ei tuntenut lainkaan demokratiaa länsimaisessa mielessä. Hänelle se oli kommunismin yksinvaltaa.
Suomi oli ollut demokratia vuodesta 1919, jopa sodan aikana.

" Fasistiset, poliittiseen väkivaltaan perustuneet painostusliikkeet lakkautettiin ja riistetyillekin annettiin poliittiset oikeudet ja toimintavapaus."

Fasistisia liikeitä ei ollut paria merkityksetöntä yhdistystä lukuun ottamatta. Lailliset, isänmaalliset yhteisöt ja puolueet lakkautettiin kommunismin valtaannousun tieltä.

" Tämän seurauksena Suomen talous alkoi kukoistaa ja maa nousi muutamassa vuosikymmenessä tilastojen kärkeen monilla menetystä mittaavilla arvoilla mitattuna. "

Suomen talous kukoisti 30-luvulla, kunnes NL:n hyökkäys sen tuhosi.

Äänestä

Tapettujen absoluuttisen määrän perusteella 1900-luvun mestari taisi olla Mao, arviolta 62 miljoonaa murhattua. Joe-sedällä oli kyllä pienempi porukkakin nitistettävänä; parhaansa hän yritti mutta jäi jonnekin 55 miljoonaan. Prosentuaalisesti eniten kansaansa lienee lahdannut kolmas kommunisti, Kamputsean Pol Pot. Parta-Kallen oppilaille kaikki mitalisijat!

Äänestä

omien sotilaiden tapattajana. Jo rauhan aikana listittiin pääosa sotilasjohdosta.
Sodan aikana kaatui noin 10-12 miljoonaa ja haavottui kolmin verroin.
Ei ihme, että NL:ssa oli sodan jälkeen pulaa miehistä.
Palstan stallareilla on toki hyvät syyt ylistää Stalinia sodan johtajana. Ei tuollaiisin tappioihin ole kukaan muu yltänyt.

Äänestä
  • silti myös Suomen armeijalle. Puna-armeijan tappiot olivat stallarien raivoksi yleensä viisinkertaiset Mannerheimin joukkoihin nähden.

    Äänestä

Oman upseeriston tapattajana Stalin lienee omaa luokkaansa !!!

Muut ei pääse edes kalkkiviivoille.

Äänestä
  • niin,+että+Stalin+ammutti+"vain"+noin+500+upseeria,+joukossa+kyllä+korkeimman+johtajiston+suuri+enemmistö.+Kaikkiaan+noin+35+000+upseeria+eli+20+%+vangittiin+koko+määrästä+eli+178+000:sta.+Näiden+suuri+enemmistö+kuitenkin+palautettiin+tehtäviinsä,+osa+jo+keväällä+-40+ja+loput+kesällä+-41.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Valkosoturi kirjoitti:

Stallari: "1900-luvun merkittävin valtiomies oli ilmeisesti Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin. "

Oli kylläkin suurin massamurhaaja ja kansojen orjuuttaja.

"Hänen palveluksensa ihmiskunnalle ovat suuret:

- tekemällä ydinpommin käyttämisen Euroopassa tarpeettomaksi hän pelasti tuhansien saksalaisten hengen."

Puna-armeija surmasi itäiseen Saksan tunkeutuessaan ainakin 2 miljoonaa siviiliä. Toisaalat kukaan ei ollut aikeissa käyttää ydinpommia. Stalinilla sitä ei ollut.

"- nopeuttamalla Saksan tappiota hän pelasti tuhansien ei-saksalaisten hengen "

Stalin tuhosi kymmenin tuhansin baltteja, puolalaisia, suomalaisia, romanialaisia ym.

"- hän aloitti siirtomaiden vapautusliikkeiden tukemisen, joka johti 1960- ja 70-luvuilla niiden kaikkien itsenäistymiseen. "

Siirtomaat itsenäistyivät usein hyvin verisesti, koska Stalin aseisti kommunistisia sissiliikkeitä.

"Läntiset roistovaltiot, jotka olivat niitä orjuuttaneet, tietenkin sotivat vastaan aj tapattivat kansalaisiaan näissä tappioon tuomituissa rähinöissä, mutta ihmiskunnan onneksi hävisivät vahvan ja voimakkaan Neuvostoliiton tukemille vapaustaistelijoille kaikkialla."

Siirtomaavaltiot olut usein valmiit myöntämään itsenäisyyden ilman taistelua, mutta NL:n tukemat liikkeet ryhtyivät väkivaltaan ja siviilien surmaamiseen. Siihen tietysti vastattiin.
Länsivaltain sotajoukoille sissiliikkeet eivät mahtaneet mitään.

Stalinin ansiosta monet entiset siirtomaat ovat eläneet pysyvässä sorron, terroin ja hajaannuksen tilassa näihin päiviin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu