Kovin harvoin, eli ihan ensimmäistä kertaa otan kantaa täällä.
VEIKKO JA LAHJA HURSTIN LAUPEUDENTYÖ – HURSTINAPU RY ei saanut Veikkaukselta senttiäkään!
Sen sijaan muutama muu sai melko paljon???
Avustuksia veikkausvaroista 2018
AFRICAN CARE RY 141 000 euroa **** Maahanmuuttajanaisten ja heidän perheidensä hyvinvointia ja osallisuutta vahvistavaan toimintaan ryhmätoiminnan, asiakasohjauksen ja vapaaehtoistoiminnan avulla Itä-Helsingissä.
AL-BIRR LÄHIMMÄISAPU RY 112 000 euroa **** Maahanmuuttajien kotoutumisen tukemiseen henkilökohtaisen tukemisen sekä ryhmävalmennuksen keinoin.
AURALAN NUORET RY 145 000 euroa **** Yksinäisten, masentuneiden, sosiaalisesti syrjäytyneiden, monikulttuuristen, psyykkisesti oireilevien ja muiden erityistä tukea tarvitsevien tyttöjen ja nuorten naisten matalankynnyksen toimintaan sekä ryhmä- ja yksilötukeen.
AURALAN NUORET RY 97 000 euroa **** Tyttöjen osallisuuden ja vuorovaikutustaitojen tukemiseen ryhmämuotoisen toiminnan avulla monikulttuurisella Varissuon alueella.
AURALAN NUORET RY 110 000 euroa **** Maahanmuuttajataustaisten 5-9-luokkalaisten tyttöjen ja heidän perheidensä arjen ja kotoutumisen tukemiseen Varissuon alueeella kotinuorisotyön menetelmin (Turun Tyttöjen Talo).
DAISYLADIES RY 150 000 euroa **** Työikäisten ja ikääntyneiden maahanmuuttajataustaisten naisten syrjäytymisen ehkäisemiseen koulutuksen, vertaistuen ja vapaaehtois- ja ryhmätoiminnan avulla Turussa ja sen lähialueilla.
ELÄKELÄISET RY 79 000 euroa ***** Ikämaahanmuuttajien arjen tukemiseen yhteistoiminnan avulla.
ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITTO RY 492 000 **** Jäsenyhdistyksissä toteutettavien vaativan vauvatyön työmuotojen kehittämis- ja koordinointitoimintaan, monikulttuurisen työotteen kehittämiseen sekä päiväryhmätoiminnan intensiivijaksojen toteuttamiseen.
ERITYISHUOLTOJÄRJESTÖJEN LIITTO EHJÄ RY 354 000 euroa **** Maahanmuuttajataustaisten nuorten ja alaikäisinä yksintulleiden turvapaikanhakijataustaisten nuorten tukemiseen ryhmätoiminnan, leirien, retkien, tapahtumien ja yksilöllisen ohjauksen avulla.
ERITYISHUOLTOJÄRJESTÖJEN LIITTO EHJÄ RY 90 000 euroa **** Sosiaali-, ulkomaalais- ja TE-toimistojen asiakkuudessa olevien maahanmuuttajataustaisten nuorten työelämävalmiuksien lisäämiseen ja työllisyyden edistämiseen ohjauksen avulla.
ESPOON JÄRJESTÖJEN YHTEISÖ RY 145 000 euroa **** Espooseen saapuvien yksinäisten turvapaikanhakijanuorten kotouttamiseen vapaaehtoisten, koulutettujen turvaperheiden avulla.
ESPOON JÄRJESTÖJEN YHTEISÖ RY 145 000 euroa **** Pitkään työttömänä olleiden korkeasti koulutettujen sekä kotona olleiden maahanmuuttajanaisten hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistämiseen, vertaisuutta ja kulttuuri-identiteettiä vahvistavan pienryhmä- ja pajatoiminnan avulla silloin, kun henkilöt eivät kuulu kuntouttavan työtoiminnan piiriin, eivätkä ole vielä valmiita työhön.
FAMILIA RY 111 000 euroa **** Kulttuurienvälistä kanssakäymistä ja kaksisuuntaista kotoutumista edistävään toimintaan.
FAMILIA RY 87 000 euroa **** Puolisona Suomeen muuttaneiden maahanmuuttajien työllistymisedellytysten, kotoutumisen ja hyvinvoinnin parantamiseen vertaistoiminnan, luentojen ja palveluohjauksen avulla.
FAMILIA RY 98 900 euroa **** Haavoittuvassa asemassa olevien kahden kulttuurin parien hyvinvoinnin, elämänhallinnan ja perheyhteisön vahvistamiseen perhementoroinnin ja vertaistuen avulla.
FILOKSENIA RY 111 000 euroa **** Maahanmuuttajien hyvinvoinnin paranemiseen viranomaispalveluja täydentävällä neuvonnalla ja vapaaehtoisten kansalaistoiminnalla.
FINFAMI RY 75 000 euroa **** Pakolaistaustaisten maahanmuuttajien ja heidän perheidensä hyvinvoinnin ja osallisuuden tukemiseen taiteen, teatterin ja vertaistuen keinoin.
GAMU RY 187 000 euroa **** Maahanmuuttajanuorten arjenhallintaa ja tulevaisuuden suunnittelua tukevan mobiilipelin ja ohjausympäristön kehittämiseen.
GLOBAALINUORET RY 150 000 euroa **** Nivelvaiheessa olevien sekä ammatillisessa koulutuksessa opiskelevien ja keskeyttämisuhan alla olevien maahanmuuttajataustaisten nuorten tukemiseen ryhmätoiminnan ja yksilöllisen tuen avulla.
HAKUNILAN KANSAINVÄLINEN YHDISTYS RY 204 000 euroa
HELSINGIN DIAKONISSALAITOKSEN SÄÄTIÖ 611 000 euroa **** Kidutettujen pakolaisten psykiatriseen kuntoutustoimintaan.
HELSINGIN DIAKONISSALAITOKSEN SÄÄTIÖ 134 000 euroa **** Kummiperhetoimintaan alaikäisille ja itsenäistymisvaiheessa oleville yksin maahan tulleille turvapaikanhakijoille ja pakolaisille Helsingissä, Jyväskylässä ja Espoossa.
HELSINGIN DIAKONISSALAITOKSEN SÄÄTIÖ 166 000 euroa **** Työikäisten turvapaikanhakijoiden ja haavoittuvassa asemassa olevien ulkomaalaistaustaisten henkilöiden tavoittamiseen ja toimijuuden tukemiseen etsivän työn, ohjauksen ja neuvonnan sekä kansalaistoiminnan avulla.
HELSINGIN NUORTEN MIESTEN KRISTILLINEN YHDISTYS RY 168 000 euroa **** Maahanmuuttajanuorten osallistavaan viikonlopputoimintaan ja osallistumisen edistämiseen jalkautuvan ryhmätoiminnan avulla.
HELSINGIN NUORTEN MIESTEN KRISTILLINEN YHDISTYS RY 165 000 euroa **** Ma

Vastaukset 15
Vanhimmat
Ei sopinut kuin osa, mutta valeuutisia jakavalta sivulta https://mvlehti.net/2018/03/15/katso-tuet-mamutusta-edistaville-jarjestoille-veikkausvaroista-vuonna-2018/ voi käydä lukemassa loput melko monta.
Kyllä rahat on muutenkin nyt aika tiukalla! Ihan kylmäsi kun uutisista tuli keskiviikko- iltana kuinka sairaaloiden tehohoitoa on ruvettu rajaamaan! Yhä useampi potilas ei saa tehohoitoa! Suomessa ei enää ole varaa edes hoitaa sairaita ihmisiä kuten ennen! Kyllä pistää vihaksi , kaikkeen sontaan jaetaan rahaa surutta, eikö vähempi riittäisi! Eivätkö maahantulijat jo muutenkin saa kaiken mitä tarvitsevat ja vielä enemmän! Hävetkää päättäjät!
Suomi kuuluu kaikille ja varsinkin oleilijoille ja muslimeille!
koska te opitte laskemaan ????
Maahanmuuttoon ja pakolaisiin menee n 5 miljardia euroa vuodessa !!
Esim VOK menot:
v 2015 700 milj euroa
v 2016 600
v 2017 700
yht 2 miljardia
n 10 000 muslimimiestä on saanut oleskeluluvat
asunnot pk-seudulla , a vähintään 200 000 euroa ; 2 miljardia
vuokrat muslimimiehille 100 milj euoa vuodessa
ja sitten on vanhat 130 000 mamua joita pitää elättää
NOINHAN SE ON voisiko sanoa että surullista luettavaa
Mutta eipä mitään hyvä mieli kuitenkin että mamut ja laittomasti maassa olevat saa rahaa ja kaikkea hyvää
Varsin ikävää että vanhempi sukupolvi joka on rakentanut tätä maata ja maksanut veroa koko ikänsä heille ei myönnetä tukia kuin muutakaan hyvää
Mitäpä tässä muutakaan voi sanoa
Taisi olla niin pitkä lista että loppui tila kesken. Ja niin loppuvat Suomelta rahatkin.
Niinpä ne rahat loppuvat tavalliselta kansalta, kun ne siirretään maahanmuuttajille ja edelleen mamubisnestä tekeville. On tämä kans' yks Hölmölä ja hullu aika!
eikö noille som...lekin riittäisi yksi tuki, monella yhdistysnimellä kerätään satoja tuhansia, täyttä huijausta saatana!
Mene töihin, niin rahasi eivät lopu eikä tarvitse pelätä tukien leikkaamista.
tuskimpa suomelta rahat loppuu jos kyse on mamuista ja niin sanotuista pakolaisista.....
heille kyllä löytyy rahaa runsain mitoin
Kummallista ettei leipäjonoihin ja ruuan jakeluuun löydy rahaa? Noissa mainituissa jonoissajhan seisoskelee köyhiä eläkeläisiä ikänsä työtä tehneitä pienelllä palkalla jotka jonottaa leipäjonoissa........................
Kyllä leipäjonot toimivat kuten ennenkin.
Onhan meillä rahaa... Sipilä & co järjesti menneeltä tilikaudelta osinkotulot rikkaille yht 12,5 mrd euroa. Tosin samaan aikaan vanhusten hoidossa ei riitä rahaa vaippojen ostoon... Kertoo aika paljon tämän maan arvomaailmasta ja asenteista.
Missä oli se keskustelu ja vertailu maahanmuuttajille eniten tukia maksavista maista?
Sen vois liittää tähän. Yritin pitkään etsiä, mutten löytänyt.
Eihän se mitään vielä kaada tämä Sipilän adopteeraama partalapsukainen, korkeintaan hänen vielä seuraavat kuusi vuotta saamansa lapsilisät, jotka Sipilän perhe kuittaa. Turha siitä on mamujen tuista rutista, kun lapsilisät tulevat aikanaan tilille.
Miksi en saanut tukea, kun kaaduin kännissä vesilätäköön? Missä olit Kela?