https://www.kauppalehti.fi/uutiset/uutinen/BBjEFfkg?ref=ampparit:c703&ext=ampparit
Miksi pitää maksaa pääkaupunkiseudun asukkaille tätä tukea myös muualla asuvien?
Miksi pitää maksaa pääkaupunkiseudun asukkaille tätä tukea myös muualla asuvien?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Eli Suomi on täynnä köyhiä, sillä asumistukea saa vain todella köyhä. Tilastot kertovat myös, että köyhyysrajan alapuolella elää valtava määrä suomalaisia.
Uusi ilmiö on myös, että lapset joutuvat elättämään vanhempiaan, kun näillä on niin pieni eläke, että se ei riitä elämiseen. Normaalia kai on, että vanhemmat auttavat taloudellisesti lapsiaan.
Palvelut heikkenevät tehostamisen myötä. Veroja maksetaan, mutta verorahoille ei saada vastinetta.
Päättäjät ajavat vain omia ja kavereidensa etuja. Eu:ssa he äänestävät Suomen etua vastaan tujottamalla vain omaa aatettaan.
Samaan aikaan Suomeen virtaa ulkomaalaisia elätettäviä ja Suomi käy sen lisäksi hakemassa lisää elätettäviä ulkomailta. Turvapaikkakäytäntöä käytetään väärin. Joukossa suuri määrä huijareita, jotka hämärtävät koko turvapaikkasysteemin. Osa jopa tunnustaa tulleensa hakemaan parempaa elämää.
Kuinka Suomella on vara tarjota ulkopuolisille parempaa elämää, kun se ei kykene omista kansalaisistaankaan pitämään huolta. Vanhukset kuolevat laiminlyönnin seurauksena pakkaseen ja tapaturmiin. Sairaita nuoria ei hoideta. He joutuvat virumaan vuodeosastoilla, kun Suomi ei halua maksaa kalliista lääkehoidosta. Muualla pohjoismaissa on toisin. Siellä hoidetaan kalliilla lääkehoidoilla.
Lapset häiriintyvät liian isoissa lapsiryhmissä. Tehostamisen myötä toiminta ontuu. Nuoret eivät kykene jatkamaan opiskeluja, kun heillä ei ole varaa kallisiin opintomateriaaleihin. Kirjojen kierrättäminen ei onnistu, koska kirjamateriaalli vaihtuu lähes vuosittain.
Sipilä ja Orpo ovat onnistuneet suomalaisten köyhdyttämisessä erinomaisesti. He ovat myös päätöksillään lisänneet ulkomaalaisten elätettävien määrää ja siihen kuluvat summat he ottavat pois niiltä suomalaisilta, joilla on kaikkein vähiten.
Ulkomaalailta tulevissa hyväksikäyttäjissä on suuri määräon rikollisia, kuten Turun terroristi. Eikä kuulosta hyvältä näiden rikollisten tekemät ryöstöt, raiskaukset, tapot ja lasten hyväksikäytöt.
Vasta luin uutisen, kuinka maahanmuuttaja antoi ensin huumetta suomalaiselle lapselle ja työnsi sitten peniksensä väkisellä lapsen suuhun. Näitä on ikävä lukea, mutta näiltä ei voi sulkea silmiä, kuten suvaitsevainen tekee. Pahat asiat eivät poistu, vaikka niitä kuinka pistää piiloon ja salailee.
Hyvä kommentti. Kiitos.
Tätä ei voi kuvailla kuin yhdellä sanalla: SAIRASTA.
Sama koskee yritystukia mukaanlukien maataloustuet. Yhteensä noin 8 miljardin potti vuosittain.
Elä aloittaja huolehdi. Pääkaupunkiseutu tuottaa reilua ylijäämää verotuksessa muiden alueiden kupattavaksi. Typerää tällainen alueiden välinen riitely.
ei pidä paikkaansa. helsingissä ei tuottavaa työtä tehdä. siellä on vain maakunnissa sijaitsevien firmojen pääkonttorit. raha tehdään maakunnissa, tulos kirjautuu helsinkiin.
Laitetaan kansalaisten perustuva kuntoon niin ei enää tarvita mitään asumistukia sun muita vastaavia. Hohohohohohoho Suomen hallituksella ei ainakaan järki liikaa päässä pakota olipa siellä sitten miltei ketä hyvänsä ylipäätänsäkään.
Eiköhän järkevämpi olisi laittaa kaikki töihin.
Suomeen tulee joka vuosi yli 60000 uutta onnen etsijää. Mistä näille
löytyy töitä, kun omaakin porukkaa täytyy aktivoida?
Todellakin, kaikki töihin kipin kapin, varsinkin pääseudulla maleksijat, jotka muutenkin saavat 1/3 toimeentulotuesta, jota Suomessa jaetaan.
http://www.kela.fi/-/yli-400-000-henkiloa-sai-perustoimeentulotukea-viime-vuonna
Miten täysin kielitaidoton ummikko voidaan pistää töihin, sillä siitähän
tämä pääkaupunkiseudun ongelma johtuu. Vapaavuori sanoi, että
Helsinkiin muuttaa kolmessa vuodessa 200000 maahantulijaa, joten
turha syyllistää suomalaisia politikkojen touhuista.
Helsingissä on kalliit vuokrat koska ihmiset haluavat asua täällä. Persuloissa taas on puoli-ilmaista koska kukaan ei siellä halua asua.
Kaupunkialueiden+asumiskustannuksista+saisi+leikata+vähintään+50%+pois,+ihan+pelkkää+keinotekoista+asumisen+kustannusten+nousua.+Ei+v+oi+perustella+millään+kysynnällä+kun+ihmisten+on+pakko+asua+siellä+missä+on+työt+ja+koulut,+ei+se+ole+mitään+kysyntää+vaan+pakon+sanelemaa.+Tälläisellä'+sitten+rahastetaan+ihmisiä+samoin+kuin+ruokakustannuksillakin.
Voi+sanoa+että+aika+monilla+menee+noin+2/3+osaa+tuloista+kun+laskee+yhteen+asumis-+ja+muut+pakolliset+elämisen+kulut.+Ne+on+meillä+elämisen+tärkeimmät+asiat,+sellaiset+asiat+pitäisi+periaatteessa+olla+ihan+ilmaisia+jopa+mutta+kun+ei+muuta+keksitä+niin+raha+ja+talous+pyörii+näiden+ympärillä,+ostamme+asumisen+ja+ruuan+=+Elämämme.
Suomalaisista 3/4 osaa on köyhiä, jotka tarvitsevat yhteiskunnan tulosiirtoja.
1/4 osaa suomalaisista elättää Suomea ja tämäkin osa pienenee kun siitä laskennallisesti poistetaan lapset ja vanhukset, jotka kylläkin msksavat täyden hinnan palveluistaan.
Tämä 1/4 osaa kuuluu samaan ryhmään kuin muinoin Roomassa orjat, jotka tekivät työt ja elättivät vapaa-eläjät.
SDP on hyvin vihainen siitä, että tämä nykyajan orjajoukko pyytää saada pientä huojennusta veroihinsa, päivähoitomaksuihinsa, vanhuuden hoitomaksuihinsa, liikennesakkoihinsa jne.
SDP pilkkaa heitä riistäjiksi, jotka yrittävät hyötyä vapaajoukon etuja pienentämällä.
Että tälleen muut kunnat maksavat Helsingin matutukia:
https://www.suomenuutiset.fi/42007-2/
ja tälleen tekee matubisnestä Helsingin Diakonissalaitos:
https://www.suomenuutiset.fi/ei-ihme-etta-helsingin-diakonissalaitos-hyysaa-laittomasti-maassa-olevia-myy-asumispalveluja-kaupungille-ja-saa-tukirahaa-viela-paalle/