Jumala epäonnistui hommissaan

vankkaa.faktaa

Uskovaisten Jumala on melkoisen surkea tapaus. Hän oli luovinaan ihmisistä oman kuvansa, mutta mitä siitäkin syntyi. Hirmuinen lauma syntiä tekeviä, epäonnistuneita luusereita. Jos tämmöiset ovat Jumalan kuvia, en yhtään kummastele, että myrskyt ja maanjäristykset riepottelevat maailmaa ja kaikki on huonosti. Uskovien mukaan ollaan menossa kaiken aikaa vielä vain surkeampaan suuntaan. Voi voi sentään. Ei ihme, ettei kyseinen Jumala kehtaa naamaansa näyttää. Harmittaahan tuollainen mokailu totta kai.

Ja millainen se Taivas sitten on? Uskovaiset ovat menossa sinne riemusta kiljuen. Mutta eihän koko lomakohteesta ole edes minkäänsortin esitettä kenelläkään esittää! Ja kun otetaan huomioon Jumalan "onnistumiset" täällä maanpäällä, en odottaisi ihan hirmuisen hienoa paratiisia siellä. Muka ikuista onnea. Pyh! Itku pitkästä ilosta.

492

4869

    Vastaukset

    • 788

      Totuus on kuitenkin asiasta sellainen,että monelta jumalattomalta tulee tippa silmään kun laitetaan faktat pöytään. ateismi tulee ja homojen touhut tulee häviämään kuin pieru saharaan. Tiedemiehetkin tulee vastustamaan ateismia, samoin kouluihin palaa uskonto takaisin ja pakolliseksi. Odotellaan nyt vaan ihan rauhassa, ekana päättäjien päätökset, Suomessa on kuitenkin vielä Jeesukseen uskovia aika paljon.

      • Jaxuhaleja sulle; ei nimittäin tule tapahtumaan mitään noista, ja se on täysin varma profetia.

        Siinä olet oikeassa, että ihan rauhassa on syytä odotella, muuten menee hermot.

      • 788
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Jaxuhaleja sulle; ei nimittäin tule tapahtumaan mitään noista, ja se on täysin varma profetia.

        Siinä olet oikeassa, että ihan rauhassa on syytä odotella, muuten menee hermot.

        Joo ei tarvitsi kuin mennä iltasanomiin, se painettas etusivulle suurella, Jumala on olemassa. Sen jälkeen alkas tulla toisia ihmisiä jotka ovat kokeneet samat asiat, tulis todistamaan myöskin asiasta. Täällä palstoilla ei ole ollut yhtään sellaista todistusta, ei lähellekkään. Voisin vaan kuvitella ,mitä se tekisi koko maailmalle. Jumalatonhan voi väittää mitä vaan, koska olette voineet omat asiat kusta, monella tavalla.

      • olenateisti
        788 kirjoitti:

        Harhaluuloa. Olisihan jumalaan uskovilla ollut aikaa parituhatta vuotta, vaikka painattaa se teksti joka lehden etusivulle, mutta eipä ole vaan tapahtunut. Itse asiassa uskovien määrä vähenee koko ajan, ja kirkosta häviää joka vuosi 50 000 henkeä.eikä päänsisäiset uskomukset tule miksikään koska ne ovat vain oman mielen liikkeitä.

      • 788

      • 788
        olenateisti kirjoitti:

        Tännekkin palstoille on kirjoitettu monta kertaa, että se pitää mennäkkin niin että ihmiset eroavat kirkoista ja uskonnosta. Raamatun sanahan olisi valhetta, jos ihmiset eivät luopuisi Jeesuksesta. Moni ei myöskään ole mennyt julkisuuteen koska pelkäävät, toisekseen ei ole näyttöä tarpeeksi. En minkään mene julkisuuteen, jos asiat eivät mene Suomessa niin pahaksi, että on pakko mennä. Muuta mahdollisuutta ei ole, tai muuten olemme tuhonomat.

      • vankkaa.faktaa

        "Totuus on kuitenkin asiasta sellainen,että monelta jumalattomalta tulee tippa silmään kun laitetaan faktat pöytään."

        Tulee tippa silmään jo nyt, koska uskot tuollaisiin luuloihin. Katsos kuoltuasi et itke enää yhtään, koska kuolleet eivät itke. Luulisi tämän menevän sinne kovaan kaaliisi, mutta olet kieltäytynyt hyväksymästä faktoja. Uskot vain luuloihisi, jotka ovat harhaisena keksimääsi kakkaa.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Jumalan olemassa olosta, eivät ole mitään luuloja. Ne ovat luuloja, jotka luulevat että elämällä ei ole mitään jatkumoa, saatte luulla ihan vapaasti sen, sallikaamme teille se.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Jumalan olemassa olosta, eivät ole mitään luuloja. Ne ovat luuloja, jotka luulevat että elämällä ei ole mitään jatkumoa, saatte luulla ihan vapaasti sen, sallikaamme teille se.

        Jumala on potaskaa ja turhaa luuloa. Elämä päättyy kuolemaan, kuten kaikki edesmenneet hihhulit kuolemallaan todistavat. Sallikaamme se teille.

        Olen sanonut sen, että minullakin on todistus siintä, että elämä ei lopu maanpäälliseen kuolemaan. Mistä sitä tietää vaikka ateistien elämä loppuukin tähän maanpääiseen elämään, riippuu myöskin siintä kuinka pahasti olette kuseneet hommanne. Evoluutioon kuitenkin uskotte, mutta elämisen jatkumoon ette, elkää sit ylistäkö yhtään sitä tiedettä.

        Ilman tiedettä sinäkään et kirjoittelsi paskaa täällä palstalla. Hakkaisit edelleen Mooseksen tapaan juttusi taltalla kiveen. Ylimielinen luulosi ei tee sinusta ikuista, kuten ei ole tehnyt muitakaan edesmenneitä hihhuleita, vaikka ovat harhoja nähtyään muuta väittäneet. Kuolema tappaa sinutkin.

        Mitä te jauhatte sit siintä evoluutiosta, kun kuitenkaan ette usko elämän jatkumiseen?

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Mitä te jauhatte sit siintä evoluutiosta, kun kuitenkaan ette usko elämän jatkumiseen?

        Elämä jatkuu uusissa yksilöissä ihan niin kuin sinun päässäsi olevat sahajauhotkin sen kuin vain lisääntyvät.

      • Mitkä vitun faktat? Kutsut fiktiota faktaksi!

      • 788 kirjoitti:

        Jumalan olemassa olosta, eivät ole mitään luuloja. Ne ovat luuloja, jotka luulevat että elämällä ei ole mitään jatkumoa, saatte luulla ihan vapaasti sen, sallikaamme teille se.

        Sä saat luulla vaikka mitä elämäsi jälkeen tulee tapahtumaan, kuten olen sulle sanonut tuolla toisessa keskustelussa että ei tässä ole siitä kiinni mihin sä uskot (sen saat tehdä rauhassa), mutta älä muille ala sanomaan mikä on faktaa ja mikä ei! Sillä tuo mitä sä sanot on yhtä totta kuin taru sormusten herrasta niminen teos tai jokin muu vastaava tarina!

        Jumala ei ole ollut olemassa kuin korkeintaan teidän hihhuleiden omassa päässänne ja that´s it!!

      • 788 kirjoitti:

        Mitä te jauhatte sit siintä evoluutiosta, kun kuitenkaan ette usko elämän jatkumiseen?

        HÄH...Miten evoluutio liittyy mitenkään yksilön elämään tai että jokin evoluution seuraava aste olisi tapahtunut jonkun kuoleman jälkeen vaan kyse on lajikehityksestä. Siihen lajikehityksen eli evoluution seuraavaan asteeseen ei ole riittänyt edes se kuinka pitkä on ollut ihmisen elo täällä telluksella.

      • 788
        ateisti1982 kirjoitti:

        Sä saat luulla vaikka mitä elämäsi jälkeen tulee tapahtumaan, kuten olen sulle sanonut tuolla toisessa keskustelussa että ei tässä ole siitä kiinni mihin sä uskot (sen saat tehdä rauhassa), mutta älä muille ala sanomaan mikä on faktaa ja mikä ei! Sillä tuo mitä sä sanot on yhtä totta kuin taru sormusten herrasta niminen teos tai jokin muu vastaava tarina!

        Jumala ei ole ollut olemassa kuin korkeintaan teidän hihhuleiden omassa päässänne ja that´s it!!

        Jumala on olemassa ja sille ei ateisti mahda mitään, ette tekään voi sanoa, että Jumalaa ei ole olemassa, koska kaikki ei ole atesteja.

      • 788 kirjoitti:

        Jumala on olemassa ja sille ei ateisti mahda mitään, ette tekään voi sanoa, että Jumalaa ei ole olemassa, koska kaikki ei ole atesteja.

        Jumala ei ole olemassa ja sille ei uskovainenkaan mahda yhtään mitään. Ateismi on todiste siitä, ettei jumalaa ole olemassa sillä jos jumala olisi olemassa niin tuskin olisi ateismiakaan (=jumalanuskon puute) vaan silloin se saattaisi olla "antiteismiä". Antiteistejä olisi sen jälkeen monet uskovaiset, koska se jumala tuskin olisi sellainen kuin te olisitte sen päässänne kuvitelleet olevan (yhdenmukainen)!

        Katso mitä teidän uskonne saa ihmisessä aikaiseksi:
        https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/03/04/rikostarinoita-historiasta-unisaarnaaja

        Saatat väittää ettei Maria Åkerblomin kaltainen käyttäytyminen ollut rikollista. Uskoa käytetään rikollisuuteen!

      • 788
        ateisti1982 kirjoitti:

        Jumala ei ole olemassa ja sille ei uskovainenkaan mahda yhtään mitään. Ateismi on todiste siitä, ettei jumalaa ole olemassa sillä jos jumala olisi olemassa niin tuskin olisi ateismiakaan (=jumalanuskon puute) vaan silloin se saattaisi olla "antiteismiä". Antiteistejä olisi sen jälkeen monet uskovaiset, koska se jumala tuskin olisi sellainen kuin te olisitte sen päässänne kuvitelleet olevan (yhdenmukainen)!

        ateisteilla saa olla aivan vapaasti omamielipide, se ei ole siintä kiinni. Uskovaisilla on myöskin oma mielipide ja näytöt asioista. Silloin ateistit pitäkää omastanne kiinni silloin olette omillanne, ettekä tarvitse myöskään mitään todisteita, tyytykää siihen. Kärsivällisyyttä ateisti, sitä teillä ei ole.

      • Hörhölle

        Mitkä näytöt? Eivät sinun hallusinaatiosi suinkaan mitään näyttöjä ole!

      • raamatun_suunnitelma
        788 kirjoitti:

        Tännekkin palstoille on kirjoitettu monta kertaa, että se pitää mennäkkin niin että ihmiset eroavat kirkoista ja uskonnosta. Raamatun sanahan olisi valhetta, jos ihmiset eivät luopuisi Jeesuksesta. Moni ei myöskään ole mennyt julkisuuteen koska pelkäävät, toisekseen ei ole näyttöä tarpeeksi. En minkään mene julkisuuteen, jos asiat eivät mene Suomessa niin pahaksi, että on pakko mennä. Muuta mahdollisuutta ei ole, tai muuten olemme tuhonomat.

        Olen samaa mieltä. Jumala kirjoitti raamattunsa tarkoituksella ohjaamaan meitä oikeaan suuntaan vaikkakin tiettyjen ikävien vaiheiden kautta. Tarvitsemme vain sijaiskärsijän, joka riittävän korkeassa asemassa julistautuu maanpäälliseksi Jumalaksi. Tämän jälkeen jäljellä olevat uskovaiset ryhtyvät seuraamaan häntä, minkä jälkeen jokin toinen korkea taho toteaa ensimmäisen Jumalan antikristukseksi ja hävitämme heidät kaikki kerralla.

      • 788 kirjoitti:

        ateisteilla saa olla aivan vapaasti omamielipide, se ei ole siintä kiinni. Uskovaisilla on myöskin oma mielipide ja näytöt asioista. Silloin ateistit pitäkää omastanne kiinni silloin olette omillanne, ettekä tarvitse myöskään mitään todisteita, tyytykää siihen. Kärsivällisyyttä ateisti, sitä teillä ei ole.

        Kerro yksikin näyttö!! Sitä mä olen tivannut sulta koko keskustelun ajan, mutta kun sulla ei ole yhtään mitään! Yhtä tyhjää kuin sun pääsikin!

      • raamatun_suunnitelma kirjoitti:

        Olen samaa mieltä. Jumala kirjoitti raamattunsa tarkoituksella ohjaamaan meitä oikeaan suuntaan vaikkakin tiettyjen ikävien vaiheiden kautta. Tarvitsemme vain sijaiskärsijän, joka riittävän korkeassa asemassa julistautuu maanpäälliseksi Jumalaksi. Tämän jälkeen jäljellä olevat uskovaiset ryhtyvät seuraamaan häntä, minkä jälkeen jokin toinen korkea taho toteaa ensimmäisen Jumalan antikristukseksi ja hävitämme heidät kaikki kerralla.

        Jumala ei ole kirjoittanut mitään. Et ole sitä jumalaasikaan kyennyt todistamaan, joten miten sellainen voi kirjoittaa mitään joka ei ole olemassa eikä tule olemaankaan vain sun kirjoituksillasi!

      • 788
        ateisti1982 kirjoitti:

        Jumala ei ole kirjoittanut mitään. Et ole sitä jumalaasikaan kyennyt todistamaan, joten miten sellainen voi kirjoittaa mitään joka ei ole olemassa eikä tule olemaankaan vain sun kirjoituksillasi!

        Niin mutta kun todistuksia ei tarvitse tällä hetkellä olla, odota nyt vaan aivan rauhas, millaisia päätöksiä tekee päättäjät. Veikkaan että pappejakin laitetaan virasta pois ja paljon naispappeja.

        Jos jotakin noin sairasta väittää kuin sä väität niin pitää myöskin todisteita väitteen tueksi.

      • kunhanvitsailen
        ateisti1982 kirjoitti:

        Kerro yksikin näyttö!! Sitä mä olen tivannut sulta koko keskustelun ajan, mutta kun sulla ei ole yhtään mitään! Yhtä tyhjää kuin sun pääsikin!

        Mikä ei olisi näyttö puolesta tai vastaan.
        Mikä olisi vastaus josta ei voisi sanoa " sairasta höpinää."

      • Suomessa Jeesukseen uskovia paljon? Onneksi sekin on viimeinkin "katoava luonnonvara". Ei teitä hihhuleita kovin montaa onneksi täällä ole ja parin sukupolven päästä teidänkin jälkeläiset nauraa teille. Te vähemmistönä mahtuisitte asumaan aivan hyvin pieneen vatikaaaniin. Se on ainoa valtio, josta saattaisitte olevanne mielissänne koska siellä vallitsee se rakastamanne teokratia. Täällä Suomessa on demokratia ja se ei oikein aina sovi teille hihhuleille, kun vastustatte nimenomaan tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta ja huudate yhteen ääneen "mulle kaikki"!

      • Vain 24% suomalaisista uskoo jumalaan eli aikamoinen diktatuuri jumalaan uskovista Suomeen pitäisi tulla, että kristityt saisi jotakin sellaista aikaan mistä sä pidät...ja hyvä niin ettei saa. Mutta jokatapauksessa niinhän te kristityt ajattelette kuin kommunistitkin että "kun yksikin on kristitty niin te olette aina enemmistö". Suomi on demokratia, jossa päätösvalta on siirretty kansalta eduskunnalle. Eduskunnassa on vain yksi teidän äärikristittyjen asioita hoitava puolue joka on eduskunnassa 4% kannatuksella (KD), joka varmaan haluaisi Suomeen teokratian tai kristittyjen diktatuurin, mutta ei sitä saa sitä millään 4% kannatuksella Suomessa ja hyvä niin. Silti 20% teistä jumalaan uskovista antaa äänensä jollekin toiselle puolueelle kuin kristillisdemokraateille.

      • raamatun_suunnitelma kirjoitti:

        Olen samaa mieltä. Jumala kirjoitti raamattunsa tarkoituksella ohjaamaan meitä oikeaan suuntaan vaikkakin tiettyjen ikävien vaiheiden kautta. Tarvitsemme vain sijaiskärsijän, joka riittävän korkeassa asemassa julistautuu maanpäälliseksi Jumalaksi. Tämän jälkeen jäljellä olevat uskovaiset ryhtyvät seuraamaan häntä, minkä jälkeen jokin toinen korkea taho toteaa ensimmäisen Jumalan antikristukseksi ja hävitämme heidät kaikki kerralla.

        "Jumala kirjoitti raamattunsa tarkoituksella ohjaamaan meitä oikeaan suuntaan vaikkakin tiettyjen ikävien vaiheiden kautta. "

        Ihminen kirjoitti raamatun ja loi jumalansa, eikä jumala koskaan ole luonut ihmistä! Raamattu kirjoitettiin lopulta pitämään vain kansaa kurissa ja nuhteessa jonkun aikansa tyrannihallitsijan kirjoittamana. Liekö kyseinen "jumala" ja raamatun kirjoittaja ollut joku Rooman keisareista!?

    • Ja kemiaa hän, tuo kaiken luoja ei hallinnut pätkääkään. Totisesti ei.
      Miksi hän loi merivedestä juomakelvotonta. Lisäsi suolaa kun ei tiennyt suolan vaaroista. ; )

    • 1980-luvulla oli vielä lintuja ja esim pääskysiä paljon, mutta sitten rakensivat kaikki niityt. Järven rannat olivat 1970-luvulla kuin pieniä paratiiseja. Luomakunta on o.k.

    • Hullumpivalinta

      Jeesukselta voi pelastua, kun oikein tahtoo.

      • 788

        Jeesus ottaa sutkin väkisellä ja laskee sisälle suoleesi
        ei kerta homoksi tee!

      • 3445
        788 kirjoitti:

        Jeesus ottaa sutkin väkisellä ja laskee sisälle suoleesi
        ei kerta homoksi tee!

        nää on näitä ateistin trolleja.

      • 666.666.666
        3445 kirjoitti:

        nää on näitä ateistin trolleja.

        Ja sää olet jumalan trolleja.

      • roskaviestejäkö

        En ole muita älykkämpi tai parempi ihminen...uskossa olen, mutta sen katson elämäni parhaaksi asiaksi, mitä minulle on tapahtunut. Nyt kuitenkin otan kantaa ihan vain yleisesti, että miten tänne kannattaa yrittää kirjoittaa mitään asioita, joita on todella syvällisesti pohtinut. Viesteistä suuri osa on tasoltaan lastentarhan lasten väittelyä, missä ei pysytä edes käsiteltävässä aiheessa. Miksi nettikeskusteluiden taso on niin onnetonta toisten louukkaamista yms. Ei edes yritetä päästä mihinkään keskusteluun...siis ihan tavalliseen keskusteluun, jota ainakinn yleensä näkee todellisessa maailmassa" vaikka linja-autoissa ja pysäkeillä. Keskustelut pysyvät verraten asiallisina ja järkevinä, vaikka esim. maailmankuvat eroaisivat. Saavatko jotkut jotakinn mielihyvää siitä, kunn kirjoittavat loukkaavaa roskatekstiä ja jonkin vielä yrittävän siihen vastaavan edes jonkin verran miettien, mitä kirjoittaa. Näihin typerien viestien , joissa ei ole mitään järkevää sisältöä, kirjoittamiseen ja loukkauksiin syyllistyvät ateistit ja valitettavasti myös jotkut uskovat pilaten siten asialtaan uskottavuuden, Jotakin käytössääntöjä täälläkin luulisi olevan, mikä ei olisi vain ylläpidon varassa

      • roskaviestejäkö kirjoitti:

        Muutamille on välttämätöntä sanoa mahdollisiman ilkeästi ja kokea sanomansa. Heitä on hyvä ymmärtää että muualla ei sitä voi kokeilla ja kokea.
        Lukjoita näillä sivuila on satoja, kirjoitajia muutama sata joista tosi avutomia eli autettavia on joitakin joten se heille sallittakoon
        Eikö juuri siinä ole paras paikka mitata omaa käsitystään "uskoaan" kun lueskelee näiden autettavien ajatuksia. He ovat täällä saadakseen apua=rakkautta ja anteeksiantoa. Toisin sanoen sääntöjen rikkominen on syy olla täällä.

    • Jumala on tosiaan kaikkea tuota. Ja tämä maailma on kuudenneksi kehnoin seitsemästä. Mutta ei tässä paljoa voi vaikuttaa siihen millaiseen maailmaan syntyy. On hyväksyttävä tosiasiat sellaisina kuin ne ovat. Jumalamme on outo, vaan maailma jotenkuten toimiva silti.

    • Jumalan_luoma

      Vain hengellisesti sokea ei halua nähdä tai kuulla Raamatun totuuksia jotka tulee tapahtumaan kirjaimellisesti. Et voi estää tapahtumia millään tavalla et koskaan, kaiken takana on ikiaikojen Jumala, ei ihminen!
      Hengellisesti sokea ei ymmärrä sitä totuutta, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, vain ihminen on se raukka joka mieltyy syntiin ja nousee kapinaan Jumalaa vastaan.
      Ihminen uskoi/uskoo saatanaa enemmän ylpeydessään luullen tulevansa Jumalan kaltaiseksi. Turha on potkia tutkainta vastaan.
      Tuostakin kapinasynnistä Jumala on järjestänyt pääsyn niille joilla on ymmärrys, että he voi tästä pelastua ja muuttaa elämänsä. Löytää elämäänsä tarkoituksen, hyvän elämän ja ikuisuuden.
      Tämä sivu huutaa vain omaa pahaa oloanne, ei mitään muuta. Se on todella säälittävää. Yksikään (!) ihminen ei voi estää Jumalan päivän tulemista.

      • vankkaa.faktaa

        Ja höpö höpö! Jumalaa väitetään kaikkitietäväksi ja kaikkivoivaksi. No hän siis tiesi jo ennen luomistyön alkua, että pieleen menee, mutta siltikin hän vaan loi. Olisi heti kerrasta tehnyt sellaisen ihmiskunnan, joka olisi osannut miellyttää häntä itseään enemmän, ettei tarvitsisi nimitellä syntiseksi. Mutta ei. Kaikkea sontaa hänen täytyi luoda, niin kuin nyt esimerkiksi sinutkin. Ei tuollainen kelpaa ikisäilytykseen ikinä!!! Sano mitä sanot, mutta kuollessasi sinäkin kuolet notta naps vaan ja siihen loppuvat väitteesi. Voi oikein pahoin sen totuuden kanssa!!!

      • Jumalan_luoma

        Usko jo, Hien nuuskiminen on vain Luterilaisten homoo, homoo

      • olenateisti

        Koetappa hetkeksi asettua itsesi ulkopuolelle ja kuunnella itseäsi . Luuletko olevasi joku tuomiopäivän pasuuna, oikean pahan ilman lintu. Missä on se kristityn lähimmäisen rakkaus, välittäminen, ilo ja onni, josta uskovat mielellään puhuvat. Ethän sinä halua kuin pahaa toisille ihmisille. Tuomin päivää, tulta ja tulikiveä. Onneksi olen ateisti. Päiväni päättyvät enemmin tai myöhemmin, eikä mitään ole sen jälkeen sinullekaan tarjolla, usko tai älä.

      • 788
        Jumalan_luoma kirjoitti:

        Usko jo, Hien nuuskiminen on vain Luterilaisten homoo, homoo

        Tuskimpa oikeista uskovaisista kukaan on homo, koska ne tajuavat mitä varten on persereikä tehty, sitä ei ole nussimista varten tehty, vaan ulostamista varten.

        Kukaan ei ole vielä sinulle kertonut, että on myös naispuolisia homoseksuaaleja. Mutta ei ilmeisesti sinun mielikuvitusmaailmassasi, siellä näyttää asuvan vain miehiä ja veikkaan, että niin olet myös sinä.

        Mutta mielenkiintoista, että olet ilmeisen kehittymätön henkisesti, sillä aika harva kirjoittaa noin halventavaan sävyyn toisesta ihmisestä. Uskallatko sanoa missä lahkossa kasvaa tuollaisia neropatteja? (Lapsilta kun kysyy vaikkapa nimeä, niin he vaikenevat ujosti ja sama näyttää olevan teidän uskovien kanssa - vähän ujostuttaa kertoa, että minkä lahkon saarnaajalta ottaakaan suihin).

      • 788
        marathustra kirjoitti:

        Kaikilla saa olla asioista oma mielipide, kukaan ei ole ensinnäkään syntyessään homo. Eikö koulussakin opeteta mihin varten ihmisen persereikä on tehty, ei sitä ole nuolemista varten, eikä nussimista varten tehty. Samoin se on naisillakin jos työnnetään perseeseen keinopamppua. Ootko tietoinen, että se joka puoltaa homoutta, syyllistyy samalla siihen itsekkin, vaikka ei olisi homo.

        Miten niin "kaikilla saa olla asioista mielipide"? Raamatussa ei ole mitään tuollaista, joten mistä olet tuon keksinyt?

      • 788
        marathustra kirjoitti:

        Miten niin "kaikilla saa olla asioista mielipide"? Raamatussa ei ole mitään tuollaista, joten mistä olet tuon keksinyt?

        Eikös maailmassa saa olla mielipide, siis Suomessa? Nythän olemme maailmassa.

      • olenateisti
        788 kirjoitti:

        Eikös maailmassa saa olla mielipide, siis Suomessa? Nythän olemme maailmassa.

        Luetko uudelleen eddellisen kommenttisi? Se ei nimittäin mielipide, vaan huonosti käyttäytyvän uskovan erittäin tökerö kommentti. Kertoo paljon sinun sivistystasostasi.

      • 788 kirjoitti:

        Eikös maailmassa saa olla mielipide, siis Suomessa? Nythän olemme maailmassa.

        Niin kysyin, että millä perustelet tuon "kaikilla saa olla oma mielipide" - Raamatustahan ei tuollaista löydy.

        Ja tuo 'olenateisti' on ihan oikeassa "mielipiteestäsi".

      • 788
        marathustra kirjoitti:

        Niin kysyin, että millä perustelet tuon "kaikilla saa olla oma mielipide" - Raamatustahan ei tuollaista löydy.

        Ja tuo 'olenateisti' on ihan oikeassa "mielipiteestäsi".

        eikös ateisteillakin ole mielipide että homous on oikein, saa olla. Me ollaan maailmassa, enkä todellakaan käy puoltamaankaan homoja.

      • 788

        Jeesus sensijaan tanssii miesjunassa homojen kanssa ja kirkko hivkii homoja. Kohta näemme alttarilla ehdan homoyhdinnän suurilla siittimillä sakastissa suoritettuna, aih.

      • 788 kirjoitti:

        eikös ateisteillakin ole mielipide että homous on oikein, saa olla. Me ollaan maailmassa, enkä todellakaan käy puoltamaankaan homoja.

        Etkö todellakaan ymmärrä kysymystäni? En kysynyt homoista, vaan kysyin, että millä perustelet tuon, että "kaikilla saa olla oma mielipide" - Raamatusta et sitä löydä. Tämä on kolmas kerta kun kysyn. Kerro mitä et ymmärrä kysymyksessäni, niin yritän viilata sitä yksinkertaisemmaksi. Mutta oikeasti, jo viisivuotias osaisi vastata kysymykseeni.

      • 3445
        788 kirjoitti:

        Jeesus sensijaan tanssii miesjunassa homojen kanssa ja kirkko hivkii homoja. Kohta näemme alttarilla ehdan homoyhdinnän suurilla siittimillä sakastissa suoritettuna, aih.

        trolli

        "kaikilla saa olla oma mielipide" Ei sitä tarvitsekkaan olla Raamatussa omaa mielipidettä, me olemme maailmassa. Raamatussa mennään Jumalan tahdon mukaisesti.

      • 788

        Tosin moni ääliö evankelista saisi käyttää omaa päätänsäkin, muuhukin kuin hien nuuskintaansa.

        Et siis pysty vastaamaan kysymykseen. Sovitaan, että olet trolli.

      • 788
        marathustra kirjoitti:

        Et siis pysty vastaamaan kysymykseen. Sovitaan, että olet trolli.

        Päivän selvä vastaus, etkä tajua.

      • 666.666.666
        788 kirjoitti:

        Päivän selvä vastaus, etkä tajua.

        Sinä et ainakaan ole selvä, et päivääkään.

      • jaahas vai olen minä sokea kunnen näe raamatun kohtia!? :) Ei täällä luultavammin kovinkaan moni sokea kirjoittele. Olisiko nyt kumminkin niin, että sitä mitä mä en näe niin sitä ei koskaan tarvii.

        Yksikään raamatun kohta ei ole tapahtunut kuin korkeintaan uskovaisten omassa päässä ja sekin on vain tulkitsemisen varassa.
        Vähän sama kuin ne jotka lukevat lääkärinkirjasta kaikenlaisista sairauksista, niillä alkaa olemaan pikkuhiljaa kaikki sairauden mistä ovat erehtyneet lukea.

      • 788 kirjoitti:

        Jeesus sensijaan tanssii miesjunassa homojen kanssa ja kirkko hivkii homoja. Kohta näemme alttarilla ehdan homoyhdinnän suurilla siittimillä sakastissa suoritettuna, aih.

        Ota sä jo siltä jeesukselta suihin kun kerran se on sulle olemassa?!

      • 788 kirjoitti:

        "kaikilla saa olla oma mielipide" Ei sitä tarvitsekkaan olla Raamatussa omaa mielipidettä, me olemme maailmassa. Raamatussa mennään Jumalan tahdon mukaisesti.

        ''me olemme maailmassa. Raamatussa mennään Jumalan tahdon mukaisesti.''

        Me olemme maailmassa, joten Raamatun säännöt ja käskyt eivät koske meitä.
        Voisitko ystävällisesti kertoa tästä ilouutisesta muillekin uskoville?

      • 3445
        788 kirjoitti:

        Jeesus sensijaan tanssii miesjunassa homojen kanssa ja kirkko hivkii homoja. Kohta näemme alttarilla ehdan homoyhdinnän suurilla siittimillä sakastissa suoritettuna, aih.

        trolli sitähän ne jumalattomat ajaa takaa,silloinhan te olisitte onnellisia.

      • 788
        ich_werde_sein kirjoitti:

        ''me olemme maailmassa. Raamatussa mennään Jumalan tahdon mukaisesti.''

        Me olemme maailmassa, joten Raamatun säännöt ja käskyt eivät koske meitä.
        Voisitko ystävällisesti kertoa tästä ilouutisesta muillekin uskoville?

        Eihän sellaiselle ihmiselle välttämättä Jumalan sanaa edes avata, joka ei siihen usko ja kuka maailmaa rakastaa. ihminen tuntee sen niin ahdistavaksi ja turhaksi. Mut silloin voi olla, että on pihalla paljon muustakin.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Eihän sellaiselle ihmiselle välttämättä Jumalan sanaa edes avata, joka ei siihen usko ja kuka maailmaa rakastaa. ihminen tuntee sen niin ahdistavaksi ja turhaksi. Mut silloin voi olla, että on pihalla paljon muustakin.

        Hihhuleista ei rakkaus ilmene mitenkään. Hehän ovat täynnä ihmisvihaa!!!

      • 788 kirjoitti:

        Eihän sellaiselle ihmiselle välttämättä Jumalan sanaa edes avata, joka ei siihen usko ja kuka maailmaa rakastaa. ihminen tuntee sen niin ahdistavaksi ja turhaksi. Mut silloin voi olla, että on pihalla paljon muustakin.

        Kenelle oikein vastasit?

      • 788 kirjoitti:

        eikös ateisteillakin ole mielipide että homous on oikein, saa olla. Me ollaan maailmassa, enkä todellakaan käy puoltamaankaan homoja.

        Miten se "homous on oikein" liittyy ateismiin tai on vallitsevin ateistien mielipide? Ainoa vallitsevin mielipide ateisteilla on, ettei jumalaa voi olla olemassa.

    • räyhräyh

      "Mutta eihän koko lomakohteesta ole edes minkäänsortin esitettä kenelläkään esittää!"

      On hihhuleilla niitä itse piirrettyjä esitteitä heittää, kun kohteesta ei ole kuin kuulopuheita. Nekin itsepiirretyt esitteet kertovat niin huonosta kohteesta, ettei sellainen ketään kiinnosta. Yhdessä esitteessä on paikka, jossa iso pomo istuu palavalla tuolilla ja parta, hiukset ja vaatteet ovat valkoiset. Toisessa esitteessä seisotaan valkoisissa vaatteissa ja ylistetään loputtomiin isoa pomoa. Kolmas esite on kaupunki, jossa kadut ovat kultaa ja seinät jalokiviä. Hihhulit eivät sitäkään ymmärrä, että kullan ja jalokivien arvo perustuu harvinaisuuteen. Jos kaikki kadut ovat kultaa, sen arvo on sama kuin asvaltin. Tämäkin todistaa hihhulit tolloiksi.

      • vankkaa.faktaa

        "Jos kaikki kadut ovat kultaa, sen arvo on sama kuin asvaltin."

        Näin on. Lisäksi kulta on erinomainen johdatin. Ja kultaisessa kaupungissa on pirun kylmä, koska kaikki lämpö menee herra Vihtahousun käyttöön. Taivaaseen joutuneet istuvat siis ikuisesti kultaisilla penkeillään pakarat jäässä. Mahtaa potuttaa :D

    • että_sikäli_kyllä

      Jumala ei estänyt sinua sanomasta ajatustasi

      • Aikajaikuisuus

        Jokainen päivä myös ateisti vain hyväksyy ja todistaa Jumalan luoman viisaan järjestyksen maailman kaikkeudessa. Päivän ja yön vaihtuessa, vuorokaudessa, viikoissa ja vuosissa.
        Jokainen elätte ajanjaksoa 2018 jälkeen Kristuksen syntymän. Mitään tästä Jumalan luomasta järjestyksestä ei ateistin ajatusmaailma kykene muuttamaan ei koskaan! Se pysyy iankaikkisesti.

      • vankkaa.faktaa

        Joo, Jumala ei olemattomana kykene yhtään mihinkään, vaikka hihhulit joutuvatkin muuta väittämään.

      • nää_on_näitä
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Joo, Jumala ei olemattomana kykene yhtään mihinkään, vaikka hihhulit joutuvatkin muuta väittämään.

        Miksi muutos olisi todiste jostakin.
        Kun näet tai koet muutoksen, se kuvastaa omaa käsitystäsi ja siinä on tietenkin syynsä jos niin haluat.

        Eikö pysyvys olisi jotakin, paitsi sinun/ihmisen ajattelussa.

        Miksi ilmaista jotakin ellei uskoisi vaikutukseen - opetukseen. Kun ketään ei voi opettaa muita kuin itseään, kuten olet pannut merkille. Moniko ilmoittaa oppineensa sinulta jotakin. Oppilas tietenkin väittää opettajan olevan värässä, kunnes itse oppii. Eihän muuten olisi edes tarvetta oppia.

        Näillä mietteillä opetin itseäni nyt.

      • vankkaa.faktaa
        nää_on_näitä kirjoitti:

        "Oppilas tietenkin väittää opettajan olevan värässä, kunnes itse oppii."

        Jos tuo oli mielestäsi oikein kirjoitettu, et ole itse oppinut kirjoittamaan oikein. Olenko värässä vai soikeassa?

        Muutos kirjoitustaidossasi olisi todiste jostakin.

      • Aikajaikuisuus kirjoitti:

        Jokainen päivä myös ateisti vain hyväksyy ja todistaa Jumalan luoman viisaan järjestyksen maailman kaikkeudessa. Päivän ja yön vaihtuessa, vuorokaudessa, viikoissa ja vuosissa.
        Jokainen elätte ajanjaksoa 2018 jälkeen Kristuksen syntymän. Mitään tästä Jumalan luomasta järjestyksestä ei ateistin ajatusmaailma kykene muuttamaan ei koskaan! Se pysyy iankaikkisesti.

        Kuvitteletko sä todellakin että vain siksi eletään vuotta 2018, kun joku jeesus olisi syntynyt vuonna nolla? Totuusarvo jollakin jeesuksella on kumminkin nolla...ei löydy hautaa tai mitään muutakaan konkreettista että moinen on joskus edes ollut olemassa!

      • nää_on_näitä
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        "Oppilas tietenkin väittää opettajan olevan värässä, kunnes itse oppii."

        Jos tuo oli mielestäsi oikein kirjoitettu, et ole itse oppinut kirjoittamaan oikein. Olenko värässä vai soikeassa?

        Muutos kirjoitustaidossasi olisi todiste jostakin.

        Valitsit hyvän esimerkin. Minun on muututtava eli opittava. Useat yllä kirjoittaneet ovat oikeassa OMASTA mielestään ja sen vättävät johtuvan jumalasta tai sen poissaolosta
        Vain totuus on pysyvää

      • vankkaa.faktaa
        nää_on_näitä kirjoitti:

        Valitsit hyvän esimerkin. Minun on muututtava eli opittava. Useat yllä kirjoittaneet ovat oikeassa OMASTA mielestään ja sen vättävät johtuvan jumalasta tai sen poissaolosta
        Vain totuus on pysyvää

        "... ja sen vättävät johtuvan jumalasta..."

        Jumala vättää olemattomana puuttumasta mihinkään.

      • nää_on_näitä
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        "... ja sen vättävät johtuvan jumalasta..."

        Jumala vättää olemattomana puuttumasta mihinkään.

        Jumala väittää olemattomana puuttumasta mihinkään.

        Juuri näin jos Hän puuttuisi silloinhan sinäkin joutuisit pakotettuna muuttamaan ajatuksiasi, silloin Jumala todistaisi tomineensa väkivalloin.

      • vankkaa.faktaa
        nää_on_näitä kirjoitti:

        Jumala väittää olemattomana puuttumasta mihinkään.

        Juuri näin jos Hän puuttuisi silloinhan sinäkin joutuisit pakotettuna muuttamaan ajatuksiasi, silloin Jumala todistaisi tomineensa väkivalloin.

        Jos Jumala alkaa puuttua ajatuksiin, silloin on syytä mennä lääkäriin. Se on nähty, millaista tuhoa syntyy, kun Jumala muka on rupennut antamaan joillekin käskyjä tehdä sitä tai tätä.

    • sydänpaula

      Golgata kestää täysipäisensä.

    • 12____13

      "Ja millainen se Taivas sitten on?"

      Noh, ikuinen elämä on luvattu vain vanhurskaille. Kun tietää mitä vanhurskas tarkoittaa, tietää, ettei ikuisessa elämässä ole mitään pahaa. Se on jo itsessään riittävä tieto siitä, että ikuinen elämä tulee olemaan hieno juttu niille, joille Jumala sen lahjoittaa.

      Kun mukana ei ole pahuutta, sotia, väkivaltaa, murhia, varastamista ja valehtelua rakastavia ihmisiä, voi kuvitella, että paikka on hämmästyttävän hieno ja mukava. Jos mukana olisi epävanhurskaita, syntyisi vain ikuinen kärsimys, eli jotain sellaista, mitä maailmaa hallitsevat ovat nyttenkin luomassa esim. Syyriaan.

      • heehheeee

        Saduissa luvataan kaikkea hienoa .. Täytyy sanoa että muslimien taivas neitsyeineen pesee kristittyjen sadun 100-0 :)

      • vankkaa.faktaa

        "Noh, ikuinen elämä on luvattu vain vanhurskaille."

        Vanhurskaat ovat henkilöitä, jotka hurskastelevat vaneillaan (pakettiautoilla). Onhan se hassua luulla sellaisen jatkuvan ikuisesti :D

      • olenateisti

        On se kumma kun uskovat ei pysty tekemään maailmaa paremmaksi paikaksi jos se on kerran niin huono paikka olla ja asua, vaan haikailevat taivaaseen koko ajan. Oma lehmä ojassa,sanoisin. Jos jokainen tekisi jonkun hyvän teon toiselle ihmiselle, niin puoli maailmaa olisi autettu. Mutta ei ,uskovan sydän on kivestä ja silmät tähyävät taivaalle ja aika paljon energiaa uskovat käyttävät ateistin haukkumiseen, Näkisittepä itsenne ulkopuolisen silmin. Häpeäisitte, jos osaisitte hävetä.

        "On se kumma kun uskovaiset ei pysty tekemään maailmaa paremmaksi paikaksi, jos se kerran on huono paikka asua" Ottasit huomioon, että olemme pakanoita, veikkaan että oma mielipiteesi muuttuisi, jos asuimme huonommissa olosuhteissa. Sit toisekseen minkä takia pitäisi maailmaa pyrkiä muuttamaan, kerta tämä on tuomittu tuhoon, kerta ihmiset eivät tee parannusta. Kolmanneksi eikös maailman pitäisi mennä parempaan suuntaan jumalattomien mielestä, kun uskovaiset vähenee. Miks ei mene?

      • olenateisti

        Mistäköhän tiedät minun olosuhteeni? olen köyhäst' perheestä,asuimme hirsimökissä ja puhelimen näin vasta 12-vuotiaana. Siitä ajasta olemme tulleet suurin harppauksin nykyaikaan, teollisuuden ja teknologian aikaan. Tosin maailmassa on sotia, nälänhätää ym.vitsauksia. mutta mikäänhän ei estä sinua auttamasta esim.Afrikan köyhiä.. Noihin vitsauksiin on useinmiten syynä maailman politiikka, niille tuskin voimme mitään, kun kansojen päättäjinä on idiootteja. Toisella kädellä nämä ihmiset nimeltä mainitsematta järjestävät rukousaamiaisia muka niin uskovina ja toisella kädellä rakennetaan aseita ja lietsotaan sodan uhkaa. Mutta auttaako paljonkaan että heitämme hanskat tiskiin, alamme palvoa jumalaa ja toivoa kuoleman jälkeistä elämää? Sehän on kuin päänsä pensaaseen pistämistä.

        Kukaan ei ole sitä sanonut, että hanskoja tiskiin oltas laitettu, koko ajanhan järjestöt yrittää asioiden eteen tehdä jotakin. Minkäs ihmisille teet, jos ei kukaan usko. Siihen asti ihmisille on annettu aikaa pelastua, kuin on Jeesukseen uskovia.

      • olenateisti

        Niin että oman nahkanne ihan mielellän pelastatte? on teillä uskovilla tarinat. Yksi kysymys: Jos uskominen on niin ylivoimaisen parasta, miksi kaikki ihmiset ole jo uskovia. Teillä on ollut 2000 vuotta aikaa. Mietippä tätä.

        "Niin että oman nahkanne ihan mielellän pelastatte" Minkä takia ihmiset eivät sit usko mitään, vaikka sanotaan lopetakaa varstelut ja kaikki kieroilu tappamiset. Lopettakaa viinan juonti et se tuhoaa kaiken, sillä ei saa paremmaksi mitään. Uskokaa Jeesukseen Kristukseen, miksi uskovaisten ihmisten pitäs käydä katsomaan, kerta toiset haluaa tuhota kaiken. Miksi? "Miksi kaikki ihmiset, eivät ole uskovia" Koska paholainen myöskin taistelee ihmisistä. "Teillä on ollut 2000 vuotta aikaa"Jumala on antanut ihmisille ja maailmalle aikaa , jos ei olisi Jeesukseen uskovia, ei olisi annettu aikaakaan.

        Jeesuskin kuulemma muutti veden viiniksi. Kyllä sitä silloin saa juoda, koska se ei ole syntiä. Älä sinä nuija täällä kirjoittele omiasi ja valehtele päivästä toiseen. Ei tuollaista kukaan katsele ikuisesti. Voit olla varma siitä. Kuoltuasi olet kuollut kuin kivi ja typerät jorinasi loppuvat siihen.

      • 788
        666.666.666 kirjoitti:

        "Jeesuskin kuulemma muutti veden viiniksi" Niinpä muuttikin ,mutta sen käyttö on aivan eri asia, eli ihmisen ei pitäisi antaa sille valtaa, koska ihminen joka juo paljon, ei ole oma itsensä, siis humalaan juominen. Myöskin viina tuhoaa monen ihmisen elämän, aiheuttamalla riippuvuutta. On se aika hyvin ateistilta joka on aivan varma,toisen ihmisen elämästä, muista kuitenkin, että mikään varma ei ole yhtävarma, kuin epävarma.

      • 788 kirjoitti:

        "On se kumma kun uskovaiset ei pysty tekemään maailmaa paremmaksi paikaksi, jos se kerran on huono paikka asua" Ottasit huomioon, että olemme pakanoita, veikkaan että oma mielipiteesi muuttuisi, jos asuimme huonommissa olosuhteissa. Sit toisekseen minkä takia pitäisi maailmaa pyrkiä muuttamaan, kerta tämä on tuomittu tuhoon, kerta ihmiset eivät tee parannusta. Kolmanneksi eikös maailman pitäisi mennä parempaan suuntaan jumalattomien mielestä, kun uskovaiset vähenee. Miks ei mene?

        Sä kumminkin tekisit parannuksen luopumalla uskostasi joka on sekoittanut sun pääsi!

      • Ateisti1982EiKirj
        788 kirjoitti:

        Kukaan ei ole sitä sanonut, että hanskoja tiskiin oltas laitettu, koko ajanhan järjestöt yrittää asioiden eteen tehdä jotakin. Minkäs ihmisille teet, jos ei kukaan usko. Siihen asti ihmisille on annettu aikaa pelastua, kuin on Jeesukseen uskovia.

        Pelastua voi vain esimerkiksi laivasta pelastusveneeseen. Hyppää sä vaan mereen, kunnet arvosta sitä tapaa pelastua että pelastaudutaan veneeseen. Olet takuuvarmasti ensimmäinen laivalla, joka repisi pelastusliivit päälleen ajattelematta silloin sitä että sähän uskot jumalaan ja sulla jatkuisi elämä jossakin toisaalla. Varmaan jos olisi vain yksi pelastusliivi laivalla jäljellä sä kävisit siitä tappelun, vaikka sähän nyt et sitä tarvitsisi kun sullahan olisi silloin muka se "parempikin vaihtoehto". Silloin katsottaisi mikä on uskovaisen moraali!
        Jos sä alkaisit pitää siellä kannella tai pelastusliivien jakamisten aikana uskonsaarnoja niin takuuvarmasti olisit oitis meressä ilman liivejä tai liivien kanssa, sillä kukaan ei jaksaisi kuunnella sua. Pyydä pelastuksen siltä jolta luulet sen saavasi...elä siis kanssamatkustajilta!

      • Ateisti1982EiKirj
        788 kirjoitti:

        "Niin että oman nahkanne ihan mielellän pelastatte" Minkä takia ihmiset eivät sit usko mitään, vaikka sanotaan lopetakaa varstelut ja kaikki kieroilu tappamiset. Lopettakaa viinan juonti et se tuhoaa kaiken, sillä ei saa paremmaksi mitään. Uskokaa Jeesukseen Kristukseen, miksi uskovaisten ihmisten pitäs käydä katsomaan, kerta toiset haluaa tuhota kaiken. Miksi? "Miksi kaikki ihmiset, eivät ole uskovia" Koska paholainen myöskin taistelee ihmisistä. "Teillä on ollut 2000 vuotta aikaa"Jumala on antanut ihmisille ja maailmalle aikaa , jos ei olisi Jeesukseen uskovia, ei olisi annettu aikaakaan.

        Olen lopettanut viinan juonnin, mutta sillä ei ole taas mitään tekemistä sen jeesuksenne kanssa. Sun vuorosi on tehdä parannuksen ja luopua uskostasi. Kyllä säkin siihen pystyt kun muutkin pystyvät!

      • 788
        ateisti1982 kirjoitti:

        Sä kumminkin tekisit parannuksen luopumalla uskostasi joka on sekoittanut sun pääsi!

        Päin vastoin uskonnosta on ollut apua, tiedän myöskin millaista elämää se jumalattoman elämä on. Eikä käy kateeksi.

      • 788
        Ateisti1982EiKirj kirjoitti:

        Olen lopettanut viinan juonnin, mutta sillä ei ole taas mitään tekemistä sen jeesuksenne kanssa. Sun vuorosi on tehdä parannuksen ja luopua uskostasi. Kyllä säkin siihen pystyt kun muutkin pystyvät!

        Te saatte luopua, aivan vapaasti uskonnosta. Minulla on sen verran ikää, että minä elän uskovaisena lopun elämäni, koska tiedän sen kuka minua odottaa, kun lähden täältä.

      • 788
        Ateisti1982EiKirj kirjoitti:

        Pelastua voi vain esimerkiksi laivasta pelastusveneeseen. Hyppää sä vaan mereen, kunnet arvosta sitä tapaa pelastua että pelastaudutaan veneeseen. Olet takuuvarmasti ensimmäinen laivalla, joka repisi pelastusliivit päälleen ajattelematta silloin sitä että sähän uskot jumalaan ja sulla jatkuisi elämä jossakin toisaalla. Varmaan jos olisi vain yksi pelastusliivi laivalla jäljellä sä kävisit siitä tappelun, vaikka sähän nyt et sitä tarvitsisi kun sullahan olisi silloin muka se "parempikin vaihtoehto". Silloin katsottaisi mikä on uskovaisen moraali!
        Jos sä alkaisit pitää siellä kannella tai pelastusliivien jakamisten aikana uskonsaarnoja niin takuuvarmasti olisit oitis meressä ilman liivejä tai liivien kanssa, sillä kukaan ei jaksaisi kuunnella sua. Pyydä pelastuksen siltä jolta luulet sen saavasi...elä siis kanssamatkustajilta!

        Mistäs sinä tiedät, mitä minä olen joutunut tekemään toisten ihmisten eteen elämässäni. Et mistään!!!!!!!!!!!!!!!! Etkä tule tietämäänkään.

      • 666.666.666
        788 kirjoitti:

        Mistäs sinä tiedät, mitä minä olen joutunut tekemään toisten ihmisten eteen elämässäni. Et mistään!!!!!!!!!!!!!!!! Etkä tule tietämäänkään.

        Ainakin minä tiedän kommentiesi perusteella, ettet sinä tee muille ihmisille muuta kuin tuomitset. Muuta et osaa tehdä ja siihen se kaikki aikasi näyttää kuluvan. Olet samanlainen sen sepitejumalasi kanssa. Te ette edes kimpassa pysty saamaan aikaan mitään asiallista. Et pysty sanomaan, mitä olet joputunut tekemään toisten ihmisten eteen elämässäsi, koska et ole tehnyt mitään muuta kuin soittanut suutasi ja tuominnut muut helvettiin. Lähimmäisrakkaudella toki. Tai sinun tapauksessasi pikemminkin lähimmäisraakuudella. Ota tilkka viiniä. Se on sitä Jeesuksen tuottamaa synteettistä vettä. Helpottaa hiukan kiukkuasi ja se sepitejumalasikin alkaa taas hymyillä.

        Tuomihtiminen ei minulle ensinnäkään kuulu, vaan se kuuluu Jumalalle, mutta totuuden saa aina sanoa, se ei muutu mihinkään. Toisekseen te haukutte ja pilkaatte Jumalaa, vaikka se on teidänkin herranne alunperin. Minua ihmetyttää se kun ateistit sanovat , Jumala ei saa mitään aikaan, vaikka se saa aikaan koko ajan. Eikö ateisteilla ole kärsivällisyyttä odotella.

        Ja taas noita iänikuisia valheitasi!!! Jumala ei tee yhtään mitään. Myönnä pois vaan!!! Sepitejumalasi ei saa sinustakaan millään ikuista aikaan, vaikka kuinka valehtelisit itsellesi ja muille. Totuuden saa toki sanoa, mutta sellainen valehtelu, jota sinä harrastat on rumaa ja kovin väärin.

        Jokuhan ateisteja vaivaa, kun ne eivät jaksa odotella, kaikki pitäs tapahtua heti, kaikella on aikansa. Mitäs kun ateisti valehtelee, mites sit? Vaikka teillä ei Jumalaa ole olemassa, mut jos se toisilla onkin. Jos sana ateistin näkökulmasta.

      • 666.666.666
        788 kirjoitti:

        Jokuhan ateisteja vaivaa, kun ne eivät jaksa odotella, kaikki pitäs tapahtua heti, kaikella on aikansa. Mitäs kun ateisti valehtelee, mites sit? Vaikka teillä ei Jumalaa ole olemassa, mut jos se toisilla onkin. Jos sana ateistin näkökulmasta.

        No sinähän toki kaipaat kuolemaa, koska luulet vasta sitten saavasi elämän, jota sinulla ei ole koskaan ollut, sillä olet pilannut nykyisen elämäsi palvomalla sepitejumalaa. Voi, kuinka surullista :( Sinulla ressukalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa valehtelua itsellesi ja muille ja kuvitella saavasi sitä kautta jotain parempaa myöhemmin. Harmi, että joudut pettymään, koska sinua on vedetty nenästä ja yllättäen sinä kuoletkin kuollessasi. Niin käy kaikille hihhuleille.

        Maailmassa eletään sen aikaa kuin Jumala suo, jos minua kerta olisi harhaan ajettu, en olisi enää tässä kirjoittelemassa, niinkuin monelle on käynyt. Ihmiset ovat sellaisia maailmassa, että ne tarkoituksellisesti yrittävät hajoittaa sellaisen elämän, jossa on aitoa rakkautta. Sen takia esim. avioliitot eivät kestä kun maailma ei siedä aitoa Rakkautta. ateisti luulee että teillä on kaikki tieto elämästä, mutta erehdytte, koska maailmasta ei koskaan tule täydellistä elämää, SE ON VARMA. Siksi teille tulee se katkeruus ja kateus olemaan aina läsnä.

        Jos sinulla olisi jotain tietoa, sinä arvattavasti esittäisit sen, mutta nyt sinä poloinen joudut vain sepustamaan valheitasi ja väitteitäsi. Onpa kovin karua ja murheellista. Rakkaudesta et tiedä tuon taivaallista. Sinä osaat vain vihata. Katkeruutesi kumpuaa sitä kautta. SE ON VARMA. Vihaat aina niitä, jotka eivät mene samaan halpaan kuin sinä. SE ON VARMA. Sinulla ei ole mitään tietoa mistään, koska sinä tyydyt vain valehtelemaan ja levittämään sepittämääsi satua. SE ON VARMA. Siksi vihaat katkerasti, vaikka muka väität tietäväsi jotain rakkaudesta. SE ON VARMA.

        Mutta muista ensinnäkin kun olet noin varma , että mikään ei ole niin varma kuin epävarma. En ole katkera, jos tuntisit minut, en ole myöskään vihainen,mut kun et tunne. Valheita en levittele, koska tietoa on myöskin Jumalan olemassa olosta, tiedän myöskin rakkaudesta mitä se on, enemmän kuin yksikään ateisti. Minusta ei tarvitse kenenkään ottaa mallia, enkä ole myöskään vihainen niille, jotka tekevät samoin kuin minä, mutta kuitenkin tiedän mitä elämästä seuraa, jos lähdemme harhaan. Siksi myöskin sanon aina ihmisille että älkää kuunnelko ateisteja yhtään, koska ne eivät tiedä Jumalan olemassa olosta mitään.

        Näen kommenteistasi, että olet vihainen ja katkera, koska sinun lööperiäsi ei oteta todesta. Varmuudesta puheen ollen se olet sinä, joka tuota varmuuttaan kovin korostaa. Muistaisit itse vain, että mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Ja sinä tiedät itsekin huijaavasi. SE ON VARMA, koska sinulla ei ole ensimmäistäkään näyttöä siitä Jumalasta.

        "Näen kommenteistasi että olet vihainen ja katkera" En ole katkera enkä vihainen, ei tarvitse olla. Jumalasta on näyttöä vaikka kuinka paljon, mutta se on eri asia, mihin ne näytöt julkaistaan ja milloin. "Lööperiäsi ei oteta todesta" Erehdyt se otetaan todesta, koska näytöt ovat sellaiset. Sen takia jumalattomien ei pitäisi puhua edes Jumalan olemassa olosta mitään,vaikka teillä ei sitä olisi olemassa, toisilla voi olla olemassa. Te ajatte ihmisiä harhaan, samaan paskaan missä itse olette.

        "Jumalasta on näyttöä vaikka kuinka paljon, mutta se on eri asia, mihin ne näytöt julkaistaan ja milloin."
        Voi kuinka naurettavaa :D Todisteita on mutta niitä ei näytetä. HAAAHHAAAAAHAAAA!
        Sinä et näytä niitä, koska ne ovat sinun pienessä pipipäässäsi silkkana kuvitteluna.
        "Erehdyt se otetaan todesta"
        Kuule voin kertoa, että ei oteta ja siinä en taatusti erehdy.
        "Te ajatte ihmisiä harhaan, samaan paskaan missä itse olette."
        Itse sinä paskassa olet!! Tuollaisten höpöhöpöjen lapselliset puheet eivät todellakaan ole muuta kuin suurta hevonpaskaa. Koeta jo kasvaa aikuiseksi. Pian se on myöhäistä, kun kuolet.

      • ''Noh, ikuinen elämä on luvattu vain vanhurskaille.''

        ''Kun mukana ei ole pahuutta, sotia, väkivaltaa, murhia, varastamista ja valehtelua rakastavia ihmisiä, voi kuvitella, että paikka on hämmästyttävän hieno ja mukava.''

        Ja tyhjä. No, ainakin jos uskomme uskovia, jotka uskovat, että jokainen ihminen on syntinen ja/tai paha.

        Mihin mukamas ateisti tarvitsee todisteita kerta se usko mitään, onhan teillä se tiede, eihän sitä tiedä jos se keksii jotakin. Turha yrittää saada todisteita ennenkuin on sen aika. Täällä kun näitä kirjoituksia seurailee ,taitaa ateisteilla tulla jo hätä, että jos onkin olemassa iänkaikkinen elämä, et mihinkähän tässä vielä joudutaan. Jumala on olemassa, samoin on kuoleman jälkeinen elämäkin. Kuolemasta ei kukaan tiedä koska se lähtö tulee, Jumala voi ilmoittaa senkin uskovalle, et nyt lähdetään. ateistin rimpuilu on aivan turhaa, voitte tuudittautua tilanteeseen, että me ollaan hävitty tää peli.

      • 788
        ich_werde_sein kirjoitti:

        ''Noh, ikuinen elämä on luvattu vain vanhurskaille.''

        ''Kun mukana ei ole pahuutta, sotia, väkivaltaa, murhia, varastamista ja valehtelua rakastavia ihmisiä, voi kuvitella, että paikka on hämmästyttävän hieno ja mukava.''

        Ja tyhjä. No, ainakin jos uskomme uskovia, jotka uskovat, että jokainen ihminen on syntinen ja/tai paha.

        Sekin voi olla mahdollista, että ei pääse perille kuin harvat ja valitut.

      • 666.666.666
        788 kirjoitti:

        Mihin mukamas ateisti tarvitsee todisteita kerta se usko mitään, onhan teillä se tiede, eihän sitä tiedä jos se keksii jotakin. Turha yrittää saada todisteita ennenkuin on sen aika. Täällä kun näitä kirjoituksia seurailee ,taitaa ateisteilla tulla jo hätä, että jos onkin olemassa iänkaikkinen elämä, et mihinkähän tässä vielä joudutaan. Jumala on olemassa, samoin on kuoleman jälkeinen elämäkin. Kuolemasta ei kukaan tiedä koska se lähtö tulee, Jumala voi ilmoittaa senkin uskovalle, et nyt lähdetään. ateistin rimpuilu on aivan turhaa, voitte tuudittautua tilanteeseen, että me ollaan hävitty tää peli.

        "Mihin mukamas ateisti tarvitsee todisteita kerta se usko mitään"
        Tarvitsen todisteita siihen, että kommenttisi ovat totta, eivätkä sairaan pääsi tuottamaa höperyyttä. Mutta et pysty todistamaan mitään, koska et edes tiedä mistään mitään. Voi kuinka säälittävä surkimus sinä olet.
        " onhan teillä se tiede"
        Ilman tiedettä et olisi kirjoittelemassa täällä paskaasi.
        "taitaa ateisteilla tulla jo hätä"
        Kyllä se hätä näyttää olevan ihan sulla vaan. Katsos tuollaisella paatoksella sontaansa suoltava hihhuli epäilee itsekin omien uskomustensa höperyyttä. Tiedät hävinneesi pelin. Sinäkin kuolet.
        "ateistin rimpuilu on aivan turhaa"
        En minä mitään rimpuile. Odotan vain niitä todisteita, mutta sinulla ei ole esittää muuta kuin höperöt valheet ja väitteet. Niin kauan kuin sinulla ei ole niitä todisteita esittää, olet pelkkä harhainen paskanpuhuja.

      • 666.666.666
        788 kirjoitti:

        Sekin voi olla mahdollista, että ei pääse perille kuin harvat ja valitut.

        Kuten helposti itsekin huomaat, et edes tiedä mitään.

      • 788
        666.666.666 kirjoitti:

        "Mihin mukamas ateisti tarvitsee todisteita kerta se usko mitään"
        Tarvitsen todisteita siihen, että kommenttisi ovat totta, eivätkä sairaan pääsi tuottamaa höperyyttä. Mutta et pysty todistamaan mitään, koska et edes tiedä mistään mitään. Voi kuinka säälittävä surkimus sinä olet.
        " onhan teillä se tiede"
        Ilman tiedettä et olisi kirjoittelemassa täällä paskaasi.
        "taitaa ateisteilla tulla jo hätä"
        Kyllä se hätä näyttää olevan ihan sulla vaan. Katsos tuollaisella paatoksella sontaansa suoltava hihhuli epäilee itsekin omien uskomustensa höperyyttä. Tiedät hävinneesi pelin. Sinäkin kuolet.
        "ateistin rimpuilu on aivan turhaa"
        En minä mitään rimpuile. Odotan vain niitä todisteita, mutta sinulla ei ole esittää muuta kuin höperöt valheet ja väitteet. Niin kauan kuin sinulla ei ole niitä todisteita esittää, olet pelkkä harhainen paskanpuhuja.

        Eikö ateisti ymmärrä, että todistukset tulevat silloin, kun niiden aika tulee, eikä silloin kun ateisti haluaa. Nyt vaan odotellaan päätöksiä.

      • todistus.ei.ole.todiste
        788 kirjoitti:

        Eikö ateisti ymmärrä, että todistukset tulevat silloin, kun niiden aika tulee, eikä silloin kun ateisti haluaa. Nyt vaan odotellaan päätöksiä.

        Todistuksia on tälläkin palstalla aivan riittämiin ja ne kaikki tulevat pyytämättä.
        Mutta todisteet jumalista. Niitä ei ole näkynyt. Eikä näy.

      • 788 kirjoitti:

        Päin vastoin uskonnosta on ollut apua, tiedän myöskin millaista elämää se jumalattoman elämä on. Eikä käy kateeksi.

        Uskonnot tulisi kieltää. Sitten siitä on vasta jotakin apua ihmisille. Uskonnot aiheuttaa yhteiskunnalle vahinkoa...myöskin kristinusko!

      • 788
        ateisti1982 kirjoitti:

        Uskonnot tulisi kieltää. Sitten siitä on vasta jotakin apua ihmisille. Uskonnot aiheuttaa yhteiskunnalle vahinkoa...myöskin kristinusko!

        Eikös ateistien mielipide mee koko ajan läpi, kun ihmiset eroavat kirkoista. Mut sit myös tullaan näkemään seuraukset, mihin Suomi tulee ajautumaan. Silloin ei voi myöskään kieltää kukaan mihinkä jumalattomuus johtaa, kun kaikki näkee seuraamukset. Silloin nähdään mitä elämä on ollut Suomessa silloin kun uskovaisia on ollut paljon ja kun niitä ei ole paljon, eli Jeesukseen uskovia. Ekana täytyy näyttää mihinkä jumalattomuus johtaa , sit sen jälkeen käydään antamaan niitä todistuksia Jumalan olemassa olosta. Koska ateisti on sellainen että se kiemurtelee kuin käärme ja kääntelee asioita ylösalaisin, mutta se ei pysty enää kääntelemään, kun totuus on nähtävissä ihmisillä.

      • 666.666.666
        788 kirjoitti:

        Eikö ateisti ymmärrä, että todistukset tulevat silloin, kun niiden aika tulee, eikä silloin kun ateisti haluaa. Nyt vaan odotellaan päätöksiä.

        "Eikö ateisti ymmärrä, että todistukset tulevat silloin, kun niiden aika tulee, eikä silloin kun ateisti haluaa. "

        Jos sinä esität varmana asiana väitteitäsi Jumalasta, odotan niihin todisteitta heti enkä vasta vuonna kristuksenvittu. Koska sinulla ei ole todisteita esittää, olet valehtelija ja paskanpuhuja. Sen juttusi sinusta todistavat ja ne tekevät sen vakuuttavasti. Mikään muu et ole kuin joutava huuliveikko.

      • 666.666.666
        788 kirjoitti:

        Eikös ateistien mielipide mee koko ajan läpi, kun ihmiset eroavat kirkoista. Mut sit myös tullaan näkemään seuraukset, mihin Suomi tulee ajautumaan. Silloin ei voi myöskään kieltää kukaan mihinkä jumalattomuus johtaa, kun kaikki näkee seuraamukset. Silloin nähdään mitä elämä on ollut Suomessa silloin kun uskovaisia on ollut paljon ja kun niitä ei ole paljon, eli Jeesukseen uskovia. Ekana täytyy näyttää mihinkä jumalattomuus johtaa , sit sen jälkeen käydään antamaan niitä todistuksia Jumalan olemassa olosta. Koska ateisti on sellainen että se kiemurtelee kuin käärme ja kääntelee asioita ylösalaisin, mutta se ei pysty enää kääntelemään, kun totuus on nähtävissä ihmisillä.

        "mitä elämä on ollut Suomessa silloin kun uskovaisia on ollut paljo"

        Silloin oli uskonsotia ja noitavainoja. Sellaista "hyvää" uskovaiset saivat aikaan. Nykyään he pedofiilailevat ja aiheuttavat karmeuksia ihmisille, jotka sitten joutuvat hakemaan apua jopa Uskontojen Uhrit ry:stä. Sellaisia perkeleitä uskovaiset ovat.

        Ei se ole ateistien mielipide, että ihmiset eroavat kirkosta. Se johtuu siitä että ihmiset ovat tulleet järkiinsä että eroavat kirkosta eikä sillä ole mitään merkitystä.

        " Silloin ei voi myöskään kieltää kukaan mihinkä jumalattomuus johtaa, kun kaikki näkee seuraamukset. "

        Et sinäkään pysty päättämään niitä seuraamuksia.

        "Ekana täytyy näyttää mihinkä jumalattomuus johtaa , sit sen jälkeen käydään antamaan niitä todistuksia Jumalan olemassa olosta. "

        Se että saa olla erossa jumaliin uskovista ihmisistä siihen se johtaa. Edelleenkin odotan sitä sun todistustasi siitä jumalasta, jota ei ole edelleenkään tapahtunut.

        "Koska ateisti on sellainen että se kiemurtelee kuin käärme ja kääntelee asioita ylösalaisin, mutta se ei pysty enää kääntelemään, kun totuus on nähtävissä ihmisillä. "

        Kyllä te uskovaiset kääntelette asioita aina oman etujenne mukaan tai mikä on kulloinkin teille mieleen.

        Edelleenkin odottelen sitä, milloin sun jatkuva valehteleminen ja sekoileminen muuttuu totuudeksi. Ei koskaan sun elinaikanasi ja sullakin sattuu vain olemaan se yks ainoa elämä joka on tässä ja nyt joten säälittävää on se kun pilaat sitä ainoata elämääsi joutavaan uskoon.

      • 788
        666.666.666 kirjoitti:

        "Eikö ateisti ymmärrä, että todistukset tulevat silloin, kun niiden aika tulee, eikä silloin kun ateisti haluaa. "

        Jos sinä esität varmana asiana väitteitäsi Jumalasta, odotan niihin todisteitta heti enkä vasta vuonna kristuksenvittu. Koska sinulla ei ole todisteita esittää, olet valehtelija ja paskanpuhuja. Sen juttusi sinusta todistavat ja ne tekevät sen vakuuttavasti. Mikään muu et ole kuin joutava huuliveikko.

        Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomionpäivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, pelossahan on jo rangaistusta se, joka pelkää , ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa. Ei ole todisteiden aika vielä.

      • 788
        666.666.666 kirjoitti:

        "mitä elämä on ollut Suomessa silloin kun uskovaisia on ollut paljo"

        Silloin oli uskonsotia ja noitavainoja. Sellaista "hyvää" uskovaiset saivat aikaan. Nykyään he pedofiilailevat ja aiheuttavat karmeuksia ihmisille, jotka sitten joutuvat hakemaan apua jopa Uskontojen Uhrit ry:stä. Sellaisia perkeleitä uskovaiset ovat.

        Sille ei mahda mitään, ei ne pelkästään uskovaiset pahiksia ole. Rakkaus on sellainen että se kestää kaiken ja kärsii kaiken. Siinä jo näkyy se heikkous, kun kaivelette vanhoja juttuja, ne ovat menneet jo. Ootko varma esim. noita vainosta että millaisia uskovaiset ovat olleet oikeasti ja toisekseen ota huomioon, että se on kaikki maailmasta. Ootko varma että nämä uskovaiset jotka ovat pedofiilejä, jos ne eivät olekkaan Jumalasta, vaan paholaisesta. Koska lapset ovat Jumalan lahja, jotka lapsia ajaa harhaan, niin niillä on myöskin kovat tuomiot.

      • 788
        ateisti1982 kirjoitti:

        Ei se ole ateistien mielipide, että ihmiset eroavat kirkosta. Se johtuu siitä että ihmiset ovat tulleet järkiinsä että eroavat kirkosta eikä sillä ole mitään merkitystä.

        " Silloin ei voi myöskään kieltää kukaan mihinkä jumalattomuus johtaa, kun kaikki näkee seuraamukset. "

        Et sinäkään pysty päättämään niitä seuraamuksia.

        "Ekana täytyy näyttää mihinkä jumalattomuus johtaa , sit sen jälkeen käydään antamaan niitä todistuksia Jumalan olemassa olosta. "

        Se että saa olla erossa jumaliin uskovista ihmisistä siihen se johtaa. Edelleenkin odotan sitä sun todistustasi siitä jumalasta, jota ei ole edelleenkään tapahtunut.

        "Koska ateisti on sellainen että se kiemurtelee kuin käärme ja kääntelee asioita ylösalaisin, mutta se ei pysty enää kääntelemään, kun totuus on nähtävissä ihmisillä. "

        Kyllä te uskovaiset kääntelette asioita aina oman etujenne mukaan tai mikä on kulloinkin teille mieleen.

        Edelleenkin odottelen sitä, milloin sun jatkuva valehteleminen ja sekoileminen muuttuu totuudeksi. Ei koskaan sun elinaikanasi ja sullakin sattuu vain olemaan se yks ainoa elämä joka on tässä ja nyt joten säälittävää on se kun pilaat sitä ainoata elämääsi joutavaan uskoon.

        Edelleenkään minä en ymmärrä, mikä kiire ateisteilla on todistusten suhteen, sen aika tulee sit kun tulee." Et sinäkään pysty päättämään seuraamuksista" En pysty, seuraamuksista päättämään. Nyt vaan odotellaan.

      • 666.666.666
        788 kirjoitti:

        Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomionpäivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, pelossahan on jo rangaistusta se, joka pelkää , ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa. Ei ole todisteiden aika vielä.

        Rakkaus on uskovaisista yhtä kadoksissa kuin heidän Jumalansa. Niitä ei ole.

      • 788
        666.666.666 kirjoitti:

        Rakkaus on uskovaisista yhtä kadoksissa kuin heidän Jumalansa. Niitä ei ole.

        Jumalan teot ovat oikeita, ei jumalattomatkaan tunne mitään armoa lähimmäisiään kohtaan, sen jokainen näkee maailmasta.

      • 788
        ateisti1982 kirjoitti:

        Uskonnot tulisi kieltää. Sitten siitä on vasta jotakin apua ihmisille. Uskonnot aiheuttaa yhteiskunnalle vahinkoa...myöskin kristinusko!

        Olet erehtynyt, ei Kristinusko aiheuta mitään harmia, vaan ihmiset itse aiheuttavat harminsa. Mikä Suomessa aiheuttaa eniten harmia viina, se on pahin syöpä. Sellaista asiaa ei ole jota viinalla voi korjata.

      • 666.666.666
        788 kirjoitti:

        Jumalan teot ovat oikeita, ei jumalattomatkaan tunne mitään armoa lähimmäisiään kohtaan, sen jokainen näkee maailmasta.

        Jumala ei olemattomana tee yhtään mitään, mutta hihhulit osoittavat pahuutensa eli lähimmäisraakuutensa aina. Ja se on yhtä tuomitsemisvimmaa.

      • 788
        666.666.666 kirjoitti:

        Jumala ei olemattomana tee yhtään mitään, mutta hihhulit osoittavat pahuutensa eli lähimmäisraakuutensa aina. Ja se on yhtä tuomitsemisvimmaa.

        Saat pitää Jumalaa vaikka kuinka olemattomana, mut tulet huomaamaan sen että uskovaiset ovat oikeassa, Jumalan olemassa olosta.

      • olet.tollo

        Suomessa ei ole futuuria.
        Jumalan olemassaolo olisi ihan hyvä havaita jo ennakkoon.
        Sinäkään et sitä havaitse.

      • 788
        olet.tollo kirjoitti:

        Jumalan olemassa olon jo huomaa silleen, että kun rukoilet jonkun ihmisen puolesta, se tuntee sen että hänen puolestaan on rukoiltu ja joku välittää. Mie ihmettelen niinkuin Suomessa kun ihminen sairastuu pahasti,niin ihmisten on niin vaikea luottaa Jumalaan ja pyytää häneltä apua.

        Valehtelussa olet mestari, mutta muuta et sitten osaakaan.

      • 788
        olet.tollo kirjoitti:

        Valehtelussa olet mestari, mutta muuta et sitten osaakaan.

        Se on sinun mielipiteesi,ilmankos se Jumala ei pysty ihmisiä auttamaan, kerta ei uskota Jeesukseenkaan.

      • olet.tollo
        788 kirjoitti:

        Se on sinun mielipiteesi,ilmankos se Jumala ei pysty ihmisiä auttamaan, kerta ei uskota Jeesukseenkaan.

        Jumala ei olemattomana voi mitenkään auttaa ketään.
        Sen sinä tiedät oikein hyvin itsekin.

      • 788
        olet.tollo kirjoitti:

        Jumala ei olemattomana voi mitenkään auttaa ketään.
        Sen sinä tiedät oikein hyvin itsekin.

        Jumala on olemassa ja tiedän myöskin että se voi auttaa, siksi en olekkaan jumalaton. Joka asiassa on kaksi puolta, miksi pitäisi sit olla pelkästään jumalaton?

      • olet.tollo
        788 kirjoitti:

        Jumala on olemassa ja tiedän myöskin että se voi auttaa, siksi en olekkaan jumalaton. Joka asiassa on kaksi puolta, miksi pitäisi sit olla pelkästään jumalaton?

        Jumala on vale, eikä vale auta mitenkään. Ei ole muuta puolta kuin ateismi, koska Jumala on paskapuhetta.

      • 788 kirjoitti:

        Olet erehtynyt, ei Kristinusko aiheuta mitään harmia, vaan ihmiset itse aiheuttavat harminsa. Mikä Suomessa aiheuttaa eniten harmia viina, se on pahin syöpä. Sellaista asiaa ei ole jota viinalla voi korjata.

        Otahan nuo kristityn laput pois silmiltäsi!

      • 788 kirjoitti:

        Se on sinun mielipiteesi,ilmankos se Jumala ei pysty ihmisiä auttamaan, kerta ei uskota Jeesukseenkaan.

        Ei ole vain "tollon" mielipide!

      • 788
        olet.tollo kirjoitti:

        Jumala on vale, eikä vale auta mitenkään. Ei ole muuta puolta kuin ateismi, koska Jumala on paskapuhetta.

        Mikäs se on kun saa ihmiset noin pahoin valtaansa ja tekemään lähimmisiään kohtaan vääryyttä. Sellainen ihminen ei ole oma itsensä joka toisia surmaa, paholainen sallii sen omillensa, mutta Jumala ei. Ehkä siinä pieni ero,ateistikaan ei selviä paholaisen touhuista, ilman Jumalan apua, kun sellaisia tulee.

      • strawberrymousse

        Paholaiset ja jumalat ovat olemassa vain siellä teidän teistien mielikuvitusmaailmassa. Ja teille on varattu vissiin ihan oma palsta tuolta missä voitte keskenänne näistä mielikuvituskavereistanne jutella? :)

      • 788
        strawberrymousse kirjoitti:

        Aika hyvin ateistilta, kun ei nää hyvää eikä pahaa maailmassa. Miten voitte uskoa sellaiseen mitä ette näe ,jos kerta ette usko sitä mitä näette.

      • strawberrymousse

        Kyllä minä havaitsemaani todellisuuteen uskon. Siinä tosin ei nyt vain satu olemaan niitä jumalia ja saatanoita. Nämä mielikuvitusolennot ovat olemassa vain siellä paimentolaismiehen taruissa.

      • olet.tollo
        788 kirjoitti:

        Mikäs se on kun saa ihmiset noin pahoin valtaansa ja tekemään lähimmisiään kohtaan vääryyttä. Sellainen ihminen ei ole oma itsensä joka toisia surmaa, paholainen sallii sen omillensa, mutta Jumala ei. Ehkä siinä pieni ero,ateistikaan ei selviä paholaisen touhuista, ilman Jumalan apua, kun sellaisia tulee.

        Hihhulit tappaisivat edelleenkin viattomia ihmisiä noitina, jos vaan laki sallis.
        Siinä sitä teikäläisten hyvyyttä.

      • 788
        strawberrymousse kirjoitti:

        Kyllä minä havaitsemaani todellisuuteen uskon. Siinä tosin ei nyt vain satu olemaan niitä jumalia ja saatanoita. Nämä mielikuvitusolennot ovat olemassa vain siellä paimentolaismiehen taruissa.

        No kukas se sit aiheuttaa ihmisille hyvää ja pahaa? Kukas se aiheutta katkeruutta ja kateutta ja pelkoa ihmisille?

      • 788
        olet.tollo kirjoitti:

        Hihhulit tappaisivat edelleenkin viattomia ihmisiä noitina, jos vaan laki sallis.
        Siinä sitä teikäläisten hyvyyttä.

        Ihminen tappaa ihmisiä , vaikka nykyään vaikka laki kieltääkin. Hitlerkin tappoi paljon syyttömiä ,Suomi ei ooppinut siintä mitään. Nykyään Eu on Saksan tilalla ja Venäjä siinä nokittain ja Suomi jaettu kohta kahtia se on kohta kuin sisällissodan aikaan. Eli historia toistaa itseänsä, se vaara tässä on.

      • 788 kirjoitti:

        Edelleenkään minä en ymmärrä, mikä kiire ateisteilla on todistusten suhteen, sen aika tulee sit kun tulee." Et sinäkään pysty päättämään seuraamuksista" En pysty, seuraamuksista päättämään. Nyt vaan odotellaan.

        Edelleenkään mä en ymmärrä miksi panttaat niiden todistusten suhteen, jos kerran sulla sellaisia on. Riittäisi, että sulla olisi yksikin konkreettinen todiste mutta sellaistakaan sulla ei ole. Sun on pakko siksi keksiä selityksiä siitä että jokainen kuoltuaan sen joutuisi kohtaamaan...piilousuttamisellasi muita helvettiin, vaikka siitä ei ole yhtään ainuttakaan todistetta että kuollut olisi kohdannut jotakin kuoltuaan, päinvastoin! Hiljaisuus on kuoleman merkki.
        Isoäitinikin eläessään uhkasi tulleensa mua ja serkkujani katsomaan sitten kuoltuaan, mutta ei ole näkynyt yhtäkään merkkiä siitä yli 10 vuoteen. Kuollut on siis kuollut eikä siitä mitään merkkejä näy vaikka raamattu sanoisi teille uskovaisille mitä hyvänsä.
        Kannattaisi jo vihdoinkin teidänkin luopua uskostanne, kun ette kuitenkaan mihinkään taivaaseen pääse vaikka kuinka uskoisitte. Kuoltuanne teillekin käy samoin kuin muille nisäkkäille - lopetatte vain olemasta. Ei ihminen ole mikään poikkeus vaan ihminen on eläin ja nisäkäs siinä missä muutkin!

      • 788 kirjoitti:

        "Jeesuskin kuulemma muutti veden viiniksi" Niinpä muuttikin ,mutta sen käyttö on aivan eri asia, eli ihmisen ei pitäisi antaa sille valtaa, koska ihminen joka juo paljon, ei ole oma itsensä, siis humalaan juominen. Myöskin viina tuhoaa monen ihmisen elämän, aiheuttamalla riippuvuutta. On se aika hyvin ateistilta joka on aivan varma,toisen ihmisen elämästä, muista kuitenkin, että mikään varma ei ole yhtävarma, kuin epävarma.

        "Myöskin viina tuhoaa monen ihmisen elämän, aiheuttamalla riippuvuutta."

        Uskomisella ja alkoholismilla ei ole mitään eroa. Kummatkin aiheuttavat ihmisille sairauksia mutta erilailla.

    • accidentti

      älkää syyttäkö Jumalaa, vaan sattumaa

      • gogadgetgo

        Ei kukaan uskovaisten mielikuvitusjumalaa oikeasti syytä :) Jännää vain kuinka näissä vanhoissa saduissa tämä jumalaksi tituleerattu olento epäonnistuu ja erehtyy niin usein :)

      • accidentti

        mitäs me sitten syytetään? avaruustomua. kyllä se on alkuräjähdyksen syytä kaikki uskovat ja uskonnot, alunperin. jossakin on syntipukki

      • vankkaa.faktaa

        Jotkut kuitenkin väittävät Jumalan luoneen kaiken, joten on syytä palauttaa moiseen potaskaan uskovat takaisin maan pinnalle. Vaikka eiväthän he malta sieltä pilvilinnoistaan tulla järkevien ihmisten joukkoon, koska he menettävät kuvittelemansa ikuisen elämän myöntäessään totuuden. Kuolleet uskovaiset näyttävät kaikesta huolimatta tältä (yhteiskuva Jonestownista): http://wssrmnn.net/wp-content/uploads/2016/11/Jonestown-massacre1.jpg

        Jonestowissa niin siellä se liha vaan on, henki ja sielu poissa.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Jonestowissa niin siellä se liha vaan on, henki ja sielu poissa.

        Voi hellanduudelidei, vai että siellä se liha vaan on. Kyllä ne on kuule korjattu jo pois. Samanlainen möykky jää sinusta, kun kuolet. Sielu on joidenkin aivokääpiöiden typerää satua.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Voi hellanduudelidei, vai että siellä se liha vaan on. Kyllä ne on kuule korjattu jo pois. Samanlainen möykky jää sinusta, kun kuolet. Sielu on joidenkin aivokääpiöiden typerää satua.

        Eikö ateisti tiedä mikä on ihmisen sielu? Valkaistaan pikkaisen, maanpäällinen ja lihallinen sielu, on verinäyte. Eli se on sellainen, josta nähdään kaikki, se on sielu.

      • muk11nmenevaa

        Kyllä me tiedämme että sielu, karma, aurat, jne ovat eri uskontojen keksimiä mielikuvitusasioita. Eikai tässä mitään epäselvää ole?

      • Ateisti1982EiKirj
        788 kirjoitti:

        Eikö ateisti tiedä mikä on ihmisen sielu? Valkaistaan pikkaisen, maanpäällinen ja lihallinen sielu, on verinäyte. Eli se on sellainen, josta nähdään kaikki, se on sielu.

        Sulla on näyttänyt epäonnistuvan täysin ne verikokeetkin. Olet kaikessa epäonnistunut ihminen ja siksi tarvitset uskoa jotta kykenisit valehtelemaan itsellesi olevasi parempi ihminen kuin muut. Säälittävää!
        Mene verikokeeseen niin kyllä ne lääkärit susta jonkun vian löytää, jollet itse pysty huomaamaan sitä. Skitsofreniakin kyetään havaitsemaan verikokein!

        Ei verinäytteestä näe kaikkea.

        Olet ateistien esimerkki juuri siintä kun tulee ekana kuokkaan 100-0 sit aloitetaan se haukkuminen, kun muuten ei pärjää. Näinhän ne mamikset tekee, ihan normaalia.

      • 788
        ich_werde_sein kirjoitti:

        Ei verinäytteestä näe kaikkea.

        Kyl siintä vaan suurin osa nähdään, mitä lihassa on.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Eikö ateisti tiedä mikä on ihmisen sielu? Valkaistaan pikkaisen, maanpäällinen ja lihallinen sielu, on verinäyte. Eli se on sellainen, josta nähdään kaikki, se on sielu.

        Sielu. Se on sepitteellinen henki, joka kuolee, kun siihen uskova hihhuli kuolee. Niin on käynyt kaikille kuolleille hihhuleille ja niin käy myöhemminkin. Verinäytteessä ei ole sielusta hippuakaan. Sielun toteamista varten otetaan näyte mielikuvituksesta ja sinähän annat niitä näytteitä yhtenään tänne palstalle :D

        Eikö lihallin sielu, mukamas ole verikokeet, siintä saadaan ihmisestä selville melkein kaikki. Henkinen sielu on sit aivan eri asia. Jumala tunnistaa omansa Jumalan sanan kautta, samoin uskovainen tunnistaa kun on oikea henki.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Eikö lihallin sielu, mukamas ole verikokeet, siintä saadaan ihmisestä selville melkein kaikki. Henkinen sielu on sit aivan eri asia. Jumala tunnistaa omansa Jumalan sanan kautta, samoin uskovainen tunnistaa kun on oikea henki.

        Juttusi ovat naurettavaa soopaa. Sinun sepitejumalasi ei pysty tunnistamaan mitään, koska se on ihmisten keksimää paskapuhetta. Ja grillaa sinä lihallinen sielusi aamupalaksesi.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Juttusi ovat naurettavaa soopaa. Sinun sepitejumalasi ei pysty tunnistamaan mitään, koska se on ihmisten keksimää paskapuhetta. Ja grillaa sinä lihallinen sielusi aamupalaksesi.

        Jeesus Kristus on Jumalan poika, siintä teille totuus. Odottakaa,kärsivällisyyttä ateistit päivä kerrallaan, kuljette totuutta kohti.

      • apuaonsaatavilla

        Jeesuksesi on paimentolaismiehen keksimää kansantarinaa. Jos saamasi uskonnollinen aivopesu haittaa selkeästi elämääsi, niin siihen saa kyllä apua ja tukea.

      • 788
        apuaonsaatavilla kirjoitti:

        Jeesuksesi on paimentolaismiehen keksimää kansantarinaa. Jos saamasi uskonnollinen aivopesu haittaa selkeästi elämääsi, niin siihen saa kyllä apua ja tukea.

        Jeesus Kristus elää nykyäänkin, mut mites tieteen apinat, niistä ei ole kirjoiteltu ikinä mitään, luulis kerta ihminen on apinasta, olis joku juttu olevan pidemmänajan takaa, siksi se ei pidä paikkansa yhtään. Tai mistä näitä ateisteista tietää, mistä apinan siittimestä ne ovat tulleet. Ihminen on ihminen ja eläin on eläin.

        Onneksi sinä olet sentään puhuva aasi. Et ole simpanssin kaltainen kuin vain 98-prosenttisesti. Loput ovat puhuvaa aasia.

        Sivumennen sanottuna Jeesus on silkkaa ihmisten kirjoittamaa sepitystä. Aivan kuin Mustanaamio, mies joka ei koskaan kuole. Sinäkin kuljet kohti totuutta ja se on se, että sinä kuolet. Kukaan ei tuollaista halua ikuisesti katsella. Se on varma se.

        Kyllä kuolen maanpäällisesti, se on totta niin pitää ateistinkin tehdä, sit siintä eteenpäin onkin aivan eri asia, kuinka meille käy, mutta todistusta on kuolemanjälkeisestä elämästä , se on totuus. Eihän sinun nytkään tarvitse minua katsella, miten voit uskoa yleensä että olen olemassa, haamullekko kirjoittelet.

        Sit siintä eteenpäin sulla kuin mullakin on aivan samanlainen loppu: ruumiimme kuskataan kätevästi piiloon. Tuo lapsellinen uhoamisesi ei siihen tuo minkäänlaista erivapautta. Kuolemanjälkeiset horinasi ovat harhahöperöisen hulluutta eivätkä mitään todistusta. Jos sinulla olisi ihan oikeat todisteet esittää, tässä kohtaa sinulla olisi mitä parhain tilaisuus se tehdä. Mutta kun sinulla ei ole muuta näyttää kuin valheelliset väitteesi. Siinä se ja niele se totuus. Koeta nyt tonttu jo viimein tämä tajuta. Vai kykeneekö tyhjällä päävärkilläsi mitään tajuamaan?

        jumalattoman on aivan tuha horista se ei muuta mitään, Jumala on olemassa sillä selvä, vaikka jumalaton ei ikinä saisi mitään todistusta. Jumalan olemassa olosta minulla on todistus, mutta se on eri asia, milloin se julkaistaan ja missä. Uskovaiset tietää sen, että kerta olen valon todistaja, silloin pitää olla myöskin jotakin näyttöä asiasta. Se on totuus.

        Jumalaa ei ole, ellei toisin todisteta. Väitteesi eivät riitä kuin valehteluun, jonka osaatkin todella hyvin. Olet onnistunut huijaamaan jopa itsesi uskomaan olemattomiin. Se on totuus.

      • 788 kirjoitti:

        Kyl siintä vaan suurin osa nähdään, mitä lihassa on.

        Kaikki, vai vain suurin osa?

      • 788
        ich_werde_sein kirjoitti:

        Kaikki, vai vain suurin osa?

        Eiköhän siintä kaikki nähdä.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Jumalaa ei ole, ellei toisin todisteta. Väitteesi eivät riitä kuin valehteluun, jonka osaatkin todella hyvin. Olet onnistunut huijaamaan jopa itsesi uskomaan olemattomiin. Se on totuus.

        Se on totuus, Jumala on olemassa. ateisti saa väittää, uskovaiset tulee tietämään sen ainakin, siintä pidän huolen. Koska olen valon todistaja, silloin pitää sanaa viedä eteenpäinkin. Olen sen takia joutunut olemaan pikkaisen hiljemmin asian kanssa, koska en ole halunnut julkisuutta perheeni takia. Siintä on melkein 20v aikaa kun kaikki tapahtui, mutta kun ei ole ollut mitään hätää Suomalaisilla, olen antanut asian olla vaan.

      • 788 kirjoitti:

        Eiköhän siintä kaikki nähdä.

        Minulla on kolme vaivaa, ne eivät näy verikokeissa.

        Määrittele kaikki.

      • 788
        ich_werde_sein kirjoitti:

        Minulla on kolme vaivaa, ne eivät näy verikokeissa.

        Määrittele kaikki.

        En tiedä, koska en ole lääkäri. Jotain viiruksia varmaan, bakteeri peräisiä jos ovat niin näkyvät.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Se on totuus, Jumala on olemassa. ateisti saa väittää, uskovaiset tulee tietämään sen ainakin, siintä pidän huolen. Koska olen valon todistaja, silloin pitää sanaa viedä eteenpäinkin. Olen sen takia joutunut olemaan pikkaisen hiljemmin asian kanssa, koska en ole halunnut julkisuutta perheeni takia. Siintä on melkein 20v aikaa kun kaikki tapahtui, mutta kun ei ole ollut mitään hätää Suomalaisilla, olen antanut asian olla vaan.

        Jumala on suurta huijausta. Se on totuus. Sitä et valehtelullasi muuksia muuta. Pyydä se Jumala tänne kommentoimaan, ettei sinun yksinäsi tarvitse täällä kirjoitella potilaspehmeitä. No siinähän sinä et tietenkään onnistu. Se on totuus. Vai valon todistaja HAH! Sinä et todista muuta kuin että päässäsi viiraa ja pahasti.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        En tiedä, koska en ole lääkäri. Jotain viiruksia varmaan, bakteeri peräisiä jos ovat niin näkyvät.

        "En tiedä, koska en ole lääkäri."

        Sinä et tosiaan tiedä mitään, koska asiallisesti olet potilas.

        Odotteleppas ateisti, kun totuus tulee julki niin te huomaatte kuinka tyhmiä ja sokeita te olette. Ketään ei pitäisi tyhmäksi, eikä sokeaksi sanoa, anteeksi vaan siintä, mut näin vaan asia on.

        Nykyään taitaa olla lääkäritkin olla maanantai malleja, leikataan ihmisiä vääristä paikoista, sanotaan että siihen mennessä kuolee ja elää vielä nykyäänkin. ateisti näkee siinäkin, kuinka kaikki teidän tietonne ja taitonne valuu hukkaan. Mitä siintä on hyötyä vaikka olisi tieto, mutta kun se ei kulje joku päivä eteenpäin, eikä ole taitoa, kun Jumala ei suo ihmisille sitä.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Odotteleppas ateisti, kun totuus tulee julki niin te huomaatte kuinka tyhmiä ja sokeita te olette. Ketään ei pitäisi tyhmäksi, eikä sokeaksi sanoa, anteeksi vaan siintä, mut näin vaan asia on.

        Olet sinä vaan sairas valopää. Ja ilman todisteen todistetta käyt täällä valehtelemassa. Oikeaa nimeäsi et kehtaa tietenkään sanoa potilas.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Nykyään taitaa olla lääkäritkin olla maanantai malleja, leikataan ihmisiä vääristä paikoista, sanotaan että siihen mennessä kuolee ja elää vielä nykyäänkin. ateisti näkee siinäkin, kuinka kaikki teidän tietonne ja taitonne valuu hukkaan. Mitä siintä on hyötyä vaikka olisi tieto, mutta kun se ei kulje joku päivä eteenpäin, eikä ole taitoa, kun Jumala ei suo ihmisille sitä.

        Joo, sinut on tosiaan leikattu väärästä paikasta. Sinulta olisi pitänyt leikata pää pois, koska ei siitä turhakkeesta sinulle ole mitään hyötyä. Valopää säteilee sinulla ihan suotta ja valuttaa sinut aivan hukkaan lapsellisten höpinöittesi tahdissa.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Olet sinä vaan sairas valopää. Ja ilman todisteen todistetta käyt täällä valehtelemassa. Oikeaa nimeäsi et kehtaa tietenkään sanoa potilas.

        Ei ole vielä todisteiden aika. Ei tarvitse vielä niihin palataan, sit kun sen aika tulee. Siihen saakka saatte hämmentää aivan vapaasti.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Ei ole vielä todisteiden aika. Ei tarvitse vielä niihin palataan, sit kun sen aika tulee. Siihen saakka saatte hämmentää aivan vapaasti.

        Kuolleet eivät näe enää mitään tollo.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Kuolleet eivät näe enää mitään tollo.

        Ei sitä tarvitse olla kuollut.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Ei sitä tarvitse olla kuollut.

        Niin sinähän sen aivokuolleena tiedät.

      • 788 kirjoitti:

        Olet ateistien esimerkki juuri siintä kun tulee ekana kuokkaan 100-0 sit aloitetaan se haukkuminen, kun muuten ei pärjää. Näinhän ne mamikset tekee, ihan normaalia.

        Taidat olla niitä uskovaisia jotka kerskuvat olevan kaikessa oikeassa ja muut väärässä. Siis ei todellakaan ole ihme että teitä hihhuleita haukutaan ja pidetään mielevikaisina kun kerran te käyttäydytte muita ihmisiä kohtaan epätasa-arvoisesti ja kunnioittamattomasti. Kokeilkaa joskus pyytää edes anteeksi käytöstänne homoseksuaaleilta niin voisin pitää teitä jossakin määrin jopa puolittain inhimillisinä ihmisinä. Te olette oikeuttaneet itsenne mollaamaan kaikkea, mikä on "raamattunne vastaista" vaikka tosiasiassa homoseksuaalisuus ei ole edes raamatn vastaista!
        Jos se kirottu raamattunne olisi kirjoitettu vasta 1900-luvulla niin se olisi joutanut karanteeniin samoin kuin Hitlerin teos "Mein Kampf"!
        Oletteko te ymmärtäneet, että Hitler piti raamattua esikuvana teostaan kirjoittaessa?! Ei esimerkiksi koraania. Te sivuutatte raamatusta ne kohdat, joista Hitler erityisesti piti mutta silti te olette "ihmisten vihaajia".

      • 788 kirjoitti:

        En tiedä, koska en ole lääkäri. Jotain viiruksia varmaan, bakteeri peräisiä jos ovat niin näkyvät.

        Ei, vaan tinnitus, onnettomuudessa irronnut pikkurilli ja toisessa onnettomuudessa vaurioitunut silmä. Joko verinäytteestä näkyy kaikki tai sitten ei. Et voi siirtää maalitolppaa koko ajan.

    • 55576gh

      On paljon uskovaisksi itseään nimittäviä, jotka eivät ole Jumalan lapsia, koska eivät ole uudestisyntyneet, eikä heidän sydämmissään ole Pyhä Henki, jonka kautta Jumalan pyhyys tulee heidän sydämmiinsä. On myös niitä jotka ovat luopuneet uskosta ja heillä on enää se nimi että ovat uskovaisia, vaikka ovat samassa tilassa kuin jumalaton ja heidän elämässää on samanlaista syntiä, kuin uskost aosattomallakin, koska ovat synnin orjia uudelleen.
      Tässä muutama jae Raamatusta.
      2Piet. 2:1 Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.
      5Moos. 13:2 ja jos sitten todellakin tapahtuu se tunnusteko tai ihme, josta hän puhui sinulle sanoen: 'Lähtekäämme seuraamaan muita jumalia, joita te ette tunne, ja palvelkaamme niitä',
      5Moos. 13:3 niin älä kuuntele sen profeetan puhetta tai sitä unennäkijää, sillä Herra, teidän Jumalanne, ainoastaan koettelee teitä tietääksensä, rakastatteko Herraa, teidän Jumalaanne, kaikesta sydämestänne ja kaikesta sielustanne.
      5Moos. 13:4 Seuratkaa Herraa, teidän Jumalaanne, häntä peljätkää ja pitäkää hänen käskynsä, häntä kuulkaa, häntä palvelkaa ja hänessä kiinni riippukaa.
      5Moos. 13:5 Mutta se profeetta tai unennäkijä surmattakoon, sillä hän on julistanut luopumusta Herrasta, teidän Jumalastanne, joka vei teidät pois Egyptin maasta ja vapahti sinut orjuuden pesästä, ja on tahtonut vietellä sinut siltä tieltä, jota Herra, sinun Jumalasi, käski sinun vaeltaa. Poista paha keskuudestasi.
      5Moos. 13:6 Jos sinun veljesi, sinun äitisi poika, tai sinun poikasi tai tyttäresi tai vaimo, joka on sylissäsi, tai ystäväsi, joka on sinulle kuin oma sielusi, salaa houkuttelisi sinua ja sanoisi: 'Käykäämme palvelemaan muita jumalia', joita et sinä tunne eivätkä sinun isäsi tunteneet
      Matt. 24:11 Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
      Ap.t. 20:29 Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä,
      1Kor. 11:19 Täytyyhän teidän keskuudessanne olla puolueitakin, että kävisi ilmi, ketkä teistä kestävät koetuksen.
      1Tim. 4:1 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
      1Tim. 4:2 valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty
      2Tim. 3:1 Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
      2Tim. 3:2 Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
      1Joh. 2:22 Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.
      1Joh. 4:1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
      2Joh. 1:7 Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.
      Juud. 1:4 Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen.
      Juud. 1:18 sanoen teille: "Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan."

      • vankkaa.faktaa

        Ei ihme, että hihhulit tulevat sekopäiksi, koska lukevat tuollaista sontaa.

    • najukak

      Surullista lukea miten paljon onkaanJumalanpilkkaajia liikkeellä tänä aikana.Se valitettavasti kuuluu tähänpäivään,sillä Jumalansana on vastenmielistä niille,jotka kadotukseen ovat matkalla!

      • vankkaa.faktaa

        Surullista lukea, että olet typerys. Katsos Jumala ei olemattomana pahastu ns. jumalanpilkasta vaan herneen ottavat nenäänsä nättinokkaiset hihhulit. Jumala ei koskaan saavu oikeudenkäyntiin, jossa käsitellään jumalanpilkka-asiaa. Ei siitäkään huolimatta, että kyseessä on asianomistajarikos. Sen sijaan sali on täynnä tuohtuneita hihhuleita, jotka luuloistaan
        huolimatta eivät koskaan pääse taivaaseen.

        Ei mahda mitään vankkaa,faktaa jos sinulla ei Jumalaa ole olemassa, mut et sinä voi sitä tietää, onko toisilla Jumala olemassa. Toisilla on myöskin elämästään muitakin kokemuksia, eikä pelkästään jumalattoman elämää. jumalattomien pitää elää sit sitä jumalattoman elämää,kerta muuta ei ole.

        Hulluilla on harhansa ja he pitävät niitä ihan oikeasti tosina.
        Valitettavasti he joutuvat elämään sellaista "elämää".

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Hulluilla on harhansa ja he pitävät niitä ihan oikeasti tosina.
        Valitettavasti he joutuvat elämään sellaista "elämää".

        Ei mahda mitään, sit pitää vaan ateistin odotella ,sithän näätte, ketkä niitä hulluja on ja ketkä eivät.

      • olenateisti
        788 kirjoitti:

        Ei mahda mitään, sit pitää vaan ateistin odotella ,sithän näätte, ketkä niitä hulluja on ja ketkä eivät.

        Kaikki me kuollaan, sekä ateisti että uskova. Sitten olemme kuolleita, emmekä ole enää päättelemässä kummat ovat hulluja. Eikö olekin lohdullista....

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Ei mahda mitään, sit pitää vaan ateistin odotella ,sithän näätte, ketkä niitä hulluja on ja ketkä eivät.

        Kuoleman jälkeen ei meistä kumpikaan näe edes unia.
        Siihen ne teikäläisten hullutukset loppuvat.

      • 788
        olenateisti kirjoitti:

        Kaikki me kuollaan, sekä ateisti että uskova. Sitten olemme kuolleita, emmekä ole enää päättelemässä kummat ovat hulluja. Eikö olekin lohdullista....

        Se on jännä et ateistin pitää vaan jauhaa sitä samaa paskaa, sehän nähdään sit kuoleman jälkeen. Toiset näkee jo ennen sitäkin.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Kuoleman jälkeen ei meistä kumpikaan näe edes unia.
        Siihen ne teikäläisten hullutukset loppuvat.

        Se saa olla teidän näkemys, että ei ole mitään kuoleman jälkeen, erehdytte. Saattaa olla, et ateisti ei nääkkään mitään, en tiedä sitä.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Se saa olla teidän näkemys, että ei ole mitään kuoleman jälkeen, erehdytte. Saattaa olla, et ateisti ei nääkkään mitään, en tiedä sitä.

        Aina vaan jaksat jauhaa tuota lapsellista hullun paskaa. Kuoleman jälkeen ei kukaan näe yhtään mitään. "en tiedä sitä" Joo siinäpä se. Et tiedä mitään, mutta silti jaksat höperöidä joutavia ja levittää sontaasi. Lopeta jo tuo valehtelusi, potilas.

      • olenateisti
        788 kirjoitti:

        Se on jännä et ateistin pitää vaan jauhaa sitä samaa paskaa, sehän nähdään sit kuoleman jälkeen. Toiset näkee jo ennen sitäkin.

        Ei se ole mitään p..skaa, sinä suustasi siivoton uskova. Ateismi on avoimin silmn maailmaa ja elämää katsovan ihmisen ainoa oikea valinta.Eikä se ole edes valinta vaan johtopäätös kaikesta mitä me näemme. Kuvitelmat pysyvät aina kuvitelmina.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Aina vaan jaksat jauhaa tuota lapsellista hullun paskaa. Kuoleman jälkeen ei kukaan näe yhtään mitään. "en tiedä sitä" Joo siinäpä se. Et tiedä mitään, mutta silti jaksat höperöidä joutavia ja levittää sontaasi. Lopeta jo tuo valehtelusi, potilas.

        Itsestäni tiedän, koska olen käynyt kuoleman rajamailla, tiedän myöskin mitä tulee vastaan. Se takia minulla on myöskin itselleni todistus, Jumalan olemassa olosta.

      • 788

        Sensiaan esiaviottoman seksin hedelmä: Jeesus, salli minulle pahan. Varokaa kaikki kristittyjä!

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Itsestäni tiedän, koska olen käynyt kuoleman rajamailla, tiedän myöskin mitä tulee vastaan. Se takia minulla on myöskin itselleni todistus, Jumalan olemassa olosta.

        Käynti kuoleman rajamailla ei todista yhtään mitään. Esimerkiksi leikkauksessa ihminen nukutetaan ja hän on käytännössä kuollut. Jopa hänen hengitystään on ylläpidettävä. Sieltä he vaan nukutetut tulevat taas tänne näin meidän keskellemme. Olisit kuollut oikein kunnolla. Ollut pari vuotta haudassa ja tullut sitten kertomaan, millaista oli. Olisi hiukan vakuuttavampaa todistetta kuin nuo sinun typerät hallusinaatiosi ja heikkomieliset kuvitelmasi.

      • 3445
        788 kirjoitti:

        Sensiaan esiaviottoman seksin hedelmä: Jeesus, salli minulle pahan. Varokaa kaikki kristittyjä!

        trolli

      • 3445
        788 kirjoitti:

        Sensiaan esiaviottoman seksin hedelmä: Jeesus, salli minulle pahan. Varokaa kaikki kristittyjä!

        trolli

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Käynti kuoleman rajamailla ei todista yhtään mitään. Esimerkiksi leikkauksessa ihminen nukutetaan ja hän on käytännössä kuollut. Jopa hänen hengitystään on ylläpidettävä. Sieltä he vaan nukutetut tulevat taas tänne näin meidän keskellemme. Olisit kuollut oikein kunnolla. Ollut pari vuotta haudassa ja tullut sitten kertomaan, millaista oli. Olisi hiukan vakuuttavampaa todistetta kuin nuo sinun typerät hallusinaatiosi ja heikkomieliset kuvitelmasi.

        Tiedätkö että siinä on vielä suuri ero kun ihminen nukutetaan, kuin että se käy lähellä kuolemaa. Minut on myös nukutettu. Armokuolema on esim. sellainen että ihminen laitetaan ennen aikaisesti maailmasta pois, Jumala ei välttämättä siihen edes puutu, sen ihmisen henki jää leijumaan johonkin tyhjyyteen. Sellainen ihminen jolla päivät ovat täynnä oikeasti, Jumala ottaa sen pois.

        Sinähän olet moneen kertaan todennut, ettet tiedä mistään mitään ja kommenttisi todistavat tuo asian perin juurin. Nukutettu ihminen on kuollut, sillä hän ei voi ylläpitää omaa hengitystään. Se täytyy koneellisesti hoitaa. Minutkin on nukutettu, enkä silloin nähnyt mitään valohallusinaatioita kuten sinä. Ei sille voi mitään, että pollasi on pipimpää sorttia ja kuvittelet ihan kaiken johtuvaksi jostain mielikuvitusolennosta. Sellaisia ei kuitenkaan aikuisten oikeasti ole.

        Ei pidä paikkaansa, silloin sinä olet vasta kuoleman laidalla, kun sinua elvytetään ja olet kuolemaan menossa. Et sinä ole mihinkään kuolemaan menossa, jos sinua leikataan ja herätetään sen jälkeen. Minä en ollut silloin nukuksissa vaan leikkaus pöydällä elossa ja puudutusaineesta sain allergisen reaktion. Jonka johdosta sykkeeni nousi maksimiin ja sen jälkeen jouduttiin tekemään diapamilla suoraan suoneen toimenpide, joka lamautti täydellisesti aivotoiminan, eli en muistanut edes itse hengittää,hoitajat olivat niin panikissa, että alkoivat läpsimään naamalleni, että saivat minut virkoamaan. ja hengittämään. Hoitajat sanoivat aikaisemmin, että olet nuori urheileva tyyppi, että kestät tämän kaiken. Mutta Jumalan todistukset tapahtuivat jo muutamaa päivää ennen tapahtumaa.

        Turhaa ne sinua naamaan läpsivät. Olisivat antaneet mennä vaan ja palanneet asiaan pari vuotta myöhemmin. Olisit sitten kaksi vuotta myöhemmin tullut takaisin ruumiiseesi ja kertonut jänniä juttuja taivaallisesta elosta. Muutakin kuin valojen välkettä. Voi veljet kun jäi ihmeelliset tarinat kuulematta.

        Ja nukutettu ihminen on käytännössä kuollut. Hän ei tiedä mistään mitään eikä pysty ilman koneellista apua edes hengittämään. Jos konevoima lopetaan, nukutettu ei omin voimin hengitä. Sellaiseen tilaan uskovainenkin kuoltuaan joutuu ja siihen loppuvat turhat läpälässynläät ikielosta.

        Ei se ihminen silloin ole lähelläkään kuolemaa, jos se nukutetaan ja herätetään ylös vaikka olet hengityskoneessa. Mutta jos jostakin syystä et selviä siintä leikkauksesta ja nukutuksesta ilman elvytystä, silloin saatat käydä lähellä kuolemaa. Se ei ole silloin luojan järjestämä kuolema kun ihminen laitetaan nukuksiin ja koneella pidetään elossa. Eli sama asia armokuolemassa, Jumala ei ole sitä järjestänyt, vaan ihminen järjestänyt itse kuolemansa, eli silloin voi olla pimeys vastassa.

        Varmasti sinä oletkin eloisimmillasi nukutuksen aikaan konevoimalla hengittävänä. Suurta muutosta aivotoiminnassasi tuskin tapahtuu. Konevoimalla hengittävä nukutettu henkilö ei kuitenkaan normaalisti kirjoittele, imuroi, pese pyykkiä, laita ruokaa tai edes syö sitä. Hän on siis kuin kuollut, eikä selviä tilanteesta ilman elvytystä. Sinä nyt tietenkin pystyt silloinkin jopa rukoilemaan, sehän on selvä se, etkä edes ole lähellä kuolemaa.

        Armokuolema on kärsivän ihmisen itse pyytämä armahdus surkeaan tilanteeseensa. Sinunlaisesi pirut tietenkin sallisivat vain kärsimyksen jatkuvan, koska teikäläiset eivät itse tiedä sairaudesta yhtään mitään. Kuten ette tiedä mistään muustakaan. "Tietonne" perustuu pelkkään luuloon ja höperöharhoihin. Olette hyvin pimeitä.

        Armokuolemaa ken haluaa, pitäs laittaa ehdottomasti lääkkeet pois käytöstä ensinnä ja elvytyskielto. Nyt niitä kidutetaan lääkkeiden voimalla. Silloin ihminen ei ole lähelläkään kuolemaa jos nukutetaan vaikka olet koneessa, jos ihmisellä elimistö toimii normaalisti. Silloin jos otetaan töpseli pois seinästä ja ihminen ei omin voimin pysty hengittämään ja elimistö ei toimi oma toimisesti.

        Jumalaa ei ole, jos ihminen joutuu turvautumaan armokuolemaan. Jumala pitää silloin ehdottomasti kieltää ja sinunkin pitää se mieltää. Hyvä ja armollinen Jumala ei sallisi ihmisen kitua ja kärsiä. Armokuolema todistaa Jumalan olemattomuuden. Sinultakin pitää vetää töpseli nokastasi irti, sähkösika. Kukaan ei menetä siinä mitään, mutta tuotat kuolemallasi suuren ilon läheisillesi.

        Jeesus kärsi ihmisten syntien takia ristillä, eikä kärsimysten takia. Kyl minä uskon, että sellaisella ihmisellä ei ole Jumalaa ole, joka joutuu turvautumaan armokuolemaan, tai siis se on menettänyt sen teoillansa ja ei ole sopinut niitä. Kaikella on myös tarkoitus, silläkin että sairas ihminen ei pääse pois vaan sen pitää kärsiä. Eihän paholainenkaan sääli yhtään ketään, miksi Jumalan pitäisi sääliä. Sen takia koskaan ihmisen ei kannata olla ateisti ja tehdä sovinto Jumalan kanssa tarpeeksi aikaisin.

      • 3445
        788 kirjoitti:

        Sensiaan esiaviottoman seksin hedelmä: Jeesus, salli minulle pahan. Varokaa kaikki kristittyjä!

        Ka katkera trolli.

      • jupitero

        Tietoisuus on fyysisten aivojemme tuottama eikä ole mitään näyttöä siitä että sitä voisi olla ilman fyysisiä aivoja. Voimme myös hyvin demonstroida miten erilaiset kemikaalit ja sairaudet vaikuttavat tietoisuuteemme, luoden esimerkiksi hallusinaatioita.

        Lääketieteessä kuolema tarkoittaa elimistön toimintojen pysyvää lakkaamista. Kuolinhetki voidaan määritellä verenkierron ja hengityksen loppumisena (sydänkuolema, kliininen kuolema) tai aivojen toiminnan loppumisena (aivokuolema).

        Yksikään kuollut ei ole vielä tullut takaisin. Jos näin olisi, ei hän olisi oikeasi ollut kuollut. Ja mistään jumalista ei ole mitään todisteita, eikä siitä että tietoisuutta voisi olla ilman fyysisiä aivoja.

      • 788
        jupitero kirjoitti:

        Niin mutta kun nyt on ollut puhe kuoleman rajamailla käymisestä eikä kuolemasta.Eli esim.ihmiseltä pysähtyy sydän ja lääkärit elvytyksen kautta saavat sinut takaisin elämään, vaikka sähköllä. Sama koskee myöskin aivoja, eli ihmiseltä lamautetaan aivotoiminta kyvyttömäksi ja elvyttämällä palautetaan elämään.Eli ihmisen aivot ovat silloin käytännössä kuolleet, koska et pysty tekemään mitään, etkä tajuamaan mitään, eli ihminen kuolee, jos sitä ei saada elvytettyä. Eli ihminen käy silloin toisella puolella ,mut se otetaan takaisin.Jumala on olemassa siintäkin on todisteita.

      • jupitero

        "Eli ihmisen aivot ovat silloin käytännössä kuolleet, koska et pysty tekemään mitään"

        Ei. Aivot eivät ole edes käytännössä kuolleet sillä aivokuolemalla tarkoitetaan tilannetta, jossa aivojen toiminta on peruuttamattomasti loppunut.

        "Eli ihminen käy silloin toisella puolella ,mut se otetaan takaisin"

        Ei ole mitään todisteita siitä että käyt jossain. Voit esimerkiksi herätä keskellä yötä unesta, jossa olit juuri Canarian saarten hiekkarannoilla. Et sinä toki oikeasti siellä ollut, tämä oli vain aivojesi tuottamaa fiktiota, sen järjestellessä viimevikon lomareissun muistoja.

        "Jumala on olemassa siintäkin on todisteita."

        Näitä eri jumalia on ajansaatossa keksitty jo noin 500 000 erilaista. Suurinosa on jo painunut unholaan ja yhdestäkään jumalaolennosta ei ole ensimmäistäkään todistetta.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Jeesus kärsi ihmisten syntien takia ristillä, eikä kärsimysten takia. Kyl minä uskon, että sellaisella ihmisellä ei ole Jumalaa ole, joka joutuu turvautumaan armokuolemaan, tai siis se on menettänyt sen teoillansa ja ei ole sopinut niitä. Kaikella on myös tarkoitus, silläkin että sairas ihminen ei pääse pois vaan sen pitää kärsiä. Eihän paholainenkaan sääli yhtään ketään, miksi Jumalan pitäisi sääliä. Sen takia koskaan ihmisen ei kannata olla ateisti ja tehdä sovinto Jumalan kanssa tarpeeksi aikaisin.

        "Jeesus kärsi"
        Voi jeesus sentään sun juttujas potilas. Jeesushan oikein halusi mennä sinne ristille riippumaan. Kaikkivoiva Jumala olisi voinut estää moisen kidutuksen kaikkivoimaisuudessaan, mutta ei sadistina halunnut sellaista vaan halusi katsella poikansa kidutusta. Voi kuinka sairas isä :(

        Ja sellaista mielikusetusolentoa hihhulit sitten palvovat kilvan kivana. Tosi surullista tosiaan :(
        Olette te prrrrrkeleestä, ei voi muuta sanoa

      • 788
        jupitero kirjoitti:

        "Eli ihmisen aivot ovat silloin käytännössä kuolleet, koska et pysty tekemään mitään"

        Ei. Aivot eivät ole edes käytännössä kuolleet sillä aivokuolemalla tarkoitetaan tilannetta, jossa aivojen toiminta on peruuttamattomasti loppunut.

        "Eli ihminen käy silloin toisella puolella ,mut se otetaan takaisin"

        Ei ole mitään todisteita siitä että käyt jossain. Voit esimerkiksi herätä keskellä yötä unesta, jossa olit juuri Canarian saarten hiekkarannoilla. Et sinä toki oikeasti siellä ollut, tämä oli vain aivojesi tuottamaa fiktiota, sen järjestellessä viimevikon lomareissun muistoja.

        "Jumala on olemassa siintäkin on todisteita."

        Näitä eri jumalia on ajansaatossa keksitty jo noin 500 000 erilaista. Suurinosa on jo painunut unholaan ja yhdestäkään jumalaolennosta ei ole ensimmäistäkään todistetta.

        Toisilla on Jumalasta todistuksia ja toisilla ei,toisilla on rahaa, toisilla ei. Aivokuolemalla tarkoitetaan, että aivot ovat peruutamatomasti loppu toiminasta. Et vissiin ymmärrä, että ihmiselle voi tulla vaikka sydämmen pysähdys eikös se ole aivokuollut ihminen hetkellisesti, jos sinä et pysty aivoilla tekemään mitää olet koomassa,mutta silloin olet lopullisesti aivokuollut kun olet kuollut. Tiedekkin jos saisi pikkaisen valkaisua, sekin myöntäisi, että Jumala on olemassa,mut kun se ei saa, jos joku ei kerro.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        "Jeesus kärsi"
        Voi jeesus sentään sun juttujas potilas. Jeesushan oikein halusi mennä sinne ristille riippumaan. Kaikkivoiva Jumala olisi voinut estää moisen kidutuksen kaikkivoimaisuudessaan, mutta ei sadistina halunnut sellaista vaan halusi katsella poikansa kidutusta. Voi kuinka sairas isä :(

        Ja sellaista mielikusetusolentoa hihhulit sitten palvovat kilvan kivana. Tosi surullista tosiaan :(
        Olette te prrrrrkeleestä, ei voi muuta sanoa

        Ai kuinka monella ateistillakin on sellainen isä maanpäällisesti, joka katsoo poikansa kärsivän ja ovat niin paatuneita, että eivät pysty pojallensa edes sen vertaa rakkautta näyttämään, että auttaisivat. Mistäs se sit on?

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Ai kuinka monella ateistillakin on sellainen isä maanpäällisesti, joka katsoo poikansa kärsivän ja ovat niin paatuneita, että eivät pysty pojallensa edes sen vertaa rakkautta näyttämään, että auttaisivat. Mistäs se sit on?

        En voi sille mitään, että sinun uskovaisen isä on näemmä kiduttanut sinut aivokääpiöksi. Tosi kurjaa kyllä. Rakkautta et ole saanut osaksesi, etkä siksi pysty sitä muille antamaan. Voi kuinka surullista :(

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        En voi sille mitään, että sinun uskovaisen isä on näemmä kiduttanut sinut aivokääpiöksi. Tosi kurjaa kyllä. Rakkautta et ole saanut osaksesi, etkä siksi pysty sitä muille antamaan. Voi kuinka surullista :(

        Aina pystyn rakkautta antamaan enemmän, kuin yksikään ateisti. Jeesus Kristus on voittanut teidät jo aikoja sitten.

      • 34444
        788 kirjoitti:

        Sensiaan esiaviottoman seksin hedelmä: Jeesus, salli minulle pahan. Varokaa kaikki kristittyjä!

        rölli

      • jupitero

        "Toisilla on Jumalasta todistuksia ja toisilla ei.."

        Ja todistuksia on tuhansista eri jumalista, jotka ovat keskenään ristiriidassa. Voit myös käydä juttelemassa kymmenille tuhansille ihmisille, jotka todistavat sinulle tulleensa alieneiden kaappaamiksi. Joillain ihmisillä on myös todistuksia siitä että kaukoreiki toimii ja että tarotkorteilla voi ennustaa tulevaisuutta. Mitään kunnon tarkastelua nämä väitteet eivät kestä.

        "Et vissiin ymmärrä, että ihmiselle voi tulla vaikka sydämmen pysähdys eikös se ole aivokuollut ihminen hetkellisesti,"

        Ei. Tämä vain tarkoittaa että henkilön veri ei kierrä, josta seuraa kyllä sekunneissa tajuttomuus. Useamman minuutin jälkeen aivojen toiminta lakkaa pysyvästi ja tästä tilasta ei lääketiede ainakaan vielä kykene ihmistä elvyttämään.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Aina pystyn rakkautta antamaan enemmän, kuin yksikään ateisti. Jeesus Kristus on voittanut teidät jo aikoja sitten.

        Eipä tuo "rakkaus" sinulla mitenkään tule ilmi.
        Tuomitsemisvimma sen sijaan sinulla on kaiken aikaa kommenteissasi esillä.
        Sitä lähimmäisraakuutta hihhulit nimittävät lähimmäisrakkaudeksi.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Eipä tuo "rakkaus" sinulla mitenkään tule ilmi.
        Tuomitsemisvimma sen sijaan sinulla on kaiken aikaa kommenteissasi esillä.
        Sitä lähimmäisraakuutta hihhulit nimittävät lähimmäisrakkaudeksi.

        Totuuden saa sanoa, Raamattu on Jumalan sanaa ja se tulee totuudesta.

      • 788
        jupitero kirjoitti:

        "Toisilla on Jumalasta todistuksia ja toisilla ei.."

        Ja todistuksia on tuhansista eri jumalista, jotka ovat keskenään ristiriidassa. Voit myös käydä juttelemassa kymmenille tuhansille ihmisille, jotka todistavat sinulle tulleensa alieneiden kaappaamiksi. Joillain ihmisillä on myös todistuksia siitä että kaukoreiki toimii ja että tarotkorteilla voi ennustaa tulevaisuutta. Mitään kunnon tarkastelua nämä väitteet eivät kestä.

        "Et vissiin ymmärrä, että ihmiselle voi tulla vaikka sydämmen pysähdys eikös se ole aivokuollut ihminen hetkellisesti,"

        Ei. Tämä vain tarkoittaa että henkilön veri ei kierrä, josta seuraa kyllä sekunneissa tajuttomuus. Useamman minuutin jälkeen aivojen toiminta lakkaa pysyvästi ja tästä tilasta ei lääketiede ainakaan vielä kykene ihmistä elvyttämään.

        Maanpäällisesti saa olla vaikka triljoona Jumalaa, mutta yksi ainut oikea Jumala. Tässä ei ole kysymys mistään alienin kaapauksesta, mie en usko niihin yhtään. Korteillakin saa ennustaa aivan vapaasti, niihinkään en usko yhtään,samoin ennustuksiin ainoastaan sellaisiin, jota on oma elämä opettanut. No tulihan se tajuttomuus ja kun veri ei kierrä, silloinhan käydään huijaamassa kuolemaa.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Totuuden saa sanoa, Raamattu on Jumalan sanaa ja se tulee totuudesta.

        Valitettavasti sinusta ei ole muuhun kuin valehteluun.
        Raamattu on ihmisten kirjoittama satukirja.

      • jupitero

        "Maanpäällisesti saa olla vaikka triljoona Jumalaa, mutta yksi ainut oikea Jumala"

        Ei meillä ole mitään todisteita että olisi yhtä tai useampaaa jumalaa. Ja vaikka
        jumalia olisi olemassa tasan yksi niin meillä ei edelleenkään ole mitään tapaa
        todentaa kuka se jumala näistä väitetyistä 500 0000:sta on.

        "Tässä ei ole kysymys mistään alienin kaapauksesta, mie en usko niihin yhtään. "

        Tämä oli esimerkki siitä että on olemassa ihmisiä, jotka aivan tosisaaan uskovat
        tulleensa alieneiden kaappaamiksi. Ja näin voi tosiaan olla, mutta me, sinä ja minä
        emme voi tätä väitettä hyväksyä ennekuin alieneiden olemassaolo sekä heidän vierailunsa
        maapallolla on kiistämättömästi todistettu.

        "Korteillakin saa ennustaa aivan vapaasti, niihinkään en usko yhtään"

        En minäkään usko. Mutta kuten edellä totesin, niin on olemassa ihmisiä, jotka
        ihan oikeasti uskovat että korteista voi ennustaa ja että tästä on olemassa
        hyviä todisteita. Minä en usko, koska riittävän vahvoja todisteita ei ole esitetty.

        "No tulihan se tajuttomuus ja kun veri ei kierrä, silloinhan käydään huijaamassa kuolemaa."

        Ei. Tajuton on vain tajuton, aivot ovat edelleen toiminnassa mutta ilman happea, alkaa
        peruuttamaton solukuolema. Mitään todisteita ei ole esitetty että tässä tilassa, tietoisuutesi
        leijailisi jossain erillään kehosta.

        Loppukaneettina totean sinulle että minä uskon että sinä uskot yhden tai useamman jumalan
        olemassaoloon. Minä taas en usko, koska jumalien olemassaolosta ei ole toimitettu riittävän vahvoja todisteita.

        Yksi ainut Jumala on oikea ja Jeesus Kristus on Jumalan poika.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Valitettavasti sinusta ei ole muuhun kuin valehteluun.
        Raamattu on ihmisten kirjoittama satukirja.

        Jumalatonhan on sellainen, että se ei tykkää totuudesta yhtään, vaan se oikein kiertelee sitä. jumalattomat ovat juuri samanlaisia kuin jotkut murrosikäiset pennut, että jos jotakin pahaa tehdään he kieltävät sen, vaikka olisivat tehneetkin.

      • jupitero

        "Yksi ainut Jumala on oikea ja Jeesus Kristus on Jumalan poika"

        Uskon että uskot asian olevan näin. Kun taasen joltain toiselta teistiltä asiaa kysytään, on hänen
        mielestään totuus se että tämä jumala on nimeltään Brahman. Mitään keinoa meillä ei ole selvittää oletko sinä, taikka nämä toiset teistit eri uskonnoista oikeassa. Vai oletteko te kenties kaikki väärässä.

        Itse en usko että mitään jumalia on olemassa koska mitään riittävän hyvää näyttöä ei asian puolesta ole mielestäni esitetty.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Jumalatonhan on sellainen, että se ei tykkää totuudesta yhtään, vaan se oikein kiertelee sitä. jumalattomat ovat juuri samanlaisia kuin jotkut murrosikäiset pennut, että jos jotakin pahaa tehdään he kieltävät sen, vaikka olisivat tehneetkin.

        Tykkään totuudesta oikein paljon, mutta tuollaista sinun satujen väittämistä todeksi en voi sietää. Katsos sinulla olisi nyt mitä parhain tilaisuus tuoda se Jumala näytille, mutta ethän sinä sitä tietenkään voi tehdä, koska sitä ei ole olemassakaan. Joudut siis kiemurtelemaan tuskissasi, sillä olet vain pelkkä valehteleva paskanpuhuja, et muuta.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Yksi ainut Jumala on oikea ja Jeesus Kristus on Jumalan poika.

        Jumala on yksi ainut suuri vale, ei muuta.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Tykkään totuudesta oikein paljon, mutta tuollaista sinun satujen väittämistä todeksi en voi sietää. Katsos sinulla olisi nyt mitä parhain tilaisuus tuoda se Jumala näytille, mutta ethän sinä sitä tietenkään voi tehdä, koska sitä ei ole olemassakaan. Joudut siis kiemurtelemaan tuskissasi, sillä olet vain pelkkä valehteleva paskanpuhuja, et muuta.

        Jumala on olemassa, todistukset annetaan silloin kun niiden aika on, toisekseen Jumala ei ole epäonnistunut missään, vaan ihminen itse on epäonnistunut. Ihminen itse on vaihtanut Jumalan kuvan, myöskin ihmiset itse kasvattavat lapsensa maailmaan, asioita kun aikansa muunnellaan asiat menee sekaisin.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Jumala on yksi ainut suuri vale, ei muuta.

        Jumala on olemassa, Jeesus on Kristus ja Jumalan poika. ateisti valehtelee!!

      • 788
        jupitero kirjoitti:

        "Yksi ainut Jumala on oikea ja Jeesus Kristus on Jumalan poika"

        Uskon että uskot asian olevan näin. Kun taasen joltain toiselta teistiltä asiaa kysytään, on hänen
        mielestään totuus se että tämä jumala on nimeltään Brahman. Mitään keinoa meillä ei ole selvittää oletko sinä, taikka nämä toiset teistit eri uskonnoista oikeassa. Vai oletteko te kenties kaikki väärässä.

        Itse en usko että mitään jumalia on olemassa koska mitään riittävän hyvää näyttöä ei asian puolesta ole mielestäni esitetty.

        Jumalan olemassa oloon löytyy täysin järkevä selitys ,mutta luuletko todellakin että, antaisin niitä tälläiselle palstalle ensimmäiseksi, en todellakaan, enkä tälläisenä aikana.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Valitettavasti sinusta ei ole muuhun kuin valehteluun.
        Raamattu on ihmisten kirjoittama satukirja.

        Raamattu on Jumalan sanaa, vaikka se on ihmisten kirjoittama, mutta se on totuus, eri aika kausilta. Ihmiset ovat saaneet todistuksia , Jumalan olemassa olosta todistuksia kautta aikojen, mutta eivät ole oppineet mitään.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Raamattu on Jumalan sanaa, vaikka se on ihmisten kirjoittama, mutta se on totuus, eri aika kausilta. Ihmiset ovat saaneet todistuksia , Jumalan olemassa olosta todistuksia kautta aikojen, mutta eivät ole oppineet mitään.

        Totuus on se, että raamattu on ihmisten sepitelmä. Höperöt ovat nähneet harhoja ja luulleet niitä tosiksi. Mitään todellista todistetta ei heistä kukaan ole pystynyt esiin tuomaan, paitsi oman hulluutensa.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Totuus on se, että raamattu on ihmisten sepitelmä. Höperöt ovat nähneet harhoja ja luulleet niitä tosiksi. Mitään todellista todistetta ei heistä kukaan ole pystynyt esiin tuomaan, paitsi oman hulluutensa.

        Todistukset tulee Jumalan olemassa olosta aikanaan, silloinhan näätte ken on oikeassa. ateisti saa luulla ihan vapaasti luulojaan.

      • jupitero

        "Todistukset tulee Jumalan olemassa olosta aikanaan"

        Jokainen olemassaoleva jumala on tervetullut todistamaan minulle olemassaolonsa.
        Ei tarvitse yhtään arkailla.

        "ateisti saa luulla ihan vapaasti luulojaan"

        Kiitos. Sinä saat minun puolestani taasen uskoa ihan niin moneen jumalaan kuin haluat
        ja käyttää elämäsi näiden jumalten palvontaan. Ei minua yhtään ainakaan haittaa :)

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Todistukset tulee Jumalan olemassa olosta aikanaan, silloinhan näätte ken on oikeassa. ateisti saa luulla ihan vapaasti luulojaan.

        Kuolemasi jälkeen et näe enää mitään. Uhoamisesi on siis turhaa. Olet jo hävinnyt. Hyvästi!!!

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Kuolemasi jälkeen et näe enää mitään. Uhoamisesi on siis turhaa. Olet jo hävinnyt. Hyvästi!!!

        En ole hävinnyt mitään, päinvastoin olen voittanut ja ateistit vaan kirjoituksillaan vahvistavat sen.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        En ole hävinnyt mitään, päinvastoin olen voittanut ja ateistit vaan kirjoituksillaan vahvistavat sen.

        Satu-uhoilusi ei sinua pelasta.

    • najukari

      Vieläkin vain sanon tämän raamatun lauseen:Jumalansana on hulluutta niille,jotka kadotukseen ovat matkalla!

      • 788

        Noniin Raamattuun uskovat joutuvat sinne kaikki täältä - repareikäänsä nuuskimasta.
        Palstan kristityt ovatkin seonneita hihhuleita, mot

      • vankkaa.faktaa

        Vieläkin sanon tämän: vain hullut uskovat olemattomiin ja sinne myös katoavat.

      • 3445
        788 kirjoitti:

        Noniin Raamattuun uskovat joutuvat sinne kaikki täältä - repareikäänsä nuuskimasta.
        Palstan kristityt ovatkin seonneita hihhuleita, mot

        Voi,trölli raukkaa ottaa koville.

      • 3445

        Pitää nalattaa siitä naisesa tulleest asa satujeesukesta ainiaan.. hanki elämä, ja jätä Jeesus

      • 788
        3445 kirjoitti:

        Pitää nalattaa siitä naisesa tulleest asa satujeesukesta ainiaan.. hanki elämä, ja jätä Jeesus

        Uskokaa hyvät ihmiset Jeesukseen Kristukseen se elämä voittaa aina, jumalattoman elämän.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Uskokaa hyvät ihmiset Jeesukseen Kristukseen se elämä voittaa aina, jumalattoman elämän.

        Jeesus ei voita mitään, kuten sinustakin voi helposti havaita.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Jeesus ei voita mitään, kuten sinustakin voi helposti havaita.

        Jeesus on voittanut jo.

      • 3445
        788 kirjoitti:

        Noniin Raamattuun uskovat joutuvat sinne kaikki täältä - repareikäänsä nuuskimasta.
        Palstan kristityt ovatkin seonneita hihhuleita, mot

        trolli

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Jeesus on voittanut jo.

        Jeesus on hävinnyt. Jeesus on täysin kadoksissa.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Jeesus on hävinnyt. Jeesus on täysin kadoksissa.

        Jeesus elää, eikä sitä voi ateisti estää.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Jeesus elää, eikä sitä voi ateisti estää.

        Jeesus elää vain luulona kaalissasi. Muutoin et sitä eläväksi tee.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Jeesus elää vain luulona kaalissasi. Muutoin et sitä eläväksi tee.

        Joka kieltää Jeesuksen, se on menettänyt pelin.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Joka kieltää Jeesuksen, se on menettänyt pelin.

        Ahaa, Jeesus on siis pelimerkki :D
        No heitä noppaa yksinäs. Tai heitä vaikka veivis :D
        Jeesuksesta et tee olevaista silläkään keinolla :D

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Ahaa, Jeesus on siis pelimerkki :D
        No heitä noppaa yksinäs. Tai heitä vaikka veivis :D
        Jeesuksesta et tee olevaista silläkään keinolla :D

        Jeesus ei ole pelimerkki, vaan ateisti on menettänyt yhteyden Jumalaan omilla teoillansa tai tahdollansa.

      • olikomuutalisattavaa

        Minä kiellän jeesuksesi. Kyseessä on paimentolaismiehen keksimä mielikuvitusolento. Oliko sulla jotain muuta lisättävää?

      • 788
        olikomuutalisattavaa kirjoitti:

        Minä kiellän jeesuksesi. Kyseessä on paimentolaismiehen keksimä mielikuvitusolento. Oliko sulla jotain muuta lisättävää?

        Ei ole mitää lisättävää, se on sinun asiasi ja mielipiteesi.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Jeesus ei ole pelimerkki, vaan ateisti on menettänyt yhteyden Jumalaan omilla teoillansa tai tahdollansa.

        Sinä olet menettänyt yhteyden järkeen omalla hölmöilylläsi.

    • Jokaisellaomansa

      Kuka näistä kertoo kun aika jättää, onnistumisista, kun aika on.

      • tekstit-jää

        Robotit nauraa näille uskovaisten jutuille vielä pitkään.

    • 788

      Jeesus on homo. Hän ilmoitti juuri minulle telepaattisesti.

      • 34444

        Katos trolli joka vääristelee asioita ja ei tiedä että "maanpäällinen"eli lihallinen ja henkinen Rakkaus on kaksi eri asiaa.

      • 34444

        Homorakkaus sevasta Poikaa onkin, Jumalan poikaa.

      • 344445
        34444 kirjoitti:

        Homorakkaus sevasta Poikaa onkin, Jumalan poikaa.

        kölli miks työ otatte aina noin pahasti uskovaisilta kuokkaan. Harmittaako kölli.

      • mie.tiiän
        344445 kirjoitti:

        kölli miks työ otatte aina noin pahasti uskovaisilta kuokkaan. Harmittaako kölli.

        Olemattomiin uskova hihhuli on jo hävinnyt elämänsä.

    • Seonsunelämäs
    • Arvidsson

      Parhaillaan on menossa lopun ajan hengellinen elonkorjuu. Pakanoiden lukumäärä täyttyy, jotka pelastuvat. Sen jälkeen Herra kääntyy jälleen omaisuukansan puoleen, jolloin kaikki juutalaisista pelastuvat. Näin on Jumala luvannut (Roomalaisten 11 luku). 2000 tuhannen vuoden jälkeen , eli nyt, Herra kerää kansaansa eri puolilta maailmaa Israeliin. Esim. Venäjältä on mennyt yli miljoonaa juutalaista Luvattuun maahan.
      Uskosta osattomat eivät näy tietävän ollenkaan, missä ajassa nyt elämme. Kiinassa on valtava herätys jatkunut 1980-luvulta asti, vaikka maa onkin ateistinen ja uskovia vainotaan. On laskettu, että siellä saattaa olla nyt 100 miljoonaan kristittyä. N e ovat todellisia Jeesuksen seuraajia, siellä ei kannata olla nimikristitty.
      Kauko-Idässä, Afrikassa, Etelä- Amerikassa paljon ihmisä tulee nyt uskoon - eniten kuin koskaan ennen. Jos eurooppalaiset haluavat mennä kadotukseen, se on heidän asiansa. Lähi-itä ja Pohjois-Afrikassa on ollut noin 1500 vuotta hengellisesti pimeä aika, jolloin islam valtasi miekan avulla monia kansoja. Sielläkin tilanne on muuttumassa. Siellä kansat ovat nähneet, mitä ISIS ja vastaavat opit merkitsevät. Siksi monet muslimit kääntyvät nyt elävän Jumalan puoleen.
      Saattaa käydä, että Eurooppakin vielä saa armon, jolloin täälläkin saamme kokea voimakkaan herätyksen ennen antikristuksen ilmestymistä.

      • vankkaa.faktaa

        Kyllä sinäkin katoat kuoltuasi nopeasti krematorion polttouunissa. Mutta älä pelkää, ei se satu yhtään, sillä kuoltuasi et tiedä tämän maailman asioista tuon taivaallista.

    • miesevaanolen

      Vankka vakta-ankka tuntuu olevan yksi niistä niin monista pakanoista jotka väenvängällä kitisten kulkevat pimeydessä kohti lopullista tuhoaan.Mutta ei voi kyllä sanoa etteikö häntä olis informoitu oikealle tielle.

      • vankkaa.faktaa

        No hei Hansu-serkku! Tiedätkö, että hihhulihanhetkin kuolevat kuollessaan? Ai et tiennyt. No hyvä, että sait sen nyt tiedoksesi, jotta voit lakata leikkimästä ylimielistä.

    • miesevaanolen

      Tottakai kuolee,mutta kun sinä hölmö et millään käsitä,että nyt kyse ei ole tästä elämästä!Eikä tässä kukaan leiki ylimielistä,vaikka ylpeä voin olla uskostani,sinullakin on täysi mahdollisuus samaan,mutta tee se nyt pian tämän elämän aikana.Jos et valitse,niin älä minulle kiukuttele ,jos elämäsi tökkii,-omapahan on valintasi.

      • et.oo.mies.etkä.mikään

        Sinä tässä hölmö olet. Uskot tuollaisiin satujuttuihin!!! Kaikki kuolleet hihhulit ovat kuolleet. Saarnat ovat loppuneet kuten kävi Ylivainion ylimainioille lässytyksille. Ei ole elämää kuoleman jälkeen. Jos on muuta, lyö todisteet pöytään ja lopeta lapsellinen väittelysi!!!

      • 788
        et.oo.mies.etkä.mikään kirjoitti:

        Todistuksia on vaikka kuinka paljon, mutta todistukset Jumalasta ja elämän jatkumisesta, tulee sit kun niiden aika tulee. Antaa ateistin kiemurella aivan vapaasti ,älkää ihmiset lähtekö heidän touhuihinsa mukaan. Ekana täytyy näyttää toteen, mitä jumalottomuus saa aikaan.

        Ja taas tuota liirumlaarum satua. Tuo ne todisteet esiin, että voit todistaa itsesi muuksi kuin valehtelijaksi!!!

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Ja taas tuota liirumlaarum satua. Tuo ne todisteet esiin, että voit todistaa itsesi muuksi kuin valehtelijaksi!!!

        Ekana katsotaan, mitä se jumalattomuus saa aikaan.

      • humdidumdi

        Järjetön usko johtaa järjettömiin tekoihin kuten lentämään lentokoneen päin pilvenpiirtäjää.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Ekana katsotaan, mitä se jumalattomuus saa aikaan.

        Olemattomien palvonta on saanut aikaan vain turhia luuloja. Kaikki hihhulit ovat kuolleet.
        En tunne yhtään elävää kuollutta hihhulia. Satusi ei sinua pelasta.

    • miesevaanolen

      Usovat eivät pelkää kuolemaa tai sen kipuja,sillä sehän on vain tämän ruumiin kuolema.Raamattu kertoo toisesta kuolemasta,hengen kuolemasta,se onkin sitten pahempi juttu.

      • et.oo.mies.etkä.mikään

        Usovat ne vasta kuolemaa pelkäävätkin. Ovat siksi kehittäneet sadun ikuisesta elämästä, ettei vaan tarttis kuolla. No satuleikit eivät teitä pelasta.

      • olenateisti
        et.oo.mies.etkä.mikään kirjoitti:

        Usovat ne vasta kuolemaa pelkäävätkin. Ovat siksi kehittäneet sadun ikuisesta elämästä, ettei vaan tarttis kuolla. No satuleikit eivät teitä pelasta.

        Niin pelkäävätkin. Kuolema on kuitenkin kaikkien meidän edesssä, sitä ei pääse pakoon uskottelemalla että on jotain vielä kuoleman jälkeen. Voin tajuta sen uskovan pelon näistä epätoivoisista sepustuksista,joita ateismipalsta on täynnä,.. Jos on elänyt elämänsä täyttä elämää ,ei kuolema pelota...ainakaan minua.

        Uskovainen ei pelkää kuolemaa sen takia koska, se tietää mikä heitä on vastassa kuoleman jälkeen ja lähtemään luonnollisella kuolemalla. Mutta jumalattomat ovat valmiit polttamaan itsensä ja lähtemään armokuolemalla. Pelkäämällä kipuja ja varmaan sitä, kun joutuu hautaan ja matojen syötäväksi.

      • 788
        olenateisti kirjoitti:

        Niin pelkäävätkin. Kuolema on kuitenkin kaikkien meidän edesssä, sitä ei pääse pakoon uskottelemalla että on jotain vielä kuoleman jälkeen. Voin tajuta sen uskovan pelon näistä epätoivoisista sepustuksista,joita ateismipalsta on täynnä,.. Jos on elänyt elämänsä täyttä elämää ,ei kuolema pelota...ainakaan minua.

        Eihän kuolemassa olekkaan mitään pelkäämistä, kun se on aivan luonnollinen ja siintä ei pääse mihinkään. Siispä ateistit luopukaamme vaatimuksesta armokuolemaan, samoin polttohautauksesta.

      • pa1vankakkar4

        "Uskovainen ei pelkää kuolemaa"

        En minäkään pelkää kuolemaa enkä tarvitse siihen edes mitään mielikuvitusjumalia :)

      • olenateisti
        788 kirjoitti:

        Eihän kuolemassa olekkaan mitään pelkäämistä, kun se on aivan luonnollinen ja siintä ei pääse mihinkään. Siispä ateistit luopukaamme vaatimuksesta armokuolemaan, samoin polttohautauksesta.

        Olet täydellisesti sekaisin. Meidän suku on tuhkannut vainajansa jo kauan, Ei ole vainajat valittaneet, kun ovat jo kuolleita, monet tahtoneetkin sitä. kuka tässä on armokuolemista puhunut. No, uskova tietenkin. Et taida olla selvillä vesillä.

        Eikös ne halaja Suomeen armokuolemaa, eli eutanasiaa.Ajattelin vaan kun oli puhetta kuolemanpelosta ja kivuista, tuskimpa kukaan haluaa ottaa armokuolemaa, jos ei pelkää.

      • et.oo.mies.etkä.mikään
        788 kirjoitti:

        Eikös ne halaja Suomeen armokuolemaa, eli eutanasiaa.Ajattelin vaan kun oli puhetta kuolemanpelosta ja kivuista, tuskimpa kukaan haluaa ottaa armokuolemaa, jos ei pelkää.

        Eutanasialla pelastat läheisesi kärsimyksiltä. Toteuta se jo tänään.

        Miksi te uskovat käsitätte kaiken niin väärin? Sinä siis antaisit ihmisen kitua kovissa tuskissa kuukausikaupalla , kun mitkään lääkkeet ei enää auta, ja hän haluaa omasta halustaan lähteä pois täältä. onko sinusta kiva katsella läheisesi tuskia? Nähtävästi on. Se siitä uskovan lähimmäisen rakkaudesta. Pelkkää puhetta.

      • vankkaa.faktaa
        olenateisti kirjoitti:

        Miksi te uskovat käsitätte kaiken niin väärin? Sinä siis antaisit ihmisen kitua kovissa tuskissa kuukausikaupalla , kun mitkään lääkkeet ei enää auta, ja hän haluaa omasta halustaan lähteä pois täältä. onko sinusta kiva katsella läheisesi tuskia? Nähtävästi on. Se siitä uskovan lähimmäisen rakkaudesta. Pelkkää puhetta.

        Uskovaiset ovat piruja, koska he uskovatkin paholaiseen. Eihän sellaiset toki mitään helpotusta kenellekään halua.

        "Hän haluaa omasta halustaan lähteä maailmasta pois" Miksi se lähtö pitää laittaa toisen vastuulle lähdöstään. Miksi näitä sairaita sit yleensä lääkitään. Miksi näille pois haluaville ei tehdä elvytyskieltoa. Lapset kärsivät sairaaloissa elämän puolesta ja te aikuiset ihmiset pelkäätte kipuja ja mamistelette. Mitäs kun Jumala onkin olemassa ja armokuoleman jälkeen ja lääkäreitä syytetään murhasta, kun he itse kuolevat. Mielestäni sellaisen, joka haluaa armokuoleman sellaisen läheisen kuuluu tehdä se, eikä siirtää vastuuta lääkäreille , ainoastaan lääkärit olisivat siinä lähellä.

      • 788
        et.oo.mies.etkä.mikään kirjoitti:

        Eutanasialla pelastat läheisesi kärsimyksiltä. Toteuta se jo tänään.

        Luonnollinen kuolema voittaa aina eutanasian , koska eutanasiassa on elämän keskeytys kysymyksessä. eutanasia ei ole luonnollinen kuolema vaan murha tai itsemurha. Toivottavasti myöskin sellainen ihminen joka haluaa eutanasian, vastaa lupauksistaan, myöskin kuoleman jälkeen.

      • 788
        olenateisti kirjoitti:

        Miksi te uskovat käsitätte kaiken niin väärin? Sinä siis antaisit ihmisen kitua kovissa tuskissa kuukausikaupalla , kun mitkään lääkkeet ei enää auta, ja hän haluaa omasta halustaan lähteä pois täältä. onko sinusta kiva katsella läheisesi tuskia? Nähtävästi on. Se siitä uskovan lähimmäisen rakkaudesta. Pelkkää puhetta.

        Mistä tiedät, jos ne pahimmat kivut juuri näytetään sellaiselle, jotka pelkäävät kipuja. Pelko on ihmiselle rangaistus. Jokainen ihminen kärsii jossakin vaiheessa elämässään,harvat selviävät muuten.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Uskovaiset ovat piruja, koska he uskovatkin paholaiseen. Eihän sellaiset toki mitään helpotusta kenellekään halua.

        Joo mutta mitäs jos uskovaiset ovatkin oikeassa, eli ihmisen pitäisi kuolla luonnollinen kuolema ja sellainen kuolema kuin, luoja suo. Jos sana ateistin näkökulmasta.

      • olenateisti
        788 kirjoitti:

        "Hän haluaa omasta halustaan lähteä maailmasta pois" Miksi se lähtö pitää laittaa toisen vastuulle lähdöstään. Miksi näitä sairaita sit yleensä lääkitään. Miksi näille pois haluaville ei tehdä elvytyskieltoa. Lapset kärsivät sairaaloissa elämän puolesta ja te aikuiset ihmiset pelkäätte kipuja ja mamistelette. Mitäs kun Jumala onkin olemassa ja armokuoleman jälkeen ja lääkäreitä syytetään murhasta, kun he itse kuolevat. Mielestäni sellaisen, joka haluaa armokuoleman sellaisen läheisen kuuluu tehdä se, eikä siirtää vastuuta lääkäreille , ainoastaan lääkärit olisivat siinä lähellä.

        Missähän maailmassa sinä oikein elät. Sorry, et maailmassa vaan herran huomassa ja hän antaa sinulle luvan puhua läpiä päähäsi. Mikä minun kommentissani jäi epäselväksI. Siis jos itse haluaa. Eikö sairaita saisi lääkitäkään, siis niitä sairaita, jotka saavat lääkkeestä avun. Onhan ihmisillä, monellakin elvytyskielto , omasta halustaan. Miksi lapsia ei autettaisi. Ihmisillä on erilainen kipukynnys, tai jos sairaus on jo pitkälle levinnyt, ettei mikään auta. mutta turhaanhan minä näitä selitän: kun et ymmärrä, niin et ymmärrä. Anti olla. Vaikk toivon että osaisit katsoa itseeäsi uskosi ulkopuolelta ja nähdä oikeasi, mikä olet.

        Minkä takia sellaiselle ihmiselle syötetään lääkkeitä, kerta haluaa eutanasiaa? Eikös lääkkeet ole tehty sitä varten, että niillä pitkitetään elämää ja kuka tarvitsee niitä.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Joo mutta mitäs jos uskovaiset ovatkin oikeassa, eli ihmisen pitäisi kuolla luonnollinen kuolema ja sellainen kuolema kuin, luoja suo. Jos sana ateistin näkökulmasta.

        Onneksi sinunkaltaisiasi potilaita ei päästetä lähellekään mitään hallinnollista tehtävää, koska päätöksesi olisivat mielisairasta hulluutta. Sinä et todellakaan tiedä mistään mitään ja sen huomaa. Ainoa mikä sinulta sujuu, on paukapäisten kommenttien esittäminen.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Onneksi sinunkaltaisiasi potilaita ei päästetä lähellekään mitään hallinnollista tehtävää, koska päätöksesi olisivat mielisairasta hulluutta. Sinä et todellakaan tiedä mistään mitään ja sen huomaa. Ainoa mikä sinulta sujuu, on paukapäisten kommenttien esittäminen.

        Sinä kun et tiedä minusta mitään, mistä tiedät jos minun mielipiteelläni tulee olemaan vaikka kuinka suuri vaikutus. Et mistään,koska tiedän sellaisesta asiasta, mistä yksikään jumalaton ei tiedä mitään.

      • p3ukaloinen

        Tietosi mielikuvitusjumalastasi on varmasti sinulle kultaakin kallimpaa. Meitä normaaleja ihmisiä nämä harhasi eivät tule koskaan kiinnostamaan. Asia, jonka olet varman jo huomannut.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Sinä kun et tiedä minusta mitään, mistä tiedät jos minun mielipiteelläni tulee olemaan vaikka kuinka suuri vaikutus. Et mistään,koska tiedän sellaisesta asiasta, mistä yksikään jumalaton ei tiedä mitään.

        Näen kommenteistasi, että olet potilasainesta. Mielipiteesi saattaa muuttaa sinulle tehtäviä hoitometodeja, jos pyydät nätisti. Muuhun sinulla ei ole vaikutusta.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Näen kommenteistasi, että olet potilasainesta. Mielipiteesi saattaa muuttaa sinulle tehtäviä hoitometodeja, jos pyydät nätisti. Muuhun sinulla ei ole vaikutusta.

        "Näen kommenteistasi, että olet potilasainesta" Näät itsesi potilaana, näät omia hoitometodeja itsellesi.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        "Näen kommenteistasi, että olet potilasainesta" Näät itsesi potilaana, näät omia hoitometodeja itsellesi.

        Ymmärsit taas väärin. Katsos potilasaines olet sinä. Mene ottamaan töpselisi pois seinästä, murhaaja.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Ymmärsit taas väärin. Katsos potilasaines olet sinä. Mene ottamaan töpselisi pois seinästä, murhaaja.

        Tässä sen näkee juuri ateistin se ei pysty hyväksymään ihmisen luonnolista kuolemaa, ja varsinkin sellaista, jossa ei ole kipuja ja särkyjä, vaan se pitää olla murha tai itsemurha. Jos ihminen on aivokuollut minuun nähen ateisti saa pitää vaikka 100v itseänsä koneen hoidettavana. Lääkäritkin määrää sellaisen jo saattohoitoon,sellainen joka ei pysty itse hengittämään se ei tarvitse enää saattohoitoakaan.

        Et tietenkään pysty tajuamaan asiaa, koska sinulla ole ei siihen tarvittavia työkaluja. Mutta onneksi et myöskään ole lääkäri vaan potilas. Vaarallisuutesi ei näin ollen pääse toteutumaan käytännössä. Hoitajanakin olisit insuliinihoitsu, joka piikittelisi puolustuskyvyttömiä hoidokeita pois päiviltä.

    • Järkisyitä

      TIedän erään uskovan, joka oli eutaniaa vastaan, kunnes joutui osallistumaan usean kivuliaan kuoleman saattohoitoon. Mikä ihmeen Jumala haluaisi, että ihminen kituu viimeiset viikot ennen varmaa kuolemaa? Ihminen turrutetaan lääkkeillä lähes tainnuksiin ja ainoat selvät hetket ovat vain yhtä helvettiä.

      Toinen asia on ihmiset, jotka ovat jo käytännössä kuolleet. Kyyneleet tulevat silmiini, kun luen tarinoita jossa aivokuollutta lasta pidetään hengityskoneessa vääntemässä ja vanhemmat pakotetaan katsomaan sivusta lapsen kärsimystä.

      Kertokaahan eutanian vastustajat, mitä tekisitte esimerkiksi seuraavassa tapauksessa:
      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005010252.html

      • 788

        No en ainakaan eutanasiaa, laittaisin käteni ristiin ja rukoilisin että tapahtukoon Jumalan tahto, eikä minun tahtoni, rukoilisin lapseni puolesta, että lapsesta jos ei eläjäksi tähän maailmaan olisi, Jumala olisi niin rakas, että ottaisi sen pois. Jeesuksen Kristuksen nimeen aamen. Silloin tapahtuisi Jumalan tahto.

      • olenateisti

        Tämän kirjoituksen jälkeen nostan käteni ylös.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        No en ainakaan eutanasiaa, laittaisin käteni ristiin ja rukoilisin että tapahtukoon Jumalan tahto, eikä minun tahtoni, rukoilisin lapseni puolesta, että lapsesta jos ei eläjäksi tähän maailmaan olisi, Jumala olisi niin rakas, että ottaisi sen pois. Jeesuksen Kristuksen nimeen aamen. Silloin tapahtuisi Jumalan tahto.

        "Silloin tapahtuisi Jumalan tahto."

        On järkyttävää hulluutta olla mieliksi jollekin mielikusetusolennolle, joka ei kaikenlisäksi edes osoita yhtään mitään yhtään mistään.

      • 788

        Hengityskoneesta vielä sen verran, että mitä sitä on turhaa enää pitää koneessa, kerta ihminen ei itse pysty hengittämään. Omaisilla pitäisi olla sen verran jo järkeä.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Hengityskoneesta vielä sen verran, että mitä sitä on turhaa enää pitää koneessa, kerta ihminen ei itse pysty hengittämään. Omaisilla pitäisi olla sen verran jo järkeä.

        Mutta sehän on murha. Pitää kysyä potilaalta, haluaako hän mieluummin kitua.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Mutta sehän on murha. Pitää kysyä potilaalta, haluaako hän mieluummin kitua.

        Eihän se ole murha kerta ihminen ei itse pysty hengittämään, silloin luojalla on jo sellaiselle oma tarkoitus. Murha on sellainen, jos potilas pystyy itse hengittämään ja sen elämä keskeytetään murha tai itsemurha.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        "Silloin tapahtuisi Jumalan tahto."

        On järkyttävää hulluutta olla mieliksi jollekin mielikusetusolennolle, joka ei kaikenlisäksi edes osoita yhtään mitään yhtään mistään.

        Minä en heistä tiedä, että ovatko rukoilleet vai ei,mutta kirjoituksista päätellen lapsi voisi olla vielä elossa , jos olisivat niin tehneet , koska Jumalalle kaikki on mahdollista ihmiselle ei. Koska lapsi oli paranemaan päin välillä. Minä en mahda sille mitään, kerta Jumala ei osoita sinulle mitään.

        "Minä en mahda sille mitään, kerta Jumala ei osoita sinulle mitään."

        Niin, minä olen terve, enkä näe harhoja.

        "Eihän se ole murha kerta ihminen ei itse pysty hengittämään, silloin luojalla on jo sellaiselle oma tarkoitus."

        On se omituinen luoja, joka ei anna ihmisen vapaasti hengittää. Katsos kuinka tämä pastori hengittää evankelisoimisensa tahdissa: https://www.youtube.com/watch?v=q-OfNwrFy98

        "Niin minä kun olen terve ,enkä näe harhoja" Kun ei ole mistään harhoista kyse,tietysti ateistin mielestähän on. ateisti ei varmaan tiedä , mikä tarkoitus on ihmisellä, joka ei pysty itse hengittämään. Pastorista puheen ollen hänkin pyytää vielä monta kertaa anteeksi puheitansa ja kaikkea muuta, kun totuus selviää ,jos hänelle se edes ikinä selviääkään.

      • paivankakkar4

        Koska itse aloit palvomaan tätä paimentolaismiehen keksimää jumalaa? Jouduitko kenties lapsena uskonnollisen aivopesun kohteeksi? Tämä on ainakin vanhemmilla ikäluokilla varsin yleinen syy.

        Osoita ne näkysi sitten joksikin muuksi kuin sinun kuvitelmiksesi ja harhoiksi! Sinulla on siis helppo homma. Muuten olet pelkkä paskanpuhuja ja huijari. Sinä olisit tappassa kenet vaan, mutta eutanasiaa et hyväksy. Varmasti veisit myös ateistit poltettaviksi noitina roviolla, jos laki vain sallisi. Kuolleille ei selviä enää mitään. Sen sinä joskus joudut toteamaan.

      • 788
        paivankakkar4 kirjoitti:

        Koska itse aloit palvomaan tätä paimentolaismiehen keksimää jumalaa? Jouduitko kenties lapsena uskonnollisen aivopesun kohteeksi? Tämä on ainakin vanhemmilla ikäluokilla varsin yleinen syy.

        Ei ole tarvinnut olla aivopesun kohteena, maailma pesee toisten aivot rahalla ,sit saadaan sitä kautta ihmiset kateelliseksi ja katkeriksi. Sit kun ihminen ei saa omaa tahtoansa läpi,niin sit niistä tulee jumalattomia ja soppa onkin valmis, pettynyt ihminen syyttää Jumalaa kaikesta. "Näitä esim. Suomessa on kapakan tiskit notkollaan" Minulle ei tarvitse kenenkään käydä väittämään toista, kun todistukset ovat kaikkien nähtävillä.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Osoita ne näkysi sitten joksikin muuksi kuin sinun kuvitelmiksesi ja harhoiksi! Sinulla on siis helppo homma. Muuten olet pelkkä paskanpuhuja ja huijari. Sinä olisit tappassa kenet vaan, mutta eutanasiaa et hyväksy. Varmasti veisit myös ateistit poltettaviksi noitina roviolla, jos laki vain sallisi. Kuolleille ei selviä enää mitään. Sen sinä joskus joudut toteamaan.

        Todistuksilla ei ole mikään kiire, ateisteilla saa olla kiire, minulla ei. eutanasiaa en hyväksy, koska se on elämän keskeytys, "ihminen joka itse pystyy hengittämään" sellaiselle eutanasia on murha tai itsemurha. Eri asia on sit kun ihminen on koneessa ja siintä ei tule enää eläjää ja ei pysty itse hengittämään,mut silloinhan ei tarvitse ottaa kuin töpseli pois.

        "Varmasti veisit ateistit poltettaviksi noitina roviolle" Ei minun tarvitse teitä tuomita,koska se kuuluu Jumalalle. Paljonkos se hitleri tappoi ja tuskin oli uskovainen. Paljonkos ihmiset tappaa, vaikka laki kieltää samoin Jumalan sana. Silloin voitte myöskin päätellä, paljonko on pelastautuneita, jos Jumalan sana käy toteen. Jos sana ateistin näkökulmasta.

      • ir0nfist

        "Paljonkos se hitleri tappoi ja tuskin oli uskovainen"

        Hitler oli katolilainen ja fanitti Martti Lutherin sairaalloisia kirjoituksia juutalaisista (Von den Juden und ihren Lügen). Oletko tutustunut tämän tunnetun kristityt kirjoituksiin juutalaisista?

        "jos Jumalan sana käy toteen"

        Mielikuvitusjumalasi tuomioilla ja pelastuksilla hekumoinnin jätämme sinulle. Pidä hauskaa satujesi kanssa :)

      • 788
        ir0nfist kirjoitti:

        No sekin tullaan näkemään, onko se Jumala todellinen vai ei, siintä ei ole epäilystäkään.Se on ihan sama oli se luther tai hitler tai muu tappaja, ne kuuluu kaikki samaan kastiin.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        "Varmasti veisit ateistit poltettaviksi noitina roviolle" Ei minun tarvitse teitä tuomita,koska se kuuluu Jumalalle. Paljonkos se hitleri tappoi ja tuskin oli uskovainen. Paljonkos ihmiset tappaa, vaikka laki kieltää samoin Jumalan sana. Silloin voitte myöskin päätellä, paljonko on pelastautuneita, jos Jumalan sana käy toteen. Jos sana ateistin näkökulmasta.

        "Ei minun tarvitse teitä tuomita,koska se kuuluu Jumalalle."

        Kirjoittelet taas tuota joutavaa potaskaasi. Sinun olematon palvonnankohteesi ei tuomitse ketään. Tuomioita jaat vain sinä täällä kaiken aikaa. Onneksi kuoltuasi et pysty enää tuomitsemaan ketään, eikä ainakaan se sinun kuviteltu jullikaverisi.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Todistuksilla ei ole mikään kiire, ateisteilla saa olla kiire, minulla ei. eutanasiaa en hyväksy, koska se on elämän keskeytys, "ihminen joka itse pystyy hengittämään" sellaiselle eutanasia on murha tai itsemurha. Eri asia on sit kun ihminen on koneessa ja siintä ei tule enää eläjää ja ei pysty itse hengittämään,mut silloinhan ei tarvitse ottaa kuin töpseli pois.

        "eutanasiaa en hyväksy, koska se on elämän keskeytys"

        Hyväksy sinä mitä hyväksyt. Onneksi sinunlaisillasi potilailla on valtaa vain omaan hoitoonsa. Muutenhan murhaisit kaikki. Kidu oikein kamalasti loppuelämässäsi!!!

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        "Ei minun tarvitse teitä tuomita,koska se kuuluu Jumalalle."

        Kirjoittelet taas tuota joutavaa potaskaasi. Sinun olematon palvonnankohteesi ei tuomitse ketään. Tuomioita jaat vain sinä täällä kaiken aikaa. Onneksi kuoltuasi et pysty enää tuomitsemaan ketään, eikä ainakaan se sinun kuviteltu jullikaverisi.

        Minä en olisi kaikesta niin varma ateistina. ateisti katsos luulee, että heidän elämänsä on ainoastaan oikea,mutta erehdytte.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        "eutanasiaa en hyväksy, koska se on elämän keskeytys"

        Hyväksy sinä mitä hyväksyt. Onneksi sinunlaisillasi potilailla on valtaa vain omaan hoitoonsa. Muutenhan murhaisit kaikki. Kidu oikein kamalasti loppuelämässäsi!!!

        Mielummin kidun, kuin teen itsemurhan tai murhan. Tiedän sen, Jumala hoitaa omansa pois, eikä välttämättä tarvitse kitua yhtään.Sellaiselle joka pelkää kipuja, sellaiselle voidaan näyttääkin kaikki paha, koska pelko on rangaistus ihmiselle. Yleensä aina kun ihminen pelkää jotakin , silloin myöskin koskee.

        Pääsi se Jumala on onnistunut pehmentämään. Onneksi tuollaisia potilaita ei päästetä tärkeisiin hallinnollisiin virkoihin, joten siinä mielessä vaara on vältetty. Murhaajahan sinä olet, koska olet vetämässä töpselitkin irti hengityslaitteen tarvitsijalta. Ja noidaksi tuomitsisit kenet tahansa, jos rikoslaki ei sitä kieltäisi. Olet hyvin paha. Uskotkin paholaiseen.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Minä en olisi kaikesta niin varma ateistina. ateisti katsos luulee, että heidän elämänsä on ainoastaan oikea,mutta erehdytte.

        En olisi sinuna niin kauhean varma. Katsos sinä olet luuloinesi väärässä.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Pääsi se Jumala on onnistunut pehmentämään. Onneksi tuollaisia potilaita ei päästetä tärkeisiin hallinnollisiin virkoihin, joten siinä mielessä vaara on vältetty. Murhaajahan sinä olet, koska olet vetämässä töpselitkin irti hengityslaitteen tarvitsijalta. Ja noidaksi tuomitsisit kenet tahansa, jos rikoslaki ei sitä kieltäisi. Olet hyvin paha. Uskotkin paholaiseen.

        Hah hah hah eikö ateisti ole kuullut, että aivokuolleet ihmiset luovuttavat elimiäänkin muille ihmiselle, tää oli kaiken huippu. Sinä pitäisit aivokuolluttakin koneessa varmaan sen 200v.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Hah hah hah eikö ateisti ole kuullut, että aivokuolleet ihmiset luovuttavat elimiäänkin muille ihmiselle, tää oli kaiken huippu. Sinä pitäisit aivokuolluttakin koneessa varmaan sen 200v.

        KIÄH KIÄH KIÄÄÄÄÄH! Sinä ottaisit töpselit irti heti murhaaja. Mutta omasta tahdosta tehty eutanasia olisi kamala juttu. Niin kai koska sinä et saisi tappaa.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        KIÄH KIÄH KIÄÄÄÄÄH! Sinä ottaisit töpselit irti heti murhaaja. Mutta omasta tahdosta tehty eutanasia olisi kamala juttu. Niin kai koska sinä et saisi tappaa.

        Miltä tuntuu kun tulee puhtaasti 100-0 kuokkaan.Luuletko todellakin, että lääkärit käyvät pitämään sellaista henkilöä kytkettynä koneeeseen joka on aivo kuollut tai joku muu syy, että ihminen ei koskaan pysty hengittämään itse, se on kaukana murhasta. Mutta se on eri asia, kun on eutanasia siinä ihminen itse pystyy hengittämään, se on murha tai itsemurha.

        Kyllä sen kuokan löit omaan otsaasi. Töpselit vetelet irti kuin murhaaja, mutta itsehaluttu armokuolena on muka pahempi asia. Idioottina et tietenkään kykene tajuamaan asian ironisuutta. Olet tyypillinen hihhullipelle. Kaltaisesi ovat Saatanasta ja sitähän te myös palvotte. Onneksi tuollaiset potilaat kuin sinä eivät pääse päättäjiksi. Kas kun et ole jo tehnyt kansalaisaloitetta noitavainojen aloittamisesta uudelleen.

        Se on jokaisen oma asia mitä elämällensä tekee, siintä vaan, ihan vapaasti vaan. ateisti on vielä sellainen, kun se ei tiedä mitä se haluaa itsekkään. Piruhan on sellainen, että se haluaa pitää aivokuolleenkin vaikka 100 vuotta koneessa kiinni, ajattelehan nyt pikkaisen omalla järjelläsi, jos päässäsi vielä sellaista on. ateisti ei voi hyväksyä luonnolista kuolemaa ja varsinkin, jos ei joudu kärsimään, ateisti näkee sen, kuinka Jumala pitää omistansa huolen.

        Murha on varmastikin sinusta luonnollinen kuolema, koska haluat repiä töpselitkin irti avuttomilta ihmisiltä. Olet insuliinihoitsu. Sellainen, joka antaa myrkkyä niille, joita pitää turhina elätteinä. Olet itse Piru, koska siihen uskotkin. "Jumala pitää omistansa huolen" Nähty on, ettei pidä. Jumala ei ole pitänyt sinustakaan huolta, koska on jo nyt tappanut aivosi ja haluaa sinun silti elävän. Kamala kiusaava sadisti se näemmä on.

        Ajatele millainen olet ,olet valmis tappamaan ihmisen joka pystyy itse hengittämään, olet valmis pitämään myöskin koneessa sellaista ihmistä, joka ei itse pysty hengittämään Ekana haluat, että ihmisiä ei pidä kiduttaa, olet valmis tappamaan elossa olevan ihmisen ja sit olet valmis pitämään väkisin ihmisen koneessa joka ei itse edes pysty koskaan elämään. Aika hyvin, kiitos todistuksesta millainen ihminen olet.

        Ajattele, ai niin ethän sinä pysty, mutta joka tapauksessa minä en ole tappamassa ketään vaan sinä. Olet insuliinihoitsu, joka murhaa avuttomat ihmiset kylmästi. Kannatan eutanasiaa, jolla tarkoitetaan ihmisen itsensä tahtomaa ratkaisua. Se ei ole murha, mutta sinun touhusi ovat. Kiitos todistuksesta millainen ihminen olet. Olet aivokääpiö insuliinihoitsu. Vedä töpselisi seinästä ja tee ihmiskunnalle iloinen palvelus.

        eutanasiahan on juuri sellaista, että laitetaan myrkyt suoraan suoneen ja keskeytetään elämä, insuliinihoitaja on myöskin tappaja, jos lääkettä käytetään väärin ja vääriin tarkoituksiin ,jokainen elämän keskeytys on itsemurha tai murha. Näinköhän kaikki ateistit ovat yhtä kylmiä ihmisiä, kuin sinä, toivottavasti ei. Olet valmis pitämään sellaisen ihmisen väkisin elossa, josta ei ikinä tule eläjää, eikä pysty itsenäisesti hengittämään. Olet julmuuden huippu, tollaiseen ei pysty kuin todella kylmä ihminen.

        Eutanasiaa toivova haluaa itse kuolla. Se ei ole murha. Mutta sinä haluat tappaa toisen. Se on murha. Olet insuliinihoitsu. Pyydän rikospoliisilta tutkimuspyynnön sinusta. Se onnistuu varmasti IP-numerosi perusteella.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Eutanasiaa toivova haluaa itse kuolla. Se ei ole murha. Mutta sinä haluat tappaa toisen. Se on murha. Olet insuliinihoitsu. Pyydän rikospoliisilta tutkimuspyynnön sinusta. Se onnistuu varmasti IP-numerosi perusteella.

        "Eutanasiaa toivova haluaa itse kuolla" Itsemurha on itse aiheutettu tahallinen kuolema itselle. eutanasia on itsemurha, koska ihminen haluaa itsellensä kuoleman,jonka toinen toteuttaa, eli siirretään vastuu toisille. Vaikka sinä teet paperin, se ainoastaan koskee maanpäällisesti ja kuoleman jälkeen, jos Jumala on olemassa, silloin lääkäri joka tekee eutanasian saa syytteen,sama asia koskee myöskin aborteissa. Toivottavasti eutanasia kun menee läpi, silloin myöskin tuolla toisella puolella pätee sama lappu ja eutamasia haluava myöskin vastaa teoistansa kuoleman jälkeen. Tee vaan tuntinta minusta, minä teen myöskin sinusta tutkinnan. Jos sana ateistin näkökulmasta.

        Toivon, että olet oikeasti joskus tilanteessa, jossa et enää näe muuta toivoa kuin kuolla. Toivon sitä mitä sydämellisimmin juuri sinulle!!! Olet niin kamala ja kauhea ihminen!!!

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Toivon, että olet oikeasti joskus tilanteessa, jossa et enää näe muuta toivoa kuin kuolla. Toivon sitä mitä sydämellisimmin juuri sinulle!!! Olet niin kamala ja kauhea ihminen!!!

        Minä taas toivon sinulle kaikkea hyvää ja toivoisin myöskin, että kun joudut joskus lähtemään täältä pois, ei tarvitsisi tehdä itsemurhaa eikä eutanasiaa. Moni kun toivoo toisille pahaa, niin joutuu itse kärsimään sen,toivottavasti Jumala on armollinen ja antaa anteeksi sinulle, omat virheesi.

    • mikapuli

      Eihän paholainen tietenkään ilmaise itseään eikä olinpaikkaansa,koska juuri näin se saa itselleen yhä enemmän asiakkaita.Olen usein kirjoittanut täällä eräästä läheisestäni,joka harrasti okkultismia.Hänen kasvoillaan demoni ilmestyi näkyviin samalla tavalla kuin elok.manaaja,siis hyvin paljon samannäköisenä kammotuksena.meitä oli paikalla 4-henkilöä.En kyllä nyt taas millään jaksa kirjoitella tästä tarkemmin,kun kukaan ei tietenkään usko.Se vaan on mietityttänyt,että miksi paholainen antaa joskus näiden demoniensa ilmestyä näkyviin,koska sehän paljastaa sen olemassaolon!Kerran kysyin eräältä papilta näistä ja hän sanoi että niitä todella on,myöskin erilaisina/voimakkaina.Tämä on se paha näkymätön maailma,josta paholainen tekee jatkuvia hyökkäyksiä ihmisparkoja vastaan.Uskottomat eivät sitä tajua,koska pahol.ei tarvitse tehdä heidän kohdalla mitään kun ovat valmiina sen haluamassa tilassa.

      • vankkaa.faktaa

        Juttusi ovat niin kipeitä, että mene hyvä ihminen lääkäriin.

      • nää_on_näitä
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Juttusi ovat niin kipeitä, että mene hyvä ihminen lääkäriin.

        Miksi kehoitat häntä lääkäriin jos kipu on sinun.
        Miksi syytät uskovaisen Jumalaa jos ongelma on sinun. Eli kun kaikki on minun mielikseni silloin kaikki on hyvin, niinkö

      • vankkaa.faktaa
        nää_on_näitä kirjoitti:

        Miksi kehoitat häntä lääkäriin jos kipu on sinun.
        Miksi syytät uskovaisen Jumalaa jos ongelma on sinun. Eli kun kaikki on minun mielikseni silloin kaikki on hyvin, niinkö

        Katsos minä en ole sairas vaan hän. Siksi kehotan nimenomaan hänet menemään apua hakemaan. Nimimerkki mikapuli kirjoitti: "Hänen kasvoillaan demoni ilmestyi näkyviin samalla tavalla kuin elok.manaaja..." Menen heti lääkäriin, jos minä alan nähdä tuollaisia höperöjä. Toki nimimerkille mikapuli itselleen on parasta, että hänellä olisi hyvin, mutta selvästikin hän on nyt pipipää. Se on vain hänen ongelmansa ja pitäköön sen vain omanaan ja olkoon hiljaa, jos ei halua parantua.

      • uskojototuus

        Siinähän oli selvästi mainittu että useampi oli paikalla näkemässä n.s.demonin ilmestymisen,ovatko siis mielestäsi kaikki näkijät sairaita?Typerää nimitellä jotain sairaaksi kun et tunne kys.asioita ja tässä äärettömässä maailmankaikkeudessa on tosipaljon ihmiselle tuntematonta ja käsittämättömiä asioita joita ei pysty selittäään eikä sulle heti todistelemaan!

      • näin.on
        uskojototuus kirjoitti:

        On aivan eri asia uskoa useaa näkijää kuin uskoa tarinaa useasta näkijästä.

      • aikuistujo

        "Siinähän oli selvästi mainittu että useampi oli paikalla näkemässä n.s.demonin"

        Aika moni oli paikalla kun david copperfield taikoi vapauden patsaan näkymättömiin .. ei se hänestä tosin oikeaa taikuria tee :) Miten aikuinen ihminen edes voi olla näin naivi että uskoo tällaisiin demonisatuihin? Mitä jos kasvaisit aikuiseksi :)

      • vankkaa.faktaa
        uskojototuus kirjoitti:

        Siinähän oli selvästi mainittu että useampi oli paikalla näkemässä n.s.demonin ilmestymisen,ovatko siis mielestäsi kaikki näkijät sairaita?Typerää nimitellä jotain sairaaksi kun et tunne kys.asioita ja tässä äärettömässä maailmankaikkeudessa on tosipaljon ihmiselle tuntematonta ja käsittämättömiä asioita joita ei pysty selittäään eikä sulle heti todistelemaan!

        Toki "todistettuja" juttuja voi kertoa mielin määrin, eikä sellaista asiaa, etteikö seurakuntaa syntyisi. Et itsekään ollut paikalla, mutta kaikkien tuohon tarinaan pitäisi uskoa aivan heti epäröimättä. Siihenhän se uskonto perustuu: herkkäuskoiseen hölmöyteen.

      • aikuistujo kirjoitti:

        "Siinähän oli selvästi mainittu että useampi oli paikalla näkemässä n.s.demonin"

        Aika moni oli paikalla kun david copperfield taikoi vapauden patsaan näkymättömiin .. ei se hänestä tosin oikeaa taikuria tee :) Miten aikuinen ihminen edes voi olla näin naivi että uskoo tällaisiin demonisatuihin? Mitä jos kasvaisit aikuiseksi :)

        >Aika moni oli paikalla kun david copperfield taikoi vapauden patsaan näkymättömiin

        Ja jokainen noista voi itse todistaa että se todella hävisi. Eikös se kadonnut jopa TV-kameroilta? "Uskovien" logiikan mukaan se siis ehdottomasti hävisi oikeasti eli fyysisesti, hehän rakastavat silminnäkijätodistuksia.

      • uskojototuus kirjoitti:

        Siinähän oli selvästi mainittu että useampi oli paikalla näkemässä n.s.demonin ilmestymisen,ovatko siis mielestäsi kaikki näkijät sairaita?Typerää nimitellä jotain sairaaksi kun et tunne kys.asioita ja tässä äärettömässä maailmankaikkeudessa on tosipaljon ihmiselle tuntematonta ja käsittämättömiä asioita joita ei pysty selittäään eikä sulle heti todistelemaan!

        No mistäs nämä näkijät löytyvät, jotta pääsisi heitä haastattelemaan? He ovat olemassa vasta hurjissa jutuissanne, mutku semmoinen ei oikein vielä riitä mihinkään, etenkin kun kirjoitustyylinne antaa viitteitä tietystä henkisestä tasapainottomuudesta.

        Et varmaan ole muuten kuullut joukkopsykoosista? Siinä kaikkien ryhmään kuuluvien todellisuudentaju on vääristynyt samalla tavalla yhtä aikaa.

    • nää_on_näitä

      nää_on_näitä
      26.3.2018 19:30
      PalliHiki

      Joku taas hauskuutti itseään minun nää_on_näitä nimissäni

      • nää_on_näitä

        PalliHiki onkin ainoa hassu asia minussa :)

    • 555gt
      • roskaahantuoon

        Tämän kirjan yliluonnollinen viisaus väitti verta neitsyyden merkiksi :) Väite, jonka me nyt tiedämme tieteen ansiosta olevan puhdasta potaskaa.

        20. Mutta jos syytös on tosi, jos tytössä ei tavattu neitsyyden merkkiä, silloin vietäköön tyttö isänsä talon ovelle, ja kaupungin miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi

        Paimentolaismies ei tiennyt että 67% naisista ei vuoda verta menettäessään neitsyytensä. Typeryydessään paimentolaismies meni sitten keksimänsä jumalan nimissä väittämään verta neitsyyden merkiksi.

        Keksitty jumala on keksitty :)

      • 788
        roskaahantuoon kirjoitti:

        Joo , ateisti ei erota vanhaa uudesta.

      • vankkaa.faktaa

        Raamattu on ihmisten kirjoittama sepite, ei muuta.

      • roskaahantuoon

        "Joo , ateisti ei erota vanhaa uudesta"

        VT ja UT jumala on yksi ja sama olento. Sinun on tottakai vaikea selittää miksi tämä väitettyy jumalaolento erehtyi väittämään verta neitsyyden merkiksi kun asia ei näin ole.

        Me muut toki tiedämme että tämän ja monen muun sadistisen käskyn, joka ei todellisuuteen perustu keksi takapajuinen paimentolaismies eikä suinkaan mikään jumala.

        Satukirja on satukirja. Valitan :)

        Raamatustakin on aivan turha kiistellä, se tullaan näkemään mikä on totuus.Raamattukin voi olla sellainen, että sinne ollaan lisätty ajansaatossa jotakin sellaista, mitä sinne ei edes kuulu. Ihmisellä pitää olla myöskin omaa järkeä mukana, sen takia kuka ei usko, sellaiselle sitä ei välttämättä edes avata. Eikä se pysty edes lukemaan, koska se käy ahdistamaan.

        "se tullaan näkemään mikä on totuus"

        Kuoltuasi et näe enää mitään, joten juttusi ovat valetta.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        "se tullaan näkemään mikä on totuus"

        Kuoltuasi et näe enää mitään, joten juttusi ovat valetta.

        Turhaan siinä sönkötät mitään, olet hävinnyt jo.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Turhaan siinä sönkötät mitään, olet hävinnyt jo.

        Suuret luulosi eivät sinua pelasta. Sinä kuolet.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Suuret luulosi eivät sinua pelasta. Sinä kuolet.

        Aivan oikein ,lihalle käykin kuolee ja kuopataan.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Aivan oikein ,lihalle käykin kuolee ja kuopataan.

        Nonni.
        Siihen se loppuu sinunkin uhosi
        ja se on sitten sinun tuhosi.
        Jäljelle jää tonnikeijun ruhosi.

      • 788
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Nonni.
        Siihen se loppuu sinunkin uhosi
        ja se on sitten sinun tuhosi.
        Jäljelle jää tonnikeijun ruhosi.

        Henki jää, samoin sielu.

      • vankkaa.faktaa
        788 kirjoitti:

        Henki jää, samoin sielu.

        Ei muuten jää. Kaikki kuolleet hihhulit ovat aina vaan kuolleita.
        Todista muuta jos pystyt.

    • mitenvoikaanolla

      Ateistit ei voi uskoa myöskään loppumattomaan maailmankaikkeuteenkaan,kun eivät näe sitä eikä siitäkään ole todisteita.Ihme vikinää jos joku jostain todellisesta näkemästään/kokemastaan kertoo,aletaan haukkua vaikka miten ,menkää kuspäät kasvatuslaitokseen!

      • 666.666.666

        Sulla ei ole muuta todistetta esittää kuin loputtomat valheesi.
        Niin ja huono kasvatuksesi näkyy kommentistasi.

      • naururaikaa

        "menkää kuspäät kasvatuslaitokseen"

        Teille kristityille on ihan oma palsta tuolla, jossa voitte näistä mielikuvitusolennoistanne keskustella. Joten pidähän latvakakonen hauskaa muiden kaltaistesi kanssa :)

    • Jos Jumala epäonnistui, ja te ateistit kuvittelette olevamme viisaampia kuin Jumala, niin luokaa te parempi maailma.

      Kootkaa kaikki viisaimmat ateistit professorit ja tiedemiehet yhteen ja luokaa uusi, parempi maailma. Jumala käytti luomiseen kuusi päivää, joten teiltä viisaimmilta sen pitäisi onnistua vähintään samassa ajassa eli maailman pitäisi olla valmis tiistaina 3.4.18.
      Siitä vain hommiin! Nähdään uudessa maailmassa viikon kuluttua, vai nähdäänkö?

      • Olisikommehan me ateistit todisteita siitä ettei teidän hihhulien jumalaa ole ollut koskaan olemassa. Jos jumala olisi olemassa niin tällöinhän ei ateismia olisi olemassa ollenkaan vaan pikemminkin "antiteismiä", jolloin teistä hihhuleista varsin moni saattaisi olla jumalaansa vastaan koska se jumalanne tuskin olisi sellainen jonka te olette niillä herneen kokoisilla aivoillanne kuvitelleet. Tuskin se yksi ja sama jumala olisi kaikkien teidän miljoonien hihhulien mieleen! :D

      • Miksi maailman pitää luoda?! Kerro jos sulla on sellaisia kykyjä. Taidat olla se jumala, joka on luonnut joskus paskaa ja olet epäonnistunut täysin siinäkin.

      • vankkaa.faktaa

        Kaiken aikaahan viisaat ja nerokkaat ateistiset tiedemiehet ja insinöörit rakentavat maailmaa. Sinäkään et kirjoittelisi täällä mitään nettikoneellasi, ellei viisaat ateistit olisi kehittänyt sinulle tuota konetta käyttöösi ja yhteyksiä toimimaan. Jumalaa rukoilemalla käytössäsi olisi taltta ja kivitaulu.

        "Jumala käytti luomiseen kuusi päivää"

        No ei ihme, että lopputuloksesta tuli moisella hosumisella niin surkea, ettei se Raamatun mukaan Jumalaa itseäänkään miellytä. Pelkkiä syntisäkkejä ja pahantekijöitä sai aikaan, vaikka kaikkitietävänä hyvin tiesi maailmaa luodessaan, että pieleen se menee hänen surkeilla taidoillaan.

    • eityhmillevoimitään

      Tää näytää olevan idioottiateistien palsta,siis olkoot omineen-nahkurinorsilla tavataan,hyvästi!

      • Tuot esille teistien eliittiä varastamalla/kopioimalla Typeriä hihhulijarkoniasi.

        "idiootta teistien " siinä sanot pikaisesti oikein! Uskonnot ja uskomukset palsta on kaltaisellesi nahkapussien nuuskijalle oikea paikka!

    • PulinatPois

      Jeesus elää!

      • tuo.se.esiin

        Niin se on se lapamato suolessasi :D

    • PulinatPois

      Jesuus elää!

      • tuo.se.esiin

        Jumaala on sentäs kuollut!

    • PulinatPois

      Jeesus elää!

    • PulinatPois

      Jeesus elää!

    • PulinatPois

      Jeesus elää!

    • PulinatPois

      Jeesus elää!

    • PulinatPois

      Jeesus elää!

      • tuo.se.esiin

        Näytä hänet!

    • PulinatPois

      Jeesus elää!

      • tuo.se.esiin

        Teillä vai? Onko sulla varaa elättää hänet?

    • PulinatPois

      Jeesus elää!

      • tuo.se.esiin

        Millä?

      • PulinatPois
        tuo.se.esiin kirjoitti:

        Millä?

        Juksasin. Jeesus on olematon.

      • PulinatPois

        Aijaa, Jeesus ei eläkään. Poistakaa aiempani viestit tai jeesus ei ole totta.

    • PulinatPois

      Jeesus eli, ei elä enää

    • bertilperversson

      Ei voi sanoa muuta kuin, että ei ole luojakaan hääppöinen, jos ihmiset ovat hänen kloonejaan.

      • vankkaa.faktaa

        Totta. Ei ihme, ettei kehtaa naamaansa näyttää.

    • ÄlkääKritisoiko

      Jeesus elää!

      • HyvääJoulua

        Joulupukki elää!

    • JeesusElääJeesusElää

      Jeesus elää!

      • KuollutSeOn

        Ei muuten elä!

      • PuhuitLiianAikaisin

    • KarismaattinenJeesus

      JEESUS ELÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • AimoMatinpoika

      Olen samaa mieltä jumalien epäonnistuisesta mutta miksi uskonnollisuus lisääntyy jos uskomme tätä tutkimusta ? Kirkoista eroaa väkeä mutta miksi ja tuleeko heistä entistä konservatiivisimpia uskovaisia ?

      https://yle.fi/uutiset/3-7909291

      • q.v

        Väestön raju kasvu varsinkin Afrikassa selittää tämän. Kun Afrikan arvioitu väkimäärä tämän vuosisadan lopulla on joidenkin ennusteiden mukaan 9 miljardia niin voidaan karkeasti laskea missä ja mihin uskontoon uusi väestö opetetaan. Ilmeisesti varsinkin ns. vapaat suunnat eli helluntailaisuuden eri muodot yhdistettynä perinteisiin Afrikkalaisiin henkiuskontoihin ovat voimakkaassa kasvussa.

        Se minkälaiseksi kristinusko muokkautuu Afrikassa on varsin mielenkiintoista, saatamme nähdä varsin kummallisia uskonnollisia liikkeitä, joita tämän päivän kristityt voivat vain ihmetellen katsella. Afrikkalainen shamanismi ja Jeesus yhdistettynä on mielenkiintoinen kombo.

        Koulutus ja tieto vähentää taikauskoja ja siksi Euroopassa sekä Pohjois Amerikassa uskonnollisuus vähenee mutta kun väestönkasvu on täällä paljon pienempää ellei jopa negatiivista niin kokonaisuutena uskovaisten määrä maapallolla lisääntyy.

        Suomalaiset nuoret jättävät Luterilaisen kansankirkon ja antavat piut paut isovanhempiensa uskonnolliselle perinteelle. Samoin todennäköisesti tekevät heidän lapsensakin, koska uskonto opitaan lapsena ja jollei sitä tapahdu niin uskontoihin ei hurahdeta niin suuressa mittakaavassa vanhempana. Kirkkoon jäävät vain vanhimmat ja kun he kuolevat pois niin tämän vuosisadan lopulla nykyisen kaltainen luterilaisuus on käytännössä kuollut pois. Muutama hassu seurakunta ja jäsenet tuntevat toisensa etunimeltä...
        ...Ellei kristinusko uskontona ei tee sitä mitä se on tehnyt jo 2000 vuotta. Mukaudu ajan hengen mukana tai kuole pois. Osa tämän päivän Luterilaisen kirkon johdosta tietää tämän, siksi kirkon on pyyhittävä persettä nykyisten fundamentalistien ahdasmielisyydellä ja muutettava omaa oppiaan vastaamaan tämän päivän ihmisten näkökantoja sekä moraalisia arvoja. Tai heiltä menee työt alta. Epäilen kuitenkin kirkon kykyä uudistua.

      • AimoMatinpoika
        q.v kirjoitti:

        Kirkko olisi heikossa kunnossa tai peräti kuollut jos ei olisi kuolemaa. Kuolemanpelko sekä oman että läheisten ahdistaa, uskonto ja viisaasti sanansa valitseva empaattinen pappi helpottaa. Onhan kaunis tarina että kuolemaa ei ole vaan kaikki jatkuu, sillä ei ole merkitystä onko asia totta vai ei, tunteet eivät tarvitse totuuksia.

    • Profeetta Muhammed (saas) luotiin hyväksi sieluksi 60000 vuotta sitten. Sen jälkeen luotiin 6000 vuotta sitten Aadam täydlliseksi sieluksi. Mutta enkelit lankesivat. Serafim Krishna lähti 500 miljoonan vuoden taakse menneisyyteen ja loi jälleensyntymisen kiertokulun, jossa eläimiäkin jälleensyntyy ihmiskehoon, vaikka ovat ikuisesti kieroja ja petollisia.

      Maailma on dynaaminen eikä staattinen paikka. Raamattu on vain yksi kuva asioista. Se ei anna tietoa siitä mikä on langenneiden enkelien vaikutus ollut. Ihmisiä on vain vähän. Useat ihmisinä esiintyvät ovat jälleensyntyneitä eläimiä.

      • seonilimojapielly

        Ihminen on dynaaminen elämänmuoto. Se luo erilaisia uskomuksia ja uskontoja. Loi jopa jumalat. Yli 320 miljoonaa jumalaa on luotu erilaisiin tarkoituksiin... elämä, kuolema, syntymä, hyvinvointi, pahoinvointi, sota, tuho, rakentaminen, metsästys, eläimet, vesistöt, luonto, seksi, kiima... ja mitä vielä. Ei ole staattinen ihmisen kyky mielikuvitella.

    • JeesusElääJeesusElää

      Joka kiertää Jeesuksen, se on menettänyt pippelin.

      Joka sietää Jeesuksen, se on selättänyt puppelin.

      Jolla kiertää mahassa kautta Jeesuksen, se videon on miehittänyt koko Youtuben.

      Jeesuksen ELIN

    • AimoMatinpoika

      Kenen Jumala on pahiten epäonnistunut ? Ateistien Jumala ei ole edes yrittänyt onnistua.

      • näin.on

        "Ateistien Jumala..."

        Ja mikä ihme sellainen mahtaa olla? Onko sillä nimeä tai jotain muuta, millä sen määrittelisi?
        Paras määritelmä lienee se, että se on oksymoron. https://fi.wikipedia.org/wiki/Oksymoron

      • AimoMatinpoika
        näin.on kirjoitti:

        En usko että Oksymoron olisi paremmin onnistunut mutta näillä mennään, turha näitä on enempää miettiä.

      • TeitItestäsAasin

        Luulis olevan itsestäänselvyys tämä: Ateismi meinaa, ettei usko jumalaan. Niinpä ateisteilla ei ole jumalaa, vaikka kuinka vääntelisit.

        Miksi tämä pitää selittää sinulle, Aimo Matinpoika?

      • SeppoMattiTeponpoika

        "Kenen Jumala on pahiten epäonnistunut ?"

        Jumala on pahiten epäonnistunut. Hän on luonut sinutkin, luuserin.

      • AimoMatinpoika
        SeppoMattiTeponpoika kirjoitti:

        Olet erehtynyt, olen elänyt erinomaisen hienon elämän, paljon ystäviä saanut pitkän elämäni aikana. Toivotan sinullekin onnea elämääsi.

      • AimoMatinpoika
        TeitItestäsAasin kirjoitti:

        Luulis olevan itsestäänselvyys tämä: Ateismi meinaa, ettei usko jumalaan. Niinpä ateisteilla ei ole jumalaa, vaikka kuinka vääntelisit.

        Miksi tämä pitää selittää sinulle, Aimo Matinpoika?

        Kirjoitukseni oli huumoria.

      • SeppoMattiTeponpoika
        AimoMatinpoika kirjoitti:

        Olet erehtynyt, olen elänyt erinomaisen hienon elämän, paljon ystäviä saanut pitkän elämäni aikana. Toivotan sinullekin onnea elämääsi.

        " saanut pitkän elämäni aikana"

        Kunhan valehtelet, kuten uskovaisilla on tapana. Asiallisesti olet saanut vain turpaan.

      • AimoMatinpoika
        SeppoMattiTeponpoika kirjoitti:

        " saanut pitkän elämäni aikana"

        Kunhan valehtelet, kuten uskovaisilla on tapana. Asiallisesti olet saanut vain turpaan.

        Olet erehtynyt mutta saat pitää uskosi. Onnea ja menestystä elämääsi.

      • SeppoMattiTeponpoika
        AimoMatinpoika kirjoitti:

        Olet erehtynyt mutta saat pitää uskosi. Onnea ja menestystä elämääsi.

        Olet väärässä, mutta en usko. Toivottavasti sinäkin vielä menestyt.

      • AimoMatinpoika
        SeppoMattiTeponpoika kirjoitti:

        Olet väärässä, mutta en usko. Toivottavasti sinäkin vielä menestyt.

        Tuskin enää menestyn koska olen jo 72 vuotias, hyväkuntoinen eläkeläinen, tein yli 40 vuotisen työuran melkoisen hyväpalkkaisessa ammatissa, minulla on paljon ystäviä, harrastuksia, perhettäkin minulla on. Vietän nyt mukavaa elämää harrastan monia asioita, tapaan ystäviä, matkustelen. En laske itseäni uskovaiseksi, kasvoin uskontovapaassa ympäristössä enkä harrasta uskovien tapoja kuten rukoilua, kirkossa käyntiä, uskontojen kiinnostus näkyy filosofisena sekä eettis moraalisena kiinnostuksena.

        Tämä ateistien kanssa kinastelu on hyvää dementian torjuntaa kun joutuu etsimään tietoa puolustaessaan omaa kantaansa.

        Enoni ja setäni olivat runsaat 70, kun kuolivat yllättäen. He siis eivät menestyneet kuolemaa vastaan. Itse olen suunnitellut elää ihan piruuttani 150-vuotiaaksi. Ehtisin siten nauttia kansaneläkettä siinä satakunta vuotta.

        Miksi matkustelet? Jos asiat ovat kotona kunnossa, niin oma koti kullan kallis. Miksi pitäisi lähteä pois niin kalliisti maksetusta paikasta kuin koti? Sitä paitsi matkustelu jättää hirveän suuren hiilijalanjäljen. Lentokoneet tupruttavat otsonikerrokset rikki ja turistit tarpovat joka paikan kuun maisemaksi. Ei se ole mitään hyvinvoinnin edistämistä.

        Olen havainnut, ettei dementiaa pysty torjumaan. Se on iskenyt sellaisiinkin, jotka ovat harjoittaneet aivojaan monenlaisissa muistia vaativissa tehtävissä.

        Matkoilla tapaa uusia ihmisiä joiden kanssa keskustella, maailmankuva avartuu. Olen sikäli etuoikeutettu että tulen toimeen usealla kielellä. Olen kiertänyt kerran maapallomme ympäri.

        Dementiaa on tosiaan vaikea torjua, sehän tulee useimmille kun aivojemme hypotalamukseen alkaa tulla valkuaisainetta, melkeinpä kaikille iäkkäille käy niin. Pitämällä verenpaineen hyvänä, olemalla aktiivinen, sosiaalinen, pitämällä huolta ystävistään hieman voi lykätä dementian tuloa ja tietenkin kinastelemalla netissä ateistien kanssa.

        "Olen kiertänyt kerran maapallomme ympäri."
        Olet siis itsekkäästi pilannut maapalloa matkailuharrastuksellasi ja kuvittelet etuoikeutettuna olevasi jopa velvollinen tekemään niin. Oletko tehnyt sen peräti puhtaalla omatunnolla?

        Tunnen paljon ihmisiä, jotka eivät ole erityisen sosiaalisia, eikä heillä ole hirmuista teennäisten "ystävien" joukkoa ympärillään, mutta siitä huolimatta he ovat eläneet pitkään ilman muistikatkoksia. Toisaalta tunnen myös niitä, jotka ovat kuvitelleet torjuvansa dementiaa jollain hyväksi luulemillaan keinoilla siinä onnistumatta. Miksi siis tekeydyt ylimieliseksi, vaikka onnistumismahdollisuutesi eivät ole sen kummemmat kuin muillakaan? No kuoltuasi saat toki suuren ystäväpiirisi ansiosta kuorma-autollisen adresseja. Tosin en tajua, mitä lohtua siitä on.

    • AimoMatinpoika

      Kun on puhdas ja aatteellinen, on myös ahdas ja puutteellinen.

      Noudatan täällä Suomessa suomen lakeja, muualla sen maan lakeja jossa satun olemaan, muista vouhotuksista en välitä hittoakaan.

      • SeppoMattiTeponpoika

        Välitätkö mistään yleensäkään mitään paitsi itsestäsi? Olet vain välinpitämätön narsisti.

      • AimoMatinpoika
        SeppoMattiTeponpoika kirjoitti:

        Välitätkö mistään yleensäkään mitään paitsi itsestäsi? Olet vain välinpitämätön narsisti.

        Sitä mieltä kaikki muutkin ovat.

      • SeppoMattiTeponpoika
        AimoMatinpoika kirjoitti:

        Sitä mieltä kaikki muutkin ovat.

        Aivan. Eli valehtelet huviksesi. Asiallisesti olet luuseri, jolla ei ole ystävän ystävää, ei kielitaitoa, ei matkakokemuksia, ei lotin lotia.

      • AimoMatinpoika
        SeppoMattiTeponpoika kirjoitti:

        Aivan. Eli valehtelet huviksesi. Asiallisesti olet luuseri, jolla ei ole ystävän ystävää, ei kielitaitoa, ei matkakokemuksia, ei lotin lotia.

        No mutta olet taas väärässä mutta saat olla.

      • SeppoMattiTeponpoika
        AimoMatinpoika kirjoitti:

        No mutta olet taas väärässä mutta saat olla.

        No mutta taas sinä valehtelet. Se on rumaa.

      • Aimo.annos

        Kuinka paljon dementiasi siirtyi tuon vaativan kommenttisi ansiosta?

      • AimoMatinpoika
        SeppoMattiTeponpoika kirjoitti:

        No mutta taas sinä valehtelet. Se on rumaa.

        Joudun ikävä kyllä lopettamaan keskustelumme. Sinulla on jonkinlainen mielenterveysongelma, elät omissa harhoissasi. Projisoit omaa huonoa oloasi väittämällä että olisin luuseri, tosiasiassa olet itse luuseri. Hae apua tai loppuelämäsi tulee olemaan yksinäinen, vaikea, et selviä elämästä ilman ystäviä etenkään kun sinulla ei ole edes Jumalaa. Hakeudu hoitoon.

      • kijkjki86j5tl064f54do89

        Psykiatria ja uskonto ovatkin yhta. Papin luo mennaan opin vuoksi, ja myos psykiatrin luo mennaan opin vuoksi.

        Oppi on vaikuttanut ajatuksiin, ja sen vuoksi sinne mennaan.

        Asiaa ei voi edes tieteellisesti kumota. Kumoa, ole hyva, jos pystyt.

        Nyt tuleekin kysymykseen kenen uskonto on kaikkiaan parempi.

      • AimoMatinpoika
        kijkjki86j5tl064f54do89 kirjoitti:

        Uskontoa pidän viimeisenä oljenkortena jos mikään muu esim. halpa humala ei auta. Mielenterveys ongelmien ennaltaehkäisyyn pidän parhaana sosialisuutta, muiden ihmisten seuraa, vapaaehtoistyötä, ystävällisyyttä..

        Oman sisäisen aikuisen vahvistamista.

        Kysymys on mikä uskonto, jos mikään on totta?

      • SeppoMattiTeponpoika
        AimoMatinpoika kirjoitti:

        Joudun ikävä kyllä lopettamaan keskustelumme. Sinulla on jonkinlainen mielenterveysongelma, elät omissa harhoissasi. Projisoit omaa huonoa oloasi väittämällä että olisin luuseri, tosiasiassa olet itse luuseri. Hae apua tai loppuelämäsi tulee olemaan yksinäinen, vaikea, et selviä elämästä ilman ystäviä etenkään kun sinulla ei ole edes Jumalaa. Hakeudu hoitoon.

        Lopeta mieluummin itsesi. Ei tuollaista itsekästä narsistia kukaan kaipaakaan. Juuri narsismisi takia olet menettänyt otteesi todellisuuteen. Luulet olevasi muita parempi, vaikka olet surkimus ja luuseri. Kuvittelet olevasi jopa lääkäri, vaikka sinun lahjakkuudellasi ei päästä kuin valelääkäriksi. Apua tarvitsisit juuri sinä, mutta et pysty myöntämään sitä, koska narsistina kuvittelet olevasi toisia parempi, mikä on täyttä puppua. Sosiaalisuutesi on samaa kuin jatkuva kinastelu ja riitely. Sillä kontia kuvittelet sairaassa mielessäsi pitäväsi dementiasi loitolla, vaikka hyvin tiedät itsekin, että muistikatkokset tekevät sinulle tuloaan ja ovatkin jo vieneet parhaat palat tyhjästä kaalistasi tipotiehen. Lyhyesti sinusta täytyy todeta, että jipi jipi jipi pääsi on pipi.

      • Aimo.annos
        AimoMatinpoika kirjoitti:

        Uskontoa pidän viimeisenä oljenkortena jos mikään muu esim. halpa humala ei auta. Mielenterveys ongelmien ennaltaehkäisyyn pidän parhaana sosialisuutta, muiden ihmisten seuraa, vapaaehtoistyötä, ystävällisyyttä..

        Oman sisäisen aikuisen vahvistamista.

        "ystävällisyyttä..
        Oman sisäisen aikuisen vahvistamista."

        Sinä olet ikuinen pikkupoika, jolta ei ystävällisyyttä löydy pätkääkään. Siinä mielessä olet samanlainen kuin uskovaiset. Heidänkin lähimmäisrakkautensa on yhtä kadoksissa kuin heidän Jumalansa.

      • Aimo.fakta
        SeppoMattiTeponpoika kirjoitti:

        Lopeta mieluummin itsesi. Ei tuollaista itsekästä narsistia kukaan kaipaakaan. Juuri narsismisi takia olet menettänyt otteesi todellisuuteen. Luulet olevasi muita parempi, vaikka olet surkimus ja luuseri. Kuvittelet olevasi jopa lääkäri, vaikka sinun lahjakkuudellasi ei päästä kuin valelääkäriksi. Apua tarvitsisit juuri sinä, mutta et pysty myöntämään sitä, koska narsistina kuvittelet olevasi toisia parempi, mikä on täyttä puppua. Sosiaalisuutesi on samaa kuin jatkuva kinastelu ja riitely. Sillä kontia kuvittelet sairaassa mielessäsi pitäväsi dementiasi loitolla, vaikka hyvin tiedät itsekin, että muistikatkokset tekevät sinulle tuloaan ja ovatkin jo vieneet parhaat palat tyhjästä kaalistasi tipotiehen. Lyhyesti sinusta täytyy todeta, että jipi jipi jipi pääsi on pipi.

        AimoMatinpojan on itse kehuttava itseään, koska hänen ystävänsä ovat vain "ystäviä". He sanovat AimoMatinpojasta valkoisia valheita korkeintaan siksi, hän ei kestä kuulla totuuksia itsestään ja lähettää hoitolaitoksiin sellaisten sanojat. AimoMatinpojalla ei mene hyvin ja sen huomaa.

      • AimoMatinpoika
        Aimo.fakta kirjoitti:

        Tätä juuri tarkoitan harhoilla, et tunne minua joten sinulla ei voi olla mitään käsitystä minusta eikä minun elämästä. Omassa päässäsi kehität noita harhoja jotka eivät ole totta.

      • AimoMatinpoika
        Aimo.fakta kirjoitti:

        AimoMatinpojan on itse kehuttava itseään, koska hänen ystävänsä ovat vain "ystäviä". He sanovat AimoMatinpojasta valkoisia valheita korkeintaan siksi, hän ei kestä kuulla totuuksia itsestään ja lähettää hoitolaitoksiin sellaisten sanojat. AimoMatinpojalla ei mene hyvin ja sen huomaa.

        Hyvin mielelläni kuulen totuuksia itsestäni. Kuinka sinä voit kertoa totuuksia minusta kun et tunne minua ? Voit tietenkin kuvitella minusta mitä haluat.

      • Aimo.fakta
        AimoMatinpoika kirjoitti:

        Hyvin mielelläni kuulen totuuksia itsestäni. Kuinka sinä voit kertoa totuuksia minusta kun et tunne minua ? Voit tietenkin kuvitella minusta mitä haluat.

        Totuus näkyy kommenteistasi. Hermostut heti, jos joku sanoo sinua totuudenmukaisesti luuseriksi. Kirjoitat siihen heti: "Sinulla on jonkinlainen mielenterveysongelma, elät omissa harhoissasi." No se älähtää, johon kalikka kalahtaa. Paljastat siis itsesi huomaamattasi. Ja kaikesta päätellen olet potilaana asiantuntija hoitoalasta. Harhoja on vain sinulla. Luulet mm. olevasi lääkäri, vaikka hyvin tiedät itsekin, ettei lahjakkuutesi... korjaan lahjattomuutesi riitä kuin potilaaksi. Dementia on näin jo päässyt käsiksi sinuun, koska et enää muista, kuka ja millainen todellisuudessa olet. Narsistisuutesi vuoksi joudut lisäksi luulemaan itseäsi jotenkin erinomaiseksi, mikä on pelkästään vain huvittavaa.

        Omia harhojasi kirjoittelet mutta kirjoittele vaan. En luule itseäni mitenkään erinomaiseksi, olen aivan keskimääräinen suomalainen 72 vuotias, henkinen ja fyysinen terveydentilani on hyvä, elän terveellisesti. En hermostu jos joku kutsuu minua luuseriksi koska tiedän että hän on erehtynyt, ilman päteviä näyttöjä toisen henkilön kutsuminen luuseriksi viittaa mielenterveys ongelmaan. Terveen ihmisen asenne on ... minä olen ok - sinä olet ok.

        "ilman päteviä näyttöjä toisen henkilön kutsuminen luuseriksi viittaa mielenterveys ongelmaan."

        Sanohan valelääkärinä, mihin terveysongelmaan viittaa se, että sinä alat kutsua toista mielenterveydeltään ongelmalliseksi. Se viittaa narsistiseen luonnevikaan. Ei se ainakaan kovin fiksua sinusta tee, joten lopeta ylimielisyytesi ja lakkaa leikkimästä muita parempaa.

        Aloitetaan vaikka näistä väitteistä
        -
        <<Asiallisesti olet luuseri, jolla ei ole ystävän ystävää, ei kielitaitoa, ei matkakokemuksia, ei lotin lotia.>>
        -
        -
        Olen 72 vuotias, työuraa 40 vuotta, ei päivääkään työttömänä
        Tein työni työssä jossa tarvitsin kielitaitoa, en olisi voinut tehdä työtäni ellei minulla olisi ollut kielitaitoa
        Jouduin työssäni matkustelemaan ulkomailla, paljon teemme perheen kanssa myös lomamatkoja
        Kun täytin 50 vuotta tein matkan maailman ympäri, tämä ei sinänsä ole mitenkään ihmeellistä monet suomalaiset tekevät joskus elämässään matkan maailman ympäri
        Perheessämme on asunut useita vaihto-oppilaita eri maista
        Olen sosiaalinen, toimin useissa yhteisöissä
        Nykyinen eläkkeeni on 3200 €/kk
        Velaton omakotitalo
        Kesämökki
        Auto
        Muuten olen peräti vaatimaton ystävällinen ihminen, aivan tavallinen.

        -
        Nämä faktat todistavat etten ole luuseri, ihmisen joka väittää minun olevan luuseri täytyy olla vahvojen harhojen vallassa.

        "ihmisen joka väittää minun olevan luuseri täytyy olla vahvojen harhojen vallassa."

        Olet jälleen väärässä. Sinä väität, mutta et todista mitään. Näin ollen minulla on täysi syy epäillä juttujesi todenperäisyyttä. Katsos tätä: Olen voittanut Eurojackpot-pelissä 46,1 miljoonaa euroa. Se on sinun saavutustesi rinnalla paljon enemmän. Jos rupeat väittämään faktojani valheeksi, olet itse valelääkärin diagnoosisi perusteella mielenterveydeltäsi ongelmallinen ja suomalaiskansalliseen tapaan sairaalloisen kateellinen.

        Minua ei kiinnosta pätkääkään, miten sinä olet elänyt ja rellestänyt. Tämä on ateismi-palsta, jossa normaalit ihmiset eivät usko jumaliin. Mene kerskumaan niille "ystävillesi" erinomaisuuttasi ja ota vaikka Roope Ankan tapaan setelikylpy rahasäiliössäsi. Mutta aiheena täällä on kuitenkin aivan muu kuin sinun ihailusi ja narsististen tarpeidesi tyydyttäminen.

        En ole mitenkään erikoisen varakas vaan aivan tavallinen suomalainen, minua varakkaampia, on hyvin paljon, tuskin edes kuulun keskimääräistä paremmin menestyviin. Olen tyytyväinen elämääni, perheeseeni, ystäviini. Millä ammattitaidolla määrittelet minut narsistiksi, luuseriksi ? Mahdatko tietää mitä narsisti tarkoittaa ?

      • Aimo.fakta
        AimoMatinpoika kirjoitti:

        En ole mitenkään erikoisen varakas vaan aivan tavallinen suomalainen, minua varakkaampia, on hyvin paljon, tuskin edes kuulun keskimääräistä paremmin menestyviin. Olen tyytyväinen elämääni, perheeseeni, ystäviini. Millä ammattitaidolla määrittelet minut narsistiksi, luuseriksi ? Mahdatko tietää mitä narsisti tarkoittaa ?

        Hienoa, että sinusta alkaa löytyä myös rehellinen puoli, koska et enää ylistä itseäsi ja vaadi itseäsi ylistettävän, vaan myönnät vaatimattomat saavutuksesi realistisesti. Juuri tuosta Jumalakin vähintään tykkäisi, jos olisi vähintään tykkäämässä.

        "Millä ammattitaidolla määrittelet...Mahdatko tietää mitä narsisti tarkoittaa ?"
        Taidollapa hyvinkin, nimittäin lukutaidolla: https://fi.wikipedia.org/wiki/Narsismi
        Mahdan siis tietää. Osaan lukea myös sinun itsesi itsestäsi kirjoittamat sinua itseäsi kehuvat kommenttisi.

        Tiedätkö muuten, mistä ateismi-palstalla pitäisi keskustella?
        Ei ainakaan sinusta
        Yritän sanoa sen sinulle rivien välistä. Se on kuulemma älykästä viestintää.

        Jos seuraat keskusteluani huomaat että keskustelu ajautui tähän koska kaltaisesi harhaiset aloittivat esittää omia harhojaan, projisoiden omaa pahaa oloaan minuun. Epäilit minun olevan nuori epävarma uskovainen jota voit pilkata ja alistaa. Esim. tähän tyyliin

        << Asiallisesti olet luuseri, jolla ei ole ystävän ystävää, ei kielitaitoa, ei matkakokemuksia, ei lotin lotia.<<

        Tuossakin on kirjoitusvirhe, tarkoitit kai latin latia, sitäpaitsi minulla on matkamuistona muutama lati Latviasta ajalta ennen Latvian siirtymistä euroon.

        Sitten tämä narsismi, uskotko oikeasti että joku nainen olisi ollut kanssani 48 vuotta naimisissa jos olisin narsisti ?

        Olet itse kovasti harhainen, koska et edelleenkään tajua, että tällä palstalla keskustellaan ateismista. Se et ole sinä, vaikka narsistisissa harhoissasi niin kuvittelet.

        "Tuossakin on kirjoitusvirhe, tarkoitit kai latin latia"
        Uskomatonta, että tuollainen maailmanympäripurjehtija kuin narsistinen sinä ei tiedä, että Lesothon rahayksikkö on loti: https://fi.wikipedia.org/wiki/Lesothon_loti
        Virhe on siis kokonaan sinun.

        "uskotko oikeasti"
        En usko. Juttusi ovat /C:stä.

        Kirjoittelen myös ateismista. Saat pitää omat harhasi en niihin puutu.

      • Aimo.fakta
        AimoMatinpoika kirjoitti:

        Kirjoittelen myös ateismista. Saat pitää omat harhasi en niihin puutu.

        Harhoissasi kuvittelet minulla olevan harhoja, mutta se on vain sinun harhaasi. Kun kirjoitin, ettei sinulla ole lotin lotia, olin siinäkin täysin oikeassa, koska ethän edes tiennyt loteja olevan olemassa. Mutta minullapa on loteja. Käykö kateeks?

    • 777777

      Jumalahan on onnistunut täydellisesti luoma työssään, mutta ihminen itse on kaiken sössinyt. Sehän on silloin selvä asia, kerta Jeesukseen uskovat pelastuvat ja Jumala pitää heistä huolen, siinä kulkee selvä raja uskovan ja jumalattoman välillä. Jumalalle tietysti on kaikki mahdollista ja että kaikki pelastuisivat. Turha siintä on Jumalaa syyttää, jokainen saa kelkkansa valikoida vapaasti ,mutta se on sit eri asia mihinkä se kelkka kuljettaa.

      • kudbai

        Älä satuile satusetä. Ketään ei kiinnosta pelastaa tuollaista. Kyllä sinusta saa kaikki tarpeekseen jo tämän elämäsi aikana.

      • 777777
        kudbai kirjoitti:

        Eikä sen tarvitse kiinnostaakkaan ketään, niinkuin sanoin jokainen saa valita kelkkansa, mutta se on eri asia mihinkä se kelkka vie. jumalattoman tie vie suoraan tuhoon, ekana ihmisille tulee pelko, sitten tulee kuolemanpelko ja sitten kuolema.

      • kudbai
        777777 kirjoitti:

        Sinun kelkkasi vie aivan samaan osoitteeseen kuin muidenkin eli tuhoon.

      • 777777
        kudbai kirjoitti:

        Sinun kelkkasi vie aivan samaan osoitteeseen kuin muidenkin eli tuhoon.

        ateismi on täsmälleen samanlainen kuin alkoholisimi, eli alkoholistille kun sanotaan että lopeta juominen, se ei pysty itse lopettamaan vaikka sanotaan että viina tappaa sinut aikaa myöten, alkoholisti ei usko kunnes joku paikka pettää ja kuolema korjaa. Samoin on ateistinkin laita, se ei usko Jumalan olemassa oloon, mutta kun se oikea aika tulee, niin ihmisille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin kääntyä Jumalan ja Jeesuksen puoleen, muuten tulee tuho.

        Jumala on samanlainen addiktio uskovaiselle kuin alkoholi alkoholistille. Jumala = hihhulin Humala. Ja jutut ne ovat hihhuleilla ja alkoholisteille yhtä päihtyneitä ja höperöitä.

    • AimoMatinpoika

      Jos Jumala ja kaikki maailmassa olevat jumalat ovat epäonnistuneet niin mitä tehdä ?

      Valitaan uusi Jumala
      Luodaan ateistinen valtio, olisiko Suomi ensimmäinen ?
      Kuka alkaa puuhata tällaisen valtion luomista ?
      Albania on ollut ainoa valtio jossa uskonto oli määritelty rikokseksi laissa, en tiedä nykytilannetta kun olot ovat muuttuneet.

      Ateistit voisivat aloittaa ateistisen valtion luomisen.

      • helppo.nakki

        Ei siihen mitään valtiota tarvita. Jumala kuolee heti, jos siihen ei uskota.

      • AimoMatinpoika
        helppo.nakki kirjoitti:

        Jumaliin on uskottu tuhansia vuosia. Kuka lopettaa jumaliin uskomisen ? Uskonnollisuus lisääntyy maailmassa.

      • helppo.nakki
        AimoMatinpoika kirjoitti:

        Jumaliin on uskottu tuhansia vuosia. Kuka lopettaa jumaliin uskomisen ? Uskonnollisuus lisääntyy maailmassa.

        Jumalaan uskomisen voi jokainen lopettaa ihan itsekseen. Ei siinä muuta tarvita.

      • AimoMatinpoika
        helppo.nakki kirjoitti:

        Jumalaan uskomisen voi jokainen lopettaa ihan itsekseen. Ei siinä muuta tarvita.

        Kuinka voimme olla varma ettei joku kuitenkin ala uskoa Jumalaan, vaikka salaa joskus illalla ? Ei taida onnistua vaikka onhan uskontoja yritetty lopettaa mutta aina ne nousee vaan. Impossible mission.

      • helppo.nakki
        AimoMatinpoika kirjoitti:

        Kuinka voimme olla varma ettei joku kuitenkin ala uskoa Jumalaan, vaikka salaa joskus illalla ? Ei taida onnistua vaikka onhan uskontoja yritetty lopettaa mutta aina ne nousee vaan. Impossible mission.

        Jos henkilö haluaa lakata uskomasta Jumalaan, hän pettää vain itseään, jos alkaakin uskoa salaa. Jumala kuitenkin kuolee helposti, jos siihen ei usko. Eikä tuo naamaansa näytä missään tapauksessa.

      • 777777
        helppo.nakki kirjoitti:

        Jos henkilö haluaa lakata uskomasta Jumalaan, hän pettää vain itseään, jos alkaakin uskoa salaa. Jumala kuitenkin kuolee helposti, jos siihen ei usko. Eikä tuo naamaansa näytä missään tapauksessa.

        Jumala tulee ateisteillekkin mieleen viimeistään viimeisinä aikoina, entäs jos Jumala onkin olemassa, enkä ole asialle tehnyt mitään muuta kuin haukkunut, vaikka toiset ovat kertoneet, Jumalan olemassa olosta. Moni luulee, että kaikki on ohi kun kuolee, mutta niin ei ole.

      • helppo.nakki
        777777 kirjoitti:

        Jumala tulee ateisteillekkin mieleen viimeistään viimeisinä aikoina, entäs jos Jumala onkin olemassa, enkä ole asialle tehnyt mitään muuta kuin haukkunut, vaikka toiset ovat kertoneet, Jumalan olemassa olosta. Moni luulee, että kaikki on ohi kun kuolee, mutta niin ei ole.

        Jumala on hyvä vaan ja tulee esittäytymään.
        Jos se ei käy, sellainen on vain uskovaisten levittämää puppua.

      • 777777

        Kristityt häviää ensinnä, sittenhän teillä on ateistinen valtio, mutta valitettavasti sitä ei tunneta nimellä Suomi tai olette Venäjän vallan alaisia.

      • 777777
        helppo.nakki kirjoitti:

        Jumala on hyvä vaan ja tulee esittäytymään.
        Jos se ei käy, sellainen on vain uskovaisten levittämää puppua.

        Jumala tulee näyttäytymään joko ennen kuolemaa tai kuoleman jälkeen, sinällänsä se on jumalattoman kannalta huono asia, koska ei pysty enää muuttamaan mitään asioita, siksi koskaan ei kannata olla ateisti. Jumala tunnistaa omansa Raamatun ja Jumalan sanan kautta.

      • helppo.nakki
        777777 kirjoitti:

        Jumala tulee näyttäytymään joko ennen kuolemaa tai kuoleman jälkeen, sinällänsä se on jumalattoman kannalta huono asia, koska ei pysty enää muuttamaan mitään asioita, siksi koskaan ei kannata olla ateisti. Jumala tunnistaa omansa Raamatun ja Jumalan sanan kautta.

        "olette Venäjän vallan alaisia."
        Ja sinä olet jo nyt oman pakkomielteesi alainen. Ressukka palvoo olemattomia.

        "Raamatun ja Jumalan sanan kautta."
        Ihmisten kirjoittama teksti ei saa yhtään mitään näyttäytymään, ei, vaikka hokisit itsesi väsyksiin. Kuoltuasi olet kuollut kuin kivi. Niin on käynyt kaikille uskovaisille ja niin käy vastakin. Joutavilla väitteilläsi sinä et sitä totuutta saa muuttumaan.

      • niinsiinävieläkäy

        Kiihkeimmästäkin uskovaisesta tulee kuoltuaan ateisti.

      • 777777
        helppo.nakki kirjoitti:

        "olette Venäjän vallan alaisia."
        Ja sinä olet jo nyt oman pakkomielteesi alainen. Ressukka palvoo olemattomia.

        "Raamatun ja Jumalan sanan kautta."
        Ihmisten kirjoittama teksti ei saa yhtään mitään näyttäytymään, ei, vaikka hokisit itsesi väsyksiin. Kuoltuasi olet kuollut kuin kivi. Niin on käynyt kaikille uskovaisille ja niin käy vastakin. Joutavilla väitteilläsi sinä et sitä totuutta saa muuttumaan.

        Niin eihän minun tarvitsekkaan totuutta muutella, koska Jumala on olemassa ja kuoleman jälkeinen elämä. Niinpä ateisti voi olla kuollut kuin kivi, siksi ei koskaan kannata olla ateisti. Eikä jumalaton tule parempia todistuksia saamaan, jollei Jumala teille niitä suo, koska jumalattoman pitää elää jumalattoman elämää.

      • 777777 kirjoitti:

        Jumala näki kuitenkin hyväksi antaa profeetoille, Jeesukselle ja apostoleille paremman todistuksen itsestään puhumalla heille luonnollisin korvin kuultavalla äänellä ja lähettämällä enkelinsä puhumaan heille sekä tekemään heille palvelusta ja näyttämällä apostoleille Jeesuksen kuolleista heräämisen jälkeen. Meidän muiden kuolevaisten on sitten vai pidettävä totena näiden valittujen todistus siitä, miten Jumala on ilmestynyt ja puhunut heille, ja jos emme pidä heidän todistustaan totena, niin sitten joudumme helvettiin. Tosi reilua eikä lainkaan puolueellista ja ns. henkilöön katsomista, sillä tässähän toteutuu ainoastaan Jumalan valinta, joka on mielivaltainen sekä ihmisestä itsestään riippumaton... paitsi niiden mielestä, jotka yrittävät kuvata Raamatun jumalaa oikeudenmukaisena ja oikeamielisenä tuomarina siinä onnistumatta. Salaavat jopa itseltään totuuden uskonnollisen mielensä pimittäminä.... mitäpä jos ottaisitte ne aivonne seurakunnan narikasta ja alkaisitte ajatella itse sitä, miten järkevää uskonne on?

        Kuoltuasi sinäkin olet kuollut kuin kivi. Niin on käynyt kaikille uskovaisille ja käy vastakin.

      • 777777
        helppo.nakki kirjoitti:

        Kuoltuasi sinäkin olet kuollut kuin kivi. Niin on käynyt kaikille uskovaisille ja käy vastakin.

        Kuoltuasi sinäkin olet kuollut kuin kivi. "Niin on käynyt kaikille uskovaisille ja käy vastakin" Eipäs ole käynyt niinkuin ateistit saavat luulla aivan vapaasti, se on teidän ongelmanne. Toisille ihmisille on Jumala suonut todisteita ,jokinhan siinäkin pitää olla, kun niitä ei kaikille suoda.

      • 777777
        poleemikko kirjoitti:

        Jumala näki kuitenkin hyväksi antaa profeetoille, Jeesukselle ja apostoleille paremman todistuksen itsestään puhumalla heille luonnollisin korvin kuultavalla äänellä ja lähettämällä enkelinsä puhumaan heille sekä tekemään heille palvelusta ja näyttämällä apostoleille Jeesuksen kuolleista heräämisen jälkeen. Meidän muiden kuolevaisten on sitten vai pidettävä totena näiden valittujen todistus siitä, miten Jumala on ilmestynyt ja puhunut heille, ja jos emme pidä heidän todistustaan totena, niin sitten joudumme helvettiin. Tosi reilua eikä lainkaan puolueellista ja ns. henkilöön katsomista, sillä tässähän toteutuu ainoastaan Jumalan valinta, joka on mielivaltainen sekä ihmisestä itsestään riippumaton... paitsi niiden mielestä, jotka yrittävät kuvata Raamatun jumalaa oikeudenmukaisena ja oikeamielisenä tuomarina siinä onnistumatta. Salaavat jopa itseltään totuuden uskonnollisen mielensä pimittäminä.... mitäpä jos ottaisitte ne aivonne seurakunnan narikasta ja alkaisitte ajatella itse sitä, miten järkevää uskonne on?

        Uskontoa ei tarvitse muutella millään tavalla, kerta on sanottu että Jeesukseen Kristukseen uskovat pelastuvat ,sitä ei tarvitse muutella. Siksi Jumala sallii ihmisille kaiken pahan ,koska se tietää että Jeesukseen uskovat pelastuvat ja Jumala pitää omistansa huolen. Vaikka ihmiset sallisivat kaikki asiat, jotka ovat Jumalan sanaa vastaan ja muuttaisivat sanaa, se ei muuta mitään,päin vastoin ihmisten pelastuminen käy vaan hankalammaksi.

      • helppo.nakki
        777777 kirjoitti:

        Kuoltuasi sinäkin olet kuollut kuin kivi. "Niin on käynyt kaikille uskovaisille ja käy vastakin" Eipäs ole käynyt niinkuin ateistit saavat luulla aivan vapaasti, se on teidän ongelmanne. Toisille ihmisille on Jumala suonut todisteita ,jokinhan siinäkin pitää olla, kun niitä ei kaikille suoda.

        "jokinhan siinäkin pitää olla, kun niitä ei kaikille suoda."

        Niinpä. Jotain vikaa täytyy olla sellaisten päässä, jotka näkevät näkyjä ja ottavat ne ihan todesta. Terveet välttyvät mokomalta sairaalta paskalta.

      • 777777
        helppo.nakki kirjoitti:

        "jokinhan siinäkin pitää olla, kun niitä ei kaikille suoda."

        Niinpä. Jotain vikaa täytyy olla sellaisten päässä, jotka näkevät näkyjä ja ottavat ne ihan todesta. Terveet välttyvät mokomalta sairaalta paskalta.

        Niin terveitä varmaan tarkoitat juuri sellaisilla, jotka juovat paljon ja ovat väkivaltaisia lähimmäisiä kohtaan ja muuten kun eivät saa omaa tahtoansa läpi, ajavat sen pakolla. Katkeruuksissaan ja kateuksissaan ja himoissansa ovat valmiit tappamaan vaikka lähimmäisensä. Näitä terveitä joita ateistit tarkoittavat saa nähdä harva päivä kun otetaan poliisin kyytiin. Sit kun jumalattomat tekevät tarpeeksi pahaa lähimmäisiään kohtaan, käytte pelkäämään, sit syytätte syyttömiä uskovaisia kaikesta, käytte vielä lopuksi syyttömien kimppuun, vaikka teidän oma pirunne aiheuttaa kaiken. jumalattomien terveys jo tiedetään, muuten kun ei asioita ratkaista, teidän ratkaisunne on nyrkit.

        En tarkoita. Uskovaiseen tapaan sanot väärän todistuksen lähimmäisestä. Sinä itse olisit polttamassa kenet tahansa päähänpistosta noitana. Niin lähimmäisrakkaita uskovaiset ovat. Oli miten oli, onneksi sinäkin kuolet muiden tapaan kuollessasi. Et ole siis ketään parempi, vaikka ylimielisenä niin luulet.

    • mjunhyt

      Luepa sieltä Raamatusta luomiskertomuksesta miksi ihmiset tekevät pahoja tekoja eli syntiä, niin ei tarvitse Jumalaa siitä syyttää.

      • vankkaa.faktaa

        Jumala on ehdottomasti syypää kaikkeen. Jos hän olisi kaikkivoivaisuudessaan halunnut tehdä paremmin toimivan ihmisen, mitään syntiä ei koskaan olisi syntynytkään. Vaikka hän kaikkitietävänä tiesi kuinka käy, siitä huolimatta hän loi epäkelpoa ainesta. Hänen piti oikein tapattaa oma poikansa itseään viihdyttääkseen, ettei luomistyössä syntynyt sonta niin pahasti ottaisi pattiin. Kyllä, Jumalaa siitä on syytettävä. Hänen omaa syytään kaikki epäonnistuminen. Kaikenkukkuraksi hän ei pystynyt itse kirjoittamaan edes omaa sanaansa.

      • mjunhyt

        Jumala teksi itse ensin nuo pahat teot - ja loi ihmisen kuvakseen.

      • AimoMatinpoika
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Jumala on ehdottomasti syypää kaikkeen. Jos hän olisi kaikkivoivaisuudessaan halunnut tehdä paremmin toimivan ihmisen, mitään syntiä ei koskaan olisi syntynytkään. Vaikka hän kaikkitietävänä tiesi kuinka käy, siitä huolimatta hän loi epäkelpoa ainesta. Hänen piti oikein tapattaa oma poikansa itseään viihdyttääkseen, ettei luomistyössä syntynyt sonta niin pahasti ottaisi pattiin. Kyllä, Jumalaa siitä on syytettävä. Hänen omaa syytään kaikki epäonnistuminen. Kaikenkukkuraksi hän ei pystynyt itse kirjoittamaan edes omaa sanaansa.

        Ei Jumala ole syyllinen koska häntä ei ole olemassa.

      • vankkaa.faktaa
        AimoMatinpoika kirjoitti:

        Ei Jumala ole syyllinen koska häntä ei ole olemassa.

        Jumala on olemassa - leikisti.

      • AimoMatinpoika
        vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Jumala on olemassa - leikisti.

        Ei Jumalaa ainakaan meidän oikeudessa voi tuomita ellei häntä ole olemassa.

      • vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Jumala on ehdottomasti syypää kaikkeen. Jos hän olisi kaikkivoivaisuudessaan halunnut tehdä paremmin toimivan ihmisen, mitään syntiä ei koskaan olisi syntynytkään. Vaikka hän kaikkitietävänä tiesi kuinka käy, siitä huolimatta hän loi epäkelpoa ainesta. Hänen piti oikein tapattaa oma poikansa itseään viihdyttääkseen, ettei luomistyössä syntynyt sonta niin pahasti ottaisi pattiin. Kyllä, Jumalaa siitä on syytettävä. Hänen omaa syytään kaikki epäonnistuminen. Kaikenkukkuraksi hän ei pystynyt itse kirjoittamaan edes omaa sanaansa.

        Puhut tavallaan asiaa. Raamatun mukaan Jumala on tekevä uuden ihmisen, joka ei tee enää syntiä, mutta se tapahtuu vasta Kristuksen toisen tulemuksen yhteydessä ja "ruumiin ylösnousemuksessa". Jos ihmisen muuttuminen sellaiseksi, joka ei tee syntiä, on Jumalan ihmeteon tulosta, niin miksi hän ei tehnyt jo alussa sellaista ihmistä, joka ei pysty syntiä tekemään tai vaikka pystyisi, niin ei sitä tee?

        On järjetöntä ajatella siten, että ihmiset heräävät kuolleista ja muuttuvat silmänräpäyksessä täydellisen synnittömiksi ihmisiksi, niin että eivät enää koskaan lankea syntiin tai nouse kapinaan luojaansa vastaan. Ihmiset ovat kuolleet eri vaiheessa omaa elämäänsä ja heidän pyhityksensä on jäänyt kesken. Silti sanotaan, että "ilman pyhitystä ei kukaan ole näkevä Herraa". Miten joku vauvana tai pienenä lapsena kuollut olisi voinut pyhittyä?

        Viimeiselle tuomiolle ja ihmisten tuomiolle tekojen (moraali) sekä sisäisen ihmisen asenteen (eettisyyden) perusteella ei ole perusteita, elleivät kaikki joudu samalla tavalla koetelluiksi ja testatuiksi kuin kauan eläneet ihmiset, joilla on vieläpä tieto Jumalasta sen perusteella, että tämä on lähettänyt enkelinsä heidän luokseen tai puhunut heille fyysisesti kuuluvalla äänellä. Näiden "valittujen" ei ole edes tarvinnut uskoa Jumalan olemassaoloonsa ja "hänen sanaansa", koska Jumala on ilmestynyt ja puhunut heille suoraan, toisin kuin muille ihmisille, joiden tulisi pitää totena näiden "valittujen profeettojen" väitteet enkelien ja Jumalan puheesta.

        On todennäköistä, että tämä elämä on kaikki, mitä meillä on käytettävissämme, tai jos jotakin kuoleman jälkeistä elämää olisi olemassa, niin se on vain harvojen ja valittujen etuoikeus, joka perustuu joko Jumalan mielivaltaiseen valintaan tai näiden ihmisten paremmuuteen muihin ihmisiin verrattuna. Sellaisia ihmisiä en ole vielä tavannut. Toinen toistaan pahempia kylläkin. On tietysti mahdollista, että luoja on enimmäkseen paha eikä hän tahdokaan luoduille mitään muuta kuin lyhyen ajan kestävää hyvää oloa ja onnea, mutta kärsimys ja kuolema ovat kaikkien lopullinen kohtalo. Tiedäpä häntä sitten... minä en tiedä.

      • vankkaa.faktaa
        AimoMatinpoika kirjoitti:

        Ei Jumalaa ainakaan meidän oikeudessa voi tuomita ellei häntä ole olemassa.

        Jaaha, no täytyy tehdä kansalaisaloite lakimuutoksen puolesta. Kyl niin pal moni uskoo jopa ihan oikeasti, että Jumala on olemassa. Jumala on haastettava käräjille. On hän vaan niin paha kriminaali että.

      • vankkaa.faktaa kirjoitti:

        Jaaha, no täytyy tehdä kansalaisaloite lakimuutoksen puolesta. Kyl niin pal moni uskoo jopa ihan oikeasti, että Jumala on olemassa. Jumala on haastettava käräjille. On hän vaan niin paha kriminaali että.

        Miten näkymätön ja mykkä Jumala voitaisiin asettaa syytteeseen ja vastaamaan teoistaan? Häntä ei ensinkään ole mahdollista saada kiinni ja pitää häntä vangittuna. Toisekseen hän ei voi puolustautua, koska ei puhu eikä pukahda, jos häneltä jotakin kysyttäisiin.

        Jos Jumalalla olisi joku näkyvä ja puhekykyinen edustaja oikeuden istunnossa, niin sitten asia olisi toisin, mutta kuka rohkenee nousta edustamaan häntä ja mistä tiedämme, että Jumala on antanut hänelle valtuudet edustaa itseään? Sen ihmisen oma todistus ei ole riittävä ja pätevä, jotta häntä voitaisiin pitää Jumalan edustajana ja hänen puolestapuhujanaan.

        "Miten näkymätön ja mykkä Jumala voitaisiin asettaa syytteeseen ja vastaamaan teoistaan?"

        Pakko niiden on keksiä keinot, jos käräjille mennään. Se on päivän selvä asia! Ainahan Jumala on ollut käräjillä silloinkin, kun jotakuta on syytetty jumalanpilkasta. Kyseessä on asianomistajarikos, joten haastajan on oltava tietenkin paikalla. Muutenhan käsittely olisi täysi vitsi.

    • Jumalaa ei ole näkynyt.Uskonto on vain ollut ja on edellleen eräs vallankäyttö välinen.Ase-ja huumekaupassa liikkuva raha on pientä verrattuna uskonnon ympärillä pyörivåstä bisneksestä.

      • On totta, että uskonto on ollut ja on yhä edelleen vallankäytön väline, ja että sen avulla kerätään ihmisiltä rahaa ja käytetään heitä taloudellisesti hyväksi. Tätä on tapahtunut luultavasti hyvin varhaisessa vaiheessa uskontojen syntyhistoriassa. Poppamiehet, kansanparantajat, profeetat ja muut hengen miehet ovat liittoutuneet valtaapitävien kanssa ja he ovat saaneet elantonsa "ammatistaan"... johtajat ovat käyttäneet heitä tukena kansan hallitsemisessa.

        Kunkin kansan oma uskonto ja oma jumala on lisännyt kansan yhtenäisyyden tunnetta ja se on auttanut heidän hallitsemisessaan. Raamatun mukaan "Jumala" on jakanut "taivaankappaleet" muille kansoille palvonnan kohteeksi, mutta Israelin tuli palvella vain häntä itseään. Niinpä auringon, kuun ja planeettojen sekä tähtien palvonta on Raamatun mukaan Jumalan pakanoille antama osa tässä elämässä.

        5.Mooseksen kirja:
        4:19 ja ettet, kun nostat silmäsi taivasta kohti ja katselet aurinkoa ja kuuta ja tähtiä, kaikkea taivaan joukkoa, anna vietellä itseäsi kumartamaan ja palvelemaan niitä, sillä Herra, sinun Jumalasi, on jakanut ne kaikille muille kansoille koko taivaan alla.

        Tämä on vastoin sitä, että Jumala tahtoisi pelastaa myös pakanat "uskon kautta"... eipä tuota halua ainakaan Vt:n aikana ollut, kun Israel piti uskontonsa vain itsellään eikä levittänyt sitä muille... omituista, jos Israelin uskonto ja palvelusmenot olisivat ehto sielun pelastumiselle?

        No, mitään sellaista pelastusta tai kuoleman jälkeistä tuomiota ei luultavasti ole odotettavissa, joten jääköön omaan arvoonsa tuollaiset uskomukset. Ne ovat kuitenkin yksi uskontojen syntyyn johtanut syy. Koska emme näe oikeuden tapahtuvan tässä maailmassa, niin monet toivovat sen tapahtuvan kuoleman jälkeen Jumalan toimesta ja näin Jumala on kuvattu kostonhimoisena tuomarina, joka rankaisee pahoja ihmisiä heidän pahoista teoistaan.

        Onhan näistä allekirjoittaneen kirjoituskin blogissani:

        https://kukaonjumala.wordpress.com/2018/06/28/uskonnon-alkupera/

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pekka Aittakumpu ja Jenni Simula kiistävät väitetyn aviorikoksen

      "Y­lei­ses­sä tie­dos­sa oleva asia”, sanovat Kalevan lähteet https://www.kaleva.fi/pekka-aittakumpu-ja-jenna-simula-ki
      Maailman menoa
      197
      5988
    2. Miksi olet riittämätön kaivatullesi?

      Mistä asioista tunnet riittämättömyyden tunnetta kaipaamaasi ihmistä kohtaan? Miksi koet, että et olisi tarpeeksi hänell
      Ikävä
      144
      2827
    3. Hymysi saa tunteet

      Pintaan❤️ jos et tarkoita niin älä tee sitä
      Ikävä
      44
      2297
    4. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä?
      Ikävä
      93
      2049
    5. Aloitetaan puhtaalta pöydältä

      Mukavaa iltaa mukaville. 😊 ❤️ ⚜️ Minusta ei kaikki täällä tykkää, eikä tarvitsekaan. Kun eivät ymmärrä, niin sitten ei
      Ikävä
      238
      2011
    6. Mitkä on ne arvot?

      Itselleni särähtää korvaan joka kerta kun kuulen arvoista ja arvomaailmasta. Olen miettinyt paljon, että mikä on se minu
      Sinkut
      229
      1385
    7. Missä näit kaivattusi

      ekaa kertaa?
      Ikävä
      77
      1362
    8. Naton korkein sotilasjohtaja: Meidän on iskettävä ensin

      Olen täysin samaa mieltä ja nämä iskut pitäisi olla jo suunniteltu ja tuhota käytännössä kaikki venäjän hyökkäysmateriaa
      Maailman menoa
      286
      1329
    9. Tätä et nähnyt tv:ssä: TTK-voittaja Anssi Heikkilä avautuu suhteesta Linnea Leinoon: "Sie annoit..."

      Menikö voitto mielestäsi oikeaan osoitteeseen? Linnea Leino ja Anssi Heikkilä voittivat TTK:n vain 1,2 % erolla yleisöää
      Tanssii tähtien kanssa
      13
      1287
    10. Tavarakirppis lopettaa ilkivallan takia.

      Tähänkö on jo Kajaanissa tultu? Onko lasten kuriomuus jo näin pitkällä, ei kait tätä aikuiset tee. Mikä on seuraava j
      Kajaani
      6
      1226
    Aihe