Google kusettaa härskisti. Maksoin 2000 euroa/3kk täysin turhista "klikkauksista". Menin kokemattomuuttani kokeilemaan Google Ads mainoskampanjaa kun kovasti houkuttelivat lupaamalla 75 euroa ilmaista mainosnäkyvyyttä. Aiemmin olin mainostanut Google Ads:ssa Fonectan kautta laittamalla 300 euroa kuussa josta yli puolet Fonecta veti itselleen. Se ei tuottanut järkeviä kävijöitä nettisivulle, joten päätin laittaa saman verran suoraan googleen. Opettelin tuntikausia miten kampanja toteutetaan ja tehdään. Noin 1 kk:n päästä mielestäni lopetin kampanjan ja olin mielestäni myös laittanut kattosummaksi 300 €/kk. Mitä kävi. Huomasin n. 2kk:n jälkeen että google oli veloittanut suoraan luottokortilta n. 2 vko välein 3 kk ajan 50 - 350 euroa. Sitten sain keskeytettyä kampanjat, mutta siis lähes 2000 euroa paloi rahaa ihan turhaan. GOOGLE ADS KAMPANJASIVUSTO ON TARKOITUKSELLE TEHTY MAAILMAN
MONIMUTKAISIMMAKSI KÄYTTÄÄ NIIN ETTÄ KOKEMATTOMAT YRITTÄJÄT
MENEVÄT HALPAAN JA GOOGLE SAA YMPÄRI MAAILMAN NÄIN VEDÄTETTYÄ HEITÄ.
Mitään kautta heitä ei saa kiinni, ketään elävää ihmistä ei tavoita auttamaan kun kampanjoita tekee. Ovelaa ja täysin laillista harhautukseen ja ihmisten erehdyksiin perustuvaa kusetusbusinesta tämä "klikkauksiin" perustuva paskamainonta.
Toivottavasti edes muutama samassa tilanteessa oleva yrittäjä jättää käyttämättä Google ADS kampanjaedut ja suuntaa markkinontirahansa rehellisempiin kotimaisiin medioihin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.