Miksihän uskovaiset ovat omasta mielestään aina oikeassa? Mistä sellainen ajattelutapa juontaa juurensa.
Uskovien kanssa ei pysty keskustelemaan normaalilla tavalla. Keskustelu on valmiita puheita(ainakin nettipalsta on täynnä liirumlaarum tuotoksia, joista ei kukaan saa mitään todellisesti muuta kuin omissa kuvitelmissaan korkeintaan).
Uskovien kanssa ei voi keskustella normaalisti, jotta toinen edes kuuntelisi toista, oma linja on lyöty lukkoon ja se on kuin aina oikeassa oleva, muilla väärä.
Kunhan mietin, mistä tuollainen erikoinen tapa.
Kaiken lisäksi uskovat ovat tavallisinakin ihmisinä biologeja, fyysikkoja, historian asiantuntijoita, kielitieteilijöitä ja vielä itse oppineita, professoritason ihmisiä siis kaikkineen, tietäen kaikesta kaiken. He halveksuvat tavallista koulutusta, jopa hoitotiedettä ja ottavat senkin sarkan itselleen.
Uskovien kanssa ei pysty keskustelemaan normaalilla tavalla. Keskustelu on valmiita puheita(ainakin nettipalsta on täynnä liirumlaarum tuotoksia, joista ei kukaan saa mitään todellisesti muuta kuin omissa kuvitelmissaan korkeintaan).
Uskovien kanssa ei voi keskustella normaalisti, jotta toinen edes kuuntelisi toista, oma linja on lyöty lukkoon ja se on kuin aina oikeassa oleva, muilla väärä.
Kunhan mietin, mistä tuollainen erikoinen tapa.
Kaiken lisäksi uskovat ovat tavallisinakin ihmisinä biologeja, fyysikkoja, historian asiantuntijoita, kielitieteilijöitä ja vielä itse oppineita, professoritason ihmisiä siis kaikkineen, tietäen kaikesta kaiken. He halveksuvat tavallista koulutusta, jopa hoitotiedettä ja ottavat senkin sarkan itselleen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
'Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) iänmäärityksissä on todettu, että Suomen ja Euroopan Unionin alueen vanhin kivi on noin 3 500 miljoonaa vuotta vanha Pudasjärven Siuruan trondhjemiittinen gneissi. Se voittaa iältään tähän asti vanhimpana pidetyn Lapinlahden Kiikkukallion vähän yli 3 100 miljoonaa vuotta vanhan kvartsidioriitin.'
Olisikos tämä nyt sitä tavallista keskustelua, esim maapallon iän toteaminen, kun Suomestakin löytyy näin vanhaa kalliota. Tämä on ihan Raamatullinen iän määritys, mikä tuossa on.
Jos sitten katsomme lääketieteen historiaa, niin lääketieteen kehitys on ollut aivan huimaavaa viimeisen 100 vuoden aikana ja menee kovaa vauhtia eteenpäin. On paljon sellaisia hoitokeinoja, joista ei voitu 100 vuotta sitten uneksiakaan. Lääketieteestä ja muistakin tieteistä voimme todella kiittää Jumalaa, sillä Jumala on avannut aivan ihmeellisellä tavalla uusia ulottuvuuksia kaikella tavalla. Monien ihmisten elämä on mahdollistunut, jotka entiseen aikaan olisivat vain kuolleet. Tämäkin on ihan Raamatullinen asia, Jeesus nimenomaan halusi, että autamme lähimmäisiä kaikin tavoin ja Jumala on tieteiden kautta mahdollistanut verrattomat mahdollisuudet.
On siis syytä aloittajankin päivittää tietämystään uskovien asenteista ja käsityksistä. Uskovat eivät todellakaan ole samanlaisia, heillä ei ole samanlaisia käsityksiä ja mielipiteitä. Monet uskovat hyväksyvät todella tieteet ja tieteiden saavutukset Jumalan antamaksi mahdollisuudeksi, jotka koituvat ihmiseten hyväksi. Toki pahuuteenkin tiede on mahdollistanut tietysti paljon julmempia tapoja surmata ja tuhota.
Kannattaa siis luopua kuvitteluista ja vuosisatoja vanhoista Raamatun tulkinnoista, jotka perustuivat vääriin tulkintoihin, kun maailmankaikkeudesta tiedettiin vähän ja muustakin tiedettiin vähän. Tiede ja Raamattu eivät todellakaan ole ristiriidassa. Raamattu kertoo tien, miten Jumalan yhteyden kadottanut ihminen voi löytää takaisin Jumalan yhteyteen; muuhun käyttöön Jumala ei ole Raamattua tarkoittanut. Jumala Raamatussa avaa vain oman suuren suunnitelmansa kaikesta siitä, mitä hän on aivoitellut ja suunnitellut ja kuinka kaikki on johdattunut ja johdattuu hänen suuren suunnitelmansa mukaan.
Niin, kuka uskookaan puhuviin käärmeisiin ja puhuviin aaseihin(ihmisten kielellä), sieltä sitä löytyykin tosi vakuuttavaa pohjaa???? Eli siinä oli päivitystä.
Mitä ajattelet parantumiskokouksista? eikö ne perustu siihen uskoon? etkö usko että siellä poppamiehet parantavat teidät vai nojaatko lääketieteeseen niinkuin tavalliset ihmiset? et kyllä silloin ole uskollinen uskollesi, nojaat eiuskovien parantamiseen, etkä Jumalan voimaan?
Uskovainen sanoo: "Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on luotu Jumalan sanalla". Kaikki mikä on ristiriidassa Pyhän Raamatun kanssa, on hyljättävää. Siinä syy vahvoihin mielipiteisiin.
Emme siis ole oman viisauden varassa, emmekä perusta edes ihmisviisauteen elämäämme, vaan Raamattuun. Se ei tarkoita tietenkään sitä, että uskovainen olisi tiedevastainen. Hän vastustaa vain sitä, mikä on Raamatun kanssa ristiriidassa.
MInä uskon ihan helposti puhuviin vaikak hevosiin, ja sen perustus on siinä, että en näe juurikaan kiinnostavana sellaisen Jumalan joka olisi rajoitettu millään tavalla!
Mikä se sellainen JUMALAN on joka on vain hiukan minua mahdollisempi töissään hah !
Sellaista ajattelua pidän taas lapsellisen naurettavana joka ihmettelee jos aasi puhuu !! Ihmine njoka kauheasti ponnistellen jaksaa hypätä jopa lähes metrin maanpinnasta, siinäpä sitä onkin meriittiä arvioida Jumalan olemusta, niin ja useimmat ihan vaan muutaman luokan peruskoulua käyneenä arvioi m Raamattua, josta ei tiedä yhtään mitään ei siis pätkän vertaa ole sitä koskaan tutkinut ei mitään tajua siinäkin sitä on ceeveetä arvioida Raamaytun sisältöä hah x 100 !
Niin kuka tosiaan uskoo????? En minä ainakaan.
Jos keskustelusi on tätä tasoa, niin en suoraan sanoen ihmettele, että sinulla on vaikeuksia löytää keskustelukumppaneita.
Minun uskoni perustuu Kristuksen sovitustyöhön ja evankeliumiin, eikä puhuviin aaseihin tai edes ihmeisiin. Raamattua lukiessa on ymmärrettävä mikä on vertauskuvallista kerrontaa ja ennen kaikkea mikä on tarinoiden ydinviesti.
Puhuva aasi tai Joonan niellyt valas olivat näiden tarinoiden sivujuonteita ja varsinainen opetus oli se, että Jumalan suunnitelmasta ei kannata poiketa. Sillä tie nousee silloin pystyyn - tavalla tai toisella.
Raamatussa kehotetaan rukoilemaan sairaiden puolesta, mutta ei todellakaan kielletä hakemasta apua lääkäriltä. Jeesuksen opetuslapsista Luukas oli sattumoisin lääkäri.
Raamatussa on paljon itämaistyyppistä värikästä kerrontaa, jota ei ole välttämättä tarkoitus ottaa kirjaimellisesti. Mutta tarinan ydinviesti on sen sijaan hyvä ottaa kirjaimellisesti.
Hyvä, jos et usko raamatussa kerrottuihin puhuviin aaseihin ja käärmeisiin. Se on jo hyvä lähtökohta keskusteluun. sinulle ei siis raamattu edusta pyhän hengen puhetta ja eksaktia totuutta? raamattu ei siis edusta sinulle Jumalan sanaa jos ymmärsin oikein asian.
kirjoitit, ettei mielestäsi ole tarkoitus ottaa kirjaimellisesti raamatun kerrontaa, silloinhan se ei edusta pyhän hengen tuotosta ja sanaa kokonaisuudessaan sinulle?
et siis usko raamatun olevan Jumalan sanaa? ymmärsinkö oikein, voiko tähän vastata kiemurtelematta vai onko se jokin, mikä murtaa jonkin pohjan uskolta jos myöntääkin ettei raamattu olekaan kokonaisuutenaan Jumalan sanaa ja totuus.
Raamatun sanoma edustaa minulle totuutta. Mutta raamattua lukiessa on ymmärrettävä mikä on oleellista. En siis mieti aaseja ja valaita, koska ne ovat tarinassa sen varsinaisen viestin rekvisiittaa.
Otetaan vaikka tällainen esimerkki. Jeesus sanoi: "jos oikea kätesi viettelee sinua, niin hakkaa se pois, sillä parempi on mennä käsipuolena taivaaseen kuin kahden käden kanssa helvettiin".
Pitäisikö meidän siis ryhtyä hakkaamaan käsiä? No ei tietenkään! Sillä vertauksen varsinainen viesti on, että meidän kannattaa pysyä erossa asioista, jotka vievät väärälle tielle.
Jokaista raamatun lausetta ei siis voi aina ottaa kirjaimellisesti, vaikka sanoma kannattaa ottaa kirjaimellisesti. Sillä yksittäisten lauseiden irottaminen asiayhteydestä saattaa viedä täysin harhaan.
Tuskin kovin moni ottaa tuota kohtaa kirjaimellisesti, ei edes fundamentalistisimmat.
Onkohan helpompi ottaa asioita silloin kirjaimellisesti, jos ne koskevat esimerkiksi muiden ihmisten kärsimystä ja tuhoa ja oman itsensä pelastumista?
Absurdi väite. Eräs amerikkalainen kollegani tosin sanoi minulle kerran, että sinulla on maailman suurin määrä hyödytöntä tietoa. Vastasin, että meillä päin sitä kutsutaan hyväksi yleissivistykseksi.:)
Minä keskustelen kaikkien kanssa, jotka haluavat keskustella minun kanssani. Mutta nettipalstoilla keskustelu on vaikeaa. Koska keskustelijoilla saattaa olla hyvin erilaiset taustat. Eikä palstoilla edes olla yhtä aikaa. Sen vuoksi jutuista syntyy helposti monologin vaikutelma.
Uskonto on vakaumus. Mikä tarkoittaa, että oma linja on periaatteessa lyöty lukkoon. Mutta ei se tarkoita, etteikö kasvun varaa aina olisi. Ja tottakai uskontoon liittyvät puheet ovat hebreaa uskomattomalle. Sillä hän ei ole asiassa sisällä ja pystyy parhaimmillaankin tekemään vain pinnallisia havaintoja.
Oletus, ettei pystyisi tekemään asiasta kuin pinnallisia havaintoja. Haluatko siis keskustella, vai olettaa?
Mikään ei ole lyöty lukkoon ja aina on kasvamisen varaan. Tiesitkö ettei joona ollut kalan vatsassa :) koska se on tarua kuten kaikki muutkin raamatun kertomukset. Islamin uskossa on pyhät sankarinsa, samoin muissakin uskonnoissa, kuten kristinuskossakin. Kaikki samaa huttua ja jokainen uskontonsa edustaja, haluaa uskoa, juuri sen oman uskontonsa edustavan äärimmäistä totuutta tai itse olevansa osa sitä.
Kommenttisi on hyvä esimerkki siitä, että ulkopuolelta pystyy tekemään vain pinnallisia havaintoja.
Et sinä minulle mitään uutta raamatusta pysty kertomaan, sillä olen lukenut sitä vuosikymmeniä usealla eri kielellä. Olen myös elänyt pitkään maailmalla eri uskontoa tunnustavien parissa ja tutustunut niiden pyhiin kirjoihin. Eivät ne nyt ihan samaa huttua ole. Tottakai jokainen pitää omaa uskontoaan oikeana. Sehän on vakaumuksen idea.
Sinulla on hiukan lapsellinen ja asenteellinen käsitys uskonnoista ja uskovaisista. Mutta ei se minulta yöunia tietenkään vie.
Toisen kommentoijan voi pyrkiä vaientamaan ja nolaamaan, esittäen tämän kommentit lapsellisina.
Eihän siellä raamatussa mitään uutta ole, vanhoja paimentolaistarinoita. Aikalailla samaakin on raamatussa kuin muistakin uskonnoista löytyy, luomiskertomukset, vedenpaisumiskertomukset, taitavat liittyä monen uskonnon tarinoihin. Samoin joka uskonnosta löytyy pyhä mies, joka tekee ihmeitä, on pelastaja ja jonka syntymäkin on ollut ihmeitä täynnänsä, se on osa uskonnon kulttuuria.
Minä olen uskovainen ja kiinnostaisi puhua elektroniikasta jota tutkin päivittäin, ja kaikkea teknistä olen ikäni tehnyt tökseni, en näe että siinä asiassa yhtään haittaa se että olen ollut uskovainen jo kymmeniä vuosia ja tulen yhä uskovaisemmaksi päivä päivältä!
perhepiirissä on monta tohtoria ja kaikki lapseni ovat akateemisissa viroissa, eli usko ei ole ollut haitta, päinvastoin se on ollut kaiken kestävä pohja j a tulevaisuus!
Raamatussakin on aiheesta luotaava kommentti, jot asiteertaan ulkomuistista jotenkin s eoli... että uskova tutkii kaiken, mutta häntä itseään ei voi kukaan tutkia... noin ulkomuistista.
Niin, luonteeseeni ei kuulu kehua, arvonimikkeistä mitä suvussa on, joillakin se on tapa, että on tärkeää, olla menestynyt ja uskovillekin se näyttää olevan aika pinnalla oleva asia. Kehuminen on luontaantyöntävää, tiesitkö sitä.
En kuhunut vaan kartoitin sitä väitettä että uskovien kanssa ei voi puhua mistään joka on siis suuri vale!
ja edelleen, uskovat tutkivat asioita todella paljon, väite uskovien tomppeliudesta ovat nekin siis pelkkää pahan puhumista.
Luonteeseesi kuuluu kuitenkin puhua pascaa ja valetta, tiedoksi että se on melkoisen luotaantyöntävää seisoa ikkunassa ja huutaa sellaista mikä ei pidä paikaansa ollenkaan.
sellainen ei juuri taida innostaa keskustelmaan mistään eli sitä sa amitä tuilaa kaksin käsin.
Ollaanpas sitä herkkänahkaisia. Mutta sehän sinua aloituksen perusteella ilmeisesti päähän ottaakin, että uskovaisissa on myös maallisten alojen asiantuntijoita. Eivätkä kaikki olekaan niin yksinkertaisia kuin sinä haluaisit heidän olevan.
"ja edelleen, uskovat tutkivat asioita todella paljon, väite uskovien tomppeliudesta ovat nekin siis pelkkää pahan puhumista. "
Pitää varmaan useidenkin kohdalla paikkaansa, mutta ei tarvitse kuin mennä nuoren Maan kreationistien sivustoille, kun löytää aivan aitoja uskonnollisia tomppeleita. Kyse on siitä, että teitä uskovia on laidasta laitaan. Piispan ja kaatumaseurojen pahnanpohjimmaisen välillä on suuri ero sivistystasossa ja myös mahdollisuudet keskusteluun aivan eri tasolla. Valitettavasti näillä palstoilla tapaa enemmän sitä pahnanpohjimmaista porukkaa kuin sivistyneitä uskovia.
Kyllä varmastikin monet uskovaiset ovat kouluttaneita ja akateemisia, kuten capichekin on.
Silti uskovat uskovat paimentolaistarinoihin vai haluavatko uskovat kieltää pyhän opuksensa Jumalan sanan auktoriteettina ja ainoana oikeana tiedon lähteenä? Tämä keskustelu voi saada mielenkiintoisia käänteitä vielä.
Rakkauden työkaluista keskustellessa kiitollisuus yhteisestä kielestä kuuluu lahjoihin.
koen, että tapasi kirjoittaa on ahdistava.
Rauhaa majaan
https://www.youtube.com/watch?v=L7Bc2kyd2Io&list=RDL7Bc2kyd2Io
Kyllähän uskovaiset ovat tavattoman kyvykästä porukkaa mutta ei pidä unohtaa, että Jumala on vielä kyvykkäämpi. Usein se uskovaisten kyvykkyys onkin Jumalalta lainattua kyvykkyyttä.
no sehän on hyvä kun Jumala lainailee teille kykyjään, tosi hienoa..
Mikähän siinä elämässä on tärkeintä, mietin. Mitä sillä on väliä vaikka olisi maailman viisain.
Jos Jumala olisi, silloin hän olisi epäoikeudenmukainen ollut, maailmalle.
What if God was one of us
Just a slob like one of us
Just a stranger on the bus
Trying to make His way home?
He's trying to make His way home
Back up to Heaven all alone
Nobody calling on the phone
Except for the pope maybe in Rome