Kertokaa edes yksi oikeudessa pitänyt todiste

NuariHerra

Anneli Auerin syyllisyydestä miehensä murhaan!

En ole vielä löytänyt yhtään. Ei ole kuulemma löytänyt kukaan muukaan täysjärkinen. Edes oikeus ei löytänyt yhtäkään langettavaa todistetta, joka olisi pitänyt tarkemmin katsottaessa. Hovioikeustaso riitti huomaamaan, että Anneli Auer oli syytön miehensä murhaan.

22

2526

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sirkustakerrakseen

      No, eihän sellaista edes voi olla, koska tässä todistettiin syyttömyyttä - se oli koko prosessin perusidea. Valkamahan sanoi, että hän vain spekuloi, ja Manner harmitteli, että puolustuksen tehtäväksi oli jätetty syyttömyydentodistelu.

      • Poliisikopop

        Tuotahan se on ollut jo kauan, että syytetty joutuu itse osoittaan syyttömyytensä, ns. käännetty todistustaakka, mutta annas olla jos asianomistajana on poliisi, muu julkisen vallan edustaja ja vaikka valehtelisi, niin uskottavampi se on kuin tavankansalainen..

        Lisäksi jos on tavallinen pikkurikollinen ja tavankansalainen, niin ainoa uskottava asia on se, jos tuo pikkurikollinen typeryyksissään tunnustaa, niin kummankaan oikeudessa tai poliisi tutkinnassa ei ole uskottavia, paitsi tunnustus. Kokemusta meinaan on.

        Suomessa tarvittaisiin lakeihin, että käytäntöihin suur-remontti.


      • Motiivienäiti

        Ja lisäksi kun tiedämme että motiivi tuohon murhaan löytyy tekijän (Ari Vihavainen) ja uhrin (Jukka S. Lahti) aikaisemmasta elämästä 300 jKr luvatussa maassa (pohjois-Amerikassa) jolloin kummatkin elivät eri joukkoon kuuluneina laamanilaisina Ari Vihavaisen saadessa tuolloin surmansa erään Jukka S. Lahden laamanilaisjoukkoon kuuluneen soturin kädestä. Ari Vihavainen pyrki myös tuon murhan jälkeisinä päivinä peittelemään käsissään ja kasvoissaan olleita viiltohaavoja viiltelemällä itseään.


      • sotataivaassaonalkanut

        Oletko siis sitä mieltä, että suur-remontti pitäisi siis aloittaa 300 jKr Pohjois-Amerikasta laamannilaisjoukoista?

        Ja kyseessä on tietysti intiaanit, koska olemme mormoonien kirjassa. Ja olen varma, että silloin apu löytyy Raamatusta, sillä presidentti Bush vanhempi varasti intiaanipäällikkö Geronimon pääkallon viedäkseen sen luumiesten pääkallonpaikalle Yalen yliopistoon (Skull and Bones -järjestö, joka on Hitlerin Thule-seuran alaosasto).

        Vastaavasti luku 666 - joka esiintyi oudosti myös Lahden surmatutkinnassa, esiintyy jo ensimmäisen kerran Raamatussa Toisessa aikakirjassa ja jakeessa 13: se on kullan paino, mikä yhtenä vuotena tuli Salomolle - oli kuusisataa kuusikymmentä kuusi talenttia kultaa. Ja mehän kaikki tiedämme, että mihin Salomonin temppeli liittyy.

        Ja tiedämme myös, että tuo luku kuusisataa kuusikymmentä kuusi tulee Ilmestyskirjasta, jonka luvussa 13 jakeessa 13 tulee esille lause "saa tulenkin laskeutumaan taivaasta maanpäälle". Tämä löytyy ensimmäisen kuningastenkirjan 13. luvusta, jossa kerrotaan samanlaisista verisistä rituaaleista Baal-jumalanpalvonnassa uhrikukkuloilla kuin mm. maya-intiaanien pappien viillellessä itseään uhrirituaaleissaan.

        Ilmestyskirjassa mainitaan maasta ostettujen lukumäärä, se on 144.000, jotka soittavat samaa soitinta ja laulavat samaa laulua, jota muut eivät voi kuulla tai oppia. Se on maya-kalenterin pisin ajanjakso - nimeltään baktun, joka kestää 144. 000 päivää, eli noin 394 vuotta.

        Viimeinen baktun - järjestyksessään13. - päättyi 21.12.2012.

        Skull and Bones järjestön tunnuksessa - ristissä olevat sääriluut ja pääkallo - on mystinen luku 322, ja vastaavasti mayaintiaanien pyramidin kylkeä kulkee käärmemäinen varjo, jonka kerrotaan kestävän 3 tuntia 22 minuuttia.

        Ilmestyskirja paljastaa, että meidän kristinuskomme onkin pakanallista ihmisuhreja vaativan Baal-jumalan palvontaa, ja kaikesta päätellen tämä kultti elää ja voi hyvin määrätyissä piireissä edelleenkin. Kyseessä on siis Saatana, joka Ilmestyskirjassa on Jumalan kasvojen edessä. Ja kaikesta päätellen myös peittämässä ne.


      • maailmanmerkit

        15.12.2012 klo 19:30

        Suuri kierto päättyy: Mayatutkija johtaa kalenterivalvojaisia Didrichsenin taidemuseossa

        Pian tiedämme, mitä tapahtuu 21.12.2012.

        Arthur Demarest kuvattuna Didrichenin taidemuseossa Helsingissä 7.9.2012. Kuva Markus Pentikäinen.

        Silloin mayaintiaanien kalenterin mukaan päättyy suuri kalenterisykli. Tuona päivänä on kulunut kolmetoista neljänsadan eli 20 kertaa 20 vuoden sykliä mayojen ajanlaskun alusta, eli vuodesta 3114 eKr.

        Kolmetoista on mayojen pyhä luku ja 20 laskujärjestelmän perusta.

        ”New age -piireissä odotetaan jotain vakavaa, jopa maailmanloppua”, arkeologi Arthur Demarest kertoo. Mayojen ennustuksissa tähän ei ole perusteita, hän vakuuttaa.

        Mayoilla on useita eri sykleissä eteneviä kalentereita. Joka kierrossa toistuvat monet aikaisempien syklien vaiheet. Ennustukset olivat tärkeitä, ja niitä käytettiin hallitsijoiden politikoinnin välineinä.

        Nykyiset mayojen jälkeläiset eivät ole perillä vanhoista kalentereista. Heidän piirissään on kuitenkin jo useita liikkeitä, jotka pyrkivät vahvistamaan mayojen kadonnutta identiteettiä ja saamaan yhteiskunnallista vaikutusvaltaa mayojen aseman parantamiseksi.

        Heidän piirissään kalenterisyklin täyttymistä juhlitaan uudelleen käyttöönotetuin riitein.

        Seitsemän vuotta sitten Arthur Demarest oli keskellä kiivasta pyöritystä. Hän oli löytänyt Guatemalan Cancuénista mayakuninkaiden palatsin; käytännössä pudonnut suoraan palatsiin sademetsän pettäessä alta. Palatsista löytyi allas täynnä luurankoja, mitä ilmeisimmin seremoniallisen joukkouhrauksen jäänteitä.

        Tapaus oli niin kiehtova, että Demarest sai kimppuunsa lehdistön ja aarteidenryöstäjät. Hän joutui palkkaamaan kuusi henkivartijaa.

        ”Enää vartijoita ei tarvita”, Demarest sanoo hymyillen. ”Nyt mayat suojelevat itse aluettaan.”

        Demarest on Tennesseen Vanderbilt-yliopiston professori mutta viettää suurimman osan vuodesta kaivauksilla Guatemalassa. Hänen työtään voi kutsua eettiseksi arkeologiaksi. Demarest on halunnut varmistaa, että tutkimustyö koituu syrjäisellä alueella asuvien mayojen jälkeläisten hyödyksi.

        Demarest organisoi alueelle koulutuksen ja terveydenhuollon kehityshankkeita. Saadakseen työlleen tukea hän suostui myös julkisuuteen. National Geographic on tehnyt hänen työstään tv-dokumentteja, ja useat muutkin.

        ”Haastattelut ovat asiallisia, mutta usein tekijät lisäävät kamalia näyteltyjä jaksoja muinaisten mayojen elämästä.”

        Hollywood-elokuvasta Demarest kieltäytyi. ”He halusivat tehdä minusta Indiana Jonesin.”

        Nyt hän jatkaa kaivauksia sekä palvontapaikkoina käytetyissä luolissa että alueen asutuspaikoissa, selvittäen tavallisten mayojen elämää.

        Suurena kalenteripäivänä Demarest kertoo Didrichsenin taidemuseossa mayojen aikakäsityksistä ja heidän suhteestaan elämään ja kuolemaan. Museon kolmannen suuren mayanäyttelyn esineet ovat pääosin Demarestin löytöjä, jotka kuuluvat eri museoille.

        Pelottaako suuri päivä Demarestia lainkaan?

        ”Ei pelota. Menen saunaan, otan vodkaa ja luulen näin selviäväni päivästä oikein hyvin.”

        Lue myös

        Seikkailu käärmeenpesässä: Näin arkeologi Arthur Demarest putosi mayojen temppeliin

        Maya III -näyttely Didrichsenin museossa (Kuusilahdenkuja 1, Helsinki) 28.4.2013 saakka. Kalenterivalvojaiset 21.12.12.

        https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kulttuuri/suuri-kierto-paattyy-mayatutkija-johtaa-kalenterivalvojaisia-didrichsenin-taidemuseossa/

        21.12.21 = 333

        Miksi tämän tason may-tutkija odotti Suomessa maailmanloppua (kalenterin päättymispäivää)?!

        ”Mitä ihmettä? – Monen kirkon välinen etäisyys on 33,3 km
        12.03.2015”

        https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/mita-ihmetta-monen-kirkon-valinen-etaisyys-on-333-km/?katselukoodi=5a9403608a5d0d3b015742c226d2a2bbdd32f859cbe757dbf8307a7c7ca86499


      • koirasentietää

        Sitä on pohdittu, että onko todella chihuahua - tuo pieni koirarotu - maya-intiaanien kasvattama ja kehittämä kuten kerrotaan?!

        Nimittäin, jos uskomme mormoonien väitettä, että intiaanit ovatkin lähtöisin Israelista, niin tätä väitettä tukee myös se yllättävää seikka, että Mooses on kuvattuna Sikstuksen kappelin freskossa jo 100 vuotta ennen kuin Kolumbus löysi Amerikan pienen pienen ja ilmielävän chihuahua-koiran kanssa.

        Wikipediasta:

        ”Sikstuksen kappeli eli Sikstiiniläiskappeli on osa Vatikaanin palatsia, joka on katolisen kirkon päämiehen paavin asuinsija Vatikaanissa. Kappelin rakennutti paavi Sixtus IV vuosina 1475–83. Kappelin kuuluisimmat freskot ovat Michelangelon Aatamin luominen ja Viimeinen tuomio.”


      • usanulvilacase

        Luvulla 13 on merkittävä osuus myös Yhdysvaltain Ulvila-caseksi nimetyssä tapauksessa:

        ”Satuin näkemään JIM-kanavalta tulleen dokumenttisarjan "Epätavalliset epäillyt", jossa käsiteltiin vuonna 1997 tapahtunutta 10-vuotiaan Joel Kirkpatrickin raakaa murhaa Yhdysvalloissa. Tapaus muistutti vahvasti kotoista Ulvilan murhaa monelta osin.

        Yllätyskäänne - oliko äiti murhaaja?

        Poliisi on epäillyt alusta lähtien Julien kertomusta ja pitänyt sitä epäloogisena ja epäluotettavana. Kun rikospaikalta ei löydetä ulkopuolisen tekijän sormenjälkiä, jalanjälkiä eikä DNA:ta, niin Julien osuutta lähdetään tutkimaan tarkemmin. Äidin syyllisyyden puolesta puhuu moni seikka:

        - Julie kertoi moneen otteeseen lukinneensa oven ennen nukkumaanmenoa, mutta ovessa ei ollut murtojälkiä. Miten tuntematon murhaaja olisi päässyt sisälle taloon?

        - Murha-ase, Harperin oma pihviveitsi, oli jätetty asunnon lattialle Joelin ja Julien huoneiden väliin.

        - Julien paidasta löytyi Joelin verta, vaikka hän kielsi käyneensä Joelin huoneessa.

        - Takapihan nurmikko oli kostea, mutta rikospaikalle nopeasti saapuneen poliisin mukaan nurmella ei oltu lähiaikoina kävelty.

        - Rikospaikalta ei löytynyt mitään jälkiä ulkopuolisesta tekijästä; ei sormenjälkiä, ei jalanjälkiä, eikä DNA:ta. Oli vain Harperin kertomus tunkeilijasta.

        - Harperin vammat olivat laadultaan vain hankaumia, mustelmia ja lieviä verenpurkaumia, jotka oli mahdollista tehdä itse.

        - Harper pystyi osoittamaan kehostaan jokaikisen vamman ja kertoa, miten se syntyi. Tämä oli kummallista. Monikaan äiti ei tuollaisessa tilanteessa edes ajattelisi omia lieviä vammojaan.

        - Poliisi piti epätodennäköisenä, että pienessä Lawrencevillessä psykopaattinen murhaaja tunkeutuu yksinhuoltajaäidin kotiin, ottaa keittiöstä veitsen ja hyökkää silmittömästi pikkupojan kimppuun tappaen tämän.

        - Poliisin mielestä Juliella oli pakkomielle numeroon 13. Hän meni ensimmäisen miehensä kanssa naimisiin 13. päivänä, Joel syntyi 13. päivänä, murha tehtiin 13. päivänä ja Joelia oli puukotettu 13 kertaa.

        Julie otetaan kiinni ja vangitaan poikansa murhasta epäiltynä 12. lokakuuta 2000. Tapaus etenee oikeuteen, jossa syyttäjän todistajana kuullaan muun muassa Julien ex-miestä. Julie tuomitaan ensimmäisen asteen murhasta 65 vuodeksi vankeuteen maaliskuussa 2002. Lawrenceville jakautuu mielipiteissään kahtia. Osa pitää Julieta kylmänä murhaajana, osa oikeusmurhan uhrina. Syyttäjä on tyytyväinen siitä, ettei Julien "naurettava satu" mennyt läpi ja paha sai palkkansa.

        Tappoiko Joelin sittenkin raaka sarjamurhaaja?”

        viewtopic.php?f=3&t=13044


      • otetaanuusiksi

      • Uoti
        usanulvilacase kirjoitti:

        Luvulla 13 on merkittävä osuus myös Yhdysvaltain Ulvila-caseksi nimetyssä tapauksessa:

        ”Satuin näkemään JIM-kanavalta tulleen dokumenttisarjan "Epätavalliset epäillyt", jossa käsiteltiin vuonna 1997 tapahtunutta 10-vuotiaan Joel Kirkpatrickin raakaa murhaa Yhdysvalloissa. Tapaus muistutti vahvasti kotoista Ulvilan murhaa monelta osin.

        Yllätyskäänne - oliko äiti murhaaja?

        Poliisi on epäillyt alusta lähtien Julien kertomusta ja pitänyt sitä epäloogisena ja epäluotettavana. Kun rikospaikalta ei löydetä ulkopuolisen tekijän sormenjälkiä, jalanjälkiä eikä DNA:ta, niin Julien osuutta lähdetään tutkimaan tarkemmin. Äidin syyllisyyden puolesta puhuu moni seikka:

        - Julie kertoi moneen otteeseen lukinneensa oven ennen nukkumaanmenoa, mutta ovessa ei ollut murtojälkiä. Miten tuntematon murhaaja olisi päässyt sisälle taloon?

        - Murha-ase, Harperin oma pihviveitsi, oli jätetty asunnon lattialle Joelin ja Julien huoneiden väliin.

        - Julien paidasta löytyi Joelin verta, vaikka hän kielsi käyneensä Joelin huoneessa.

        - Takapihan nurmikko oli kostea, mutta rikospaikalle nopeasti saapuneen poliisin mukaan nurmella ei oltu lähiaikoina kävelty.

        - Rikospaikalta ei löytynyt mitään jälkiä ulkopuolisesta tekijästä; ei sormenjälkiä, ei jalanjälkiä, eikä DNA:ta. Oli vain Harperin kertomus tunkeilijasta.

        - Harperin vammat olivat laadultaan vain hankaumia, mustelmia ja lieviä verenpurkaumia, jotka oli mahdollista tehdä itse.

        - Harper pystyi osoittamaan kehostaan jokaikisen vamman ja kertoa, miten se syntyi. Tämä oli kummallista. Monikaan äiti ei tuollaisessa tilanteessa edes ajattelisi omia lieviä vammojaan.

        - Poliisi piti epätodennäköisenä, että pienessä Lawrencevillessä psykopaattinen murhaaja tunkeutuu yksinhuoltajaäidin kotiin, ottaa keittiöstä veitsen ja hyökkää silmittömästi pikkupojan kimppuun tappaen tämän.

        - Poliisin mielestä Juliella oli pakkomielle numeroon 13. Hän meni ensimmäisen miehensä kanssa naimisiin 13. päivänä, Joel syntyi 13. päivänä, murha tehtiin 13. päivänä ja Joelia oli puukotettu 13 kertaa.

        Julie otetaan kiinni ja vangitaan poikansa murhasta epäiltynä 12. lokakuuta 2000. Tapaus etenee oikeuteen, jossa syyttäjän todistajana kuullaan muun muassa Julien ex-miestä. Julie tuomitaan ensimmäisen asteen murhasta 65 vuodeksi vankeuteen maaliskuussa 2002. Lawrenceville jakautuu mielipiteissään kahtia. Osa pitää Julieta kylmänä murhaajana, osa oikeusmurhan uhrina. Syyttäjä on tyytyväinen siitä, ettei Julien "naurettava satu" mennyt läpi ja paha sai palkkansa.

        Tappoiko Joelin sittenkin raaka sarjamurhaaja?”

        viewtopic.php?f=3&t=13044

        Mutta Ulvilassa löytyi DNA:ta ja jalanjälkiä! Lisäksi takaoven ikkunat oli hajotettu!


      • Yippeeh
        Uoti kirjoitti:

        Mutta Ulvilassa löytyi DNA:ta ja jalanjälkiä! Lisäksi takaoven ikkunat oli hajotettu!

        Ei löytynyt mahdollisen murhaajan DNA:ta. Jalanjäljetkin loppuivat terassille. Sen yhdellä jalalla hyppineen satuolennon.


    • riksardi

      Onkohan kellekkään rikostutkijalle tullut mieleen sellainen mahdollisuus, että Anneli Auer olisi tilannut jonkun, vaikkapa virolaisen tai venäläisen tekemään palkka murhan.
      Anneli olisi maksanut ja järjestellyt murhan sovitun palkkatappajan kanssa niin hyvin, ettei jäljille olisi pääsyä. Anneli ei siis itse ole voinut tehdä murhaa, vaan avustaja on sen tehnyt. Muuta mahdollisuutta ei liene olemassa.
      Tätä puolta ei tutkimuksissa näköjään ole selvitetty, eikä pysty enää selvittämäänkään. Anneli tietää kyllä totuuden, mutta on niin kovanaama, että pystyy pitämään naamansa peruslukemilla.

      Ainoa tapa saada Annelilta tunnustus olisi kidutus, mutta siihenhän ei laki anna lupaa.

      • Pieni_liekki_

        Sinun kaltaisesi ihmiset ovat saaneet aivan liian pitkään kiduttaa syytöntä ihmistä ja hänen lapsiaan. Jukka S. Lahti oli hyvä perheen isä, jonka väkivaltainen kuolema oli suuri järkytys hänen perheelleen. Minä olen järkyttynyt lähinnä siitä, ettei Ulvilan murhaa ole tutkittu aktiivisesti sen jälkeen, kun Joutsenlahti siirrettiin tutkinnasta sivuun. Toivottavasti Annelin lapset lähtevät jonain päivänä vaatimaan yhteisvoimin isänsä murhan selvittämistä.


      • pikkulieauerska

      • MissHolmes

      • justjoohellurei

        Hahaa.....


    • Ihmettelenvaan

      Olipa tosiaan samankaltainen tapaus, mallinako tulevalle ulvilamurhalle?

      • liitelevätsatuhahmot

        Yksi samantapainen on OJ Simpson...lienee sieltä otetttu mallia.


    • höntsää

      Liekö ottanut mallia tuosta aikaisemmasta.

    • ainoavaihtoehto

      Jos luitte linkin ja perehdyitte tapaukseen, niin ei minulla tullut tuolloin, eikä nytkään muuta mieleen kuin että poliisilla on jokin osuus asiaan....Ja niinhän se oli Ulvilassakin. DNA:ta myöten.

    • Anonyymi

      Oven karmissa sekä oven viereisillä seinustoilla veriroiskeita joissa Lahden verta. Roiskeet lentäneet murhassa käytetystä astalosta (esim. sorkkarauta). Astalo ei ole voinut olla vereentynyt ennen tekoa jos huppis pyrki sisään rikkomalla sillä ikkunan. Ainoa selitys on että ne on lentäneet seinille ne Lahden veret teon jälkeen. Ja silloin ainoa vaihtoehto on Auer joka lavastaa tekopaikkaa rikkomalla ulkona sorkkaraudalla ikkunaa ja Lahden verta siitä lentää seinille. Huppis voidaan sulkea pois. Hän tuskin olisi astalon mukaan viedessään jäänyt huitomaan sillä kuistille kun olisi ollut kiire pois. Jos nyt ikkuna-aukosta edes olisi astalon kanssa ulos päässyt.

      https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2014100718726490

      • Anonyymi

        Kymmenet todisteet todistaa auerskan syylliseksi, yhtään mitään ei ole ulkopuolista vastaan ja täysin mahdoton jo fysiikanlakienkin mukaan.


    • Anonyymi

      Ei todisteita oli kun koko tutkimus tehtiin paskasti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1572
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1339
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1192
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      118
      1159
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      31
      1001
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      67
      808
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      805
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      89
      676
    9. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      181
      657
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      634
    Aihe