Eilen tv:ssä nähty ruohonjuuritason dokumentti maanviljely- ja karjatilasta Oulunsalossa oli erinomaisen kuvaava. Yhteiskunnallinen rakennemuutos aivan tunki tähän maalaisidulliin. Modernin yhteiskunnan paineesta kertoivat matalalta yli lentävät lentokoneet ja vaatimukset lentokenttätien leventämisestä nelikaistaiseksi. Oulu ja Oulunsalo on nousseet lyhyessä ajassa teknologiateollisuutemme eturiviin.
Dokumnetin tila lopetti karjan pidon kannattamattomana, mutta jatkoi viljanviljelyä. Siihen tuli häiriötä isännän sairastelun vuoksi. Talon emännän taidot ja halutkaan eivät muuhun kuin karjanhoitoon yltäneet ja tämä aiheutti odotetusti masentuneisuutta ja tarpeettomuuden tunnetta. Vielä vähän aikaa sitten tila oli olut mallitila, jossa ulkomaalaisia käytettiin vierailuilla katselemassa ja ihmettelemässä uutta teknologiaa. Nyt tuo teknologia oli jo vanhentunutta ja karjan määrä aivan liian pieni. Ikääntynyt viljelijäperhe ei ymmärrettävästi ollut innostunut uusiin investointeihin. Tähän vaikutti tietysti se, ettei tilalle ollut tulossa jatkajaa.
Dokumentin valoisa puoli oli vanhempien näkemys tulevasta. He olivat kouluttaneet tyttäriään eivätkä halunneet estää näiden muualle lähtemistä. Tämän realismin soisi koskettavan suurempaakin määrää maaseudun ihmisiä. Lapsille tulee luoda valmiuksia lähteä parempaan elämään eikä pitää kiinni jostain tilasta perinteiden vuoksi. Dokumentin tehnyt perheen vanhempi tytär kysyikin isältään, kuuluiko hänen tuntea syyllisyyttä siitä, että oli lähtenyt pois paremman elämän hakuun. Isän vastaus oli viisas ja hän itse piti viljelijän ammattia kustumusammattina, johon ei pidä kenenkään väkisin pakottautua.
Myös talon isäntä oli siirtymässä jo vahvasti harrastustoimintaan ja valmis luopumaan elinkeinostaan. Myös seudun muilla maanviljelijöillä tuntui olevan periksi antamisen halua esim. lentokenttätien vastustamisen suhteen. Uusi aika ajaa vääjäämättä peltojen yli.
Kukapa ei haluasi elää ja asua siinä maalaisidyllissä, joista perheen vanhemmat dokumenttirainat kertoivat. Taloudellinen kannattavuus ja halu elintason nousuun ovat kuitenkin ajaneet tällaisten idyllien edelle. Se ei tarkoita, että uusi materialistinen maailma olisi parempi, mutta se on ollut meidän ahneutemme valinta. Maaseudun ja koko yhteiskunnan kehittämisessä on kyse myö siitä valinnasta, tyydymmekö vähempään vai haluammeko koko ajan vain lisää kasvua ja elintasoa. Jos haluamme, ei voi olla oikein, että jotkut idyllin säilyttääkseen kulkevat vapaamatkustajina mukana.
Dokumnetin tila lopetti karjan pidon kannattamattomana, mutta jatkoi viljanviljelyä. Siihen tuli häiriötä isännän sairastelun vuoksi. Talon emännän taidot ja halutkaan eivät muuhun kuin karjanhoitoon yltäneet ja tämä aiheutti odotetusti masentuneisuutta ja tarpeettomuuden tunnetta. Vielä vähän aikaa sitten tila oli olut mallitila, jossa ulkomaalaisia käytettiin vierailuilla katselemassa ja ihmettelemässä uutta teknologiaa. Nyt tuo teknologia oli jo vanhentunutta ja karjan määrä aivan liian pieni. Ikääntynyt viljelijäperhe ei ymmärrettävästi ollut innostunut uusiin investointeihin. Tähän vaikutti tietysti se, ettei tilalle ollut tulossa jatkajaa.
Dokumentin valoisa puoli oli vanhempien näkemys tulevasta. He olivat kouluttaneet tyttäriään eivätkä halunneet estää näiden muualle lähtemistä. Tämän realismin soisi koskettavan suurempaakin määrää maaseudun ihmisiä. Lapsille tulee luoda valmiuksia lähteä parempaan elämään eikä pitää kiinni jostain tilasta perinteiden vuoksi. Dokumentin tehnyt perheen vanhempi tytär kysyikin isältään, kuuluiko hänen tuntea syyllisyyttä siitä, että oli lähtenyt pois paremman elämän hakuun. Isän vastaus oli viisas ja hän itse piti viljelijän ammattia kustumusammattina, johon ei pidä kenenkään väkisin pakottautua.
Myös talon isäntä oli siirtymässä jo vahvasti harrastustoimintaan ja valmis luopumaan elinkeinostaan. Myös seudun muilla maanviljelijöillä tuntui olevan periksi antamisen halua esim. lentokenttätien vastustamisen suhteen. Uusi aika ajaa vääjäämättä peltojen yli.
Kukapa ei haluasi elää ja asua siinä maalaisidyllissä, joista perheen vanhemmat dokumenttirainat kertoivat. Taloudellinen kannattavuus ja halu elintason nousuun ovat kuitenkin ajaneet tällaisten idyllien edelle. Se ei tarkoita, että uusi materialistinen maailma olisi parempi, mutta se on ollut meidän ahneutemme valinta. Maaseudun ja koko yhteiskunnan kehittämisessä on kyse myö siitä valinnasta, tyydymmekö vähempään vai haluammeko koko ajan vain lisää kasvua ja elintasoa. Jos haluamme, ei voi olla oikein, että jotkut idyllin säilyttääkseen kulkevat vapaamatkustajina mukana.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Olipa pitkästä aikaa mukava lukea, joku järkevä kirjoitus tällä palstalla.
Mistä johtuu, että todella nykyaikaiseksi viritetty ja koneistettu, melko suuri maitotila kykin melko pian liian pieneksi ja kannattamattomaksi?
Johtuisiko se MTK:laisen Valion toimintapolitiikasta, jossa aluemeijereitä on lopetettu ja maidonjalostus keskitetty muutamaan todella suureen yksikköön?
Keskittämisestähän seuraa, että Valion ei kannata ostaa "pieniä" maitoeriä, kun niiden kuljetuskustannukset ovat turhan isot ja jos kustannukset pannaan maidontuottajalle, niin tälle itselleen ei jää enää mitään.
Olisiko jo vihdoinkin aika ryhtyä tarkastelemaan viimeisen 30 vuoden maataloustuotanto- ja elintarvikepolitiikan järkevyyttä?
tapauksessa ole ollut pelkästään kannattamisesta.
Karjamäärästä siinä ei puhuttu,mutta silmämääräisesti niitä oli riittävästi.
Luulisin että kysymys oli jaksamisesta,vaatii melkoista motivaatiota hoitaa isoa karjaa ihmisiltä jotka lähestyvät eläkeikää.
EU:n mukanaan tuoma pyrökratia on karjatiloilla hyvin kuluttavaa,tilalla ei ollut jatkajaa,senkään takia ei jaksettu pinnistellä.
Joka aamu nousta 5-6 aikaan navettaan arkisin ja pyhisin,ympäristössä ihmiset suunnittelevat lomiaan,mihinkä nyt mennään,oliko viime kerralla missäkin mukavaa,laitta ajattelemaan eiköhän sitä pääsisi helpommallakin.
Karjatilat sielläkin ovat varmasti vähissä,pelkällä viljan viljelykselläkin tullaan jotenkin toimeen jos ei investoida mihinkään.
Ei niillä ihmisillä varmasti varsinaista köyhyyttä ole ollut,eikä tila ollut liian pieni,motivaatiota vain ei enää riittänyt.
24 vapaapäivää vuodessa, eli 340 aamua lähtö tuotantorakennukseen. Virkailijat ja muut työntekijät lähtevät noin 210-nä aamuna töihin, jaksamisongelmasta maataloudessa jossa on eläimiä tiedän enemmänkin, ei voi vain kirjoittaa eikä puhua.
Kyllä nuori ja terve innokas jaksaa,mutta aina ei ihminen pysy sellaisena.
Lehmien kiertokin on nykyisin hyvin nopea,jatkuvasti on uusia outoja lehmiä.
Tällainen kirjoitus on melkoinen idylli. Siinä on poimittu todellisen näköisiä mielikuvia kuin rusinoita pullasta, ja saatu aikaan todellisen näköinen tilannekuva, joka on kuitenkin itse asiassa samanlaista romantisointia kuin jutussa maalailtu ajan henkeä esittävä "kehityskuva".
Kun yksityisen kautta lähestytään yleistä, syyt ja seuraukset näyttävät hyvin dokumentoiduilta, ja tarinaan saadaan kuin itsestään väistämättömän kehityskulun leima. Yksityisen tilan ja yksityisten ihmisten on turha potkia tutkainta vastaan. Kuin itsestään dokumenttiin implikoituu se että kehitys on kehitystä, ja kaikki kehitys on aina ollut ja on hyvää kehitystä.
Näinhän ei nyt ole. Kehitys on täysin hallitsematonta, eikä edes voida nähdä, että nykyisillä ehdoilla jatkuessaan sille joskus kasvaisi hyviä puolia enemmän kuin se tuottaa huonoja.
"Yhteiskunnallinen rakennemuutos aivan tunki tähän maalaisidylliin", Mielipidepankki kirjoittaa. Tämä on käsitteellistämällä tehty mielikuva, joka on tosiasialliselta sisällöltään jonkinlaista talousromantisointia. Osuvammin voitaisiin sanoa, että globaalikapitalismi tunki lonkeronsa maatalouteen ja teki ennen kannattavasta toiminnasta kannattamatonta. Tai vielä laajemmin, että maailmassa rahatalous otti ylivallan reaalitaloudesta ja ihmisten elämää säätelevät käsitteelliset tekijät hajoittavat yhteiskuntien rakenteet.
Ei ole niin että masennus valtaisi vain autioituvan maaseudun vanhat asukkaat. Yhtä lailla masennus on iskenyt ylikireitä työpäiviä tekeviin hyvin koulutettuihin kaupunkilaisiin. Mielipidepankki tietää tämän. Mutta silti hän esittää sellaisia "kehityskuvia", joissa rahan ohjastama maailma nähdään kaupungin mainosvalojen kirkastamana. Tämä on pelkkää propagandaa, ja kun se mitä ilmeisimmin tehdään täysin tietoisesti, se on paitsi älyllisesti myös moraalisesti arveluttavaa.
Jos talouskoneistot toimiesssaan tuottavat lisääntyviä tuloeroja - eikä muusta ole mitään todistusta - ei yhteiskuntien ongelmia koskaan ratkaista sillä että kaikki kouluttautuisivat. Jos talous sanelee realiteetit, on se ja sama vaikka olisimme kaikki tohtoreita. Mielikuvien tasolla on kiva harrastaa tuollaista yksityisen yleistämistä tyyliin "lapsille tulee luoda valmiuksia lähteä parempaan elämään", mutta pitäisi myös sanoa ääneen, että yleisellä tasolla tämä ei ole keino ratkaista talouden ongelmia. Eriarvoistuminen jatkuu, ja kilpailu toinen toistaan vastaan on sitä kuluttavampaa mitä rajumpi yritys on päällä.
Kun kansantaloudet ovat menettäneet sekä merkityksensä että perinteisiin rahankiertoihin tukeutuvat lainalaisuutensa, on turhaa myöskään moralisoida sillä kuka on kenenkin vapaamatkustaja. Talous - tai paremminkin raha - luo omat lakinsa ja ajaa kansallisten rajojen yli, eikä kansallisissa puitteissa toteutuvilla kuvioilla, joissa yksi joutuu toisen maksajaksi, ole mitään moraalisisältöä. Mielipidepankin paatos tässä mielessä on läpimätää. Jos globaali ja kansallinen talous muodostaisivat yhdessä sellaisen kehyksen, jossa yksityisen ihmisen tekemiset olisivat yksiselitteisiä ja niiden olisi edes periaatteessa mahdollista olla yhdensuuntaisia, tilanne olisi toinen. Nyt globaali toiminta ja kansallinen talous ovat aivan erilaatuisia.
Globaalitaloudessa vallitsee anarkia, viidakon lait ja vahvimman oikeus, jota toteutetaan myös sotilasliittojen avulla. Globaalitalouden päätökset tehdään kulissien takana ja kansallisia hallituksia kuulematta. Ruohonjuuritason dokumentti Oulunsalosta näkee ihmisten elämän vain niiden realiteettien määrittelemänä, joihin he omassa lähipiirissään törmäävät. Makrotaloutta ja mikrotaloutta ei kuitenkaan yhdistä sellainen talousromanttinen käsitetodellisuus, jota Mielipidepankki mielellään maalailee.
Onhan sinulla Soikko paljon viisaita ajatuksia ja teoria talousliberalismin ja globalisaation keikenromahduttavasta vaikutuksesta. Ongelma on vaan se, että sinä näet tämän kaiken kauheuden kuin jostain kristallipallosta, mutta talous ja ihmiset jaksavat vaan kaiken aikaa potkia sitä tutkainta vastaan. Jos nykykehitys on niin kauhea, miksi ihmiset eivät pane vastaan?
Jos keskikytään Ouluun ja Oulunsaloon, niin ero nykyisyyden ja parin kolmenkymmenen vuoden välillä on melko valtaisa. Tuon alueen väkimäärä on lisääntynyt, taloudellinen toimeliaisuus kasvanut ja alue tunnetaan teknologiateollisuuden yhtenä pioneerinä. Tämän kaiken seurauksena tuolla alueella asuvien yhteenlaskettu elintaso on moninkertaistunut. Tuloerot ovat voineet kasvaa, mutta kaikkien elintaso on noussut.
Tämä onkin minusta se voima, joka saa ihmiset jaksamaan. Eli jokainen näkee ympärillään elintason nousua. Monet sellaiset asiat, jotka olivat ennen eliitin etuoikeuksia, ovat nyt lähes jokamiehen oikeuksia. Tämä ulkoisesti näkyvä saa ihmiset ponnistelemaan. Moniko siinä silloin haikailee takaisin jotain sotavuosien kälkeistä köyhyyttä.
Talous- ja rakennemuutoksia on tapahtunut ennenkin. Teollistumisvaiheessa useita sellaisia alueita heräsi henkiin, jotka aiemmin pystyivät elättämään vain vähäisen väestömäärän. Tällaisista ovat esimerkkejä vaikkapa Kemi, Raahe, Rauma, Uusikaupunki.
Rahatalous on varmaankin erkaantunut reaalitaloudesta kuten sanot, mutta en tiedä, onko erottautuminen niin totaalista kuin esität. Esimerkiksi Oulun seudulla teknologiayrittämisen edellytyksiä on pyritty parantamaan suunitellusti ja hallitusti monien osapuolten voimin. Rahatalous ei ol epelkästään määrännyt tahtia. Jos olisi määrännyt, teknoligiateollisuuden buumi olisi tuskin koskettanut juuri Oulu seutua.
Nämä uudet innovaatiot, olivatpa ne sitten perinteistä teollisuutta tai kännykkäteollisuuden automaatiolinjojen raknetamista on otettu seudullisesti hyvin vastaan. Ne ovat tarjonneet työtä ja elinyasoa. Ei Oulusta ilman tätä pahana pitämääsi taloutta olisi tullut maan muuttovoittokuntien ykköstä.
Ei minun maalailemani "romantisoitu" talous ole mitään sellaista, johon politiikalla ei saisi puuttua. Minusta saa ja pitääkin puuttua. Maatalouskeskeisyyden osalta on vaan kyse siitä, että se ei välttämättä ole kovin järkevä tapa hallita maailman kehitystä. Ei minun mielstäni teknologiateollisuutta tai jotain muuta uutta pidä vastustaa, jos ne tuovat muassaan sitä materiaalista hyvää, jota ihmiset haluavat. Politiikankin pitää kehittyä ja löytää täsmäreseptejä uuteen eikä aina yrittää säilyttää tai palata vanhaan.
Talous ja ihmiset potkivat tutkainta vastaan? Täh?
Siis talous ja ihmiset eivät potki tutkainta vastaan. Päinvastoin, yrittävät sopeutua ja jaksaa. Se etteivät he jaksa, on muidenkin kuin minun mielestäni tosiasia.
Kasvavien tuloerojen maailmassa vallitsevat valtaosalta sellaiset hinnanmuodostukset, että mitä kiivaampi kasvu, sitä kauemmas itsekunkin omat henkilökohtaiset tavoitteet loittonevat. Tämä tapahtuu reaalimaailmassa, ei teoriassa.
Kuinka kauan me olemme eläneet nykyisillä, laadullisesti kaikesta aiemmasta poikkeavilla globaalin rahatalouden ehdoilla? Korkeintaan kolmekymmentä vuotta. Ja nyt on jo nähtävissä, mikä tämän talouden pahin este ja vihollinen on. Se on ihminen. Talous tekee ihmisestä itselleen rasitteen.
Ei tarvitse katsoa kristallipallosta maailman menoa. Riittää kun seuraa tilastoja. Yhä epätasaisemmin jaettu aineellinen hyvä ei merkitse parempaa elämänlaatua. Se on merkinnyt yhä useammalle ihmisarvon murskajaisia ja eriasteisia mielenterveysongelmia.
Arbeit macht frei! Ihmiset uskovat tähän minusta edelleen. Hyvin monet meistä ihmisistä ovat harrastaneet itsesuggestiota ja painaneet työn merkityksen syvälle sisimpäänsä. Työ on tie onneen ja autuuteen. Useille vain sen määrittäminen mitä on onni ja autuus, on jäänyt vähän hämäräksi.
Ainakin minun materiaalinen elintasoni oli selvästi heikompi 60-luvulla kuin nyt. Minusta näyttää, että useimmille muille on käynyt samoin kuin minulle. Nyt me tarvitsemme auton, useammat kuin yhdet housut tai kengät, ulkomaanmatkat, erilaista elektronniikkaa, sisähuusin, pesukoneen, kraanasta tulevaa lämmintä vettä, lasten päivähoidon, maksuttoman koulun ja treveydenhoidon jne. Monet näistä asioista eivät olleet aiemmin itsestään selvyyksiä. Niin että mistä yhä kauemmas loittonevista henkilökohtaisesista tavoitteista oikein puhut?
En myöskään tiedä, mihin murkajaisiin ja tilastoihin viittaat. Esim. viimeisen 20 vuoden aikana itsemurhien määrä Suomessa on laskenut. Henkirikosten määrä on puolestaan paljon alempi nyt kuin 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Muut mielenterveyttä koskevat indikaattorit tilastomääreinä lienevät jo paljon epäluotettavampia ja tulkinnallisempia, koska diagnostiikassa on saatanut tapahtua suuria muutoksia. Kuolemat on sen sijaan helpompi diagnisoida vertailukelpoisesti.
Ihmisen etologinen toimintatarmo ei ole sama asia kuin työn merkitys. Työn merkityksestä on hyvin kirjoittanut Karl Marx nuoruudessaan. Työ on normaaliväylä yhteisöllisyyden toteutumisessa, ja jollei työ ole mielekästä, elämä ei ole mielekästä.
Onnen ja autuuden määrittelemisestä ei ole hyötyä kun yksilöä määrää määrittelemätön talous. Onko vaikea nähdä, ymmärtää vai myöntää, että talous elää omaa elämäänsä ja on muodostunut uskonnoksi, jota ei saa pilkata eikä kyseenalaistaa? Taloudesta voidaa kysyä "onko siinä yleensä mitään järkeä" (Juha Siltala), ihan samalla tavalla kuin voidaan vain ihmetellä, mitä järkeä oli kävelyttää Galileo Galileita kidutuskammioitten läpi. Mikä tosiasia sillä maailmassa muuttui?
Sinun tai kenenkään muunkaan materiaalisen hyvinvoinnin kehityksestä ei voi vetää mitään johtopäätöksiä sen suhteen kuinka nyt syntynyt globaali rahaophjasteinen talous tulee maailman ihmisiä kohtelemaan. Ei voida vetää mitään johtopäätöksiä. Montako kertaa asia on sanottava?
Kasvavien tuloerojen maailmassa valtaosa hinnanmuodostuksista vaikuttaa niin että itse kunkin henkilökohtaiset tavoitteet loittonevat saavutettavilta koko ajan. Tässä puhutaan kasvavien tuloerojen maailmassa vaikuttavista hinnanmuodostuksista. Ei siitä mitä henkilökohtaisesti olet saanut taskuusi. Tarvitseeko toistaa?
En olisi ikinä uskonut, että sorrut jopa yksien tilastoiden hyväksikäyttöön ja toisten mitätöimiseen. Väkivaltarikosten piikki sijoittui sodanjälkeisiin vuosiin. Onko hämmästyttävää? Mutta lasten huostaanottojen kasvu ei sijoitukaan köyhään menneisyyteen, vaan kaupunkilähiöihin. Muita hyviä tilastoja tarjoaa esim. Juha Siltalan kirja työelämän laadullisesta muutoksesta.
...Juha Siltala sieltä. Valitettavasti hyllyssäni ei ole kuin hänen väitöskirjansa "Lapuan liike ja kyyditykset etc. joskus 80-luvun puolivälistä, mutta hänen tyylinsä on jo siitä jäänyt mieleen.
Juha Siltala on varmasti Suomen merkittävimpiä tutkijoita myös tulevaisuudessa. Hänen "psykoanalyttinen" lähestymistapansa ja sen lopputulemat...niin ne voivat olla empiirisiä näyttöjä vaativaa tieteen kannalta monesti hankala käsitellä.
Itse asiassa näissä yhteyksissä on pahin näköeste se, ettei "taloustieteestä" ole mitään apua sen enempää empiirisellä kuin käyttäytymistieteellisellä puolella.
Talousajattelun paradigmat ovat mahdollistaneet jonkinlaisen tarkkailun kansantaloustieteen puitteissa, mutta rahatalouden ohjaamassa globaalissa maailmassa ei vakiintuneilla paradigmoilla ole mitään arvoa. Tilannetta kuvaa hyvin esim. se, ettei maamme akateemisten kansantaloustieteilijöiden joukosta löytynyt halukkaita avoimeen väittelyyn em. Juha Siltalan kanssa.
Kansantaloustieteen kuvaamassa maailmassa taantumat olivat merkkejä siitä että reaalitalouden tasolla tapahtui uudelleenjärjestymistä. Nyt ne ovat seurausta sahausliikkeistä rahatalouden ja reaalitalouden välillä. Rahatalouden maailmassa, siis noin kolmen viime vuosikymmenen aikana, jokainen suurempi taantuma on jättänyt työttömyyttä, joka ei ole korjautunut ennen kuin seuraava aalto iskee.
Tällainen pysyvän työttömyyden peruuttamaton kasvu on itse asiassa se kaikkei surkein yhteiskunnallista todellisuutta kuvaava tilasto. Itse ilmiötä ei voi perinteisten reaalitaloudellisten paradigmojen puitteissa selittää, ja ilmiön epäsosiaalistavat vaikutukset ovat jo selvästi näkyvillä. Silti meillä on keskuudessamme näitä "talouspolitiikan" palkkapappeja, jotka uskovat tai vähintäänkin väittävät että kaikki on ok, tai että jos nyt jotain korjattavaa ehkä onkin, ratkaisut löytyvät reaalitalouden tasolta.
Saarna kuuluu: Kunhan vain kaikki kouluttautuvat ja muuttavat "työn perässä" (hahhah) kaupunkeihin, ja kunhan pidämme kilpailukyvystämme huolta, tingimme turhista eduista ja olemme ahkeria...
Psykoanalyyttinen lähestymis- ja tulkitsemistapa antaa varmasti parempaa tietoa siitä missä mennään kuin uskonnonharjoitukseksi muuttunut talousajattelu.
Myönnän, että kaikki sanomisesi ei aukene minulle kertarykäisyllä. Tarvitaan siis ainakin toistoa, jotta kertomasi käy ymmärrettäväksi. Sen jälkeen tarvitaan vielä myös paljon näyttöä, jotta kertomasi muuttuisi myös jotenkin todennäköiseksi tai yhteiskunnan tilaa relevantisti kuvaavaksi.
Työn merkitys voi toki vaihdella ihmisten kesken ja ihmisen elinaikana. Samakin työ voi aluksi mielekästä ja sitten tylsää, vaikka tekijä saisi kokonaan itse määrittää työnsä sisällön. Palkkatyöhön sisältyy aina ripaus merkityksettömyyttä ja tyytymättömyyttä, koska työntekijä on jonkun muun ohjauksen ja valvonnan alaisena työtä tehdessään. Jollekin toisten käännyttäminen uskoon on mielekästä työtä, joillekin taas muiden tappaminen voi olla mielekästä, jollekin tylsältä kalskahtava liukuhihnatyökin voi olla antoisa kokemus. Minusta tässä kohdin on vaikea päästä eteenpäin, joten ei tästä enempää.
Minusta yksilöä ei määrää tällä haavaa määrittelemätön talous. Myös yksilö ottaa tuosta taloudesta hyödyn irti. Ei niin, että yksilö määräisi taloutta, vaan kyse on elämisestä jonkinlaisessa symbioosissa talouden sääntöjen kanssa. En oikein miellä sitä, että talous olisi muuttunut uskonnoksi, vaikka meillä monia asioita tarkastellaankin taloudellisin määrein. Pidän ihmisten materialismia sen sijaan jonkinlaisena uskontona, mammonan palvontana. Tätä uskoa mammonan palvontaan rahatalouskin kyllä käyttää hyväkseen. Tässä on vähän kyse siitä, kumpi oli ensi muna vai kana, rahatalous vai materialistinen elämän asenne.
Minun ja muiden ihmisten materiaalisen hyvinvoinnin kehityksestä voi aivan hyvin vetää sen johtopäätöksen, miten tähän saakka vallinnut talousjärjestelmä on kohdellut ihmisiä. Länsimaissa ihmisten elintaso on materiaalisin mittarein kohonnut suurin harppauksin. Näin ole tapahtunut vain minulle tai keskimäärin ihmisille, vaan lähestulkoon jokaiselle. Tulevaisuus voi olla eri juttu ja siinä suhteessa sinulta odottaisi vahvempaa näyttöä kuin olet esittänyt siitä, että suunta tulee muuttumaan.
Kasvavien tuloerojen maailma ei kyllä ihan aukene minulle. Mistä voit päätellä, että tuloerot tulevat jatkuvasti kasvamaan. Kapitalistinen markkinataloushan sahaa omaa oksaansa, jos se kasvattaa tuloeroja niin, että markkinat sen myötä kuihtuvat. Hyvin monet taas näkevät markkintalouden itsesäätelyjärjestelmänä, joka pyrkii korjaamaan tällaisia ongelmia taatakseen taloudellisen kasvun jatkumisen.
Tilastoja voi hylätä ja mitätöidä aivan pätevästi sen mukaan, onko niiden yhteiskuntakuva ajassa verrannollinen. Autovarkaudet ovat lisääntyneet siksi, ettei sata vuotta sitten ollut autoja. Väkivaltarikollisuus on altis erilaisille määrittelyille, rikosten ilmitulolle, kirjaamistavoille jne. Ajassa muuttumattomin on ihmishenki. Sen vuoksi kuolema ja esim. väkivaltainen kuolema on se, jossa ajassa vertaaminen kohtuullisen luotettavasti onnistuu. Suomalaisen väkivallan aalto osuus 1900-luvun alkuun vähentyen sitten kieltolain poistamiseen. Aiempia väkivalta-aaltoja koettiin Pohjanmaalla puukkojunkkarikautena. Sotien jälkeen väkivalta on vähentynyt.
Lasten huostaanottojen kriteerit ovat täysin varmasti muuttuneet. Aiemmin elämä oli yhteisöllisempää, mikä tarkoitti sitä, että lapsista huolehtivat esim. isovanhemmat tai sukulaiset vanhempien epäonnistuessa. Yhteiskunta ei puuttunut samalla tavoin kuin nykyään lasten kurjuuteen. Perhepiiri koettiin koskemattomammaksi kuin nykyään. Hyvä yksittäistapaus tästä on vaikkapa 8 surmanluotia elokuvan perhe, jonka lapset olisi otettu huostaan nykykriteerein useaan otteeseen. Arvelisin, että perussyy siihen, miksi huostaanotot ovat nykyisin lisääntyneet edellä mainittujen suhtautumiskysymysten ohella on se, että naiset ovat alkaneet myös juoda ylenmäärin alkoholia. Äiti on ennen tätä ollut lasten viimeinen turva.
Jos käyt rajan takana naapurimaamme maaseudulla, näet siellä paljonkin kujuutta, alkoholisimia ja tarvetta lasten huostaanotolle. Ei näitä lapsia ole kukaan ottamassa silti huostaan. Heidänkaltaisiaan otetaan huostaan vasta sitten, kun yhteiskunnan hyvinvointi on kohonnut meikäläiselle tasolle. Sitten yhteiskunnalla on varaa pohtia tällaisia kysymyksiä. Siihen asti he ovat oman onnensa varassa.
Unabomberin manifesti, tutki erityisesti kohta: Teollinen yhteiskunta ja sen tulevaisuus osa 2
http://www.kansallissosialismi.com/unabomber.php
Sinulla on typerä tapa lähteä liikkeelle yksityisestä ja yleistää siitä käsitteellisiä totuuksia. Nuori Karl Marx puhui työstä lähinnä lajille ominaisena yhteisöllisyyden tekijänä. Sinä taas alat laajasti lörpöttelemään siitä miten yhdelle työ voi merkitä yhtä ja toiselle toista, ja samakin työ voi olla toisinaan mielekästä toisinaan tylsää... jne. Häpeä.
>> Minusta yksilöä ei määrää tällä haavaa määrittelemätön talous. Myös yksilö ottaa tuosta taloudesta hyödyn irti.
Nii-iin? Miten se että talouden toimintaa ja lakeja on tällä hetkellä täydellisen mahdoton määritellä, on ristiriidassa sen kanssa, etteivätkö yksilöt aina pyri ottamaan hyötyä irti? Mitä tarkoittaisi se että ihmiset eivät yrittäisi elää "jonkinlaisessa symbioosissa talouden kanssa"? Onko sellainen tilanne reaalimaailmassa mahdollinen? Mitä yleensä yrität sanoa tällaisilla käsitepöperryksillä, jotka eivät totisesti tarkoita yhtään mitään?
>> Minun ja muiden ihmisten materiaalisen hyvinvoinnin kehityksestä voi aivan hyvin vetää sen johtopäätöksen, miten tähän saakka vallinnut talousjärjestelmä on kohdellut ihmisiä.
Niinhän sinä niitä johtopäätöksiäsi vetelet. Aivan hyvin. Mitä virkaa tällä johtopäätelmällä sitten on? Minä en tiedä mitä pitää sisällään esim. "tähän saakka vallinnut talousjärjestelmä". Jos se on kohdellut sinua ja kavereitasi hyvin, se ei ennusta mitään siitä miten tämä nykyinen talous tulee sinua kohtelemaan. Luota vain kaikessa rauhassa hyväveliyhteyksiisi, kaveria ei jätetä?
En olisi millään uskonut, että sinä sorrut käyttämään tilastoja epämääräisten todistelujesi tukena. "Tilastoja voi hylätä ja mitätöidä aivan pätevästi sen mukaan, onko niiden yhteiskuntakuva ajassa verrannollinen." No kyllä ne tilastot varsin huolestuttavia ovat. Suomi on kahdessa vuosikymmenessä, eli sinä aikana jolloin Kekkosen henkinen perintö on käytännössä hyljätty, onnistunut muuttumaan jokseenkin rajusti, eikä ollenkaan hyvään suuntaan.
Kun kaikki rikollisuus on kasvanut parin viime vuosikymmenen aikana parikymmentä prosenttia, väkivaltarikollisuus on kasvanut tuollaiset seitsemänkymmentä prosenttia. Pahoinpitelyt ovat tuplautuneet. Alkoholinkäyttö kasvaa koko ajan, eikä kukaan tiedä kuinka ja kenen rahoilla viinaveroalen seuraukset hoidetaan. Huostaanottojen määrä on räjähtämässä. Hallitus on tehnyt erityisen ohjelman "sisäisen turvallisuuden" ongelmien kartoittamiseksi ja parantamiseksi. Ohjelman tavoitteet ovat hurskaita, mutta painoipisteet pakostakin tilastojen perusteella oikein asetettuja. Ohjelman mukaan pahimpana uhkana on monista eri syistä tapahtuva yhteiskunnallinen syrjäytyminen ja sen seurausvaikutukset. Niin että todella hyvin menee.
Yleislääkkeeksihän yleensä suositellaan työttömyyden nujertamista. Se on eräänlainen ihmelääke, jolla kaikki yhteiskunnalliset ongelmat muka ratkeavat. Ja yhä uskotaan rahamiesten doktriiniin, jonka mukaan talouskasvu luo työpaikkoja. Mene siinä sitten sanomaan hallitukselle, että kasvu merkitseekin nyt rahatalouden paisumista ja romahdusta. Mitä kiihkeämpi kasvu, sitä rajumpi romahdus ja reaalitalouden alasajo. Ja jokaisen romahduksen jäljeltä jää pysyvästi työttömien määrä aina suuremmaksi kuin mitä se oli ennen taantumaa.
Puutun tällä erää vain yhteen asiaan, koska tiedän, että olet siinä takuuvarmasti väärässä. Kyse on rikollisuuden kehityksestä. Näitä asioita olen aikoinaan työhöni liittyen joutunut vähän seurailemaan, joten uskon tietäväni, mistä puhun.
Rikollisuuden kokonaiskehityksen kuvaaminen tavallasi "kun kaikki rikollisuus on lisääntynyt parikymmentä prosenttia" on täyttä humpuukia. Kukaan asian harrastaja asiantuntijoista puhumattakaan ei alkaisi tuollaista soopaa puhumaan. Kaiken rikollisuuden määrässä on niin paljon kyse siitä, mitkä teot kulloinkin määritellään rikoksista ja siitä, kuinka paljon poliisi satsaa valvontaan, ettei ole mielekästä puhua kehityksestä ilman näitä taustatietoja. Liikennerikokset ovat puolet kaikista tilastoiduista rikoksista ja kehitystä määrää se, kuinka paljon poliisi milloinkin panostaa esim. ylinopeusratsioihin.
Väite pahoinpitelyjen 70 prosentin kasvusta on myös täyttä soopaa. Tilastokeskuksen suorittamien väestöhaastattelumittausten perusteella Suomessa väkivallan uhriksi joutuminen on jokseenkin tasan yhtä yleistä nyt kuin vuonna 1980. Ilmeisesti puhut tässäkin poliisin tilastoimista rikoksista ymmärtämättä mitä lukujen taakse kätkeytyy. On hyvin populistista väittää rikollisuuden lisääntyneen, kun näin ei ole tosiasiallisesti tapahtunut.
Puutun tällä erää vain yhteen asiaan, koska tiedän, että olet siinä takuuvarmasti väärässä. Ilmoitettujen pahoinpitelyjen määrä ei ole kasvanut about 70% parissakymmenessä vuodessa, vaan likimain 100%, kuten totesin.
Asiantuntija-arvioiden mukaan poliisille ilmoitettujen tapausten määrä on suhteessa tapahtuvaan todelliseen väkivaltaan todella pieni. Ehkä vain joka kolmaskymmenes väkivallanteko ilmoitetaan. Johtuipa ilmoitettujen tapausten määrän raju nousu sitten väkivallan lisääntymisestä tai siitä että väkivalta koetaan aiempaa pahempana ongelmana, yhteiskunnallisena ilmiönä rikollisuuden painoarvo kasvaa. Väkivallan ja epäsosiaalisuuden indikointi korostuu, kun yhteiskunta jakautuu kahtia.
Voisit myös tekohurskaasti väittää, etteivät "parempien ihmisten" asuinalueet ole käytännössä suojautumiskeinoja lisääntynyttä epäsosiaalisuutta ja rikollisuutta vastaan - että sellaisten ja toisaalta lähiöslummien muodostuminen kertoisi jotain vaikkapa "erilaisten ihmisten erilaisista mieltymyksistä" tms. Mutta siinäkin ilmiössä on kyse todella tapahtuvasta, talouden pyhittämästä ihmisten jakamisesta hyviin ja huonoihin. Siinä heijastuu sama tosiasiallinen sosiaalinen repeämä ja separaatiopyrkimys kuin se, mistä rikollisuustilastot kertovat, tulkittiinpa ne miten tahansa.
Ilmitulleen väkivaltarikollisuuden kasvulle on hyvin yksinkertainen selitys. Se on väestön ikääntyminen. Väkivalta on yleistä nuorten miesten elämässä, mutta he eivät ilmoita teoista poliisille. Sen sijaan iäkkäämmät ilmoittavat ja väestö on 20 vuodessa rajusti ikääntynyt. Omaisuusrikosten määrä puolestaan seuraa rikostilaisuuksien kasvua. Hyvinvoinnin lisääntyessä varastettava materia on lisääntynyt.
Silti pitää tietysti varoa sitä, mihin viittaat eli muurien eristämää separaatiota. Kyllähän tällaista muualla esiintyy ja erityisesti USAssa. Hyvä askel oikeaan suuntaan meillä Suomessa on jo se, että syrjäytyminen on mielletty sisäisen turvallisuuden suurimmaksi uhaksi. Ei tätä olekaan syytä vähätellä. Silti antamasi kuva rikoskehityksestä ei vielä erityisemmin tue väitteitäsi. Toivottavasti ei jatkossakaan.
Rikos, joka ei rahatalouden maailmassa indikoidu rikokseksi on esim. Johannes Koroma -nimisen iäkkäämmän mieshenkilön tekemä, sisäpiiritietoa hyväksikäyttänyt pörssiosakekauppa. Selitys, miksi kyse ei ole rikoksesta, on käräjäoikeuden mukaan se, että kyse oli Koroman omaisuuteen nähden pienistä summista. Toistanko? Oikes jätti Koroman tuomitsematta sillä perusteella, että kyse oli Koroman omaisuuteen nähden pienistä summista.
Otsikoit juttusi sanalla "selitys". Vitsi? Sinulle selitykseksi riittää se että "iäkkäämmät ihmiset ilmoittavat" rikoksista poliisille. Samoin olet tyytyväinen omaisuusrikoksia koskevaan selitykseen: "Hyvinvoinnin lisääntyessä varastettava materia on lisääntynyt."
En osaa enää noita ottaa tosissani.
Koromaa ei minun lukemieni lehtitietojen mukaan tuomittu, koska hänen ei katsottu toimineen tahallisesti tai törkeän huolimattomasti. Oikeus piti hänen toimintaansa varomattomana, mutta ei rikoksen tunnusmerkistön täyttävänä subjektiivisten tunnusmerkistötekijöiden osalta. Rahatalouden maailmassa on indikoitunut rikoksiksi ennätysmäärä tapauksia 1990-luvulla. Talousrikostutkintaan panostettiin silloin erityisen voimakkaasti ja myös lainsäätäjä kiristi talousrikoslainsäädäntöä. En silti ole naivi talousrikosten suhteen. Epäillyt kuuluvat toisinaan yhteiskunnan yläkerroksiin ja heillä on huomattavasti paremmat vastuun välttämiskeinot hallussaan kuin keskivertokansalaisella. Silti myös tuomioita on tippunut ja rikoksella saatua hyötyä on kerätty takaisin.
En väittänyt, että minulle riittä yleispäteviksi selityksiksi ne, mitkä kerroin. Suomen osalta ne kuitenkin riittävät hyvin pitkälle selittämään tilastoidun rikollisuuden määrän kehitystä. Suomen rikoskehitys ei ole laisinkaan huolestuttava kansainvälisessä vertailussa. Lähes kaikissa rikostyypeissä me olemme pohjalla. Vain henkirikollisuudessa Suomen tilanne on huono, mutta siinä se on ollut aiemmin eli ennen rahatalouden kauttasi vielä huonompi kuin nyt.
Kuten aiemmin sanoin, että otettaessa ihmisten väkivaltaisten kuolemien (henkirikokset ja itsemurhat) määrän kehitys indikoimaan yhteiskunnan tilaa, meidän ei tarvitse olla ainakaan huolestuneempia kuin aiemmin. Nämä ajassa melko vertailukelpoiset indikaattorit eivät tue lainkaan väitteitäsi henkisen sietokyvyn murtumisesta.
Johannes Koroman sisäpiirikaupat olivat rahassa samaa suuruusluokkaa kuin työmarkkinatuella elävän ihmisen kahden vuoden nettoansio. Koroman kohdalla summa katsottiin merkityksettömän pieneksi.
Taas esität käsittämättömiä itsestäänselvyyksiä. "Rahatalouden maailmassa on indikoitunut rikoksiksi ennätysmäärä tapauksia 1990-luvulla." Tottakai. Rahataloushan oli ponkaissut Suomessa kakusta esiin. Tottakai rötöstelyjäkin tapahtui.
Murhiin ja tappoihin syyllistyvien määrä on aika vakio, koska niiden takana eivät ole olosuhteet, vaan vammautunut persoonallisuus. Itsemurhiin olosuhteet vaikuttavat siten että kun yleensä koko yhteiskunnassa menee huonosti, itsemurhat vähenevät. Kun toivo herää, kilpailu alkaa, ja siinä vaiheessa kaikki toivottomat eivät enää jaksa lähteä mukaan. Tällaista on masennuksen psykologia. Masennuksesta kannattaa olla huolestunut, se on 90-luvulla on Suomessakin räjähtänyt käsiin. Sen takana ovat enemmänkin olosuhteet kuin myös olemassaoleva kansallinen taipumus.
Mutta voit toki suhtautua masennukseenkin toteamalla, että se johtunee huonosta ravinnosta tms., eikä ole mitenkään hälyyttävää.
Voi olla, että masennus on lisääntynyt. Siihen en pysty ottamaan kantaa, koska en tunne asiaa. Täytyy tarkkailla nyt paremmin sen alan asiantuntijoiden lausuntoja yms.
Murhat ha tapot eivät ole mikään vammautuneen persoonallisuuden aiheuttama vakio. Murhia ja tappoja on Suomessakin ollut sata vuotta sitten 2-3 -kertainen määrä nykyiseen verrattuna. Suomalaiset kunnostautuvat henkirikoksissa. Kuulumme tässä asiassa idän raakalaiskansojen joukkoon. Lähes kaikkiin henkirikoksiin kytkeytyy tuntuva humalatila ja syrjäytyneisyys. Eivät ne ole minusta merkkejä vammatuneesta persoonallisuudesta, vaan olosuhdemuuttuijien merkityksestä.
Juristeria tuottaa epäilemättä mielenkiintoisia harhoja, kun yritetään määritellä jokin teko tiettyjen tunnusmerkistöjen avulla. Kun ollaan irti käyttäytymistieteistä, takapotkua tulee sitten siinäkin että yritetään käyttää rikollisia tekoja käyttäytymistieteellisenä doksana.
Psykologiselta kannalta on ajateltava niin, että väkivaltakäyttäytyminen merkitsee aina regressiota. Voi olla, että on kansoja ja kulttuureja, joissa väkivaltaisuus on suurta, eli se siis on joko geeneissä tai kulttuurissa - tämän esilläolevan teeman kannalta samantekevää kummassa - ja voi olla historiallisia aikoja, jolloin eletään taantunein tunnoin. Esim. sotien jälkeen moraali on regression vuoksi hukassa. Näihin tekijöihin ei suoraan vaikuteta poliittisin päätöksin, joilla muutetaan olosuhteita.
Psykologisesti voidaan taas tarkastella mainitsemasi kaltaisia yksilötilanteita, joissa esim. alkoholi tai elämänhallinnan menetyksestä seurannut henkinen taantuma ovat henkirikosten takana. Tällöinkin kyse on psyykkisestä regressiokäyttäytymisestä, eikä siihen suoraan voida vaikuttaa olosuhteita korjaavalla poliittisilla päätöksillä.
Poliittiset päätökset ovat sitä muotoa kuin sisäisen turvallisuuden raportissa esitetään, että siis yritetään ensisijassa estää syrjäytymistä, jne, jne.
Murhien ja tappojen tilastoluvut eivät siis indikoi mitään suoranaista. Sen sijaan yleensä rikollisuuden lisääntyminen ja yleinen kasvava väkivalta, vaikka kasvu olisi osin vain heijastusta mittareiden muutoksista, kertovat jotain yhteiskunnan kehityssuunnasta. Tämä kertomus on hyvin yksinkertainen:
Laki on aina hyvien ihmisten hyvien normien soveltamista niihin jotka eivät täytä odotuksia. Laki on aina kontrollikeino, jolla vahvat ihmiset pitävät sääntöjä yllä ja estävät epätoivotun ja epäsosiaalisen käyttäytymisen. Myös historiallisesti lait ovat yläluokan normeja alaluokan kurissa pitämiseksi. Myös taloudelliset lait ovat vahvojen toimijoiden elintärkeiden oikeuksien turvaamista "taloutta" rasittavien tekijöiden kuten tuottamattomien ihmisten olemassaoloa vastaan. (Tätähän ei tietysti kukaan sano ääneen, kuten ei sitäkään, että johanneskoromat nauttisivat eroikeuksia.)
Yhteiskunnallisen kahtiajaon ja eriarvoisuuden kasvaessa, yhteiskuntapolitiikan ollessa jokseenkin voimatonta sellaisten ilmiöiden kuin työttömyyden, kurjistumisen ja syrjäytymisen sekä turvattomuuden lisääntymisen edessä on luonnollista, että kurinpalautuksen henki nousee. Se on osin taustalla myös siinä että ilmoitettujen rikosten määrä on räjähtänyt. Mutta yhteiskunnan toiminnan ja tulevaisuuden kannalta regressiot eivät kuitenkaan ole se suurin uhka.
Paljon suurempana hiljaisena hälyytysäänenä pitäisin laajasti esiintyvää repressiota. Sitä näkyy lisääntyvänä työuupumuksena, loppuunpalamisena, sekä siinä että yhdessä vuosikymmenessä masennuksesta on tullut murskaava kansantauti. Näitä selvästi näkyviä signaaleja eivät päättäjät tunnu ottavan tosissaan. Päin vastoin, he keskittyvät "vastustamaan syrjäytymistä" lyömällä löylyä "talouden" kiukaalle ja yrittäen keinolla millä hyvänsä löytää lisäkierroksia talouden rattaisiin. Tämä tietysti täydellistää tulossa olevan sosiaalisen romahduksen.