NEUVOSTOLIITTO

GULAG
Neuvostoliiton rangaistusleirijärjestelmä, jossa asiantuntijoiden mukaan kuoli noin 1,6 miljoonaa ihmistä. Suurin arvio on 6 miljoonaa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Gulag#Death_toll

SOLSHENITZYN
Kirjailija, joka esitti arvionaan gulageilla kuolleen 12-15 miljoonaa, jokla luku on sittemmin todettu mielikuvituksen tuotteeksi. Herrallahan ei Neuvostoliitossa ollessaan ollut mahdollisuutta päästä todellisuudessa edes tutkimaan asiaa ja tultuaan karkotetuksi maasta hänen katkeruutensa maansa vallanpitäjiä kohtaan lisääntyi. Hänen merkityksensä oli lähinnä siinä, että hän oli ensimmäinen joka kunnolla toi esille, että Neuvostoliitossa oli gulag-systeemi. Siksi hänelle on annettu niin paljon anteeksi. Virallinen NL yritti salata järjestelmän olleen edes olemassa.

ITSESENSUURI
Edellä mainitun herran pari teosta taisi olla huonossa maineessa myös Suomessa. MOnet muutkin vastatuuleen joutuneet eivät kuitenkaan itsekään olleet kovin rehellisiä. Jos kohta Neuvostoliitto kertoi virallisesti kaunisteltua totuutta, aika moni neuvostojohdolle katkeroitunut puolestaan mustamaalasi surutta ja liioitteli toiseen suuntaan tuntuvasti. Toisaalta yleisessä tiedossa oli Stalinin aikana tapahtuneet julmuudet ja esimerkiksi se, että toisinajattelijoita määrättiin neuvostovaltiossa psykiatriseen hoitoon. Niinpä paljon paasatulla itsesensuurilla ei käytännössä ollut oikeastaan mitään merkitystä kuin ehkä jollekin Heidi Hautaloiden kaltaisille taistolaisporukoille, jotka eivät ottaneet vastaan muuta tietoa. Vaikka tuona aikana ei ollut nettiä ja nopein tavallisen ihmisen käytössä ollut tiedonsiirtoväline oli lankapuhelin, myös ulkomaisissa lehdissä kirjoitetut jutut kulkivat suusta suuhun ja läpi koko yhteiskunnan. Ruotsalaiset lehdet kirjoittivat jopa liioitellen kaikesta negatiivisesta Neuvostoliittoon liittyen, sen kauempaa sen sortin "tietoa" ei tarvinnut hakea.

MAATALOUS
Maataloustuotanto oli koko ajan tehotonta ja maa hädin tuskin omavarainen, huolimatta viljavista alueistaan. Maataloutta kuten muutakin tuotantoa vaivasi osamaton poliittisin perustein tehtäviinsä nimitetty johto ja kilpailun puute. Ostajan mahdottomuus itse päättää keneltä ostaa ja miten paljon johti tietenkin siihen, ettei tuotanto kehittynyt. Suuri ongelma oli myös toimijoiden epärehellisyys, joka on ongelma myös nykyisellä Venäjällä. Neuvostoaikana ankara kuri piti ilmiön jotensakin aisoissa, mutta Gorbatshovin kauden loppupuolella tuotannon edelleen laskiessa ja kurin hellittäessä tilanteesta tuli nopeasti katastrofaalinen.

AVARUUSTUTKIMUS
Neuvostoliitto oli aina 1960-luvun lopulle saakka edellä avaruustutkimuksessa. Sen jälkeen tilanne muuttui ja USA meni ohi. Edelleen venäläisten avaruusosaaminen on vahvaa ja he ovat lennättäneet myös amerikkalaisia astronautteja kansainväliselle avaruusasemalle. Avaruusasemat ylipäätään ovat pitkälti neuvostoliittolaisten kehittämä konsepti.

https://en.wikipedia.org/wiki/Soviet_space_program

MAAILMAN ENSIMMÄISET NAISET
Vasemmisto ja kommunistit ovat olleet myös tasa-arvoistumiskehityksen edelläkävijöitä. Bolsevikit eivät olleet tässä poikkeus, ja siksi Neuvostoliitto oli naisille tasa-arvoisempi aina 1960-luvun loppupuolelle saakka kuin yksikään länsimaa.1970-luvulla tilanne oli aika tasoisssa ja 1980-luvulla se kääntyi toisinpäin. Historia ei kuitenkaan muutu miksikään, joten totuudeksi jää, että Kollontai oli ensimmäinen naisministeri ja Neuvostoliitto lähetti ensimmäisen naisen avaruuteen vuosikymmeniä ennen Yhdysvaltoja.

Lukuisat sosiaaliset ja yhteiskunnalliset edistysaskeleet, joita nykyisin pidetään itsestäänselvyyksinä ja jotka liitetään länsimaihin, olivat nimenomaan vasemmiston läpiajamia ja oikeiston tiukasti vastustamia., ja osa niistä toteutui ensin sosialistisissa maissa kuten Neuvostoliitto. Samoin osa hyvinvointiyhteiskunnan rakenteista oli natsien kehittämää ja sekin on kelvannut malliksi huolimatta siitä, että natsien keksintöä olivat myös keskitysleirit, joita taas ei ole nähty hyväksi matkia.

Kivennavan mielisairas voikin nyt sitten käydä haukkumassa minut nimityksillään ja huutaa huutomerkeillään valheitaan, kuten tapanaan on. Se, että häntä ärsyttää niin suunnattomasti puolueeton totuus, on oikeastaan aika huvittavaa. Tietenkin hän on vain mitätön trolli, mutta palstaa lukevat muutkin kuin pelkät trollit, joten on hyvä laittaa asiaakin väliin.

Ärsyttääkseni typeryksiä laitankin nimimerkiksi Punalippu :DD
0188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Punalippu kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu