Yksityisasuntoihin sijoitetut matut ?

TarkkaVeronmaksaja

Aamupostissa kerrottiin taannoin Sahanmäen vok.n tyhjenemisestä. Samassa yhteydessä kerrottiin että Hyvinkäälle on yksityisasuntoihin sijoitettu asumaan noin 30-40 entistä vok.n asukkia. Mikä taho kustantaa heidän asumisensa? Julkisuudessa ns. laatumedia on julistanut avoimuutta ja totuuden mukaista tiedonvälitystä. Mikä taho siis rahoittaa yksityisasumisen.

19

347

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ilman.Autoa

      Jokin "vastuullista journalismia" kehuen kannattava media voisi asiasta kertoa. Kaupungin varoja ei nyt tulisi mihin tahansa laittaa, kun Sahanmäen vanhainkoti jouduttiin sulkemaan rahapulan vuoksi ja asukkaat vietiin kulkuyhteyksien tavoittamattomiin.

    • maksaja

      Tietäähän sen kysymättäkin, että minä ja muut veronmaksajat senkin kustannamme.

    • VanhaJaEhkäNaivi

      Hyvinkäällä et voi saada tuoretta tietoa sanomalehdistä. Paikallinen mainoslehti on Keskisuomalaisen omistuksessa, lehteä ei todellakaan kiinnosta muu kuin mainostulot. Ns. uutiset ovat vanhoja, koska ne on kerätty muiden lehtien roskiksista. Eli Hyvinkään asioista kertovaa vastuullista mediaa ei ole.
      Pakolaisten ja maahanmuuttajien aiheuttamat kulut maksamme, koska muuten EU on hyvin vihainen. Sahanmäen palvelutalon talousongelmat eivät kiinnosta, koska siihen ei EU puutu.
      Se, että yksityiset henkilöt ottavat omalla kustannuksellaan maahan pyrkiviä pakolaisia luokseen asumaan, on ihan OK, jos kustantavat pakolaisille myös kaikki muut kustingit. Eipä taida moni hyvinkääläinen siihen pystyä?
      On laskettu (julkaisu: Tiede-lehti) että syrjäytyneen nuoren kokonaiskustannukset yhteiskunnalle ovat 1.2 miljoonaa euroa, olettaen että hän eläköityy normaalisti, sen jälkeen hän saa vielä eläkkeen. On odotettavissa, että lähi-idästä paenneella kulut ovat korkeammat, jos hän matkustelee enemmän kuin suomalaiskolli, joka vai maleksii kotinurkissaan. Toki, ja toivottavasti suurin osa pakolaisista kotoutuu ja astuu suomaiseen yhteiskuntaan rakentavana ja työtä tekevänä kansalaisena.

      • TV-Dokumentti

        Ihan oikein JOS joku yksityishenkilö maksaa omista rahoistaan kustannukset, mutta niukkoina aikoina verorahoihin ei tule koskea. EU ei puutu yksityismajoitukseen, vaan on niuhottamassa jos kiintiöpakolaisia ei oteta. Luvatta maahan tulleet ei ole kiintiöpakolaisia. Kiintiöpakolaiset ovat yleensä rahattomia perheitä joilla ei ole varaa maksaa salakuljettajille matkoja läpi Euroopan. Kiintiöpakolaisilla ei yleensä ole rikoksia takanaan, eikä yhteyksiä terrorismiin. Myös heillä on henkilöllisyyspaperit näytettävissä. Heillä on myös yleensä halu kotoutua vastaanottomaan tavoille ja noudattaa lakia.

    • mirrkos

      Eikös siinä Lehdessä ollut et yli 80 on majoitettu yksityisesti, eli tarkoittanee osittain Kaupungin kämppiin, seurakunnan, tai SPR:n vuokraamiin kämppiin ja joku Ehkä jopa omaan huusholliin, ainakin muutamiin tyhjillään oleviin Kaupungin asuntoihin näitä on tullut, niin Kuka maksaa Vuokran????, no ei ne itse ainakaan ja paljonko on tällä hetkellä Asuntojonossa ja moniko yrittää saada esim takuuvuokria kasaan jotta sais edes asunnon, kyllä tämä on niin eriarvoista touhua meitä kantasuomalaisia kohtaan ja pahenmaksi vaan menee ja sitten tietenkin pitäähän ne kämpät kalustaakin, kukas nekin niille maksaa sängyt yms..sitten saadaan kielteinen päätös ja taas valitetaan ja taas saadaan kielteinen päätös ja sitten ne pitäisi saada pois maasta, huh huh, kyllä tämä suvaitsevaisuus on kallista touhua ja tavallinen pulliainen vain kiristää vyötä

      • aivanroskaporukkaa

        Kantaväestöllä on ollut koko elämä aikaa hommata ilmainen koulutus ja sen myötä kunnon työura, sitä kautta ostaa oma asunto.
        Niin me kunnon kansalaiset olemme tehneet.
        Nämä katkerat vinkujat on jotain sossupummeja, joilla ei kunnon ammattia, ovat jonossa kaupungin vuokrrakämppiin, kun ei ole rahaa edes yksityiseltä sektorilta hoitaa vuokra-asuntoa itselle.

      • Keikkaduunari
        aivanroskaporukkaa kirjoitti:

        Kantaväestöllä on ollut koko elämä aikaa hommata ilmainen koulutus ja sen myötä kunnon työura, sitä kautta ostaa oma asunto.
        Niin me kunnon kansalaiset olemme tehneet.
        Nämä katkerat vinkujat on jotain sossupummeja, joilla ei kunnon ammattia, ovat jonossa kaupungin vuokrrakämppiin, kun ei ole rahaa edes yksityiseltä sektorilta hoitaa vuokra-asuntoa itselle.

        Älä heitä tuollain moiti, voi tulla rasismisyyte. Vastahan he yrittävät oppia Suomen kieltä ja tapoja, sitten vasta ammattiin. Hyi sinua "kunnon kansalainen".

    • ååling

      Me eletään nyt tätä päivää ja tämän päivän Nuorilla ei ole enää oikeastaan olemassakaan ilmaista koulutusta, kyllä ne vanhenmat joutuu maksumiehiksi, nyt oli jossakin että nämä saa rekkakortitkin jopa vaan 150e:lla , no Suomalaiselle sekin maksaa muutaman tonnin, sä oot aikas tyhmä Trollikin, kaiken hyvän lisäksi, ole onnelline siellä omassa kodissasi, rupea vaan katselemaan mitä nimiä seuraavaksi tulee Naapuriin, yritä siinä sitten myydä kämppäsi alihintaan kun kukaan sitä ei tule ostamaan ihanien naapureiden takia ja rahasi on mennyt kankkulan kaivoon

      • Seuratkaa.ympäristöänne

        Helsingissä tuo on jo totta. Eräillä alueilla myyntiajat pitkät ja nopeimmat fiksut ovat jo muuttaneet. TV.n ajankohtaisohjelmassa kerrottu jo viime vuonna, joten uskottavaa tietoa.

      • joonvätyksiä

        Minä asun omassa omakotitalossa, en missään kerrostalossa.
        Suomessa koulutus ei paljoa maksa, kyllä on alhainen otus jos joutuu jotain maahantulijaa kadehtimaan. On kyllä ihme elättejä ja vätyksiä tällä sivustolla. Valitus ja vaikerrus on vakio kirjoittelua, niin kuin yhteiskunnan pitäisi elättää paskoja kehdosta hautaan.
        Suurin osa ihmisistä tulee toimeen o illaa ja kykenee opiskelemaan ihan omalla rahoituksella.
        Minä kävin aikoinani töissä samalla kun opiskelin, opintolainaa kyllä otin, mutta ei tarvinnut valittaa noin, kuin ktä sinä onneton siinä vikiset.

      • Seuratkaa.ympäristöänne
        joonvätyksiä kirjoitti:

        Jo olet ihme vätys itse. Syytät toista velttoudesta ja elätiksi. Ensimmäisen kerran tuollaista kuulen.Itse olen koulutukseni aikoinaan maksanut ja asuntovelat kuitannut. Nää suvakkihölmöt ei tajua asian ydintä. Kansaa korpeaa luvatta Suomeen tulleiden ahneus ja laista, sekä säännöistä piittaamattomuus. Nämä elävät nyt niillä rahoilla joita vähävaraisille on varattu varsinkin vanhuuden varalle. Sipilä ilmoitti kyselytunnilla ettei näiden luvatta maahan tulleiden kustannuksiin tehdä budjettiin mitään erillistä momenttia, vaan varat otetaan budjetin sisältä. Vanhuksien hoitopaikkoja on vähennetty mm.Hyvinkäällä, eikä jono lyhene. Kotihoidossa tiukat juoksulistat. Mutta sinä vaan irvailet heitä.

      • ahdasmielinenkaveri
        joonvätyksiä kirjoitti:

        Minä asun omassa omakotitalossa, en missään kerrostalossa.
        Suomessa koulutus ei paljoa maksa, kyllä on alhainen otus jos joutuu jotain maahantulijaa kadehtimaan. On kyllä ihme elättejä ja vätyksiä tällä sivustolla. Valitus ja vaikerrus on vakio kirjoittelua, niin kuin yhteiskunnan pitäisi elättää paskoja kehdosta hautaan.
        Suurin osa ihmisistä tulee toimeen o illaa ja kykenee opiskelemaan ihan omalla rahoituksella.
        Minä kävin aikoinani töissä samalla kun opiskelin, opintolainaa kyllä otin, mutta ei tarvinnut valittaa noin, kuin ktä sinä onneton siinä vikiset.

        Sinunkin talosi viereen ja jopa molemmille puolille ja vielä vastapäätäkin tulee ehkä joku päivä ihan aitoja mustia matuja asumaan. Palataan silloin keskustelemaan aiheesta kun Saat maistaa omaa keitostasi. Ethän ole ahdasmielinen silloinkaan etkä muutu sellaiseksi. Grillailette sitten yhdessä ja läheisyydessä kaulaillen.

    • muistvakuutukset

      Kerro vielä se hyvin varustellun okt osoite -jotta osaavat nämä tai baltian poijat tulla tyhjentämään. Ethän sorru heitä siitä estämään väkvalloin- jos satut paikalla olleeen, saatat saada syytteen päällekarkauksest

    • Kansalainennnn

      Joku ylimielinen täällä taas meuhkaa humalassa suuruudentunnossaan kun on juuri ekan palkkansa saanu. Sano nyt vielä että isäsi firmassa.

    • Jhgffyi

      Pakolainen syö pöytäsi/pöydältäsi. Muista se.

      • Tosiasiaa.tänne

        Pakolainen on laaja käsite. Kiintiöpakolaiset ovat pakolaisleiriltä haettuja ja tänne kuljetettuja EU.n sopimuksen mukaisia ja yleensä perheitä. Heitä kutsutaan yleensä mamuiksi. Luvatta maahan tulleet matut ovat sekalaista sakkia ilman papereita, ikänsä valehtelevia ja joukossa mahdollisesti ISIS terroristeja. Yksi tälläinen oli ns. Turun tapaus. Työperäinen maahanmuutto on laillista ja EU-knsalaisille vapaata. Muualta normaalit lupahakemukset.

      • AkseliVelttoniemi
        Tosiasiaa.tänne kirjoitti:

        Pakolainen on laaja käsite. Kiintiöpakolaiset ovat pakolaisleiriltä haettuja ja tänne kuljetettuja EU.n sopimuksen mukaisia ja yleensä perheitä. Heitä kutsutaan yleensä mamuiksi. Luvatta maahan tulleet matut ovat sekalaista sakkia ilman papereita, ikänsä valehtelevia ja joukossa mahdollisesti ISIS terroristeja. Yksi tälläinen oli ns. Turun tapaus. Työperäinen maahanmuutto on laillista ja EU-knsalaisille vapaata. Muualta normaalit lupahakemukset.

        Mukana paljon rintamakarkureita eli suomeksi käpykaartilaisia.

    • Kaivakaa_urpot_kuvetta

      Kaivakaahan suomalaiset kuvetta ja painakaa piiiiiiiiitkää päivää, uuden tulokkaan on saatava pötyä pöytään, ilmainen autokoulu, asunto, vaatteet, olo raha, teidän tyttäristä vaimoista iloa jne. ja muistakaa äänestää nykyisiä valtapuolueita niin juttu pysyy aivan varmasti tänä samana ja voimistuu vaan.

    • Anonyymi

      Toivottavasti näitä isis-morsiamiksi luokiteltuja ja Ilta-Sanomien mukaan ehkä isiksen pois Syyriasta auttamia terrorismissa mukana olleita ei tuoda Hyvinkäälle. Täällä on jo veronmaksajillakin talousvaikeuksia korona-pandemian karanteenien vuoksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1782
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1449
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1252
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      121
      1226
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1140
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      74
      915
    7. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      240
      891
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      105
      862
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      99
      795
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      674
    Aihe