Käännyttäminen vai evankeliumin julistaminen?

En pidä sanasta "evankeliointi" koska se synnyttää mielikuvan konemaisesta väkisin tuputtamisesta. En myöskään pidä periaatteessa hyväksyttävänä sitä että jos henkilö ilmaisee ettei halua uskontoa, niin että hänelle sitä väkisin tyrkytetään. Raamattukin opettaa ettei uskontoa tule levittää ensinkään väkivalloin (vrt, ristiretket) vaan ainoastaan Jumalan sanaa julistamalla. En nyt lähde tässä rönsyilemään siihen mitä tuo julistus sinänsä pitää sisällään vaan yritän pitäytyä otsikon aiheessa. Uskosta voi siis todistaa, laistakin ja evankeliumista, tuomiostakin kaikesta mistä Raamattu ja kristillisyys puhuu, mutta Jeesus siis Raamatussa antaa ohjeen evankeliumin julistajille, MITEN sitä olisi tehtävä:

"Ja missä teitä ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuulla, lähtekää pois siitä talosta tai siitä kaupungista ja pudistakaa tomu jaloistanne. " (Matt. 10:14)

Siis ei väkisin. Jos ei kelpaa, hyvä on, siirrytään eteenpäin eikä jäädä jankkaamaan. Uskon, ja kokemuksenikin on että tosielämässä, kasvotusten useimmiten tällä tavalla toimitaankin, itse asiassa en ole elämäni aikana tuntenut kuin yhden uskovan ihmisen josta voi sanoa että harrasti väkisin tuputtamista mutta yleensä lienee enemmänkin niin päin etteivät uskovat julkisesti uskalla (pilkan pelossa) puhua uskostaan, mihin meillä kyllä olisi ihan täysi oikeus niinkuin muullakin tavalla uskovilla. Suomessa vain uskonnosta puhuminen on vieläkin jonkinlainen tabu.

Omat kokemukseni esim. työelämässä on että olen kyllä sen verran uskostani puhunut että tietävät minut uskovaksi, ja jos esim. tulee kahvipöydässä puhetta luomisesta tms. (tosin aika harvoin) -olen pyrkinyt sanomaan omankin käsitykseni. Itse asiassa ainakin minut on otettu ihan mukavasti vastaan, mitä nyt saunailloissa työkavereilta hyväntahtoista irvailua mutta oikeastaan on pakko sanoa että PÄÄOSIN ihmiset molemmin puolin tätä uskomisen rajaa tapaavat käyttäytyä suurin piirtein toisiaan kunioittavasti. Tietenkin poikkeuksiakin on.

Tällaisella anonyymilla nettipalstalla koen ongelmaksi sen että kynnys kärjistää omia sanomisiaan puolin ja toisin on hyvin matalalla kun ei tarvitse kohdata ihmistä kasvotusten ja olla ikäänkuin "vastuussa" sanoistaan. Olen sitä mieltä että niin ateismia, liberalismia kuin uskovaisuuttakin on mahdollisuus kommunikoida rakentavalla ja toista kunnioittavalla tavalla jos vain hyvää tahtoa löytyy. Valitettavasti sitä ei läheskään aina löydy tällaisella anonyymipalstalla ja siksi on tavallaan harmi että hukataan mahdollisuus mielekkäöäseen mielipiteenvaihtoon riitelyllä ja palsta joka muuten voisi parhaillaan toimia kaikkien osapuolten kannalta hienona kanavana keskusteluun ja eri näkemysten esilletuomiseenkin, peittyy pahimmillaan likaan ja henkilökohtaisuuksiin menevään törkyyn.

Toivoisin ettei tämä(kin) ketjun jatkoksi ilmesty vain riitelyä siitä kuka on ensin aloittanut. Me kaikki joudumme katsomaan varmaankin oman puseromme alle ja kun emme voi toisamme muuttaa, on muutoksen alettava itsestä. En tarkoita että tästedes kaikkien pitäisi olla samaa mieltä tai jonkun tahon olisi vaiettava näkemyksestään, ei! Ollaan ihan reilusti eri mieltä, mutta yritetään muistaa toinen toisemme kunnioittaminen.

Aloitin kirjoitukseni osoittamalla sen uskovaispauolelle, jota itsekin edustan, mutta päätän kirjoitukseni tasapuolisuuden vuoksi ateisti-liberaali-akselille tai mikä tahansa itse koet olevasikin, että myös uskovaa ihmistä ja uskonnollista vakaumusta voi varmasti kunnioittaa ja kuunnellakin vaikkei itse sitä jakaisikaan, pilkkaamatta ja erilaisilla haukkumanimillä/leimakirveillä (esim. fundamentalisti) huiskimalla.

No, tämä oli tällainen hurskas toive. Olen kyllä ihan realisti enkä jaksa uskoa tästäkään sovinnon yrittämisestä seuraavan mitään uutta. Koeta kuitenkin uhrata 30 sek. elämästäsi miettimällä, millainen tämä palsta olisi jos kaikki keskustelijat kunnioittaisivat toinen toisiaan ja henkilökohtaisuudet yms. jäisi pois! Ajatelkaa millaiset mahdollisuudet!