Massojen hallinta

Olen miettinyt onko suurentunut kykyni hallita tunne-elämääni merkki ns.indoktrinaatiosta? Pystyn käsittelemään raskaitakin tuntemuksia Ikäänkuin ulkopuolella itsestäni esim. pystyn nauttimaan masennuksesta ja alakuloisuudesta, koska se turruttaa ajatukset kaikesta muusta ympäröivästä (kenties osa päihteiden käyttäjistä on kaltaisiani mutta väsähtäneitä heränneitä?) .Vittu, että vihaan illuminatia!
Kaikki sympatiani on ns. ideologisesti työttömien puolella. Ironia, se on vastaus kaikkeen. Seuraan tätä polkua, jota minulle kehnosti kirjoitetaan ja löydän sen varmasti periltä. Sitä odotellessa...
Kaipaan aikaa, jolloin saatoin suunnitella seuraavaa mökkireissua ilman huolta rinnakkaisista todellisuuksista ja pakkoavioliitoista. Käpyrauhasen aktivoituminen avaa nämä rinnakkaiset todellisuudet, hintana mielen rauha, saatavana karu totuus; se mikä olet on vain yksi mahdollisista sinuista, tarkkaan kontrolloitu versio miellyttämään eliittiä. Ihmisiä, kaunia naisia ja miehiä, älykkäitä tai muuten erikoilaatuisia, johdatellaan kvanttitekniikan avulla oikeisiin sukuihin ja piireihin. Näiden henkilöiden yhteys perheeseen, äitiin ja isään pyritään katkaisemaan, jotta voitaisiin tarjota eriävä maailmankuva, sellainen, joka sopii niitä tarjoavalle.
Löysin ironian; tämä kyseinen tekniikka saa minut ehkä kirjoittamaan kaiken tämän, se ei kuitenkaan muuta asian totuutta. Kaksi vaihtoehtoista tunnetta jää näitä miettiessä, viha tai masennus.
Olen ymmärtänyt, että ihmiset on jaoteltu erilaisiin stereotypioihin, jos tunnistat samankaltaisuutta ajatuksissasi, etsi minut käsiisi. Minä en tiedä mihin minä kuulun.
13216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

"Minä en tiedä mihin minä kuulun."

Minäkään en tiedä mihin sinä kuulut.

Äänestä
  • "Minäkään en tiedä mihin sinä kuulut. "

    En minäkään tiedä mihin sinä kuulut, mutta jos tiedät mihin sinä itse kuulut, voit ehkä mallintaa kykyäsi tietää itsestäsi aloittajalle, joilloin hänen tietoisuus itsestään voi kasvaa.

    Äänestä

  • Mutta minä tiedän mihin te molemmat kuulutte.

    Äänestä

Kansanedustajat tuohoavat kansat
Lakimiehet tuhoavat oikeuden
Yliopistot tuhoavat tiedon
Hallitukset tuhoavat vapauden
Lehdistö tuhoaa informaation
Pankit tuhoavat talouden
Lääkärit tekevät ihmiset sairaiksi
Uskonnot tuhoavat henkisyyden
-Michael Ellner-

Äänestä
  • Hyvin oivallettu.

    Äänestä

Viha voi tappaa masennuksen...

Äänestä
  • Masennus johtuu kuulemma turhautuneesta vihasta.
    Voi olla hyvinkin totta.

    Äänestä

"Mutta minä tiedän mihin te molemmat kuulutte. "

Niin, ja jonain päivänä tänne palstalle tulee vielä joku, joka tietää, mihin sinä kuulut!

Äänestä

"En minäkään tiedä mihin sinä kuulut, mutta jos tiedät mihin sinä itse kuulut, voit ehkä mallintaa kykyäsi tietää itsestäsi aloittajalle, joilloin hänen tietoisuus itsestään voi kasvaa. "

Niin, mutta kun, en ole varma mihin minä kuulun. Koska en ole varma mihin minä kuulun, ei oma tietoisuuteni itsestäni voi kasvaa.

Äänestä
  • Sinä kuulut joko mielisairaalaan suljetulle osastolle, tai hautausmaalle.

    Saat valita.

    Äänestä

"Sinä kuulut joko mielisairaalaan suljetulle osastolle, tai hautausmaalle.

Saat valita. "

Mielenkiintoiset vaihtoehdot. Hmmm. Vaikka tarjoamiesi vaihtoehtojen kylläisyys onkin runsas ja houkutteleva, päätän silti kieltäytyä tarjouksistasi: toivottavasti et pane pahaksesi!

Äänestä
  • Kuten sanoin, saat valita, en ole toimittamassa sua kumpaankaan, tai muualle. Ajan kanssahan päädyt vähintään noista yhteen, halusit tai et.

    Kultti-hahmoilla, kuten sinä selvästi olet osoittanut olevasi, on taipumusta ennenaikaiseen itsemurhaan. Yleensä joukon kanssa.

    Oletko varma ettet tnne tarvetta tavata Jim Jones?

    Jos tuollaiselta tuntuu suosittelen pikaista avun hakua mielenterveyspalveluista.

    Äänestä

"Kultti-hahmoilla, kuten sinä selvästi olet osoittanut olevasi, on taipumusta ennenaikaiseen itsemurhaan. Yleensä joukon kanssa."

En ole kulttihahmo. Sinulla on lisäksi kirjoitusvirhe lauseessasi, tarkoitit varmaan: gang stalkingin uhreilla on taipumusta ennenaikaiseen itsemurhaan. Yleenä joukon ajamana.


"Oletko varma ettet tnne tarvetta tavata Jim Jones?"

Olen pahoillani, mutta en ymmärrä sinua, mitä tarkoittaa tnne?


"Jos tuollaiselta tuntuu suosittelen pikaista avun hakua mielenterveyspalveluista"

Kiitos kokemusperäisestä suosituksestasi, vaikuttaa itsestään selvältä, että oletkin mielenterveyspalveluiden vakio asiakas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihminenonpuoliksikone kirjoitti:

Olen miettinyt onko suurentunut kykyni hallita tunne-elämääni merkki ns.indoktrinaatiosta? Pystyn käsittelemään raskaitakin tuntemuksia Ikäänkuin ulkopuolella itsestäni esim. pystyn nauttimaan masennuksesta ja alakuloisuudesta, koska se turruttaa ajatukset kaikesta muusta ympäröivästä (kenties osa päihteiden käyttäjistä on kaltaisiani mutta väsähtäneitä heränneitä?) .Vittu, että vihaan illuminatia!
Kaikki sympatiani on ns. ideologisesti työttömien puolella. Ironia, se on vastaus kaikkeen. Seuraan tätä polkua, jota minulle kehnosti kirjoitetaan ja löydän sen varmasti periltä. Sitä odotellessa...
Kaipaan aikaa, jolloin saatoin suunnitella seuraavaa mökkireissua ilman huolta rinnakkaisista todellisuuksista ja pakkoavioliitoista. Käpyrauhasen aktivoituminen avaa nämä rinnakkaiset todellisuudet, hintana mielen rauha, saatavana karu totuus; se mikä olet on vain yksi mahdollisista sinuista, tarkkaan kontrolloitu versio miellyttämään eliittiä. Ihmisiä, kaunia naisia ja miehiä, älykkäitä tai muuten erikoilaatuisia, johdatellaan kvanttitekniikan avulla oikeisiin sukuihin ja piireihin. Näiden henkilöiden yhteys perheeseen, äitiin ja isään pyritään katkaisemaan, jotta voitaisiin tarjota eriävä maailmankuva, sellainen, joka sopii niitä tarjoavalle.
Löysin ironian; tämä kyseinen tekniikka saa minut ehkä kirjoittamaan kaiken tämän, se ei kuitenkaan muuta asian totuutta. Kaksi vaihtoehtoista tunnetta jää näitä miettiessä, viha tai masennus.
Olen ymmärtänyt, että ihmiset on jaoteltu erilaisiin stereotypioihin, jos tunnistat samankaltaisuutta ajatuksissasi, etsi minut käsiisi. Minä en tiedä mihin minä kuulun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu