Koirahulluus mennyt Tampereella överiksi

Katsokaa ympärillenne! Kaikkialla näkyy koiria: jalkakäytävillä, puistoissa, kaduilla, asunnoissa, autoissa, jopa kaupoissa, kahviloissa ja ravintoloissa. Mistä kummasta tällainen koirainto on saanut Tampereella alkunsa? Ihmisille ei riitä yksi koira. Niitä täytyy olla vähintään kolme.

Kaikilla näillä "söpöläisillä" on yksi yhteinen piirre: niiden omistaja sanoo etteivät ne pure. Eivät tietenkään, kunhan muistaa pysyä vähintään viiden metrin etäsisyydellä koirasta ja koiran hihna on tiukasti omistajan kädessä eikä roiku vapaana juoksevan koiran kaulassa.

Mitä enemmän koiria, sitä enemmän ongelmia. On hygiaeniaongelmia, allergiaongelmia, meluongelmia koirien haukkumisen vuoksi, kakkaongelmia ja roskaongelmia. Tällaisista asioista koirien omistajat eivät halua kuulla sanaakaan, mutta jonkun sekin on sanottava.
152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Koko Suomessa on sama tilanne ja koiranomistajat terrorisoivat päivittäin muita ihmisiä, täysin vailla sääntöjä ja valvontaa.
Esimerkiksi kennelin saa perustaa kuka tahansa mihin tahansa, eikä naapureilta tarvita lupaa melu- ja hajuhaitoista huolimatta. Minkä tahansa muun eläinsuojan pitämiseen edellytetään vähimmäiskokoa tontilta ja ympäristölupaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


topakkatäti kirjoitti:

Katsokaa ympärillenne! Kaikkialla näkyy koiria: jalkakäytävillä, puistoissa, kaduilla, asunnoissa, autoissa, jopa kaupoissa, kahviloissa ja ravintoloissa. Mistä kummasta tällainen koirainto on saanut Tampereella alkunsa? Ihmisille ei riitä yksi koira. Niitä täytyy olla vähintään kolme.

Kaikilla näillä "söpöläisillä" on yksi yhteinen piirre: niiden omistaja sanoo etteivät ne pure. Eivät tietenkään, kunhan muistaa pysyä vähintään viiden metrin etäsisyydellä koirasta ja koiran hihna on tiukasti omistajan kädessä eikä roiku vapaana juoksevan koiran kaulassa.

Mitä enemmän koiria, sitä enemmän ongelmia. On hygiaeniaongelmia, allergiaongelmia, meluongelmia koirien haukkumisen vuoksi, kakkaongelmia ja roskaongelmia. Tällaisista asioista koirien omistajat eivät halua kuulla sanaakaan, mutta jonkun sekin on sanottava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu