Ahtisaari OSA 5

oivahärkönen kirjoitti:

OSA 5

Ulkopolitiikasta keskustellaan

14.6.96 I-S oli haastatellut Esko Ahoa presidentin edellisenä päivänä pitämän Nato-puheen johdosta. Ahtisaaren mukaan Suomen hallitus on tehnyt selväksi, että nykyisissä oloissa meidän ei ole syytä luopua sotilaallisesta liittoutumattomuudesta.
-   Ahon korvaan karahti aikamäärettä koskeva lisäys ”nykyisissä oloissa”. ”Itse en sitä aikamäärettä käyttäisi, koska ulko- ja turvallisuuspolitiikan tehtävä on viestittää kaikille myös sitä, millainen politiikkamme on tulevaisuudessa”, Aho sanoi.
-   ”Selkeintä olisi sanoa, että meidän linjamme on pysyttäytyä sotilasliittojen ulkopuolella ja maan puolustaminen omin voimin”, Aho neuvoo presidenttiä.
-   Puheessaan Ahtisaari vakuutti, että harjoitetusta politiikasta vallitsee laaja kansallinen yhteisymmärrys.
-   Ahon mukaan monilla tahoilla on esitetty poikkeavia käsityksiä. Ei voi enää sanoa, että olisi laaja yhteisymmärrys.

HS selostaa Ahon ulkopolitiikan arvostelua 16.6.96 selostaessaan Keskustan puoluekokousta.
-   Aho nosti esiin myös jo virallisesti hylätyn puolueettomuuspolitiikka-käsitteen todeten, että ”perinteisen puolueettomuuspolitiikan pohjalta toimien Suomi pystyy turvaamaan kansakunnan itsenäisyyden ja vapauden”.
-   Ahon mukaan Suomen Emu-valinta on tehtävä puhtaasti taloudellisin perustein. Hän teki selvän eron mm. komissaari Erkki Liikaseen ja Presidentti Martti Ahtisaareen, jotka ovat nähneet Emu-jäsenyydessä myös turvallisuuspoliittisia näkökohtia.

Esko Seppänen kirjoittaa Ilta-Sanomissa 10.7.96:
-   Kun EU:sta nyt on tulossa liittovaltio, jossa on ylikansallinen päätöksenteko, se merkitsee hyvästejä itsenäisyydelle. Sen tunnusmerkkejä ovat oma raha ja oma ulkopolitiikka.

Seppänen paheksuu myös Ahtisaaren sanoja ”nykyisissä oloissa” ja hänen ilmoitustaan ”olemme jättäneet taakse kylmän sodan kauden puolueettomuuden” ja jatkaa:
-   Sen pitkän tien päässä, jota nyt kävellään lyhyin askelin, meitä odottaa Nato-jäsenyys. Sitä ennen Suomea pannaan poliittisesti Nato-kuntoon.
-   Uskon, että presidentti ja pääministeri ovat antaneet suullisia sitoumuksia suomalaisten joukkojen korvamerkitsemisestä EU:n, Naton ja WEU:n käyttöön
-   Nyt ollaan taas rähmällään. Se, että ollaan, on Ahtisaaren linja.

Suomen Gallup oli selvittänyt I-S:n tilauksesta kansalaisten ulko- ja turvallisuuspoliittisia mielipiteitä. Kansalaisten tuoreessa muistissa oli Ahtisaaren ”nykyisissä oloissa” -politiikka ja ministeri Ole Norrbackin arvio Suomen päätymisestä Naton jäseneksi. Tutkimuksen mukaan usko johtajien vakuutteluihin horjui pahasti. Ilkka 16.7.96:
-   Vain joka neljäs uskoo ulkopolitiikan päättäjien puhuvan totta vakuuttaessaan, että Suomi pitää kiinni liittoutumattomuudestaan, kun taas joka toinen uskoo päättäjien olevan viemässä Suomea läntiseen liittoon.
-   Liittoutumista kannattaa vain viidennes; kolme kertaa useampi toivoo Suomen pysyvän puolueettomana.

Suomen Kuvalehti, uuden päätoimittajansa Ruokasen johdolla julkaisi suorastaan ylistävän kirjoituksen 9.8.96. Kirjoitin sille vastakirjoituksen Ilkkaan, koska olin pannut merkille, että se oli silloin johdonmukaisimmin Ahtisaaren harjoittamaa politiikkaa vastaan. Ilkka julkaisi sen 27.8.96.

Ahtisaaren linja

Suomen Kuvalehden pääkirjoitus 9.8.96 oli varustettu tuolla otsikolla. Seuraavassa esitän huomautuksia itse asiassa jokaisesta kirjoituksessa esiintyneestä asiakohdasta.

Ensi kertaa esiintyvä ”Ahtisaaren linja” luo mielikuvan suurten presidenttiemme Paasikiven ja Kekkosen linjoista. Jospa jättäisimme vielä puhumisen Ahtisaaren linjasta tuonnemmaksi.

Vastuu ulkopolitiikasta ei nykyisenkään valtiosäännön mukaan kuulu yksin presidentille, vaan tiukan paikan tullen vastuun kantaa eduskunta ja sille vastuussa oleva hallitus.

SK:n mukaan Ahtisaaren maailmankuva on optimistinen ja se poikkeaa vanhasta, aiemmin Suomen linja on luotu kauhuskenaarioiden mukaan. Tokihan sen pitääkin poiketa. Maailma ja Eurooppamme ovat hyvin erilainen kuin vielä 10 vuotta sitten. Annetaan vaikutelma, että vanha maailmankuva oli virheellinen ja vasta nyt osataan muodostaa oikea. Uudet arvot tosiaan luotiin vasta Ety-huippukokouksessa 1990.

Ahtisaari on lehden mukaan maailmanlaajuisen politiikan luoja, hänhän hahmottaa EU:n, USA:n ja Venäjän välistä yhteistyötä. Sitähän nämä ovat jo harrastaneet vuosikausia täysin siitä riippumatta, mitä Ahtisaari hahmottaa.

Kirjoituksessa on täysin kritiikitön kuvaus yhteistyöstämme kaikissa mahdollisissa järjestöissä EU, WEU, Nato, NACC, ja PFP. Emu ja ERM jätettiin mainitsematta, vaikka nekin ovat hyvin tärkeitä tässä Ahtisaaren hillittömässä kiireessä sitoa Suomi kaikkien noiden järjestöjen jäseneksi tai muuten niistä riippuvaksi.

Näissä järjestöissä voi muka olla mukana liittoutumatta. Ei tietenkään voi. ”Liittoutumattomuus ja itsenäinen puolustus” nykyliturgiassa on täyttä hämäystä. Nykymenoa olemme hyvin pian EU-nimisen valtion osa ja luonnollisesti myös euro-atlantisen sotilasliiton Naton komennossa.

Viitataan myös Alpo Rusin lausuntoon puolueettomuuden kiroista. Onko Ruotsin, Suomen, Sveitsin ja Itävallan puolueettomuus merkinnyt eristymistä ja huonoa vaihtoehtoa kriisioloissa? Uutena oivalluksena sanotaan yhteistyön olevan avainsanan myös kauppapolitiikassa. Kauppaa ei ennenkään ole syntynyt ilman yhteistyötä.

Lehden mukaan Venäjällä toimi Venäjän kaupan menneinä hyvinä aikoina 250 suomalaisyritystä, mutta nyt, kun presidentti toimii yritysten tienraivaajana, niitä on 3000. Yritystoiminta Venäjällä sosialismin oloissa oli usein mahdotonta. Nyt siellä ainakin rohkaistaan perustamaan yrityksiä. Ahtisaari tuskin on Venäjällä tietä raivaillut. Hänellä ei taida olla siellä yhteistyö- ja puhekumppania. Muuten noina menneinä aikoina idänkauppamme oli nelinkertaista nykyiseen verrattuna.

Aivan oikein lehti toteaa Ahtisaaren linjan saavan vastakaikua enemmän ulkomailla kuin Suomessa. Luonnollisesti läntisen Euroopan suurvallat vastaanottavat iloiten Suomen, joka on liittymässä niihin ehdoitta ja torvet soiden.

Mitähän merkitsee lause ”Entinen idänpolitiikkamme on muuttumassa unionin pohjoisen politiikaksi”? Tarvitsemme edelleenkin omaa idänpolitiikkaamme. Kuuluessamme Ruotsiin se hoiti idänpolitiikkaamme, ja itsenäisyytemme ensi vuosikymmeninä Saksalla oli suuri vaikutusvalta siihen. Seuraukset pelottavat. Ainoastaan 1800-luvulla ja tämän vuosisadan loppupuolella olemme itse hoitaneet idänpolitiikkamme ja saaneet elää rauhassa ja rakentaa menestyksellä suomalaista kansakuntaamme.

Suomen Kuvalehdestä on vuosikymmenten aikana muodostunut kansallinen instituutio. Siltä on lupa odottaa objektiivisempaa pääkirjoituksesta nykyisestä Alpo Rusin ulkopolitiikasta, jota Ahtisaari toteuttaa. Oli vahinko, että tunnettu Ahtisaaren airut, Tapani Ruokanen, pääsi Kuvalehden päätoimittajaksi.

Meidän tulisi saada myös ulko- ja turvallisuuspolitiikka normaalin päätöksenteon piiriin. Yksi siitä seuraavien monien etujen joukossa olisi se, etteivät sivulliset pääsisi rusikoimaan niin tärkeää politiikan lohkoa.

Oiva Härkönen, Vantaa

3.9.96 Iltalehti julkaisee valokuvan, jossa presidenttimme seisoo kädet taskussa juhlapukuisen seurueessa, Silvia, Viktoria, Eeva ja Martti.
-   Kun näitä töppäyksiä on matkan varrella putkahtanut monessa kohdassa, näyttä siltä, ettei hän hallitse käytössääntöjä.

Turun Sanomien Päivän pistot -palstalla 8.2.97 Aimo Massinen selostaa valtiopäivien avajaisia ja päätoimittajien yhdistyksen lounasvieraan esiintymisiä:
-   Tasavallan presidentti puhui samat viisaat latteutensa Emusta, Natosta, Venäjästä ja ties mistä.
-   Lounasvieraana parin tunnin vilkkaan sananvaihdon aikana presidentti vakuutti jälleen jämäkästi, että ”totta ihmeessä”, ”olisi onnetonta, jos”, ”Suomi tekee kyllä kaikkensa”, ”mutta ei minulla ole mitään keskustelua vastaan”, ”valitettavasti”.

Samassa kirjoituksessa Massinen tuo esiin Elisabet Rehnin silloisen käsityksen: Suomi mahdollisimman nopeasti Naton jäseneksi ja uskoo siihen, että olisimme jo Naton jäseniä, mikäli Rehn olisi voittanut vaalin. Massinen intoutuu kehumaan Ahtisaarta, että hän on pelastanut meidät Nato-jäsenyydeltä. Itse olin kirjoittanut lehtileikkeen marginaaliin:
-   Totta kai Ahtisaari on vähintään yhtä innokas viemään meitä Natoon kuin Rehn; hänen vain presidenttinä pitää puhua toisin kuin ajattelee. Ongelma on, ettei Nato meitä huoli, jottei ärsyttäisi liikaa Venäjää.

Satakunnan Kansa (HS, Muut lehdet 25.2.97) on huolestunut puolustuksen uskottavuudesta.
-   Ikään kuin puolustuskykymme horjumisen peittelynä on ryhdytty presidentti Ahtisaaren johdolla markkinoimaan Emun turvallisuusulottuvuutta.

Kuitenkin pari viikkoa sitten Britannian ulkoministeri Malcolm Rifkind sanoi, ettei hän ymmärrä ollenkaan Ahtisaaren näkökantaa, sillä Euroopan talous- ja rahaliitolla Emulla ei ole minkäänlaista turvallisuuspoliittista ulottuvuutta.


Valtiosäännöstä taas.

Syksyllä ’96 alkaa Nikulan komitean työ valmistua ja tuttu tilanne jatkuu, Ahtisaari vastustaa presidentin valtaoikeuksien kaventamista ja käytännössä kaikki muut poliittiset piirit ja media haluavat. 17.9.96 Risto Uimonen kolumnissaan Helsingin Sanomissa pelkää, että uudistus vesittyy taas henkilökysymyksen takia. Lipponen oli näet toivonut, että Ahtisaari olisi Sdp:n presidenttiehdokas myös 2000. Uimonen otaksuu, että demareiden on otettava jo komiteassa huomioon se, mitä Ahtisaari ajattelee.
-   Sen takia onkin täysin mahdollista, ettei Suomen hallitusmuodosta tulekaan nimensä mukaista suurta uudistusta, vaan uusi miniuudistus pitkässä sarjassa.
-   Uutta hallitusmuotoa tehdään EU-Suomelle uutta ensi vuosituhannelle. EU:ssa ulko- ja sisäpolitiikan välinen raja on kuin veteen piirretty viiva. Suomen poliittiset olot ovat vakaat, ja maa olisi kypsä siirtymään pääministerivetoiseen järjestelmään, mutta on suuri vaara, että uudistus kytkeytyy Ahtisaaren ilmeisen ehdokkuuden takia taas henkilöasetelmaan.

Seppo Keränen kirjoittaa hallituksen ja presidentin valtasuhteiden sen hetkisestä tilasta Ilkassa 5.11.96.
-   Tutkija Eero Murron mukaan pääministeri Paavo Lipponen on noussut selkeästi Suomen EU-politiikan johtajaksi.
-   Myös ulkopolitiikan painopiste on siirtynyt presidentti Ahtisaarelta pääministerin ja hallituksen suuntaan.
-   Periaatteelliselta kannalta katsottuna kehitys on oikea ja hyvä. Suomi on siirtymässä aidon parlamentarismin suuntaan.
-   Presidentin tekemiset eivät paljoa kiinnosta. Presidentti Ahtisaarella on ilmiselvä uskottavuusongelma.
-   Näyttäisi siltä, eduskunnalla ja siellä edustettuna olevilla puolueilla on hiljainen sopimus, että toistaiseksi ”tehdään vallankumousta ilman lainsäädäntöä”. Kun Ahtisaari ei halunnut muuttaa valtiosääntöä, vaan pakotti eduskunnan hautaamaan laajan yksimielisyyden vallassa 1994 lepäämään jätetyn valtaoikeusuudistuksen, presidentti jääköön omiin oloihinsa.

Aamulehti vaatii jämäkästi 3.1.97, että ulkopoliittiset päätökset olisi tehtävä parlamentaarisesti siinä kuin muutkin päätökset.
-   Ahtisaari on useaan kertaan ilmoittanut pitävänsä tiukasti kiinni valtiosäännön hänelle antamasta ulko- ja turvallisuuspoliittisista oikeuksista.
-   Perustuslaki antaa presidentille ehdottoman johtoaseman ulkopolitiikassa, mutta pykälä on joustanut tarpeen mukaan. Pääministerit Ryti ja Paasikivi olivat tosiasiallisia ulkopolitiikan johtajia – ja ottivat aseman ja tehtävät mukaansa aloittaessaan presidentin tehtävissä.
-   Nikulan komitean ajatuksen mukaan ulkopolitiikan hoitaminen tehtäisiin parlamentaariseksi siinä kuin muukin päätöksenteko. Ulkopoliittisen päätöksenteon valmistelusta vastaisi eduskunnalle vastuunalainen valtioneuvosto ja ulkopolitiikkaa johtaisivat tasavallan presidentti ja hallitus yhdessä.
-   Komitean varapuheenjohtajan Johannes Kosken (sd) presidenttiä ei ohjattaisi sivuraiteelle, vaan hän olisi normaaliaikoina ulkopolitiikan hoidossa normaaliaikoina aktiivisessa reservissä (Hämeen Sanomat 29.12.) Tilanteen niin vaatiessa presidentti nousisi voimakkaammin johtoon.

Turun Sanomien Päivän pistot-palstalla 8.2.97 Aimo Massinen selostaa valtiopäivien avajaisia ja päätoimittajien yhdistyksen lounasvieraan esiintymisiä:
-   Tasavallan presidentti puhui samat viisaat latteutensa Emusta, Natosta, Venäjästä ja ties mistä.
-   Lounasvieraana parin tunnin vilkkaan sananvaihdon aikana presidentti vakuutti jälleen jämäkästi, että ”totta ihmeessä”, ”olisi onnetonta, jos”, ”Suomi tekee kyllä kaikkensa”, ”mutta ei minulla ole mitään keskustelua vastaan”, ”valitettavasti”.

Samassa kirjoituksessa Massinen tuo esiin Elisabet Rehnin silloisen käsityksen: Suomi mahdollisimman nopeasti Naton jäseneksi ja uskoo siihen, että olisimme jo Naton jäseniä, mikäli Rehn olisi voittanut vaalin. Massinen intoutuu kehumaan Ahtisaarta, että hän on pelastanut meidät Nato-jäsenyydeltä. Itse olin kirjoittanut lehtileikkeen marginaaliin:
-   Totta kai Ahtisaari on vähintään yhtä innokas viemään meitä Natoon kuin Rehn; hänen vain presidenttinä pitää puhua toisin kuin ajattelee. Ongelma on, ettei Nato meitä huoli, jottei ärsyttäisi liikaa Venäjää.

Savon Sanomat (HS, Muut lehdet16.2.97) on sitä mieltä, että komitean luonnos on hyvä pohja jatkokäsittelylle:
-   Ulkopolitiikassa presidentti menettäisi nykyisen hallitusmuodon hänelle antaman suvereenin aseman.
-   Presidentti Ahtisaari suhtautuu kaavailuihin aikaisemman linjansa mukaisesti eli nyrpeästi. Hän kiinnitti Lapin maakuntamatkallaan mahdollisuuteen, että presidentti ja hallitus eivät pääsisikään jostakin asiasta yksimielisyyteen.
-   Ongelmaan on olemassa yksinkertainen ratkaisu: Presidentin on taivuttava eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen edessä.

Tämäkin kuvaa Ahtisaaren uskomattoman naivia käsitystä presidentin vallasta. Hän on aina uskonut, että presidentti on tasaveroinen toimija eduskunnan ja hallituksen kanssa.

HS-kolumni 25.2.97, Risto Uimonen on pettynyt valmistuvaan Nikulan komitean mietintöön presidentin vallan riisumiseksi ja arvelee komitean varovaisuuden johtuvan aikaisemmista yrityksistä, jotka presidentit ovat lopulta tyrmänneet.
-   Komitea on varonut yhteenottoa presidentin kanssa ja harkinnut ehdotuksiaan sitä silmällä pitäen, mikä on kivuttomasti läpivietävissä. Niinpä sen ehdotusluonnos säilyttää perustuslakien vanhan dualismin, vaikka se on vuosisadan alun poliittisten olojen ja ajattelun tuote.
-   Tulokseksi Ahtisaaren aikaisista yrityksistä on jäämässä kaksi lyhyttä askelta eteenpäin ja yksi pitkä taakse.
-   Nikulan komitean kaavailujen perusteella vaikuttaa siltä, että eduskuntapoliitikot antautuvat suosiolla jo kättelyssä.

1.3.97 I-S julkaisee P. Ervastin laajan, hupaisan, ellei nyt pilkallisen, artikkelin tohtori (h.c.) Ahtisaaren virassa olon kolmen vuoden kunniaksi. Valtiosääntötaisteluun liittyen:
-   Toimikautensa alkupuoliskolla M. Ahtisaari on nopeasti kohonnut myös maamme johtavien valtiosääntöasiantuntijoiden joukkoon.
-   Yhdellä murskaavalla lausumalla valtioneuvoston pöytäkirjaan loppuvuodesta 1994 likvidoi eduskunnan ja hallituksen taantumusvoimien hankkeen horjuttaa presidentin kiistatonta ulkopoliittista valta-asemaa ns. edustuskiistassa.
-   Se, että Ahtisaari vaalikampanjassaan katsoi huippukokousedustuksen kuuluvan pääministerille osoittaa vain, että hän pystyy nopeasti ja luovasti muuttamaan kantansa oikeammaksi, jos historiallis-objektiiviset olosuhteet sitä edellyttävät.
-   Kansamme kunnioittaa tohtori Ahtisaaren kolmivuotiskauden juhlallisuuksia yhtymällä maisteri P. Lipposen jo viime syksynä esittämään toivomukseen, että tohtori Ahtisaari olisi käytettävissä koko kansan yhdistävänä presidenttiehdokkaana myös vuoden 2000 presidentinvaalissa!

HS:n kolumnissaan 4.3.97 Erkki Pennanen ruotii Max Jakobsonin presidentin suurta ulkopoliittista valtaa puolustavaa kirjoitusta ja toteaa unionin muissakin maissa Ranskaa lukuun ottamatta asia olevan toisin.
-   Ne kaikki ovat erinomaisia esimerkkejä siitä, miten luontevaa ja toimivaa on jättää myös ulkopolitiikka hallituksen ja eduskunnan määräysvaltaan samalla tavoin kuin muutkin asiat.
-   Suomessakin voidaan jo rauhallisin mielin siirtyä Euroopasta niin tuttuun normaaliparlamentarismiin.
-   Miksi ihmeessä ulkopolitiikassa määräysvalta pitäisi säilyttää yhdellä ihmisellä?
-   Niin paljon ovat ajat muuttuneet, että tuntuu karmaisevalta presidentin junailevan suvereenisti ja hallitusta paimentaen suuria kansallisia hankkeita. Meillä on oltava varaa siihen, että ”presidentti johtaa maan ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa”.
-   Suunta on kaikin puolin selvä: EU -Suomessa pääministerin asema politiikan keskiössä vahvistuu.

Itse lisäisin tuohon vielä: Jakobsonin mielestä päätöksentekojärjestelmä toimii, miksi sitä muuttamaan. Se näyttää toimivan nyt, kun kaksi sosiaalidemokraattia Lipponen ja Ahtisaari ovat sopineet jo puolueen edun nimessä yhteisestä esiintymisestä. Ja mikäpä heillä sopiessaan: molempien perimmäinen päämäärä on kehittää EU:ta liittovaltion suuntaan ja saattaa Suomi lännen sotilasjärjestelmien piiriin.

Kaleva (HS, Muut lehdet 23.6.97) epäilee, että valtakiista muhii mietinnössä.
-   ”Presidentin kanta valtaoikeuksien karsimiseen on ollut niin tiukan kielteinen, että se enteilee kovaa yhteenottoa eduskunnan kanssa”.
-   Lehti toteaa, että mietintö on ollut vastatuulessa myös Sdp:ssä. ”Ilmeisesti on vaikea tehdä muutoksia, kun oma mies on valtionpäämiehenä”.


Ulkopolitiikasta keskustellaan

14.6.96 I-S oli haastatellut Esko Ahoa presidentin edellisenä päivänä pitämän Nato-puheen johdosta. Ahtisaaren mukaan Suomen hallitus on tehnyt selväksi, että nykyisissä oloissa meidän ei ole syytä luopua sotilaallisesta liittoutumattomuudesta.
-   Ahon korvaan karahti aikamäärettä koskeva lisäys ”nykyisissä oloissa”. ”Itse en sitä aikamäärettä käyttäisi, koska ulko- ja turvallisuuspolitiikan tehtävä on viestittää kaikille myös sitä, millainen politiikkamme on tulevaisuudessa”, Aho sanoi.
-   ”Selkeintä olisi sanoa, että meidän linjamme on pysyttäytyä sotilasliittojen ulkopuolella ja maan puolustaminen omin voimin”, Aho neuvoo presidenttiä.
-   Puheessaan Ahtisaari vakuutti, että harjoitetusta politiikasta vallitsee laaja kansallinen yhteisymmärrys.
-   Ahon mukaan monilla tahoilla on esitetty poikkeavia käsityksiä. Ei voi enää sanoa, että olisi laaja yhteisymmärrys.

HS selostaa Ahon ulkopolitiikan arvostelua 16.6.96 selostaessaan Keskustan puoluekokousta.
-   Aho nosti esiin myös jo virallisesti hylätyn puolueettomuuspolitiikka-käsitteen todeten, että ”perinteisen puolueettomuuspolitiikan pohjalta toimien Suomi pystyy turvaamaan kansakunnan itsenäisyyden ja vapauden”.
-   Ahon mukaan Suomen Emu-valinta on tehtävä puhtaasti taloudellisin perustein. Hän teki selvän eron mm. komissaari Erkki Liikaseen ja Presidentti Martti Ahtisaareen, jotka ovat nähneet Emu-jäsenyydessä myös turvallisuuspoliittisia näkökohtia.

Esko Seppänen kirjoittaa Ilta-Sanomissa 10.7.96:
-   Kun EU:sta nyt on tulossa liittovaltio, jossa on ylikansallinen päätöksenteko, se merkitsee hyvästejä itsenäisyydelle. Sen tunnusmerkkejä ovat oma raha ja oma ulkopolitiikka.

Seppänen paheksuu myös Ahtisaaren sanoja ”nykyisissä oloissa” ja hänen ilmoitustaan ”olemme jättäneet taakse kylmän sodan kauden puolueettomuuden” ja jatkaa:
-   Sen pitkän tien päässä, jota nyt kävellään lyhyin askelin, meitä odottaa Nato-jäsenyys. Sitä ennen Suomea pannaan poliittisesti Nato-kuntoon.
-   Uskon, että presidentti ja pääministeri ovat antaneet suullisia sitoumuksia suomalaisten joukkojen korvamerkitsemisestä EU:n, Naton ja WEU:n käyttöön
-   Nyt ollaan taas rähmällään. Se, että ollaan, on Ahtisaaren linja.

Suomen Gallup oli selvittänyt I-S:n tilauksesta kansalaisten ulko- ja turvallisuuspoliittisia mielipiteitä. Kansalaisten tuoreessa muistissa oli Ahtisaaren ”nykyisissä oloissa” -politiikka ja ministeri Ole Norrbackin arvio Suomen päätymisestä Naton jäseneksi. Tutkimuksen mukaan usko johtajien vakuutteluihin horjui pahasti. Ilkka 16.7.96:
-   Vain joka neljäs uskoo ulkopolitiikan päättäjien puhuvan totta vakuuttaessaan, että Suomi pitää kiinni liittoutumattomuudestaan, kun taas joka toinen uskoo päättäjien olevan viemässä Suomea läntiseen liittoon.
-   Liittoutumista kannattaa vain viidennes; kolme kertaa useampi toivoo Suomen pysyvän puolueettomana.

Suomen Kuvalehti, uuden päätoimittajansa Ruokasen johdolla julkaisi suorastaan ylistävän kirjoituksen 9.8.96. Kirjoitin sille vastakirjoituksen Ilkkaan, koska olin pannut merkille, että se oli silloin johdonmukaisimmin Ahtisaaren harjoittamaa politiikkaa vastaan. Ilkka julkaisi sen 27.8.96.

Ahtisaaren linja

Suomen Kuvalehden pääkirjoitus 9.8.96 oli varustettu tuolla otsikolla. Seuraavassa esitän huomautuksia itse asiassa jokaisesta kirjoituksessa esiintyneestä asiakohdasta.

Ensi kertaa esiintyvä ”Ahtisaaren linja” luo mielikuvan suurten presidenttiemme Paasikiven ja Kekkosen linjoista. Jospa jättäisimme vielä puhumisen Ahtisaaren linjasta tuonnemmaksi.

Vastuu ulkopolitiikasta ei nykyisenkään valtiosäännön mukaan kuulu yksin presidentille, vaan tiukan paikan tullen vastuun kantaa eduskunta ja sille vastuussa oleva hallitus.

SK:n mukaan Ahtisaaren maailmankuva on optimistinen ja se poikkeaa vanhasta, aiemmin Suomen linja on luotu kauhuskenaarioiden mukaan. Tokihan sen pitääkin poiketa. Maailma ja Eurooppamme ovat hyvin erilainen kuin vielä 10 vuotta sitten. Annetaan vaikutelma, että vanha maailmankuva oli virheellinen ja vasta nyt osataan muodostaa oikea. Uudet arvot tosiaan luotiin vasta Ety-huippukokouksessa 1990.

Ahtisaari on lehden mukaan maailmanlaajuisen politiikan luoja, hänhän hahmottaa EU:n, USA:n ja Venäjän välistä yhteistyötä. Sitähän nämä ovat jo harrastaneet vuosikausia täysin siitä riippumatta, mitä Ahtisaari hahmottaa.

Kirjoituksessa on täysin kritiikitön kuvaus yhteistyöstämme kaikissa mahdollisissa järjestöissä EU, WEU, Nato, NACC, ja PFP. Emu ja ERM jätettiin mainitsematta, vaikka nekin ovat hyvin tärkeitä tässä Ahtisaaren hillittömässä kiireessä sitoa Suomi kaikkien noiden järjestöjen jäseneksi tai muuten niistä riippuvaksi.

Näissä järjestöissä voi muka olla mukana liittoutumatta. Ei tietenkään voi. ”Liittoutumattomuus ja itsenäinen puolustus” nykyliturgiassa on täyttä hämäystä. Nykymenoa olemme hyvin pian EU-nimisen valtion osa ja luonnollisesti myös euro-atlantisen sotilasliiton Naton komennossa.

Viitataan myös Alpo Rusin lausuntoon puolueettomuuden kiroista. Onko Ruotsin, Suomen, Sveitsin ja Itävallan puolueettomuus merkinnyt eristymistä ja huonoa vaihtoehtoa kriisioloissa? Uutena oivalluksena sanotaan yhteistyön olevan avainsanan myös kauppapolitiikassa. Kauppaa ei ennenkään ole syntynyt ilman yhteistyötä.

Lehden mukaan Venäjällä toimi Venäjän kaupan menneinä hyvinä aikoina 250 suomalaisyritystä, mutta nyt, kun presidentti toimii yritysten tienraivaajana, niitä on 3000. Yritystoiminta Venäjällä sosialismin oloissa oli usein mahdotonta. Nyt siellä ainakin rohkaistaan perustamaan yrityksiä. Ahtisaari tuskin on Venäjällä tietä raivaillut. Hänellä ei taida olla siellä yhteistyö- ja puhekumppania. Muuten noina menneinä aikoina idänkauppamme oli nelinkertaista nykyiseen verrattuna.

Aivan oikein lehti toteaa Ahtisaaren linjan saavan vastakaikua enemmän ulkomailla kuin Suomessa. Luonnollisesti läntisen Euroopan suurvallat vastaanottavat iloiten Suomen, joka on liittymässä niihin ehdoitta ja torvet soiden.

Mitähän merkitsee lause ”Entinen idänpolitiikkamme on muuttumassa unionin pohjoisen politiikaksi”? Tarvitsemme edelleenkin omaa idänpolitiikkaamme. Kuuluessamme Ruotsiin se hoiti idänpolitiikkaamme, ja itsenäisyytemme ensi vuosikymmeninä Saksalla oli suuri vaikutusvalta siihen. Seuraukset pelottavat. Ainoastaan 1800-luvulla ja tämän vuosisadan loppupuolella olemme itse hoitaneet idänpolitiikkamme ja saaneet elää rauhassa ja rakentaa menestyksellä suomalaista kansakuntaamme.

Suomen Kuvalehdestä on vuosikymmenten aikana muodostunut kansallinen instituutio. Siltä on lupa odottaa objektiivisempaa pääkirjoituksesta nykyisestä Alpo Rusin ulkopolitiikasta, jota Ahtisaari toteuttaa. Oli vahinko, että tunnettu Ahtisaaren airut, Tapani Ruokanen, pääsi Kuvalehden päätoimittajaksi.

Meidän tulisi saada myös ulko- ja turvallisuuspolitiikka normaalin päätöksenteon piiriin. Yksi siitä seuraavien monien etujen joukossa olisi se, etteivät sivulliset pääsisi rusikoimaan niin tärkeää politiikan lohkoa.

Oiva Härkönen, Vantaa

3.9.96 Iltalehti julkaisee valokuvan, jossa presidenttimme seisoo kädet taskussa juhlapukuisen seurueessa, Silvia, Viktoria, Eeva ja Martti.
-   Kun näitä töppäyksiä on matkan varrella putkahtanut monessa kohdassa, näyttä siltä, ettei hän hallitse käytössääntöjä.

Turun Sanomien Päivän pistot -palstalla 8.2.97 Aimo Massinen selostaa valtiopäivien avajaisia ja päätoimittajien yhdistyksen lounasvieraan esiintymisiä:
-   Tasavallan presidentti puhui samat viisaat latteutensa Emusta, Natosta, Venäjästä ja ties mistä.
-   Lounasvieraana parin tunnin vilkkaan sananvaihdon aikana presidentti vakuutti jälleen jämäkästi, että ”totta ihmeessä”, ”olisi onnetonta, jos”, ”Suomi tekee kyllä kaikkensa”, ”mutta ei minulla ole mitään keskustelua vastaan”, ”valitettavasti”.

Samassa kirjoituksessa Massinen tuo esiin Elisabet Rehnin silloisen käsityksen: Suomi mahdollisimman nopeasti Naton jäseneksi ja uskoo siihen, että olisimme jo Naton jäseniä, mikäli Rehn olisi voittanut vaalin. Massinen intoutuu kehumaan Ahtisaarta, että hän on pelastanut meidät Nato-jäsenyydeltä. Itse olin kirjoittanut lehtileikkeen marginaaliin:
-   Totta kai Ahtisaari on vähintään yhtä innokas viemään meitä Natoon kuin Rehn; hänen vain presidenttinä pitää puhua toisin kuin ajattelee. Ongelma on, ettei Nato meitä huoli, jottei ärsyttäisi liikaa Venäjää.

Satakunnan Kansa (HS, Muut lehdet 25.2.97) on huolestunut puolustuksen uskottavuudesta.
-   Ikään kuin puolustuskykymme horjumisen peittelynä on ryhdytty presidentti Ahtisaaren johdolla markkinoimaan Emun turvallisuusulottuvuutta.

Kuitenkin pari viikkoa sitten Britannian ulkoministeri Malcolm Rifkind sanoi, ettei hän ymmärrä ollenkaan Ahtisaaren näkökantaa, sillä Euroopan talous- ja rahaliitolla Emulla ei ole minkäänlaista turvallisuuspoliittista ulottuvuutta.


Valtiosäännöstä taas.

Syksyllä ’96 alkaa Nikulan komitean työ valmistua ja tuttu tilanne jatkuu, Ahtisaari vastustaa presidentin valtaoikeuksien kaventamista ja käytännössä kaikki muut poliittiset piirit ja media haluavat. 17.9.96 Risto Uimonen kolumnissaan Helsingin Sanomissa pelkää, että uudistus vesittyy taas henkilökysymyksen takia. Lipponen oli näet toivonut, että Ahtisaari olisi Sdp:n presidenttiehdokas myös 2000. Uimonen otaksuu, että demareiden on otettava jo komiteassa huomioon se, mitä Ahtisaari ajattelee.
-   Sen takia onkin täysin mahdollista, ettei Suomen hallitusmuodosta tulekaan nimensä mukaista suurta uudistusta, vaan uusi miniuudistus pitkässä sarjassa.
-   Uutta hallitusmuotoa tehdään EU-Suomelle uutta ensi vuosituhannelle. EU:ssa ulko- ja sisäpolitiikan välinen raja on kuin veteen piirretty viiva. Suomen poliittiset olot ovat vakaat, ja maa olisi kypsä siirtymään pääministerivetoiseen järjestelmään, mutta on suuri vaara, että uudistus kytkeytyy Ahtisaaren ilmeisen ehdokkuuden takia taas henkilöasetelmaan.

Seppo Keränen kirjoittaa hallituksen ja presidentin valtasuhteiden sen hetkisestä tilasta Ilkassa 5.11.96.
-   Tutkija Eero Murron mukaan pääministeri Paavo Lipponen on noussut selkeästi Suomen EU-politiikan johtajaksi.
-   Myös ulkopolitiikan painopiste on siirtynyt presidentti Ahtisaarelta pääministerin ja hallituksen suuntaan.
-   Periaatteelliselta kannalta katsottuna kehitys on oikea ja hyvä. Suomi on siirtymässä aidon parlamentarismin suuntaan.
-   Presidentin tekemiset eivät paljoa kiinnosta. Presidentti Ahtisaarella on ilmiselvä uskottavuusongelma.
-   Näyttäisi siltä, eduskunnalla ja siellä edustettuna olevilla puolueilla on hiljainen sopimus, että toistaiseksi ”tehdään vallankumousta ilman lainsäädäntöä”. Kun Ahtisaari ei halunnut muuttaa valtiosääntöä, vaan pakotti eduskunnan hautaamaan laajan yksimielisyyden vallassa 1994 lepäämään jätetyn valtaoikeusuudistuksen, presidentti jääköön omiin oloihinsa.

Aamulehti vaatii jämäkästi 3.1.97, että ulkopoliittiset päätökset olisi tehtävä parlamentaarisesti siinä kuin muutkin päätökset.
-   Ahtisaari on useaan kertaan ilmoittanut pitävänsä tiukasti kiinni valtiosäännön hänelle antamasta ulko- ja turvallisuuspoliittisista oikeuksista.
-   Perustuslaki antaa presidentille ehdottoman johtoaseman ulkopolitiikassa, mutta pykälä on joustanut tarpeen mukaan. Pääministerit Ryti ja Paasikivi olivat tosiasiallisia ulkopolitiikan johtajia – ja ottivat aseman ja tehtävät mukaansa aloittaessaan presidentin tehtävissä.
-   Nikulan komitean ajatuksen mukaan ulkopolitiikan hoitaminen tehtäisiin parlamentaariseksi siinä kuin muukin päätöksenteko. Ulkopoliittisen päätöksenteon valmistelusta vastaisi eduskunnalle vastuunalainen valtioneuvosto ja ulkopolitiikkaa johtaisivat tasavallan presidentti ja hallitus yhdessä.
-   Komitean varapuheenjohtajan Johannes Kosken (sd) presidenttiä ei ohjattaisi sivuraiteelle, vaan hän olisi normaaliaikoina ulkopolitiikan hoidossa normaaliaikoina aktiivisessa reservissä (Hämeen Sanomat 29.12.) Tilanteen niin vaatiessa presidentti nousisi voimakkaammin johtoon.

Turun Sanomien Päivän pistot-palstalla 8.2.97 Aimo Massinen selostaa valtiopäivien avajaisia ja päätoimittajien yhdistyksen lounasvieraan esiintymisiä:
-   Tasavallan presidentti puhui samat viisaat latteutensa Emusta, Natosta, Venäjästä ja ties mistä.
-   Lounasvieraana parin tunnin vilkkaan sananvaihdon aikana presidentti vakuutti jälleen jämäkästi, että ”totta ihmeessä”, ”olisi onnetonta, jos”, ”Suomi tekee kyllä kaikkensa”, ”mutta ei minulla ole mitään keskustelua vastaan”, ”valitettavasti”.

Samassa kirjoituksessa Massinen tuo esiin Elisabet Rehnin silloisen käsityksen: Suomi mahdollisimman nopeasti Naton jäseneksi ja uskoo siihen, että olisimme jo Naton jäseniä, mikäli Rehn olisi voittanut vaalin. Massinen intoutuu kehumaan Ahtisaarta, että hän on pelastanut meidät Nato-jäsenyydeltä. Itse olin kirjoittanut lehtileikkeen marginaaliin:
-   Totta kai Ahtisaari on vähintään yhtä innokas viemään meitä Natoon kuin Rehn; hänen vain presidenttinä pitää puhua toisin kuin ajattelee. Ongelma on, ettei Nato meitä huoli, jottei ärsyttäisi liikaa Venäjää.

Savon Sanomat (HS, Muut lehdet16.2.97) on sitä mieltä, että komitean luonnos on hyvä pohja jatkokäsittelylle:
-   Ulkopolitiikassa presidentti menettäisi nykyisen hallitusmuodon hänelle antaman suvereenin aseman.
-   Presidentti Ahtisaari suhtautuu kaavailuihin aikaisemman linjansa mukaisesti eli nyrpeästi. Hän kiinnitti Lapin maakuntamatkallaan mahdollisuuteen, että presidentti ja hallitus eivät pääsisikään jostakin asiasta yksimielisyyteen.
-   Ongelmaan on olemassa yksinkertainen ratkaisu: Presidentin on taivuttava eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen edessä.

Tämäkin kuvaa Ahtisaaren uskomattoman naivia käsitystä presidentin vallasta. Hän on aina uskonut, että presidentti on tasaveroinen toimija eduskunnan ja hallituksen kanssa.

HS-kolumni 25.2.97, Risto Uimonen on pettynyt valmistuvaan Nikulan komitean mietintöön presidentin vallan riisumiseksi ja arvelee komitean varovaisuuden johtuvan aikaisemmista yrityksistä, jotka presidentit ovat lopulta tyrmänneet.
-   Komitea on varonut yhteenottoa presidentin kanssa ja harkinnut ehdotuksiaan sitä silmällä pitäen, mikä on kivuttomasti läpivietävissä. Niinpä sen ehdotusluonnos säilyttää perustuslakien vanhan dualismin, vaikka se on vuosisadan alun poliittisten olojen ja ajattelun tuote.
-   Tulokseksi Ahtisaaren aikaisista yrityksistä on jäämässä kaksi lyhyttä askelta eteenpäin ja yksi pitkä taakse.
-   Nikulan komitean kaavailujen perusteella vaikuttaa siltä, että eduskuntapoliitikot antautuvat suosiolla jo kättelyssä.

1.3.97 I-S julkaisee P. Ervastin laajan, hupaisan, ellei nyt pilkallisen, artikkelin tohtori (h.c.) Ahtisaaren virassa olon kolmen vuoden kunniaksi. Valtiosääntötaisteluun liittyen:
-   Toimikautensa alkupuoliskolla M. Ahtisaari on nopeasti kohonnut myös maamme johtavien valtiosääntöasiantuntijoiden joukkoon.
-   Yhdellä murskaavalla lausumalla valtioneuvoston pöytäkirjaan loppuvuodesta 1994 likvidoi eduskunnan ja hallituksen taantumusvoimien hankkeen horjuttaa presidentin kiistatonta ulkopoliittista valta-asemaa ns. edustuskiistassa.
-   Se, että Ahtisaari vaalikampanjassaan katsoi huippukokousedustuksen kuuluvan pääministerille osoittaa vain, että hän pystyy nopeasti ja luovasti muuttamaan kantansa oikeammaksi, jos historiallis-objektiiviset olosuhteet sitä edellyttävät.
-   Kansamme kunnioittaa tohtori Ahtisaaren kolmivuotiskauden juhlallisuuksia yhtymällä maisteri P. Lipposen jo viime syksynä esittämään toivomukseen, että tohtori Ahtisaari olisi käytettävissä koko kansan yhdistävänä presidenttiehdokkaana myös vuoden 2000 presidentinvaalissa!

HS:n kolumnissaan 4.3.97 Erkki Pennanen ruotii Max Jakobsonin presidentin suurta ulkopoliittista valtaa puolustavaa kirjoitusta ja toteaa unionin muissakin maissa Ranskaa lukuun ottamatta asia olevan toisin.
-   Ne kaikki ovat erinomaisia esimerkkejä siitä, miten luontevaa ja toimivaa on jättää myös ulkopolitiikka hallituksen ja eduskunnan määräysvaltaan samalla tavoin kuin muutkin asiat.
-   Suomessakin voidaan jo rauhallisin mielin siirtyä Euroopasta niin tuttuun normaaliparlamentarismiin.
-   Miksi ihmeessä ulkopolitiikassa määräysvalta pitäisi säilyttää yhdellä ihmisellä?
-   Niin paljon ovat ajat muuttuneet, että tuntuu karmaisevalta presidentin junailevan suvereenisti ja hallitusta paimentaen suuria kansallisia hankkeita. Meillä on oltava varaa siihen, että ”presidentti johtaa maan ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa”.
-   Suunta on kaikin puolin selvä: EU -Suomessa pääministerin asema politiikan keskiössä vahvistuu.

Itse lisäisin tuohon vielä: Jakobsonin mielestä päätöksentekojärjestelmä toimii, miksi sitä muuttamaan. Se näyttää toimivan nyt, kun kaksi sosiaalidemokraattia Lipponen ja Ahtisaari ovat sopineet jo puolueen edun nimessä yhteisestä esiintymisestä. Ja mikäpä heillä sopiessaan: molempien perimmäinen päämäärä on kehittää EU:ta liittovaltion suuntaan ja saattaa Suomi lännen sotilasjärjestelmien piiriin.

Kaleva (HS, Muut lehdet 23.6.97) epäilee, että valtakiista muhii mietinnössä.
-   ”Presidentin kanta valtaoikeuksien karsimiseen on ollut niin tiukan kielteinen, että se enteilee kovaa yhteenottoa eduskunnan kanssa”.
-   Lehti toteaa, että mietintö on ollut vastatuulessa myös Sdp:ssä. ”Ilmeisesti on vaikea tehdä muutoksia, kun oma mies on valtionpäämiehenä”.


Ulkopolitiikasta keskustellaan

14.6.96 I-S oli haastatellut Esko Ahoa presidentin edellisenä päivänä pitämän Nato-puheen johdosta. Ahtisaaren mukaan Suomen hallitus on tehnyt selväksi, että nykyisissä oloissa meidän ei ole syytä luopua sotilaallisesta liittoutumattomuudesta.
-   Ahon korvaan karahti aikamäärettä koskeva lisäys ”nykyisissä oloissa”. ”Itse en sitä aikamäärettä käyttäisi, koska ulko- ja turvallisuuspolitiikan tehtävä on viestittää kaikille myös sitä, millainen politiikkamme on tulevaisuudessa”, Aho sanoi.
-   ”Selkeintä olisi sanoa, että meidän linjamme on pysyttäytyä sotilasliittojen ulkopuolella ja maan puolustaminen omin voimin”, Aho neuvoo presidenttiä.
-   Puheessaan Ahtisaari vakuutti, että harjoitetusta politiikasta vallitsee laaja kansallinen yhteisymmärrys.
-   Ahon mukaan monilla tahoilla on esitetty poikkeavia käsityksiä. Ei voi enää sanoa, että olisi laaja yhteisymmärrys.

HS selostaa Ahon ulkopolitiikan arvostelua 16.6.96 selostaessaan Keskustan puoluekokousta.
-   Aho nosti esiin myös jo virallisesti hylätyn puolueettomuuspolitiikka-käsitteen todeten, että ”perinteisen puolueettomuuspolitiikan pohjalta toimien Suomi pystyy turvaamaan kansakunnan itsenäisyyden ja vapauden”.
-   Ahon mukaan Suomen Emu-valinta on tehtävä puhtaasti taloudellisin perustein. Hän teki selvän eron mm. komissaari Erkki Liikaseen ja Presidentti Martti Ahtisaareen, jotka ovat nähneet Emu-jäsenyydessä myös turvallisuuspoliittisia näkökohtia.

Esko Seppänen kirjoittaa Ilta-Sanomissa 10.7.96:
-   Kun EU:sta nyt on tulossa liittovaltio, jossa on ylikansallinen päätöksenteko, se merkitsee hyvästejä itsenäisyydelle. Sen tunnusmerkkejä ovat oma raha ja oma ulkopolitiikka.

Seppänen paheksuu myös Ahtisaaren sanoja ”nykyisissä oloissa” ja hänen ilmoitustaan ”olemme jättäneet taakse kylmän sodan kauden puolueettomuuden” ja jatkaa:
-   Sen pitkän tien päässä, jota nyt kävellään lyhyin askelin, meitä odottaa Nato-jäsenyys. Sitä ennen Suomea pannaan poliittisesti Nato-kuntoon.
-   Uskon, että presidentti ja pääministeri ovat antaneet suullisia sitoumuksia suomalaisten joukkojen korvamerkitsemisestä EU:n, Naton ja WEU:n käyttöön
-   Nyt ollaan taas rähmällään. Se, että ollaan, on Ahtisaaren linja.

Suomen Gallup oli selvittänyt I-S:n tilauksesta kansalaisten ulko- ja turvallisuuspoliittisia mielipiteitä. Kansalaisten tuoreessa muistissa oli Ahtisaaren ”nykyisissä oloissa” -politiikka ja ministeri Ole Norrbackin arvio Suomen päätymisestä Naton jäseneksi. Tutkimuksen mukaan usko johtajien vakuutteluihin horjui pahasti. Ilkka 16.7.96:
-   Vain joka neljäs uskoo ulkopolitiikan päättäjien puhuvan totta vakuuttaessaan, että Suomi pitää kiinni liittoutumattomuudestaan, kun taas joka toinen uskoo päättäjien olevan viemässä Suomea läntiseen liittoon.
-   Liittoutumista kannattaa vain viidennes; kolme kertaa useampi toivoo Suomen pysyvän puolueettomana.

Suomen Kuvalehti, uuden päätoimittajansa Ruokasen johdolla julkaisi suorastaan ylistävän kirjoituksen 9.8.96. Kirjoitin sille vastakirjoituksen Ilkkaan, koska olin pannut merkille, että se oli silloin johdonmukaisimmin Ahtisaaren harjoittamaa politiikkaa vastaan. Ilkka julkaisi sen 27.8.96.

Ahtisaaren linja

Suomen Kuvalehden pääkirjoitus 9.8.96 oli varustettu tuolla otsikolla. Seuraavassa esitän huomautuksia itse asiassa jokaisesta kirjoituksessa esiintyneestä asiakohdasta.

Ensi kertaa esiintyvä ”Ahtisaaren linja” luo mielikuvan suurten presidenttiemme Paasikiven ja Kekkosen linjoista. Jospa jättäisimme vielä puhumisen Ahtisaaren linjasta tuonnemmaksi.

Vastuu ulkopolitiikasta ei nykyisenkään valtiosäännön mukaan kuulu yksin presidentille, vaan tiukan paikan tullen vastuun kantaa eduskunta ja sille vastuussa oleva hallitus.

SK:n mukaan Ahtisaaren maailmankuva on optimistinen ja se poikkeaa vanhasta, aiemmin Suomen linja on luotu kauhuskenaarioiden mukaan. Tokihan sen pitääkin poiketa. Maailma ja Eurooppamme ovat hyvin erilainen kuin vielä 10 vuotta sitten. Annetaan vaikutelma, että vanha maailmankuva oli virheellinen ja vasta nyt osataan muodostaa oikea. Uudet arvot tosiaan luotiin vasta Ety-huippukokouksessa 1990.

Ahtisaari on lehden mukaan maailmanlaajuisen politiikan luoja, hänhän hahmottaa EU:n, USA:n ja Venäjän välistä yhteistyötä. Sitähän nämä ovat jo harrastaneet vuosikausia täysin siitä riippumatta, mitä Ahtisaari hahmottaa.

Kirjoituksessa on täysin kritiikitön kuvaus yhteistyöstämme kaikissa mahdollisissa järjestöissä EU, WEU, Nato, NACC, ja PFP. Emu ja ERM jätettiin mainitsematta, vaikka nekin ovat hyvin tärkeitä tässä Ahtisaaren hillittömässä kiireessä sitoa Suomi kaikkien noiden järjestöjen jäseneksi tai muuten niistä riippuvaksi.

Näissä järjestöissä voi muka olla mukana liittoutumatta. Ei tietenkään voi. ”Liittoutumattomuus ja itsenäinen puolustus” nykyliturgiassa on täyttä hämäystä. Nykymenoa olemme hyvin pian EU-nimisen valtion osa ja luonnollisesti myös euro-atlantisen sotilasliiton Naton komennossa.

Viitataan myös Alpo Rusin lausuntoon puolueettomuuden kiroista. Onko Ruotsin, Suomen, Sveitsin ja Itävallan puolueettomuus merkinnyt eristymistä ja huonoa vaihtoehtoa kriisioloissa? Uutena oivalluksena sanotaan yhteistyön olevan avainsanan myös kauppapolitiikassa. Kauppaa ei ennenkään ole syntynyt ilman yhteistyötä.

Lehden mukaan Venäjällä toimi Venäjän kaupan menneinä hyvinä aikoina 250 suomalaisyritystä, mutta nyt, kun presidentti toimii yritysten tienraivaajana, niitä on 3000. Yritystoiminta Venäjällä sosialismin oloissa oli usein mahdotonta. Nyt siellä ainakin rohkaistaan perustamaan yrityksiä. Ahtisaari tuskin on Venäjällä tietä raivaillut. Hänellä ei taida olla siellä yhteistyö- ja puhekumppania. Muuten noina menneinä aikoina idänkauppamme oli nelinkertaista nykyiseen verrattuna.

Aivan oikein lehti toteaa Ahtisaaren linjan saavan vastakaikua enemmän ulkomailla kuin Suomessa. Luonnollisesti läntisen Euroopan suurvallat vastaanottavat iloiten Suomen, joka on liittymässä niihin ehdoitta ja torvet soiden.

Mitähän merkitsee lause ”Entinen idänpolitiikkamme on muuttumassa unionin pohjoisen politiikaksi”? Tarvitsemme edelleenkin omaa idänpolitiikkaamme. Kuuluessamme Ruotsiin se hoiti idänpolitiikkaamme, ja itsenäisyytemme ensi vuosikymmeninä Saksalla oli suuri vaikutusvalta siihen. Seuraukset pelottavat. Ainoastaan 1800-luvulla ja tämän vuosisadan loppupuolella olemme itse hoitaneet idänpolitiikkamme ja saaneet elää rauhassa ja rakentaa menestyksellä suomalaista kansakuntaamme.

Suomen Kuvalehdestä on vuosikymmenten aikana muodostunut kansallinen instituutio. Siltä on lupa odottaa objektiivisempaa pääkirjoituksesta nykyisestä Alpo Rusin ulkopolitiikasta, jota Ahtisaari toteuttaa. Oli vahinko, että tunnettu Ahtisaaren airut, Tapani Ruokanen, pääsi Kuvalehden päätoimittajaksi.

Meidän tulisi saada myös ulko- ja turvallisuuspolitiikka normaalin päätöksenteon piiriin. Yksi siitä seuraavien monien etujen joukossa olisi se, etteivät sivulliset pääsisi rusikoimaan niin tärkeää politiikan lohkoa.

Oiva Härkönen, Vantaa

3.9.96 Iltalehti julkaisee valokuvan, jossa presidenttimme seisoo kädet taskussa juhlapukuisen seurueessa, Silvia, Viktoria, Eeva ja Martti.
-   Kun näitä töppäyksiä on matkan varrella putkahtanut monessa kohdassa, näyttä siltä, ettei hän hallitse käytössääntöjä.

Turun Sanomien Päivän pistot -palstalla 8.2.97 Aimo Massinen selostaa valtiopäivien avajaisia ja päätoimittajien yhdistyksen lounasvieraan esiintymisiä:
-   Tasavallan presidentti puhui samat viisaat latteutensa Emusta, Natosta, Venäjästä ja ties mistä.
-   Lounasvieraana parin tunnin vilkkaan sananvaihdon aikana presidentti vakuutti jälleen jämäkästi, että ”totta ihmeessä”, ”olisi onnetonta, jos”, ”Suomi tekee kyllä kaikkensa”, ”mutta ei minulla ole mitään keskustelua vastaan”, ”valitettavasti”.

Samassa kirjoituksessa Massinen tuo esiin Elisabet Rehnin silloisen käsityksen: Suomi mahdollisimman nopeasti Naton jäseneksi ja uskoo siihen, että olisimme jo Naton jäseniä, mikäli Rehn olisi voittanut vaalin. Massinen intoutuu kehumaan Ahtisaarta, että hän on pelastanut meidät Nato-jäsenyydeltä. Itse olin kirjoittanut lehtileikkeen marginaaliin:
-   Totta kai Ahtisaari on vähintään yhtä innokas viemään meitä Natoon kuin Rehn; hänen vain presidenttinä pitää puhua toisin kuin ajattelee. Ongelma on, ettei Nato meitä huoli, jottei ärsyttäisi liikaa Venäjää.

Satakunnan Kansa (HS, Muut lehdet 25.2.97) on huolestunut puolustuksen uskottavuudesta.
-   Ikään kuin puolustuskykymme horjumisen peittelynä on ryhdytty presidentti Ahtisaaren johdolla markkinoimaan Emun turvallisuusulottuvuutta.

Kuitenkin pari viikkoa sitten Britannian ulkoministeri Malcolm Rifkind sanoi, ettei hän ymmärrä ollenkaan Ahtisaaren näkökantaa, sillä Euroopan talous- ja rahaliitolla Emulla ei ole minkäänlaista turvallisuuspoliittista ulottuvuutta.


Valtiosäännöstä taas.

Syksyllä ’96 alkaa Nikulan komitean työ valmistua ja tuttu tilanne jatkuu, Ahtisaari vastustaa presidentin valtaoikeuksien kaventamista ja käytännössä kaikki muut poliittiset piirit ja media haluavat. 17.9.96 Risto Uimonen kolumnissaan Helsingin Sanomissa pelkää, että uudistus vesittyy taas henkilökysymyksen takia. Lipponen oli näet toivonut, että Ahtisaari olisi Sdp:n presidenttiehdokas myös 2000. Uimonen otaksuu, että demareiden on otettava jo komiteassa huomioon se, mitä Ahtisaari ajattelee.
-   Sen takia onkin täysin mahdollista, ettei Suomen hallitusmuodosta tulekaan nimensä mukaista suurta uudistusta, vaan uusi miniuudistus pitkässä sarjassa.
-   Uutta hallitusmuotoa tehdään EU-Suomelle uutta ensi vuosituhannelle. EU:ssa ulko- ja sisäpolitiikan välinen raja on kuin veteen piirretty viiva. Suomen poliittiset olot ovat vakaat, ja maa olisi kypsä siirtymään pääministerivetoiseen järjestelmään, mutta on suuri vaara, että uudistus kytkeytyy Ahtisaaren ilmeisen ehdokkuuden takia taas henkilöasetelmaan.

Seppo Keränen kirjoittaa hallituksen ja presidentin valtasuhteiden sen hetkisestä tilasta Ilkassa 5.11.96.
-   Tutkija Eero Murron mukaan pääministeri Paavo Lipponen on noussut selkeästi Suomen EU-politiikan johtajaksi.
-   Myös ulkopolitiikan painopiste on siirtynyt presidentti Ahtisaarelta pääministerin ja hallituksen suuntaan.
-   Periaatteelliselta kannalta katsottuna kehitys on oikea ja hyvä. Suomi on siirtymässä aidon parlamentarismin suuntaan.
-   Presidentin tekemiset eivät paljoa kiinnosta. Presidentti Ahtisaarella on ilmiselvä uskottavuusongelma.
-   Näyttäisi siltä, eduskunnalla ja siellä edustettuna olevilla puolueilla on hiljainen sopimus, että toistaiseksi ”tehdään vallankumousta ilman lainsäädäntöä”. Kun Ahtisaari ei halunnut muuttaa valtiosääntöä, vaan pakotti eduskunnan hautaamaan laajan yksimielisyyden vallassa 1994 lepäämään jätetyn valtaoikeusuudistuksen, presidentti jääköön omiin oloihinsa.

Aamulehti vaatii jämäkästi 3.1.97, että ulkopoliittiset päätökset olisi tehtävä parlamentaarisesti siinä kuin muutkin päätökset.
-   Ahtisaari on useaan kertaan ilmoittanut pitävänsä tiukasti kiinni valtiosäännön hänelle antamasta ulko- ja turvallisuuspoliittisista oikeuksista.
-   Perustuslaki antaa presidentille ehdottoman johtoaseman ulkopolitiikassa, mutta pykälä on joustanut tarpeen mukaan. Pääministerit Ryti ja Paasikivi olivat tosiasiallisia ulkopolitiikan johtajia – ja ottivat aseman ja tehtävät mukaansa aloittaessaan presidentin tehtävissä.
-   Nikulan komitean ajatuksen mukaan ulkopolitiikan hoitaminen tehtäisiin parlamentaariseksi siinä kuin muukin päätöksenteko. Ulkopoliittisen päätöksenteon valmistelusta vastaisi eduskunnalle vastuunalainen valtioneuvosto ja ulkopolitiikkaa johtaisivat tasavallan presidentti ja hallitus yhdessä.
-   Komitean varapuheenjohtajan Johannes Kosken (sd) presidenttiä ei ohjattaisi sivuraiteelle, vaan hän olisi normaaliaikoina ulkopolitiikan hoidossa normaaliaikoina aktiivisessa reservissä (Hämeen Sanomat 29.12.) Tilanteen niin vaatiessa presidentti nousisi voimakkaammin johtoon.

Turun Sanomien Päivän pistot-palstalla 8.2.97 Aimo Massinen selostaa valtiopäivien avajaisia ja päätoimittajien yhdistyksen lounasvieraan esiintymisiä:
-   Tasavallan presidentti puhui samat viisaat latteutensa Emusta, Natosta, Venäjästä ja ties mistä.
-   Lounasvieraana parin tunnin vilkkaan sananvaihdon aikana presidentti vakuutti jälleen jämäkästi, että ”totta ihmeessä”, ”olisi onnetonta, jos”, ”Suomi tekee kyllä kaikkensa”, ”mutta ei minulla ole mitään keskustelua vastaan”, ”valitettavasti”.

Samassa kirjoituksessa Massinen tuo esiin Elisabet Rehnin silloisen käsityksen: Suomi mahdollisimman nopeasti Naton jäseneksi ja uskoo siihen, että olisimme jo Naton jäseniä, mikäli Rehn olisi voittanut vaalin. Massinen intoutuu kehumaan Ahtisaarta, että hän on pelastanut meidät Nato-jäsenyydeltä. Itse olin kirjoittanut lehtileikkeen marginaaliin:
-   Totta kai Ahtisaari on vähintään yhtä innokas viemään meitä Natoon kuin Rehn; hänen vain presidenttinä pitää puhua toisin kuin ajattelee. Ongelma on, ettei Nato meitä huoli, jottei ärsyttäisi liikaa Venäjää.

Savon Sanomat (HS, Muut lehdet16.2.97) on sitä mieltä, että komitean luonnos on hyvä pohja jatkokäsittelylle:
-   Ulkopolitiikassa presidentti menettäisi nykyisen hallitusmuodon hänelle antaman suvereenin aseman.
-   Presidentti Ahtisaari suhtautuu kaavailuihin aikaisemman linjansa mukaisesti eli nyrpeästi. Hän kiinnitti Lapin maakuntamatkallaan mahdollisuuteen, että presidentti ja hallitus eivät pääsisikään jostakin asiasta yksimielisyyteen.
-   Ongelmaan on olemassa yksinkertainen ratkaisu: Presidentin on taivuttava eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen edessä.

Tämäkin kuvaa Ahtisaaren uskomattoman naivia käsitystä presidentin vallasta. Hän on aina uskonut, että presidentti on tasaveroinen toimija eduskunnan ja hallituksen kanssa.

HS-kolumni 25.2.97, Risto Uimonen on pettynyt valmistuvaan Nikulan komitean mietintöön presidentin vallan riisumiseksi ja arvelee komitean varovaisuuden johtuvan aikaisemmista yrityksistä, jotka presidentit ovat lopulta tyrmänneet.
-   Komitea on varonut yhteenottoa presidentin kanssa ja harkinnut ehdotuksiaan sitä silmällä pitäen, mikä on kivuttomasti läpivietävissä. Niinpä sen ehdotusluonnos säilyttää perustuslakien vanhan dualismin, vaikka se on vuosisadan alun poliittisten olojen ja ajattelun tuote.
-   Tulokseksi Ahtisaaren aikaisista yrityksistä on jäämässä kaksi lyhyttä askelta eteenpäin ja yksi pitkä taakse.
-   Nikulan komitean kaavailujen perusteella vaikuttaa siltä, että eduskuntapoliitikot antautuvat suosiolla jo kättelyssä.

1.3.97 I-S julkaisee P. Ervastin laajan, hupaisan, ellei nyt pilkallisen, artikkelin tohtori (h.c.) Ahtisaaren virassa olon kolmen vuoden kunniaksi. Valtiosääntötaisteluun liittyen:
-   Toimikautensa alkupuoliskolla M. Ahtisaari on nopeasti kohonnut myös maamme johtavien valtiosääntöasiantuntijoiden joukkoon.
-   Yhdellä murskaavalla lausumalla valtioneuvoston pöytäkirjaan loppuvuodesta 1994 likvidoi eduskunnan ja hallituksen taantumusvoimien hankkeen horjuttaa presidentin kiistatonta ulkopoliittista valta-asemaa ns. edustuskiistassa.
-   Se, että Ahtisaari vaalikampanjassaan katsoi huippukokousedustuksen kuuluvan pääministerille osoittaa vain, että hän pystyy nopeasti ja luovasti muuttamaan kantansa oikeammaksi, jos historiallis-objektiiviset olosuhteet sitä edellyttävät.
-   Kansamme kunnioittaa tohtori Ahtisaaren kolmivuotiskauden juhlallisuuksia yhtymällä maisteri P. Lipposen jo viime syksynä esittämään toivomukseen, että tohtori Ahtisaari olisi käytettävissä koko kansan yhdistävänä presidenttiehdokkaana myös vuoden 2000 presidentinvaalissa!

HS:n kolumnissaan 4.3.97 Erkki Pennanen ruotii Max Jakobsonin presidentin suurta ulkopoliittista valtaa puolustavaa kirjoitusta ja toteaa unionin muissakin maissa Ranskaa lukuun ottamatta asia olevan toisin.
-   Ne kaikki ovat erinomaisia esimerkkejä siitä, miten luontevaa ja toimivaa on jättää myös ulkopolitiikka hallituksen ja eduskunnan määräysvaltaan samalla tavoin kuin muutkin asiat.
-   Suomessakin voidaan jo rauhallisin mielin siirtyä Euroopasta niin tuttuun normaaliparlamentarismiin.
-   Miksi ihmeessä ulkopolitiikassa määräysvalta pitäisi säilyttää yhdellä ihmisellä?
-   Niin paljon ovat ajat muuttuneet, että tuntuu karmaisevalta presidentin junailevan suvereenisti ja hallitusta paimentaen suuria kansallisia hankkeita. Meillä on oltava varaa siihen, että ”presidentti johtaa maan ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa”.
-   Suunta on kaikin puolin selvä: EU -Suomessa pääministerin asema politiikan keskiössä vahvistuu.

Itse lisäisin tuohon vielä: Jakobsonin mielestä päätöksentekojärjestelmä toimii, miksi sitä muuttamaan. Se näyttää toimivan nyt, kun kaksi sosiaalidemokraattia Lipponen ja Ahtisaari ovat sopineet jo puolueen edun nimessä yhteisestä esiintymisestä. Ja mikäpä heillä sopiessaan: molempien perimmäinen päämäärä on kehittää EU:ta liittovaltion suuntaan ja saattaa Suomi lännen sotilasjärjestelmien piiriin.

Kaleva (HS, Muut lehdet 23.6.97) epäilee, että valtakiista muhii mietinnössä.
-   ”Presidentin kanta valtaoikeuksien karsimiseen on ollut niin tiukan kielteinen, että se enteilee kovaa yhteenottoa eduskunnan kanssa”.
-   Lehti toteaa, että mietintö on ollut vastatuulessa myös Sdp:ssä. ”Ilmeisesti on vaikea tehdä muutoksia, kun oma mies on valtionpäämiehenä”.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä