Pakko avautua

Minua on nimitelty rasistiksi, sillä en kannata turvapaikanhaku toimintaa nykypäivänä, siis minusta se olisi tietenkin hyvä jos oikeat, apua tarvitsevat pääsisivät maahan, mutta tärkeintä olisi saada apua paikan päälle. En myöskään kannata uskonnollisia ihmisiä, erityisesti ääriajattelijoita. Mutta toki jokainen saa uskoa mihin tahansa, kunhan ei vahingoita toisia. En missään nimessä hyväksy rodullista syrjintää, rasismia. Perustan mielipiteeni faktoihin mm. siihen että ulkomaalaiset tekevät keskimäärin enemmän raiskauksia ja muita rikoksia. Afrikkalaisen älykkyysosamäärä on keskimäärin pienempi kuin meidän, ja Kiinalaisten, Korealaisten jne. taas suurempi. Kannatan osin natsismia, mutta en ole rasisti. Tänään koulussa järkytyin miten luokkalaiseni puhuivat ulkomaalaisista jotka ovat vierailemassa näin rasismin vastaisena päivänä. He nimittelivät heitä kuin he olisivat joitakin eläimiä, lenteli "vinosilmä" ja "neekeri" kommenttia. Minua hävettää näin natsistisena henkilönä tälläinen käytös, joka nimenomaan pilaa meidän maineen. Voin sanoa että ne uusnatsit ketkä ymmärtävät tämän aatteen ideologiaa, ei todellakaan rupea käyttäytymään tuolla tavalla. Ikäänkuin natsismia kannattavat olisivat jakautuneet kahteen alaryhmään, niihin oikeisiin ja järkeviin jotka pohjaavat mielipiteensä faktoihin ja taas niihin ketkä yrittävät vain kovistella ja öykkäröidä. Minua rupee oikeasti hävettämään kun ihmiset kuvittelevat minunkin olevan samanlainen kun kannatan natsismia. Ja jos siis mietitte minkä asteen koulua käyn, niin ihan peruskoulussa olen, istun tässä nytkin luokassa ja kirjoitan tänne, vituttaa noi ympärillä olevat rasistit, joiden oma käytös on vähintään apinan tasolla.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Ahdistaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu