Robespierre sanomaa

oikeuden todistaja

Kansallismielisyyden suunta. ( Ei heikkohermoisille!)

Tällä palstalla on useasti keskusteltu siitä suunnasta, jolla kansallismielinen liike voisi parhaiten ohjata kehitystä ns. terveeseen suuntaan.
Tässä on minun (ei vain minun) käsitykseni.Tämä ei ole ehdotus jonkinmoiseksi Sisun tavoiteohjelmaksi, sillä Sisu ei ole koko kansallismielisyyden kirjo eikä muutenkaan ymmärrettävästi sovi suosittamani suunnan toteuttajaksi.

Jos aiomme pysäyttää nykyisen kehityskulun ja ylipäätään muuttaa historiaa, tarvitsemme kivikovista kaadereista muodostuvan järjestön. Sitä voidaan kutsua puolueeksi, mutta se ei ole mikään tavallinen puolue, vaan vallankumoukseen ja sen organisointiin vihkiytynyt järjestö. Sen jäsenet eivät näinollen ole mitään oluenjuontikerholaisia vaan tehtäväänsä vihkiytyneitä fanaatikkoja, miehiä ja naisia, jotka eivät kaihda mitään . Henkilöitä, joiden sielunmaisema muistuttaa inkvisition, jesuiittojen, ja Al- Qaidan taistelijoiden sielunmaisemaa.
Vain kaikkein paras aines on kelvollista tuohon kansamme ylösnousemukseen pyrkivään joukkoon, jonka vähäpätöisinkin jäsen on enemmän kuin mistä tavallinen ihminen edes osaa uneksia tai pelätä!
Mitä tämä joukko sitten tekee?
Sen tulee rakentaa vastayhteiskunta luomalle kokonainen vanhalle järjestykselle vihamielinen kolmannen sektorin yhdistysverkosto niin, että valtion huoltojärjestelmien romahtaessa niille löytyy tuohon valtioon vihamielisesti suhtautuva korvaaja.
Ei tässä kaikki. Tuon järjestön jäsenten tulee vallata ja soluttaa voimien mukaan yhteiskunnan avainalueet eliitin vastatoimien mitätöimiseksi ja tehostaa kaikkien kansallismielisten järjestöjen ja puolueiden toimintaa saattaen samalla ei- kansallismieliset voimat sekasortoon ja moraalin tuhoutumiseen törkeitäkään provokaatioita kaihtamatta.
Eräänä päivänä, eliitin heikentyessä riittäväsati, tähän maahan syntyy valtatyhjiö ja on olemassa vain yksi valtatekijä, joka kykenee sen täyttämään.
Silloin tähän maahan syntyy sellainen demokratia, josta nyt vain harvat uneksivat!

Käräjien jäsen alkaen 1.1.04

http://www.network54.com/Forum/message?forumid=171225&messageid=1071362435

6

459

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • metsästäjä_

      Eli on tullut aika metsästää nämä fanaatikot ja laittaa ihan rehellisin keinoin linnaan! Nettinasset, teidän toimianne seurataan ja rangaistaan asianmukaisesti.

    • law&Order

      tämä tästä vielä puuttuukin, että suomeen ihan ikioma terroristi järjestö!
      Noh, ainakin hetkeksi aikaa silmät kääntyy pois venäjän suunnalta...

    • sinä tähän "tulevaan eliittiin"?

      • Aurelianus

        Aurelianus on todennäköisesti tuhkaa kun tuo ihana päivä realisoituu ja Todistaja taas...ken lienee hän?
        Muuten, kutjun muille kirjoittajille: Missä kohdassa tekstiä yllytettiin terrorismiin? Itseasiassahan siinä vain kehoitettiin luomaan väestön itsenäisiä yhteistoimintajärjestöjä ja jos näiden suhtautuminen valtion holhoukseen onkin kriittinen, niin mitä ainutlaatuista siinä on?


      • Factum
        Aurelianus kirjoitti:

        Aurelianus on todennäköisesti tuhkaa kun tuo ihana päivä realisoituu ja Todistaja taas...ken lienee hän?
        Muuten, kutjun muille kirjoittajille: Missä kohdassa tekstiä yllytettiin terrorismiin? Itseasiassahan siinä vain kehoitettiin luomaan väestön itsenäisiä yhteistoimintajärjestöjä ja jos näiden suhtautuminen valtion holhoukseen onkin kriittinen, niin mitä ainutlaatuista siinä on?

        Olet varmasti oikeassa. Tuota päivää sinä et onneksi koskaan tule näkemään.

        Ei tuossa minustakaan terrorismiin yllytetty. Siinä kehotettiin rakentamaan "vastayhteiskunta luomalle kokonainen vanhalle järjestykselle vihamielinen kolmannen sektorin yhdistysverkosto". Toisaalta siinä kaipailtiin jäseniksi tähän ihanuuteen "tehtäväänsä vihkiytyneitä fanaatikkoja, miehiä ja naisia, jotka eivät kaihda mitään. Henkilöitä, joiden sielunmaisema muistuttaa inkvisition, jesuiittojen, ja Al-Qaidan taistelijoiden sielunmaisemaa".

        Jäit ihmettelemään, mitä ainutlaatuista tuossa on. Ei siinä minusta mitään ainutlaatuista ole tuollaisista fanaattisista taistelusoluista haaveilevia ihmisiä on aina ollut ja on yhä. Hyvä esimerkki heistä oli sinulta tuo al-Qaida.

        Onneksi suomalaisten arvot ovat hieman erilaisia kuten myös suhtautuminen fanatismiin. Ainahan joitakin höyrypäitä löytyy - suomalaistakin.


    • aye-serene

      ...oletko itse "( Ei heikkohermoisille!)"???
      Kun noin reagoitset?
      Oletkos itse vastaan tai puolesta tuota kirjoitusta??

      /aye

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      52
      1197
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      825
    3. 68
      732
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      725
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      704
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      688
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      615
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      550
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      518
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      510
    12. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      473
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      472
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      469
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      444
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      431
    17. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      415
    19. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      414
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      399
    Aihe