EU on globalistinen tuote, joka toimii kaksijakoisesti. Se rikastuttaa ja se köyhdyttää. Suomi on surullinen esimerkki EU-maasta, jota johtaa EU-mielisten rintama, jotka eivät harjoita enää "kansa ja hyvinvointi ensin" -politiikkaa, sillä EU on talousjätti, osa globaaleja markkinoita, jossa pelataan rahan ja vallan ehdoilla. Raha ja asema sanelee, oletko hyöty vai haitta, menestyjä vai putoaja. Hyviä esimerkkejä EU-syövän oireista on mm. direktiivit ja muu hyvinvointia syövä EU-politiikka, Sote ja Kiky sekä korruptio, jotka vaikuttavat suoraan tai välillisesti monen suomalaisen elämänlaatuun ja kohtaloon.
EU-syöpä näkyy koko Euroopassa, kun Euroopan itsenäisten maiden kansalliset markkinat on siirtynyt/siirretty kiihtyvästi globaaleihin markkinoihin, josta kertoo mm. se, kun kansallisia markkinoita ja hyvinvointia ylläpitäneitä tuottavia yrityksiä, liiketoimintoja, brändejä, teknologiaa, osaamista, palveluita, luonnonvaroja jne. on myyty ulkomaisille sijoitusyrityksille, jotka ovat Pankkiunionin sekä muun EU-aineksen, kuin myös esim. USAlaistenkin bisnesmiesten hallitsemia/omistamia. Globaalien markkinoiden takana on todellakin yllättävän pieni piiri, joka hallitsee paitsi taloudellista myös poliittista kenttää. Globaalisti. Tämä toiminta tietenkin kuivattaa kansallisia markkinoita, joiden seurauksena on mm. suurtyöttömyys, sillä globaalit markkinat eivät ikinä työllistä, kuten kansalliset markkinat, jossa lisäksi yleishyödyllinen rahankierto vuotaa ulkomaille. Lisäksi globaaleja markkinoita vahvistaa digitalisointi ja automatisointi, jotka entisestään vähentää työntekijätarvetta. Seuraavia uhreja on mm. kuljetusala, kun automatisoidut rekat ja junat ryhtyvät kuljettamaan rahtia.
Globalismin seurauksia ei tarvitse pitkään pähkäillä, kun näkee sen vaikutukset. Se pienentää, tiivistää, yhtenäistää, yksinkertaistaa jne. ja sen negatiivisena seurauksena osa putoaa hyötyjien joukosta sosiaalisen tukemisen varaan, koska ihmisiä on ravintoketjussa yllättäen "liikaa". Ymmärrettävää on, että sosiaalikulut nousee jyrkästi, ja sen ihan odotettu seuraus on sosiaalisen tukemisen asteittainen alasajo, koska ne miljardit halutaan toisaalle hyötykäyttöön. Globalismin lopputulos onkin se, että menestys ja köyhyys jakaa jyrkästi kansoja, syntyy slummeja ja väkivaltaisuus, ryöstely yms. kasvaa, jengisotien ja jopa sisällissotien mahdollisuus kasvaa, sairaudet lisääntyy jne. Globalismin seurauksena maailman väkiluku voi pudota jopa kolmanneksen jo muutamassa sadassa vuodessa em. syistä. Moni bisnesmies/poliitikko ei karsasta yhtään tätä vaihtoehtoa, sillä maapallo kykenee elättämään vain rajallisen määrän ihmisiä ja sen rajan ylläpitämiseen ollaan valmiita harjoittamaan myös kyseenalaisia keinoja (ja ei mitään illuminati depopulation paskaa vaan ihan "normaalia" politiikkaa). Jos ei olisi joukkotuhoaseita, kolmas maailmansota olisi syttynyt jo aikaa sitten. Nyt aseet on poliittisia, joilla paitsi rakennetaan menestystä myös poistetaan sen esteitä. EU on toki hieno ja hyvä asia, kuten globalismikin, mutta ei tietenkään kaikille. EU:n ja globalismin vastustus on ymmärrettävää ja oikeutettua, mutta kaikilla ei ole älynlahjoja nähdä aihetta sen jokaiselta kantilta. Kuten nimimerkki Liittovaltio ja monet hänen kaltaisensa EUnukit.
EU on bisnestä, jossa sinä olet hyöty tai haitta.
5
95
Vastaukset
Sepustustasi kokonaan lukematta...
Kaikki suomalaiset poliitikot, muutamaa populistia ja sekopäätä lukuunottamatta, ovat eu:n kannalla. Eu on selvästi Suomen etu. Eu-jäsenenä meillä on enemmän jakovaraa ja elintaso onkin nyt huipussaan.
Se taas, että hallitus on enemmän maanviljelijä-suuryritys -linjalla on eri asia. Siitä voimme syyttää lähinnä persujen äänestäjiä. Keskusta ja kokoomus eivät olisi kahdestaan kyenneet hallitusta muodostamaan, mutta persujen avulla toki. Kunnon populisteina persuille kelpasi mikä tahansa linja, kunhan saivat muutaman ministerin.
Älä sotke asioita.- älyäläjätä
Onhan se elintaso huipussaan valtion ja kuntien palkkalistoilla niillä
olevilla miljoonalla Suomalaisella.
Palkat heillä on vähintään 20% korkeammat kuin yksityisillä yrittäjillä.
JA puolueet maksavat eduskunnassa heidä äänistään palkankorotuksilla.
Ilmeisesti The Rat (EU Politburo Rotta) on yksi niitä valtion
palveluksessa olevia virkailijoita jotka ovat EU listan hyväksymiä.Pieleen meni. Yksityisellä sektorilla. Toki sektorilla, joka melkeinpä kaikkien muiden tavoin on hyötynyt EU:sta.
Suomella oli muuten iso julkinen sektori jo ennen EU:ta (vaikka siitä poistettaisiin esimerkiksi hoitohenkilökunta, opettajat, jne), eikä EU ole sitä merkittävästi kasvattanut. EU:n byrokraatteja taas on todella vähän.
Sekoitat taas Suomen sisäistä politiikkaa ja EU-politiikkaa. Mutta niinhän se on, kun on tarpeeksi värittyneet silmälasit, niin kaikki näyttää punaiselta...Haista Vitt* jo sen suomes kanssa !
Sä olet kommunisti poika joka kuvitttelee, että me ollaan sun suomeas vai ? ?
Ole naama kiinni jo maailman parantaja !
Suomalainen joutsenkin on täällä euroopassa ja samoin lokit jo kirkuvat ja sä siellä
palelet ja olet nälissä !
- uskon-asia
Toiset maksaa ja toiset hyötyvät. Sellaista on aina tukiaisvaltiossa.Kansantalous vaikeroi ja kuihtruu koska markkinat eivät toimi. Hyötyjinä ovat tukiaisvaltioissa hovinarrit jotka seurustelvat valtapuolueväenkanssa tiiviisti harjoittaen itselleen kannattavaa korruptiota. Samalla demokratia kuihtuu.EU on ihmisille vaarallinen projekti jota johtavat keinotteijat ja tyhjäpäät poliitikot. Loppu tälle velkavaltiolle on ollut nähtävissä jo vuosikymmeniä mutta lahjottu hupiporukka vaan jatkaa huvejaan tulevaisuudesta piittaamatta.Kannattaa kaikkien tiedosta kiinnostuneiden lukea EUn päätöksistä netistä,sen hullumpaa sekoilua tuskin mistään löytyy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti20029198Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2493331Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos293321Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori932794Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s212277Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta231714Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös171397En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk51289Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.3041205Nurmijärven onnettomuus.
Ihan vain muistutuksena (onnettomuushan tapahtui yksityisellä tiellä) se, että nykyinen hallitus päätti 2023 leikata yks321132