Se jäi kii profiilista-mieskaveri

Tein näin: tein uuden treffiprofiilin, laitoin henkilöhakuun miesystäväni nikin, kas vain sama nikki löytyi, mutta paikkakuntana oli eri, kuin tuntemani ja hyvin harva voi keksiä tismalleen saman nikin koska siinä on myös eräs tietty numerosarja. uudella paikkaunnalla olevalla nikillä ei ollut mitään tietoja nikin ja iän ja paikkakunnan lisäksi.
Laitoin sitten vanhan treffiprofiilimme, jolla tapasimme, näkyviin taas, ja hakuun miehen nikki, ei löytynyt siis tätä samaa nikkiä toisella paikkakunnalla, koska...hänen on täytynyt estää minun alkuperäinen treffiprofiilini. Eipä mies arvannut, että olen itse epäluulo ja aviomiehen pettämä aiemmin.
Miksi tein näin? Koska hänen käytöksensä antoi ymmärtää, että jokin ei ollut kohdallaan, jokin muuttui ja siihen tuli pieni särö. Pidimme tiiviisti yhteyttä, mutta jokin ei vain ollut kohdillaan. Intuitioni oli oikea.
Pettäjäukko ja vielä vanhakin
MIKSI?
5780
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos miehesi kopioinut nikin joltakin toiselta.? Itse olen tenyt niin kun en keksinyt mitään hyvää uutta.
Kovin hämärältä todistelusi kuulostaa, suorastaan jopa vainoharhaiselta..

Äänestä

Aivan oikein teit. Näitä riittää ja tietenkin he kieltää kaiken.Jos tekonsa itselleen paljastat profiili katoaa ja uusi tulee taas myöhemmin. Ei epärehellinen muutu koskaan. Ei ole mitään vainoharhaa. Monella tapaa voi pettäjän saada kiinni. Viisas suojaa itsensä.

Äänestä

10 pistettä saĺapoliisityöstä👍 Mä oon kans tarkka😆 Osaat pelata kuin miehet. Niin minäkin. Enää ei helpolla kuseteta. Potku perseeseen. Ei epärehellisellä mitään tee.
Muakin yksi typpi yritti vedättää väärällä profiililla. Ai että oli hauskaa naureskella ett kuinka joku on noin kääpiö. Profiilikuvakin oli ihan vastakohta. Ilmeisesti toivoisi olevan sellainen.

Varovaisuutta rakkaat sisaret ❤ aina pelatkaa samoin kun miehet!

1Äänestä

Mulla on suunnitteilla astetta kovemmat keinot. Mies itse tunnusti tehneensä deittiprofiilin. Siitä seurasi pikapano. Nyt mies vakuuttaa, ettei tee enää koskaan mitään väärää. Sovimme, että laitamme hänen työpuhelimeen seurannan päälle. Eipä arvas mitään, että hankin toisen seurantalaitteen ja piilotan autoon. Kyllä se ajan kanssa narahtaa, jos on narahtaakseen.

Äänestä
  • Mikä on lopputuloksena? eroko? sitäkö toivot? vai se valta-taistelun voittos? vai joutumisesi syytteeseen.?
    eron myötä asias on huonommin ja jo nyt kerrotun perustella et taida olla ihan viisaskaan ja siitä syystä varmaan ukkos tekee mitä tekee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bitchfightsback kirjoitti:

Tein näin: tein uuden treffiprofiilin, laitoin henkilöhakuun miesystäväni nikin, kas vain sama nikki löytyi, mutta paikkakuntana oli eri, kuin tuntemani ja hyvin harva voi keksiä tismalleen saman nikin koska siinä on myös eräs tietty numerosarja. uudella paikkaunnalla olevalla nikillä ei ollut mitään tietoja nikin ja iän ja paikkakunnan lisäksi.
Laitoin sitten vanhan treffiprofiilimme, jolla tapasimme, näkyviin taas, ja hakuun miehen nikki, ei löytynyt siis tätä samaa nikkiä toisella paikkakunnalla, koska...hänen on täytynyt estää minun alkuperäinen treffiprofiilini. Eipä mies arvannut, että olen itse epäluulo ja aviomiehen pettämä aiemmin.
Miksi tein näin? Koska hänen käytöksensä antoi ymmärtää, että jokin ei ollut kohdallaan, jokin muuttui ja siihen tuli pieni särö. Pidimme tiiviisti yhteyttä, mutta jokin ei vain ollut kohdillaan. Intuitioni oli oikea.
Pettäjäukko ja vielä vanhakin
MIKSI?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu