Kuka masinoi YLE:n MeeToo-kampanjoita?

Kysyn tätä osin siksi, koska itselleni herää kysymys kuluuko tämän tyyppinen mutu-mustamaalauksen levttäminen YLE:n toimialaan? Joissain yksityisrahoitteisissa aikakausi- ja iltapäivälehdissä pyritään nostattamaan joskus kohua aika hepposin perustein mutta nykyisin ollaan niissäkin ilmeisen tarkkoja, ettei sorruta kunnianloukkaukseen ymv. eikä tuomita ketään puolivillaisten kertomuksien perusteella.

Onko vetovastuu siirtynyt YLE:lle?
8148
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

YLE:n suojatyöpaikkaloiset ovat KAIKKI vihervasemmistolaisia verorahoilla loisivia feministilesbohomoja kuukerin nelli anuksessaan.
Millä meriiteillä joku rupsahtava entinen missi on pätevä kertomaan mielipiteensä tulevasta ohjelmasta?

1Äänestä

Ylen uutisointi on muuttunut huuhaa-tyyliseksi, vaikka yhtiö itse julistaa olevansa vastuullista totuusmediaa. Jenkeistä apinoitu elokuvaohjaajan ajojahti on nostettu merkittävimmäksi uutisaiheeksi.

Ikävää tässä meiningissä on se, että useimmat joutuvat osallistumaan tähän hölynpölyyn maksamansa Yle-veron kautta. Taustalla on kaupalliselta puolelta matkittu raadollinen bisnesmeininki.

Riitojen julkinen puinti tehoaa lööpeissäkin parhaiten yleisöön. Yle on vajonnut ihmisen alhaisimpien vaistojen hyödyntämiseen todellisiin ongelmiin ja uutisaiheisiin keskittyvän journalismin kustannuksella. Tarjotaanko kansalle tarkoituksella sirkushuveja jotta se ei alkaisi ajatella omilla aivoillaan?

1Äänestä

Peräkammarin pojjaat ja naisten vihjaat täällä haukkuu taas naisia!

Parempi kun pysytte vaan siellä oman käden ja poikaystävän kanssa,
jätätte nämä naisasiat meille jotka NAISIA arvostavat

Terkkuja sinne oikealle kädelle

Äänestä
  • Kuka tässä nyt naisia haukkuisi? Siis NAISIA! Ei noita saatanan metodinoitia. Tosinainen on sellainen, joka antaa ympäri korvia esimiehelleen, elokuvaohjaajalleen tms, jos tämä oikeasti käyttäytyy törkeästi. Mahdollisista seurauksista täysin piittaamatta. Tosinainen ei ruikuta sitten jälkeenpäin vuosien kuluttua epäreilua kohteluaan. Ne on niitä peräkammarin tytsyjä jotka niin tekevät!

    1Äänestä

Ylen homot ja lesbot riehuvat ja anaalirunkkaavat itseään.

1Äänestä
  • eivät heteromiestä pääse/kykene persraiskaamaan.

    Äänestä

Miksi Jörn Donneria ei ole nostettu esille #metoo kampanjassa?
Hänen elokuvansahan ovat pelkkää hänen omien sukuelinten esittelyä ja naisten alentamista. Lisäksi löytyy mm. valokuvia joissa hän makaa (väkisin?) alaikäistä tummaihoisia tyttöä.

Ei olisi journaöisteille varmaan mahdoton tehtävä etsiä kyseinen tyttö ja kysyä hänen mielipiteensä kyseisistä kuvauksista.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


TekijätJaTaustavaikEsiin kirjoitti:

Kysyn tätä osin siksi, koska itselleni herää kysymys kuluuko tämän tyyppinen mutu-mustamaalauksen levttäminen YLE:n toimialaan? Joissain yksityisrahoitteisissa aikakausi- ja iltapäivälehdissä pyritään nostattamaan joskus kohua aika hepposin perustein mutta nykyisin ollaan niissäkin ilmeisen tarkkoja, ettei sorruta kunnianloukkaukseen ymv. eikä tuomita ketään puolivillaisten kertomuksien perusteella.

Onko vetovastuu siirtynyt YLE:lle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu