"ISIS iski - tiltut riemuissaan! Tiltu: "Isis iski - Nato voimaton
Itsemurhaiskuja on tiltujen riemuksi mahdoton torjua. Ei niillä silti maata vallata." AfgaaniAli
Natoon kriittisesti suhtautuva tietää, että terrori-iskut ovat epäsymmetrisen sodan toisen osapuolen taistelukeino. Natoon kriittisesti suhtautuva haluaa, että Nato pysyisi lestissään puolustamassa Pohjois-Atlanttia, eikä sotimassa ympäri maailmaa Yhdysvaltain taloudellisen edun takia. Natoon kriittisesti suhtautuvan mukaan terrori-iskuja voi torjua oikeudenmukaisella kansainvälisellä toiminnalla, muttei sotimalla ja tappamalla.
Liity sinäkin meidän natokriittisesti ajattelevien suureen enemmistöön.
Itsemurhaiskuja on tiltujen riemuksi mahdoton torjua. Ei niillä silti maata vallata." AfgaaniAli
Natoon kriittisesti suhtautuva tietää, että terrori-iskut ovat epäsymmetrisen sodan toisen osapuolen taistelukeino. Natoon kriittisesti suhtautuva haluaa, että Nato pysyisi lestissään puolustamassa Pohjois-Atlanttia, eikä sotimassa ympäri maailmaa Yhdysvaltain taloudellisen edun takia. Natoon kriittisesti suhtautuvan mukaan terrori-iskuja voi torjua oikeudenmukaisella kansainvälisellä toiminnalla, muttei sotimalla ja tappamalla.
Liity sinäkin meidän natokriittisesti ajattelevien suureen enemmistöön.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tietysti jokaisella maalla on oikeus toimia terroria vastaan myös sotavoimilla. Tosin yleinen turvallisuus on ennen kaikkea polisin vastuulla.
On selvää, että länsimaiden vihaajat haluavat Naton lopettavan sotatoimet terroristeja vastaan. Sillähän terroristien voimat vapautuisivat iskuihin lännessä. Ne saisivat myös tiltujen riemuksi haltuunsa epävakaita maita, kuten Afganistan, Irak, Libya, Jemen. Ehkä muitakin.
Pakolaismäärä kasvaisi ja tiltut löytäisivät entistä enemmän riemun aiheita.
"Tietysti jokaisella maalla on oikeus toimia terroria vastaan myös sotavoimilla. Tosin yleinen turvallisuus on ennen kaikkea polisin vastuulla."
Ei se noin mene. Jenkit ovat kavereineen ja kumppaneineen menneet Afganistaniin, Irakiin ja moniin muihin maihin sotimaan. Ne voimat, joita vastaan he sotivat siellä, on kerännyt oman koalition ja tulleet kostamaan tänne. Iskevät siviileihin, niin kuin jenkitkin usein iskee sodissaan.
Ei se sen monimutkaisempaa ole. Pitäisihän sotatieteilijä natoupseerin tietää, mitä epäsymmetrisellä sodalla tarkoitetaan.
Natottaja yrittää laittaa vaappuvia ajatuksiaan toisten piikkiin.
Isis iskee ja natotrolli ei ole tietävinään, miksi Isis iskee.
Onneksi tolkun suomalainen ei ole kummankaan puolella.
Natokriittinen vain toteaa.
Natotrollilla on olkinukke kainalossa.
Tiltu:"Ei se noin mene. Jenkit ovat kavereineen ja kumppaneineen menneet Afganistaniin, Irakiin ja moniin muihin maihin sotimaan."
Afganistanissa on meneillään YK:n hyväksymä kriisinhallintaoperaatio- Muuten maa olisi jo terroristien hallussa.
Irakiin mentiin kaatamaan verinen diktatuuri. Sodan jälkihoito epäonnistui, mutta nyt ISIS on tiltujen suruksi lyöty.
"Ne voimat, joita vastaan he sotivat siellä, on kerännyt oman koalition ja tulleet kostamaan tänne."
Kyse on sivullisiin kohdistuvista iskuista usein maissa, jotka eivät ole ainakaan suuremmin kriisinhallinnassa mukana. Kyse on puhtaasta terrorista, joka ei muuta kotimaan tilannetta.
" Iskevät siviileihin, niin kuin jenkitkin usein iskee sodissaan. "
Jenkit sotivat. Siviileihin osumine on aina vahinko. Terroristit tappavat tarkoituksella vain sivullisia sota-alueen ulkopuolella.
"Ei se sen monimutkaisempaa ole. Pitäisihän sotatieteilijä natoupseerin tietää, mitä epäsymmetrisellä sodalla tarkoitetaan."
Jokainen upseeri ymmärtää eron sotatoimien ja terrorin välillä. Tiltut eivät sitä tajua.
"Isis iskee ja natotrolli ei ole tietävinään, miksi Isis iskee."
Natotrolleista en tiedä, mutta tiltut ovat terroristien puolella länsimaita vastaan.
"Onneksi tolkun suomalainen ei ole kummankaan puolella."
Eiköhän useimmat suomalaiset ole terrorismia vastaan. Vain tiltit puoltavat. Se nähtiin Turun puukotustapauksessakin.
"On selvää, että länsimaiden vihaajat haluavat Naton lopettavan sotatoimet terroristeja vastaan."
Tarkoitatko terroristeja?
Tämä natopalsta on aivan oikea paikka pohtiaterrorismin olemusta ja sen alkusyytä, siirtomaasotia.
Tänään oli Ranskassa taas yksi kouluesimerkki terroristi-iskusta: Kaappaaja väitti kuuluvansa jihadistijärjestö Isisiin. Terrorismista vastaavat viranomaiset tutkivat asiaa. 26-vuotiaan miehen sanottiin olevan kotoisin Marokosta, ja hän oli poliisiviranomaisille entuudestaan tuttu.
"Natoon kriittisesti suhtautuva tietää, että terrori-iskut ovat epäsymmetrisen sodan toisen osapuolen taistelukeino. "
Niin on, mutta terrorismi koskee kaikkia maita! Myös Venäjää! Tiltut haluavat mielellään esittää ikäänkuin terrorismi olisi YKSINOMAAN lännen ongelma! Näin ei ole!
"Venäläisen Kolavia-yhtiön matkustajakoneen tuhoutuminen oli terroriteko, vahvistaa Venäjä.
Siinailla 31. lokakuuta 2015 maahan syöksyneen venäläiskoneen pudotti terroristien pommi. Venäjän tiedustelupalvelun FSB:n mukaan koneen jäänteistä on löytynyt jälkiä räjähdysaineesta."
"Natoon kriittisesti suhtautuva haluaa, että Nato pysyisi lestissään puolustamassa Pohjois-Atlanttia, eikä sotimassa ympäri maailmaa Yhdysvaltain taloudellisen edun takia. "
Ja tpoveesi on kuultu! Nato KUN EI SODI ympäri maailmaa eikä USA:n interessien takia!
Sota-asioissa se on ollut tehokas: Nato on perustamisestaan (1949) lähtien käynyt vain kaksi lyhyttä ja voitollista ilmasotaa (Kosovo, Libya). Maasotia se ei ole käynyt laisinkaan eikä kokenut yhtään sotatappiota!
"Natoon kriittisesti suhtautuvan mukaan terrori-iskuja voi torjua oikeudenmukaisella kansainvälisellä toiminnalla, muttei sotimalla ja tappamalla."
Terrorismi on tullut maailmaan jäädäkseen eikä se poistu enää millään "oikeudenmukaisella kansainvälisellä toiminnalla"! Olet kukkahattutäti?
"Liity sinäkin meidän natokriittisesti ajattelevien suureen enemmistöön."
En todellakaan vaan kierrän moiset haihattelijat todella kaukaa!