Yksinäisyys on vain yksi ongelmistani

En tiedä mitä alkaisin elämässäni tekemään. Olen tällä hetkellä työtön ja jotenkin lamaantunut tekemään yhtään mitään. Työttömyyttä edelsi pitkä työputki, joka päättyi jonkinsortin loppuunpalamiseen ja lopulta näin ainoana vaihtoehtona pois lähtemisen. Työpaikan ilmapiiri oli aika huono ja siellä tuli roikuttua väkisin ihan liian pitkään.

Tekisi mieli lähteä opiskelemaan, mutta ei ole hajuakaan mitä opiskelisin. Lisäksi minulla on suoranainen kammo tutustua ja toimia uusien ihmisten parissa. Olen kokenut kiusaamista koulussa ja myös työpaikoilla, mutta en ole koskaan näyttänyt sitä, että se on satuttanut minua, olen vain purrut hammasta ja mennyt väkisin eteenpäin.

Olen kolmekymppinen mies ja ei minulla ole oikeastaan elämässäni mitään. Ei kavereita, ei parisuhdetta, ei työtä. Tiedän kyllä etteivät asiat valittamalla parane, mutta enpä tiedä mitä tässä tekisi.

Työ oli pitkään minulle se "alkoholi", jolla turrutin itseni. Oli mukavaa kun päivät täytti jokin, mutta sitä tyhjemmäksi sitä itsensä tunsi, kun heräsi hypnoosista todellisuuteen.
12541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tunnistan tilanteesi.

Sinun itsesuojeluvaisto toimi kun sanoit itsesi irti tilanteesta.
Luulisin että kyseessä on jonkinlainen välivaihe ja etsit itsellesi jotain/uutta/muutosta/suhdetta tms.

Anna ajan kulua, fiksaantuu kyllä aikanaan.
Nyt sinulla on tilaisuus lueskella esim eri elämänvaihe "oppaita/kirjoja". Lukaisepa joku "miten
valloitan elämäni naisen" tms.

"Aika aikaansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin" tai "elämä on välillä huttuu, välillä lettuu" - tyyliin.

Aloita jostain, tee suunnitelma jostain. D´Siitä se alkaa.

Äänestä

Se ei välttämättä ole ensinkään rikki, jos siltä nyt sattuu tuntumaankin yhdellä hetkellä. Omasta kokemuksesta viimeksi kuluneiden vuosien aikana on tullut huomattua, ja jopa kirjattua ylös, miten arvaamattomia polkuja pitkin asiat lopulta nivoutuvat yhteen ja näyttävät toisinaan ratkeavan itsestään.

Välillä näyttää kuin olisin ainoastaan matkustaja ja se varmasti onkin osittain totta.

Äänestä
  • Hei! Aloituksestasi on jo kuukausia aikaa mutta vastaan silti, sillä tilanteesi on samantapainen kuin omani. Takana työputki joka päätyi masennukseen ja lopulta en nähnyt muita vaihtoehtoja kun irtisanoutumisen. Nyt työttömänä yksineläjänä ihmettelen miten saisi ajan kulumaan ja mielen pysymään optimistisena. Tulevaisuus huolestuttaa ja elämä tuntuu tyhjältä. Pitäisi kai vaan jaksaa uskoa, että elämä tuo vielä hyviä asioita.

    Äänestä

Vaikka nyt tuntuu siltä että joka paikassa on seinä vastassa niin silti ei kannata heittää ns. kirvestä kaivoon vaan ajatella positiivisesti kuten sanotaan että kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen avautuu. Tulet sen huomaamaan kun jaksat olla positiivinen ja odottaa. Tiedän omasta kokemuksesta.

Äänestä

Sama tilanne sillä erotuksella etten ole sosiaalisten tilanteiden pelon takia ollut koskaan töissä. Kyllähän tämä yksinäisyys masentuneeksi mielen vetää erityisesti näin kesällä. En tiedä kuinka sitä enää vois tehdä elämästään yhtään onnellisempaa kun sitä on ollut tässä pisteessä jo yli 10 vuotta.

Äänestä
  • No täältä poistetaan kommentit.
    Jos esittävät eriävän mielipiteen.
    P*skasakkia.
    Kiehukaa omassa liemessänne.

    Äänestä

  • Terve.vaanmenoa kirjoitti:

    No täältä poistetaan kommentit.
    Jos esittävät eriävän mielipiteen.
    P*skasakkia.
    Kiehukaa omassa liemessänne.

    Jos joku täällä on paskasakkia niin se olet sinä. Aina täällä mellastamassa ja kiusaamassa jo valmiiksi sairaita ja yksinäisiä ihmisiä. Antaisit olla jo.

    Äänestä

  • työ voi olla siunaus, mutta se voi olla myös uskomattoman stressin lähde, joka toimii auringonpimennyksen lailla elämälle, valo katoaa ja ihminen vaipuu stressin aiheuttamaan hämärään sumuun. Työelämässä esiintyvät kaikki samat ikävät lieveilmiöt kuin koulussakin, kiusaamista ym.

    Yksinäisyys ei kalva omaakaan mieltä jatkuvalla syötöllä, välillä tulee niitä hetkiä, jolloin herää todellisuuteen ja ahdistus iskee päälle. Jaksan uskoa parempaan huomiseen, jaksa siis sinäkin.

    Hyvää kesää.

    Äänestä

Sinuna minä en alkaisi tekemään vaan tehdä

Äänestä

Kirjoitit lähes kuin minun elämästäni. Täss joutunu monesti pohtimaan elämän tarkotusta ja olen tullut siihen tulokseen ettei sellaista löydy jos vertaa isoon osaan muita ihmisiä. En voi saada jälkikasvuakaan sattuneesta syystä. Ei ole edes sisaruksia. Olo ei ole nii huono mutta tuntuu tyhjältä olla kaiken ulkopuolella. Suurin osalle "kavereista" on omat perheet niin vaikea siihen on ittseänsä tunkea kun elämäntilanteet niin erilaiset. Sivusta seuraajan rooli ei ole minua varten. JOtain radikaalia voi tapahtua ajan mittaan mutta katsotaan kui käy...

Äänestä

Tilastojen mukaan nyky Suomen ihmiset ovat yksinäisiä.
Olisi mielenkiintoista tietää että mistä tälläinen tilanne johtuu.

Äänestä

Vaikutat ihmiseltä, joka ajattelee omilla aivoillaan :0) Itse olen ollut töissä yli 30 vuotta, nyt sairastumisen takia työkyvyttömyyseläkkeellä. Nyt kun katson taakse päin, olisi ollut hyvä olla hieman itsekkäämpi.

Toivon, että olet saanut olla fyysisesti terve. Psyykkinen hyvinvointi on myös hyvin tärkeää. Rohkeasti vain uusia haasteita kohti, olet fiksu kundi ja sinulle on varmasti olemassa oma ala ja paikka elämässä. Joskus tulee vain kohta elämässä, että on terveeellistä pysähtyä miettimään, kuka olen ja mitä elämältä haluan.

Muistathan arvostaa itseäsi sellaisena kuin olet, uskon että siinä on ihmisen koko hyvinvoinnin ydin. Kiusaajilla on omat ongelmansa ja heistä heikkous puskee ulos toisia aliarvioimalla. Älä suo heille iloa siitä, että olisit mukamas heitä heikompi :0) Rohkeasti vain eteenpäin, kyllä elämä kantaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KompassiRikki kirjoitti:

En tiedä mitä alkaisin elämässäni tekemään. Olen tällä hetkellä työtön ja jotenkin lamaantunut tekemään yhtään mitään. Työttömyyttä edelsi pitkä työputki, joka päättyi jonkinsortin loppuunpalamiseen ja lopulta näin ainoana vaihtoehtona pois lähtemisen. Työpaikan ilmapiiri oli aika huono ja siellä tuli roikuttua väkisin ihan liian pitkään.

Tekisi mieli lähteä opiskelemaan, mutta ei ole hajuakaan mitä opiskelisin. Lisäksi minulla on suoranainen kammo tutustua ja toimia uusien ihmisten parissa. Olen kokenut kiusaamista koulussa ja myös työpaikoilla, mutta en ole koskaan näyttänyt sitä, että se on satuttanut minua, olen vain purrut hammasta ja mennyt väkisin eteenpäin.

Olen kolmekymppinen mies ja ei minulla ole oikeastaan elämässäni mitään. Ei kavereita, ei parisuhdetta, ei työtä. Tiedän kyllä etteivät asiat valittamalla parane, mutta enpä tiedä mitä tässä tekisi.

Työ oli pitkään minulle se "alkoholi", jolla turrutin itseni. Oli mukavaa kun päivät täytti jokin, mutta sitä tyhjemmäksi sitä itsensä tunsi, kun heräsi hypnoosista todellisuuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu