Huono itsetunto ja syvät tunteet

Järki ja tunteet käyvät painia pääni sisällä. Mies on kertonut pitävänsä minusta oman persoonani vuoksi ja rakkautta on mutta itsetuntoni on kadonnut syvien arpien alle. Meillä ei ole suhdetta mutta olen mustasukkainen muiden naisten huomiosta sillä sitähän riittää halusi hän tai ei. Hänen on helpompi jutella ihmisille johon ei ole tunteita. Se syö ajatuksiani niin paljon, että haluaisin välillä vain kadota. Tunnen itseni riittämättömäksi. Tämän vuoksi käyttäydyn ristiriitaisesti ja häpeän itseäni.
211193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Tuossa voi joskus auttaa se, että miettii tarkkaan olevansa yksilö ja ainutlaatuinen. Jos joku pitää juuri sinusta, ei ole toista sinua. Ethän itsekään varmaan lennosta vaihtaisi tuota miestä johonkin muuhun, et ainakaan silloin jos rakastat häntä. Tietysti hän voi pitää muistakin ihmisistä, mutta on hyvä muistaa, että sinä olet uniikki omalla tavallasi.
Miestä ei voi, eikä kannata kontrolloida. Tärkeintä on rakentaa omaan elämään itseä kiinnostavia elementtejä. Se saa ajatuksesi virtaamaan muihinkin asioihin ja lisää samalla vetovoimaa, ethän ole itsestäänselvyys ja hän voi oppia enemmän arvostamaan seuraasi. Voit sitten itsekin jutella muiden miesten kanssa vapaasti.

Äänestä
  • Meillä on sen verran historiaa, että ymmärrän oman arvoni ja hän on osoittanut sen. Tottakai hän pitää toisista ihmisistä enkä kontrolloi hänen elämäänsä millään tavoin. Toit esille hyviä ajatuksia, kiitos.

    Äänestä

Se, että muut naiset huomaavat miehesi, osittaa, että olet pystynyt valloittamaan laatumiehen. Se ei ole aivan vähän.

Minulla on myös jotenkin vastaavia kokemuksia. Ennen, kuin löysin suloisen vaimoni, ei kukaan nainen tarjonnut minulle vittuaan. Mutta kun olin nyt löytänyt herttaisen ja kauniin vaimoni, useampikin tyttö kysyi, enkö haluaisi olla yhdynnässä heidän kanssaan. Kieltäydyin kauniisti, vaikka olin imarreltu. Tulkintani oli, että kun tytöt näkivät millaisen tytön olin saanut, he ajattelivat, että tuossa miehessä on jotakin.

Kanssasisaresi ajattelevat, että tuossa miehessä on jotakin, koska on pystynyt valloittamaan niin viehättävän tytön kuin sinä.

Mitä tarkoitat, kun sanot, että teillä on riittänyt rakkautta, mutta ei ole suhdetta. Tarkoittaako se seksittömyyttä? Jos tarkoittaa, sano hänelle jo tänään, että mikäli hän haluaa, voisit antaa hänelle suloista vittuasi.

Alemmuudentuntosi on selvästi aiheeton, siis ilman ulkopuolista syytä. Vain virheuskomus johdattelee sinua.

Hyvää jatkoa sinulle. Paljon onnea! :)

Äänestä
  • No koen tuon laatuasian niin että kummallakin on kriteerit kohdallaan. Kun toinen on kokeneempi niin toki sitä miettii saako toinen kaikin tavoin mielihyvää ja onko riittävä. Tämä pätee kaikin puolin yksityiskohtiin menemättä niin fyysiseen kuin henkiseen puoleen. Kiitos näkökulmistasi.

    Äänestä

  • Eikukaan__ kirjoitti:

    No koen tuon laatuasian niin että kummallakin on kriteerit kohdallaan. Kun toinen on kokeneempi niin toki sitä miettii saako toinen kaikin tavoin mielihyvää ja onko riittävä. Tämä pätee kaikin puolin yksityiskohtiin menemättä niin fyysiseen kuin henkiseen puoleen. Kiitos näkökulmistasi.

    Tämäkin kommenttisi puhuu samaa kuin aloituksesi ja kommenttisi edelliselle kirjoittajalle. Olet laatusisko, vieläpä tasapainoinen. :)

    Äänestä

Aloitus on ristiriidassa kommenttien kanssa.

Äänestä
  • Olen ristiriidassa tällä hetkellä. Ymmärrän kyllä oman arvoni ihmisenä mutta itsetunto riittävänä naisena on mustasukkaisena pohjassa. Tunnen itseni jokseenkin ulkopuoliseksi yhteydestä huolimatta ja käyttäytymiseni hävettää.

    Äänestä

  • Tilanne voisi olla toisinkin. Hän voisi saada epäilyksesi riittävänä naisena olosta häviämään ja voisit tuntea itsesi maailman tärkeimmäksi ja rakastetuimmaksi ihmiseksi. Ei kaikki ole välttämättä sinusta kiinni...mies voisi olla osaavanpi.

    https://m.youtube.com/watch?v=pa14VNsdSYM#

    Äänestä

  • Eikukaan__ kirjoitti:

    Olen ristiriidassa tällä hetkellä. Ymmärrän kyllä oman arvoni ihmisenä mutta itsetunto riittävänä naisena on mustasukkaisena pohjassa. Tunnen itseni jokseenkin ulkopuoliseksi yhteydestä huolimatta ja käyttäytymiseni hävettää.

    Tunteet elävät kehityshistoriallisesti varhaisemmissa aivokerroksissa, päättelykyky aivan uusimmassa ja ylimmässä. Nämä aivoalueet ovat jo hermoradoiltaankin vain vähän yhteydessä toisiinsa. Tunteet ja järki ovat usein, hyvin usein, ristiriidassa. Ja jos ne ovat ristiriidassa, kumpikaan ei voita toista.

    Tunnettu on lentopelko. Järki sanoo, että onnettomuuden mahdollisuus on paljon pienempi kuin muilla kulkuneuvoilla, mutta lentopelko pysyy.

    Samoin on mustasukkaisuuden laita. Järki sanoo, ettei mustasukkaisuus hyödytä, vain haittaa ihmissuhteita, mutta tunteesta ei pääse irti järkeilemällä. Sinulla on aivan yleinen ristiriita, ja opit sen kanssa elämään.

    Jos olet lukenut näitä ihmissuhdepalstoja useamminkin, olet huomannut, että riittämättömyyden tunne naisena ei ole lainkaan harvinainen. Samahan se on useimmilla miehilläkin. Sen sijaan sinun korkea-asteisesta naisellisuudestasi ei voi olla epäilystäkään - tunteestasi huolimatta.

    Äänestä

  • rennostiM kirjoitti:

    Heh heh.
    On miehiä, jotka varmistavat asemansa naisten keskellä, antaen jokaisen tuntea olevansa se yksi ainoa, ainutlaatuinen. Vaimon lisäksi vielä. He kuvittelevat olevansa lahja kaikille maailman naisille tai heidän ”vituilleen”. Ikävä kyllä, moni naisista myös ajattelee niin, koska eivät tiedä heidän sanovan samaa jokaiselle ”naiselleen”. Yök.

    Äänestä

  • Eixpukkitulevainjouluna kirjoitti:

    Heh heh.
    On miehiä, jotka varmistavat asemansa naisten keskellä, antaen jokaisen tuntea olevansa se yksi ainoa, ainutlaatuinen. Vaimon lisäksi vielä. He kuvittelevat olevansa lahja kaikille maailman naisille tai heidän ”vituilleen”. Ikävä kyllä, moni naisista myös ajattelee niin, koska eivät tiedä heidän sanovan samaa jokaiselle ”naiselleen”. Yök.

    Pyrin olemaan ystävällinen. Hyvää jatkoa sinulle! ;)

    Äänestä

  • rennostiM kirjoitti:

    Pyrin olemaan ystävällinen. Hyvää jatkoa sinulle! ;)

    Joo joo, tämä tiedetään ;) argh!

    Äänestä

Mustasukkaisuus muodostuu hyvin pitkälle menettämisen pelosta. Joten se liittyy enemmän sisäiseen turvallisuuden tunteeseen kuin itsetuntoon. Itsetunnon asia mustasukkaisuudesta tulee, kun häpeää sitä, että on mustasukkainen eli pelkää menettämistä.
Siinä on siis kaksi epämiellyttävää sisintä hiertävää ja ristiriitaisesti kahtia repivää tunnemassaa aidon minän päällä päällekkäin.
Mustasukkaisuutena ilmenevä menettämisen/hylätyksi tulemisen pelko tulee jollain tavalla kaikkien kohdattavaksi läheisessä suhteessa. Eli tunne on luonnollinen. Ristiriitaa tulee siitä, että kumppani tuo sekä turvaa mutta periaatteessa avoimuus tunteessa ja toiseen sitoutuminen edustaa pohjimmiltaan aina riskin ottoa. Eli luonnostaan sitoutuminen tuo myös epävarmuuden. Haaste piilee siinä, että miten alkaa avoimesti ja rakkaudellisesti suhteeseen, ottaa riski, olla onnellinen ja kohdata samalla oma henkilökohtainen epävarmuus. Tuon epävarmuuden kohtaamiseen tarvitsemme omaa henkilökohtaista sisäistä työtä, jolla vahvistamme omaa minää kohti sisäisen turvallisuuden tunteen vahvistamista.

Äänestä
  • Menettämisen pelko on kyllä kova, koska hän merkitsee hyvin paljon. Kertaalleen menettäneenä tietää mitä se on. Häpeän sitä mustasukkaisuuden voimakkuutta sillä periaatteessa ilman suhdetta ei siihen ole oikeutta. Toisaalta tiedostan että se johtuu siitä ulkopuolisuuden tunteesta.

    Äänestä

Vähän samanlainen tilanne, mutta miehen näkökulmasta. Kerroin eräällä naiselle pitkän harkinnan jälkeen pitäväni hänestä. Ehkä kerroin hänelle pitäväni hänen persoonastaan. Pidän kyllä hänestä myös fyysisesti kovastikin, mutta en uskaltanut sitä hänelle vielä kertoa. Tuon kertomisen järkevyyttä olen pohtinut jälkeenpäin kun siitä ei oikein hyvää seurannut. Se oli minulle ainutkertaista kun koin, että olen löytänyt ihmisen joka ajattelee asioista samalla tavalla ja on muutenkin aika samalla aaltopituudella.
Jos olisit se minun hän niin sanoisin, että ei ole tarvetta mustasukkaisuuteen. Pidän vain sinusta. Olet kaikin puolin sellainen nainen, jota olen koko elämäni etsinyt. Olisin oikeasti halunnut nähdä miten olisimme viihtyneet yhdessä ja olen sen myös kertonut. Teit päätöksen ja minulle tuli sellainen tunne, että se on myös lopullinen. Pallo on ainakin sinulla.

Äänestä
  • Samankaltaisuutta löytyy kyllä. Kuinka pitkään harkitsit kertomista? Mitä tarkoitat ei hyvällä seuraamisella? Pallo on keskellä sillä odotan ajallisesti sopivaa keskusteluhetkeä hänen puoleltaan.

    Äänestä

  • Eikukaan__ kirjoitti:

    Samankaltaisuutta löytyy kyllä. Kuinka pitkään harkitsit kertomista? Mitä tarkoitat ei hyvällä seuraamisella? Pallo on keskellä sillä odotan ajallisesti sopivaa keskusteluhetkeä hänen puoleltaan.

    No tiivistettynä jos olen ymmärtänyt oikein niin hän ei odota minulta enää mitään. Eli ei kannata palloja heitellä sinnepäin.

    Äänestä

  • aikasamajuttu kirjoitti:

    No tiivistettynä jos olen ymmärtänyt oikein niin hän ei odota minulta enää mitään. Eli ei kannata palloja heitellä sinnepäin.

    Tämä viesti tuntuu pahalta lukea. Kiitos silti vastauksesta sillä sain ajateltavaa.

    Äänestä

Olet hyvin erikoinen ihminen, erilainen.
Ainutlaatuinen ja ainoa mielessäni.

Äänestä
  • Kirjoitat kauniisti mutta en usko olevani kukaan kaivattu. Kiitos siitä huolimatta.

    Oikeastaan olisi pitänyt jättää tämä koko ketju kirjoittamatta.

    Äänestä

  • Kaipaako ainutlaatuista jii-mies?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Eikukaan__ kirjoitti:

Järki ja tunteet käyvät painia pääni sisällä. Mies on kertonut pitävänsä minusta oman persoonani vuoksi ja rakkautta on mutta itsetuntoni on kadonnut syvien arpien alle. Meillä ei ole suhdetta mutta olen mustasukkainen muiden naisten huomiosta sillä sitähän riittää halusi hän tai ei. Hänen on helpompi jutella ihmisille johon ei ole tunteita. Se syö ajatuksiani niin paljon, että haluaisin välillä vain kadota. Tunnen itseni riittämättömäksi. Tämän vuoksi käyttäydyn ristiriitaisesti ja häpeän itseäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu