Raha on kaikkea muuta kuin velkaa. Velasta tulee raha vasta sitten kun se on maksettu pois.IPUssa on puhuttu väärin rahasta. Tämä on johtanut ongelmiin joista suurin on uskon puute IPUun vaaleissa. Tätä asiaa vastustajat käyttävät häikäilemättä hyväkseen mollatessaan IPUa. Se liitetään jatkuvasti kommunismiin ja ikäviin asioihin joiden kanssa meillä ei ole mitään tekemistä. On jopa levitetty tietoa IPUn EU-jäsenyyden hyväksymisestä.
Omasta rahasta puhuminen on myös väärin . Raha on ihmisten omaisuutta ja sitä pitää valtion suojella jotta sen arvo ei romahda ja aiheuta kansantalousongelmia.Siksi ei vahingossakaan pidä puhua keskuspankkirahoituksesta . Tämän todista nyt EUn EKPn toiminta jonka keskuspankkiraha on aihettanut talouden kaikki ongelmat. Velka on aina velkaa joka pitää maksaa pois. Sitä ei markkinataloudessa voi antaa anteeksi koska koko markkinatalous perustuu tähän.
Raha ei ole velkaa
ikävä-erehdys
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23945218Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12325986SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32415663Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16510792Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3010113Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229707Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369551Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858478Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2426824Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2216476