Mitä tied'mme Rahjan liikehdinnästä T:reen ja Pietarin välillä 100 v. sitten.
Rahjan emppu
Emppunormaali
12171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
mitä on tarpeen tietää.
Vuodenvaihteessa 1917–1918 Eino ja Jukka Rahja hankkivat Suomen punakaarteille aseita. Ali Aaltosen, Eero Haapalaisen ja Onni Kallion saapuessa tammikuun puolivälissä Pietariin ostamaan aseita, Rahja käytti hyväkseen suhteitaan Leniniin ja hankki suomalaisille suuren ase- ja ammuslastin, joka toimitettiin perille ns. suurella asejunalla. Veljekset matkasivat junalla Suomeen 27. tammikuuta, jolloin se joutui Kämärän rautatieasemalla valkoisten väijytykseen. Kämärän taistelu oli Suomen sisällissodan ensimmäinen taistelu. Jukka Rahjan haavoittumisesta huolimatta aselasti saatiin lopulta perille punakaarteille. Sisällissodan aikana Rahja toimi aluksi venäläisen sotaväen ja punaisten välisenä tulkkina, mutta niiden poistumisen jälkeen Lenin määräsi hänet 9. maaliskuuta lähtien Pietariin Suomen aseman komissaariksi. 20. maaliskuuta punakaartin ylipäällikkö Eero Haapalainen erotettiin ja tilalle nimitettiin Rahjan, Evert Elorannan ja Adolf Taimin muodostama kolmikko. Rahja kuitenkin oli tehtävässä vain kolme päivää, kun hän 24. maaliskuuta alkaen toimi Lempäälän rintaman ylipäällikkönä.[4]
SKP:n keskuskomitea Moskovassa 1920. Eino Rahja kolmas oikealta.
Valkoisten saartorenkaan kiristyessä Tampereen ympärillä, poistui Rahja kuitenkin nopeasti rintamalta hankkimaan lisävoimia punaisille. Hänen kerrotaan lähtiessään sanoneen, ettei ole ”Rahja vaan Rähjä”, ellei pysty tuomaan 15 000 miestä punaisten avuksi. Kansanvaltuuskunnan valtuuttamana hän matkusti Pietariin hankkimaan joukkoja ja aseita, mutta venäläisten sijasta onnistui saamaan avuksi vain kaksi komppaniaa pietarinsuomalaisia. Paluumatkallaan Rahja onnistui kuitenkin Etelä-Suomesta mobilisoimaan Lempäälän rintamalle noin 2 000 miestä, kaksi panssarijunaa, tykkejä sekä lentokoneen. Hän teki lentokoneella tiedustelulentoja sekä pudotti jopa pommeja, saamatta kuitenkaan aikaiseksi suurta tuhoa. Rintaman murruttua Rahja pakeni Lahden ja Kouvolan kautta Venäjälle. Pietarissa hän toimi aluksi Suomesta saapuneita punapakolaisia vastaanottaneessa komiteassa, värväten myös punakaartissa taistelleita miehiä puna-armeijaan.[4]
Sanoi, että hän on Rähjä, jos ei saa Pietarista tuotua 15 000 boksevikkia ja asejunaa Tampereelle.
Rahjat toi myös vilja junan venäjältä suomeen,,, nälänhätään...
Kuka ne viljat söi?
Punaiset polttivat useita rautatievaunuja viljalasteineen Kavantsaaren asemalle ennen pakoaan Viipuriin. Joukossa oli sekä Venäjältä tuotua että Suomessa "takavarikoitua" viljaa.
kapina johtui köyhyydestä, nälästä, kurjuudesta ja piikojen ja renkien ja työläisten kurjasta asemasta.
Ahneutta ja Mielivaltaa vastaan noustiin.
Ja se sama mielivalta joukko tuhosi kapinaan nousseet, yli 30 000 raakasti joukko tuhottiin.
-Ahne lahtari oli se aito suomensaatana. Ja oli Papit mukana tuhonta talkoissa !!
Nyt myöhemmin ollaan menty ahneus toivotalkoissa. ja Ahneus malli elää, kiky, ja työttömien kiky, aktiivi malli joukko tuhooa köyhiä suomalaisia nyt 2018.
Viljan polttaminen junakuormittain on ilmeisesti juuri parasta apua nälkään ja kurjuuteen. Sitten sopikin ihmetellä leirillä gourmet-annoksen kokoa.
että punikit hävisivät.
Olisimme nyt näiden luku-ja kirjoitustaidottomien koulupudokkaiden armoilla.
Lenin siis petti punakaartit 100 v. sitten saadakseen Brest-Litovskin sopimuksen, ja venäjän sotalaivat purjehti Helsingistä saksalaisten alta pois.
Tässä se tulee esille aivan suoraan.
Myös Suomi ja Ahvenanmaan saaret tulee tyhjentää välittömästi venäläisistä joukoista ja venäläisestä punakaartista ja Suomen satamat Venäjän laivastosta ja merivoimista. Niin kauan kuin jäät estävät sotalaivojen siirron Venäjän satamiin, tulee sotalaivoilla olla jäljellä vain harva päällystö. Venäjä lopettaa kaiken kiihotuksen ja propagandan Suomen hallitusta ja julkisia laitoksia vastaan.
Nälkäähän sitten aina valitti mutta kummasti sitten tuhosivat navetankin eläimineen jotka tuskissaan jäivät liekkien vangiksi.
Joi viinaa kuten muutkin punaisten "päälliköt".