Pallo hukassa ?

Ihmisiltä joilta on ns. pallo hukassa, eivät tiedosta mikä olisi totuuden ja oikeuden mukaisuutta, kaikki ihmiset oikein (”rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi”) mukaisesti huomioon otettaessa. Nykyään se tehdään niin että rakastetaan itseänsä yli kaiken, mutta lähimmäistäsi sen verran että riittää lypsettävää, joka ei kuitenkaan ole rakkautta, vaan on pohjimmiltaan törkeää, väärin hyväksikäyttöä, eli hyvin pinnallista, ulkokultaista. Enimmäkseen sanoilla ja tyhjillä lupauksilla mielistelyä. Luvataan paljon ja käyttäydytään ja puhutaan välillä hyvinkin uskottavasti ja kauniisti. Mutta todellisuudessa vain siksi, että saadaan suosiota ja valtaa jolla sitten hallitaan ja ohjataan toisia omaksi hyödyksi ja korotukseksi näin saaden kunniaa, mainetta, ja vääryydellä valtaa muiden yli. Se oman kunnian, rahan ja vallan himo kun tahtoo piileksiä ihan liian monen sydämessä, ns. saatana nimisenä erittäin väkevänä, pahan ja väärän halu viruksena.

Siihen on kyllä rokote, sen on Jumalan sana / Pyhä Henki, eli Kristus Jeesus niminen vasta lääke, joka on lääke niin luille kuin ytimillekin. Sydämen sisäisen puhdistuksen vaikutuksen lisäksi.
Mutta toimii vain niissä jotka hakevat ja ottavat sen armon sanan ja hengen rokotuksen.
Ne jotka eivät hae ja ota sitä, heidät se saatanallinen paha virus tuhoaa, tuottaa niille kaikenlaista onnettomuutta ja onnettomuuksia, pahoja sairauksia, masennusta, tressiä, ahdistusta, toimeen tulo ongelmia, petetyksi tulemisia, avioeroja / seuraamuksia, ym. ym. vastaavaa. Vieden lopuksi sinne ikuisen kärsimysten, loputtoman itkun ja hammasten kiristysten puolelle.

Joka päivä saamme nähdä ja kuulla niistä onnettomista tapauksista, joita ihmiset ovat saaneet osakseen. Ilman rokotteen vaikutuksen pistoa sydämessään kulkevina. Valta enemmistö kulkee ns. hälläväliä tyyliin. Vaikka näkevät ja kuulevat jatkuvasti, ihan päivittäin, kuinka viereltä kaatuu, ja monella tavalla pahoihin sairauksiin ja onnettomuuksiin, sekä muihin ikäviin ongelmiin ajautuu, pahaan osallisuuden seurauksena joutuu. Syystä ettei ole huolehtinut pahan ja väärän vastustuskyvyn Kristuksessa Jeesuksessa, rokotuksen hakemista ja ottamista. Että sen vaikutus saisi ohjata ja johtaa turvallisesti ja oikein, rakkauteen ja huolenkantoon muistakin / elämään ja yltäkylläisyyteen.

Monet ovat ottaneet vain uskonnollisuuden rokotuksen, tai ns. lapsikasteen = nimikristillisyyden rokotuksen, jotka ovat vain ns. halpatuonti rokotuksia, eivätkä siksi toimi, eikä suojaa pahan viruksilta, eikä eksytyksiltä. Joista vain Kristukseen osallisuus, ja kuuliaisena, uskollisena ja nöyränä Hänen sanansa opetuksia, ohjeita ja ehtoja noudattaen ja niiden mukaan ojentautuen, saa siunauksen ja varjeluksen noilta saatana (kaikki paha ja väärä), sekä niihin osallisuus, viruksilta ja niiden seuraamuksilta.

Vihjeeksi niille, jotka ovat saaneet tarpeekseen, tämän pahan vallassa olevan maailman kohelluksista. Rakkaudesta totuuteen, palvelijansa. Ent. Törnäväläinen.
1519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Taitaa jollakin hieman remmi luistaa.. Eksynyt lammas, ettenkö sanoisi.

Eiköhän tommoset viestit kuuluisi tonne uskonto-osioon..? Taikka paremminkin huuhaa? Ei teksti ainakaan mua seinäjokelaisena liiemmin koskettanut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Löytynyt. kirjoitti:

Ihmisiltä joilta on ns. pallo hukassa, eivät tiedosta mikä olisi totuuden ja oikeuden mukaisuutta, kaikki ihmiset oikein (”rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi”) mukaisesti huomioon otettaessa. Nykyään se tehdään niin että rakastetaan itseänsä yli kaiken, mutta lähimmäistäsi sen verran että riittää lypsettävää, joka ei kuitenkaan ole rakkautta, vaan on pohjimmiltaan törkeää, väärin hyväksikäyttöä, eli hyvin pinnallista, ulkokultaista. Enimmäkseen sanoilla ja tyhjillä lupauksilla mielistelyä. Luvataan paljon ja käyttäydytään ja puhutaan välillä hyvinkin uskottavasti ja kauniisti. Mutta todellisuudessa vain siksi, että saadaan suosiota ja valtaa jolla sitten hallitaan ja ohjataan toisia omaksi hyödyksi ja korotukseksi näin saaden kunniaa, mainetta, ja vääryydellä valtaa muiden yli. Se oman kunnian, rahan ja vallan himo kun tahtoo piileksiä ihan liian monen sydämessä, ns. saatana nimisenä erittäin väkevänä, pahan ja väärän halu viruksena.

Siihen on kyllä rokote, sen on Jumalan sana / Pyhä Henki, eli Kristus Jeesus niminen vasta lääke, joka on lääke niin luille kuin ytimillekin. Sydämen sisäisen puhdistuksen vaikutuksen lisäksi.
Mutta toimii vain niissä jotka hakevat ja ottavat sen armon sanan ja hengen rokotuksen.
Ne jotka eivät hae ja ota sitä, heidät se saatanallinen paha virus tuhoaa, tuottaa niille kaikenlaista onnettomuutta ja onnettomuuksia, pahoja sairauksia, masennusta, tressiä, ahdistusta, toimeen tulo ongelmia, petetyksi tulemisia, avioeroja / seuraamuksia, ym. ym. vastaavaa. Vieden lopuksi sinne ikuisen kärsimysten, loputtoman itkun ja hammasten kiristysten puolelle.

Joka päivä saamme nähdä ja kuulla niistä onnettomista tapauksista, joita ihmiset ovat saaneet osakseen. Ilman rokotteen vaikutuksen pistoa sydämessään kulkevina. Valta enemmistö kulkee ns. hälläväliä tyyliin. Vaikka näkevät ja kuulevat jatkuvasti, ihan päivittäin, kuinka viereltä kaatuu, ja monella tavalla pahoihin sairauksiin ja onnettomuuksiin, sekä muihin ikäviin ongelmiin ajautuu, pahaan osallisuuden seurauksena joutuu. Syystä ettei ole huolehtinut pahan ja väärän vastustuskyvyn Kristuksessa Jeesuksessa, rokotuksen hakemista ja ottamista. Että sen vaikutus saisi ohjata ja johtaa turvallisesti ja oikein, rakkauteen ja huolenkantoon muistakin / elämään ja yltäkylläisyyteen.

Monet ovat ottaneet vain uskonnollisuuden rokotuksen, tai ns. lapsikasteen = nimikristillisyyden rokotuksen, jotka ovat vain ns. halpatuonti rokotuksia, eivätkä siksi toimi, eikä suojaa pahan viruksilta, eikä eksytyksiltä. Joista vain Kristukseen osallisuus, ja kuuliaisena, uskollisena ja nöyränä Hänen sanansa opetuksia, ohjeita ja ehtoja noudattaen ja niiden mukaan ojentautuen, saa siunauksen ja varjeluksen noilta saatana (kaikki paha ja väärä), sekä niihin osallisuus, viruksilta ja niiden seuraamuksilta.

Vihjeeksi niille, jotka ovat saaneet tarpeekseen, tämän pahan vallassa olevan maailman kohelluksista. Rakkaudesta totuuteen, palvelijansa. Ent. Törnäväläinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu